Britanniassa Rotterhamin kaupungissa muslimijengit on raiskannut 1400 lasta ja on arvioitu, että koko Britanniassa raiskausmäärä saattaa yltää miljoonaan lapseen. Britannian asukasmäärä taitaa olla karkeasti 10x suomen asukasmäärä. Tästä suoraan laskemalla päästäisiin 100 000 lapsen raiskaukseen suomessa.
Täytyy kuitenkinhuomioida, että Britanniassa lienee paljon myös perheellisiä muslimimatuja ja lisäksi Britanniassa on ollut paljon työnsaantimahdollisuuksia, joten tämä on vasmasti vähentänyt radikalisoitumista ja rikosten tekemistä. Suomessa tilanne tulee väistämättä olemaan selvästi huonompi, koska matut on kaikki yksin tulevia miehiä, eikä työllistymismahdollisuuksia ole.
Oletetaan, että suomessa muslimimiehet tekevät 1,5-2x enemmän raiskauksia kuin Britanniassa ja näin päästään itse arvioon. Oletettavaa on, että muslimijengit tulevat tekemään 150-200 000 lapsen raiskausta suomessa.
Täytyy kuitenkinhuomioida, että Britanniassa lienee paljon myös perheellisiä muslimimatuja ja lisäksi Britanniassa on ollut paljon työnsaantimahdollisuuksia, joten tämä on vasmasti vähentänyt radikalisoitumista ja rikosten tekemistä. Suomessa tilanne tulee väistämättä olemaan selvästi huonompi, koska matut on kaikki yksin tulevia miehiä, eikä työllistymismahdollisuuksia ole.
Oletetaan, että suomessa muslimimiehet tekevät 1,5-2x enemmän raiskauksia kuin Britanniassa ja näin päästään itse arvioon. Oletettavaa on, että muslimijengit tulevat tekemään 150-200 000 lapsen raiskausta suomessa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sitten heräsit tyyny oksennuksessa ja muistit pelkästään kaivelles nenääs matikan tunneilla.
Painu sinä tyynyines helvettiin kun et ymmärrä asioista yhtään mitään.
Yksikin matun tekemä raiskaus on liikaa.Toivottavasti ei käy äitis
kohdalle,silloin heräisit itse.
Ei taida Itä-Suomessa montaakaan matua asua. Matutus keskittyy vahvasti pääkaupunkiseudulle. Kannattaisi rikostilastoissa kantasuomalaiset erotella muista ulkomaalaisista ja turvikset vielä erikseen.
Jussi Halla-aho toivoi vuonna 2008, että kun ”raiskaukset lisääntyvät joka tapauksessa, raiskatuksi tulisivat oikeat ihmiset eli vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä”.Sittemmin lähes jokainen nainen, joka on sanonut julkisesti jotain turvapaikanhakijoiden tai maahanmuuttajien ihmisoikeuksista, on saanut viestejä miehiltä, jotka toivovat tämän tulevan raiskatuksi. Näitä viestejä saavat toimittajat, poliitikot, ihmisoikeusjärjestöjen työntekijät, kansalaisaktivistit. Tapanilan raiskauksen jälkeen viestejä saivat myös nuoret maahanmuuttajataustaiset tytöt, jotka valkoiset miehet uhkasivat raiskata ”kostoksi.” Marraskuussa Anttilan mainoskampanjaa kritisoinut naispuolinen bloggari sai ryöpyn raiskausviestejä.Tämän lisäksi monet rasismiin tai turvapaikanhakijoihin liittyvien asioiden parissa toimivat ihmiset saavat tappouhkauksia. Vastaanottajan kannalta raiskausviestit eroavat tappouhkauksista yhdellä tavalla. Suomessa harva tietää, millaista on pelätä tulevansa tapetuksi. Seksuaalista väkivaltaa on kokenut hyvin moni nainen.
Taidat valehdella. Mutta jos väitteesi ovat tosia niin lyö todisteet pöytään että noita asioita on todella tapahtunut.
http://chersonandmolschky.com/2015/03/09/britains-shame-rotherhams-muslim-child-sexual-exploitation-gangs/
Yhden paikkakunnan raiskausmäärä 16 vuodessa oli 1400. Tuolla paikkakunnalla siis n. 90/ vuosi.
Toisaalta Briteissä paljastui samoihin aikoihin se toinenkin, muslimien tekemä, 400 lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, aikajana siinäkin yli 10 vuotta.
Kalkyloijan tapaan ei kai kukaan muukaan hyväksy yhtäkään raiskausta. Ihmetyttää miksi nämä olemassa olevat tiedot eivät herätä? Miksi ei herätä Köln ja ne kymmenet muut kaupungit joissa tapahtui samaa?
Pitääkö kohdalle osua läheinen lapsi ennen kuin suostumme myöntämään että muslimit ovat todella raakaa porukkaa?
Sipilä ja muut lestat nussivat kaikki sukulaisten ja kyläläisten lapset joka viikko, mutta niistä ei kerrota kenellekkään, koska se on niitten kultturia ja uskontoa(!)OK
Onpas pikku D lutunen höpsö.