Miksi Sipilän hallitus ei puutu näihin etuihin jotka on saatu, mutta joita ei ole millään lailla ansaittu?
Työnantajat ovat saaneet noin 3 mrd:n € edut muutaman kuluneen vuoden aikana. On laskettu yhteisöveroa jonka tuotto on ollut yrityksille tähän saakka noin 2 mrd:n € ja Kela maksun poisto, varallisuusveron poisto ja muut helpotukset noin 1 mrd.€.
Nämä helpotukset on annettu sen vuoksi, että yritykset ovat luvanneet palkata lisää työvoimaa.
Ovatko palkanneet?
Eivät, vaan ovat irtisanoneet, lomauttaneet ja osa-aikaistaneet. Samaan aikaan he ovat maksaneet ennätykselliset osingot ja johdoille muhkeita optioita. Suuri osa näistä osingoista on siirtynyt verottajan ulottumattomiin veroparatiiseihin.
Onko Sipilä paheksunut näitä ansaitsemattomia etuja tai Niinistö?
Eivät, heitä huolestuttaa vain duunarien palkat, jotka kuitenkin ovat ne jotka 100% pitävät yllä kotimaista kysyntää ja turvaavat työpaikkoja.
Onko nämä edut ansaittu?
40
89
Vastaukset
Ei noihin etuuksiin parane puuttua, sillä ne ovat sosialidemokraattien säätämiä. Tulistuisivat armottomasti, jos niihin puututtaisiin.
- ghkkll
Porvarit ovat olleet pääministeripuolue jo 12vuotta ja politiikkaa on kuten olettaa sopii porvarin näköistä. SDP oli viimeksi hallituksessa altavastaajana , mutta onneksi pystyi tekemään hyviä torjuntoja, vaikka maaliin asti moni yritys ei päässytkään.
Kai nyt tällä hallitus kaudella tyhmempikin ymmärtää mitä puuhataan. Teot ratkaisee. Eivät ne ole demarien keksintöjä. Kyllä sylttytehdas löytyy muualta. Kela-maksun poiston kohdalla demarit eivät edes olleet hallituksessa. Yhteisöveron laskun osalta valtionvarainministeri Rinne myönsi eduskunnassa, että sen laskeminen oli virhe. Päähallituspuolue Kokoomus ei pitänyt sitä virheenä. Varallisuusveron poistoon liittyi lehmänkauppoja. Mitkään näistä eivät tulleet demarien aloitteesta ja tämä tosiasia tunnetaan hyvin.
Varallisuusveron poistaminen on ollut sinänsä hyvä asia, koska se kohtelee rikkaitakin epätasa-arvoisesti eikä ole mikään erityinen tulolähde julkisten menojen kattamiseen.
Arvinlisäveron leikkaamista markkinoitiin sillä, että leikkauksen dynaamiset vaikutukset tuovat uusia työpaikkoja. Tätä ja Kela-maksun poistoa ajoi ennen muuta VM:n virkamiesjohto, joka on sittemminkin ollut Kokoomuksen ajamien asioiden syntypesä. Työpaikkoja ei tullut, minkä vuoksi Antti Rinnekin saattoi arvioida laskun huonoksi. Sehän oli vain tulonsiirto työnantajille ja samaa tulonsiirtojen sarjaa Sipilän hallitus on vain voimistamassa.ghkkll kirjoitti:
Porvarit ovat olleet pääministeripuolue jo 12vuotta ja politiikkaa on kuten olettaa sopii porvarin näköistä. SDP oli viimeksi hallituksessa altavastaajana , mutta onneksi pystyi tekemään hyviä torjuntoja, vaikka maaliin asti moni yritys ei päässytkään.
Kai nyt tällä hallitus kaudella tyhmempikin ymmärtää mitä puuhataan. Teot ratkaisee.Ei sellaiseen puolueeseen ole luottamista edes pääministeripuolueena, joka on sopeutunut altavastaajan rooliin. Rinne vastaisi pääministerinäkin "No, ei sitte", jos hallituskumppani tyrmää hänen esityksensä.
- älkääkumartako
Porvarilla maksatetaan kirkon "uskomuksiin"liittyvien ns, arkipyhien töhönkäytetystä ajasta todella syntinenkorvaus . Kirkko kusettaa suojeliaansa eli valtiota lainlaadinnassa.
- hyvinhoidettu
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Ei sellaiseen puolueeseen ole luottamista edes pääministeripuolueena, joka on sopeutunut altavastaajan rooliin. Rinne vastaisi pääministerinäkin "No, ei sitte", jos hallituskumppani tyrmää hänen esityksensä.
Mitäs sille voi, jos äänestys hallituksen riveissä, jos porvareita on huomattavasti enemmistö ?
Vaihtoehdot on tehdä itselle tärkeäksi katsomaansa työtä äänestäjiensä ja arvojensa pohjalta , puolustamalla heikompia ja palkkasaajia ja viedä se maaliin. Torjua tämän hallituksen tapaista riistopolitiikkaa ja siinä hyvin onnistuen. Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Ei sellaiseen puolueeseen ole luottamista edes pääministeripuolueena, joka on sopeutunut altavastaajan rooliin. Rinne vastaisi pääministerinäkin "No, ei sitte", jos hallituskumppani tyrmää hänen esityksensä.
Pääministeripuolue harvemmin on altavastaajan asemassa, mutta muut ovat, ja on kai kaikille eduksi, että se jollain asteikolla ymmärretään ja hyväksytään, se ainakin olisi tervettä.
- Kirveelle.olis.töitä
Hieno avaus. Samaa ihmettelee varmaan monikin kansalainen. Ilmassa on suuren kusetuksen tuntua.
- VihaRikos
Kansanedustajat ovat ihmishirviöitä.
Suomessa on tahallisesti ollut suurtyöttömyys vuosikymmeniä, koska puolueisiin kuuluvat sitä ovat halunneet. Tämä koska massiivinen korruptio ja suojatyöpaikat.
Näiden ihmisten tekemisistä pitäisi järjestää suurtutkinta, mutta sitä ei tulla tekemään koska he pelaavat pikkuvaltapeliä, jossa tarkoituksena on ajaa kansa taas sotaan, ettei valtaapitävien hirmuteot paljastuisi. - rahaton28
Osallistuiko kansanedustajat talkoisiin? Eivät, ei ollut keinoa antaa viikon palkkaa. Oli keino leikata eläkeläisiltä ja sairailta. Mistä taas löytävät matujen syöttörahat? Samasta lompakosta!
- Etkö_rupu
tajua ??
Mamunkin on syötävä. - Niin..s....tana
Etkö_rupu kirjoitti:
tajua ??
Mamunkin on syötävä.Kuolkoot perkele nälkään. Ei ole meidän velvollisuus niitä loisia elätellä. Painukoot takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.
- Koskelanakseli
Sitten ,kun sota alkaa en ihmettelisi vaikka muslimit saisivat aseet suomen armeijalta sitä vasten ne on tänne haalittu. Kansalaisilta kerättiin muka luvattomat aseet turvallisuuden tähden armonvuotena pois ,ei tule rangaistusta ,kun tuot nyt....,kaikki tähtäsi jo silloin tähän. Mitenköhän seuraavaksi metsästysaseet noin 400 000 kpl .mitenköhän ne saatais pois.
Toivottavasti tajuttaisiin ajoissa mihin ollaan menossa. Kukaan ei halua sotaa. - Miettikää_tätä
Se on Sipilän toiveajattelua, jos hän edes itse uskoo sitä, että me voisimme pudottaa palkkoja niin paljon, että sen avulla saisimme viennin vetämään. Ainoa asia jolla voimme vientiä kasvattaa on saamalla uusia tuotteitta joilla on kysyntää. Siihen tarvitaan koulutusta, tutkimusta ja tuotekehittelyä.
Mitä hallitus on tehnyt näiden eteen?
Se on leikannut näistä määrärhoista, se on juuri tuhoisaa politiikkaa.- NäinoN--
On panostanut ainoaan alaan joka lähitulevaisuudessa vetää. Biotalous ja bioenergia.
Kännyköihin ja muuhun elektroniikkaan on ihan turha enää panostaa valtion resursseja. Robotteja osataan jo tehdä. Ne on Kiinan heiniä. Peliteollisuus toimii JO ilman yhteiskunnan panostakin.
Eli, leikataan turha vanha pois ja suunnataan resurssit sinne missä on kasvun mahdollisuus. NäinoN-- kirjoitti:
On panostanut ainoaan alaan joka lähitulevaisuudessa vetää. Biotalous ja bioenergia.
Kännyköihin ja muuhun elektroniikkaan on ihan turha enää panostaa valtion resursseja. Robotteja osataan jo tehdä. Ne on Kiinan heiniä. Peliteollisuus toimii JO ilman yhteiskunnan panostakin.
Eli, leikataan turha vanha pois ja suunnataan resurssit sinne missä on kasvun mahdollisuus.Valtion ei ole yksityisten haihatuksiin panostattava verovaroja. Nyt huudetaan kaikessa, kasvua vientiä kärkihankkeita, start-Uppeja siis velkarahaa ajetaan kauhakuormaajilla yksityisten taskuihin, jotka sitten toteavat rahat taskuun sullottuaan, sorry, ei onnistunut. Ja uutta star-uppia pystyyn ja rahastamaan.
- vbhnjkiuytre
On YRITTÄJÄT palkanneet. Mutta pölrssikeinottelijat haluavat lisää ja lisää. Mutta ne ei olekaan yrittäjiä vaan pörssiyhtiöitä.
varonalennukset on suunnattu väärin. Pörssiyhtiöt niitä ei olisi tarvinnut vaan REHDIT SUOMALAIset yrittäjät.
Henkilöyhtiöiden veroja on vaan korotettu vaikka ne on ainoita lisätyöllistäjiä Suomessa. Ainostaan Kela-maksun poisto on annettu niillekin.Siksi suur-yrityksiä ei pidä verovaroin ja -helpotuksin tukea. Ne ovat valitettavasti rosvoja ja loisia.
- Kylmää_kyytiä
Olisipa joskus kuullut noista ansaitsemattomista eduista päättäjien puhuvan jotakin. Nyt vain taitaa olla niin, että molemmat, presidentti ja pääministeri suojelevat pääomaa Suomessa ja syyttelevät palkansaajia. Tämä ei voi hyvästi päättyä tämä syyttely.
Presidentti ja pääministeri eivät ole syytelleet palkansaajia. Tuollainen olettamus, jos se ylipäätään on tosissaan todettu, kertoo epäluulosta ja heikoista hermoista.
- VeliVeljeäVastaan
Kansalais-sodan revanssihenki alkanee nostaa päätään. Ei hyvältä näytä meno Suomessa nyt.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Presidentti ja pääministeri eivät ole syytelleet palkansaajia. Tuollainen olettamus, jos se ylipäätään on tosissaan todettu, kertoo epäluulosta ja heikoista hermoista.
Kyllä aika helpolla, varsinkin hallituksen "päämiehen" jutuista sellaisen käsityksen on saanut, että palkansaajat ovat se ongelma - siksihän oikein pakkolakejakin ajavat palkansaajien eduille heikenneyksistä. Miten sinä asian näkisit?
Rottara kirjoitti:

Henkilökohtaisen käsityksen muodostuminen on eri asia kuin objektiivinen totuus. Voit tietysti laittaa esimerkkejä niistä lauseista, joissa presidentti ja pääministeri mielestäsi syyttelevät palkansaajia. Lähde tietysti mukaan.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Henkilökohtaisen käsityksen muodostuminen on eri asia kuin objektiivinen totuus. Voit tietysti laittaa esimerkkejä niistä lauseista, joissa presidentti ja pääministeri mielestäsi syyttelevät palkansaajia. Lähde tietysti mukaan.
Voisi kai kohtuudella todeta "objektiiviseksi" totuudeksi palkansaajien syyllistämisen, jos on valmis ajamaan pakkolakeja pelkansaajien työehtoihin, en siis näe syytä erikseen kaivaa sinulle "todisteita" asiassa, joka niitä ei kaipaa.

Tarkkaan ottaen pakkolaeissa ei ole kysymys työehdoista, vaan yleisestä työlainsäädännöstä. Kohun määrä on hyvä muistutus siitä, että yksin valtiokin on järjestänyt meille hyvät oikeudet ilman että ammattiliitot olisivat niihin olleet vaikuttamassa.

Eiköhän tämä pilkunnussinta nyt ollut tässä, mutta varmastikin jopa sinä ymmärsit mistä on kyse, siis aika yksiselitteisestikin palkansaajien ja heidän työehtojensa syyllistamisestä ;V
- Kylmää_kyytiä
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Presidentti ja pääministeri eivät ole syytelleet palkansaajia. Tuollainen olettamus, jos se ylipäätään on tosissaan todettu, kertoo epäluulosta ja heikoista hermoista.
Kysynpä vaan mitä Niinistö sanoi uuden vuoden puheessaan, kuuntele uudestaan ellet muista.
Monestiko pääministeri on muistuttanut ansaitsemattomista eduista?
Milloin ne ovat ansaitsemattomia jos sen sopimuksen alla on työnantaja- ja työntekijäliiton allekirjoitus? Eikö se ole sopimus jota luulisi hallituksenkin kunnioittavan.
- 0513513
Hyvä avaus. Pressa kyllä puheessaan heitti vähän piikkiä yritysten suuntaan.
Kyse on näistä porvarihallituksen ideologian ajamisella, vaikka se tehdäänkin jopa äänestäjien tahdon vastaisesti - mutta muutahan kertoivat ennen vaaleja. Toivottavasti äänestäjät muistavat seuraavien vaalien yhteydessä naruttajansa ;D
Kyse ei oikeastaan edes ole rehellisestä porvarillisesta ideologiasta. Joka on hyvin lähellä SDP:n oikeiston ideologiaa. Kyse on härskistä täysin sääntelemättömästä rosvokapitalismista millä ei ole mitään tekemistä terveen kapitalismin kanssa. Luultavasti Maalaisliitto sai Kokoomukselta tuen Maakuntamallilleen lähtiessään ajamaan EK:n etuja. Perussuomalaisia pidän syyntakeettomina. He ovat vähän väärässä sarjassa.
Jostain syystä Kokoomus on aina toiminut yhteiskuntavastuullisemmin ollessaan Demarien kanssa hallituksessa. Ongelma on härskisti milloin kenenkäkin asialla omia etujaan ajaakseen toimiva Maalaisliitto. Maalaisliitossa on muuten voimakasta tyytymättömyyttä valittua linjaa kohtaan.
Kyllä. Äänestäjää on kusetettu. Myös keskiluokkaista sellaista.OikeistoSosDem kirjoitti:
Kyse ei oikeastaan edes ole rehellisestä porvarillisesta ideologiasta. Joka on hyvin lähellä SDP:n oikeiston ideologiaa. Kyse on härskistä täysin sääntelemättömästä rosvokapitalismista millä ei ole mitään tekemistä terveen kapitalismin kanssa. Luultavasti Maalaisliitto sai Kokoomukselta tuen Maakuntamallilleen lähtiessään ajamaan EK:n etuja. Perussuomalaisia pidän syyntakeettomina. He ovat vähän väärässä sarjassa.
Jostain syystä Kokoomus on aina toiminut yhteiskuntavastuullisemmin ollessaan Demarien kanssa hallituksessa. Ongelma on härskisti milloin kenenkäkin asialla omia etujaan ajaakseen toimiva Maalaisliitto. Maalaisliitossa on muuten voimakasta tyytymättömyyttä valittua linjaa kohtaan.
Kyllä. Äänestäjää on kusetettu. Myös keskiluokkaista sellaista.Puhuin tästä jo kuukausi sitten. Hyvä että muutkin ovat huomanneet mistä on kysymys.
- Kansanedustajat_ovat
lopettaneet Suomessa satojatuhansia työpaikkoja sumeilematta. Punikit tahtovat köyhää kansaa.
Punikeilla tämän syntyneen tilanteen (12 v. kuluessa) on kai vähiten tekemistä, aikalailla on ihan porvarikutoista, ja pohjautuu suunnattomaan ahneuteen ja typeryyteen, jonka kai voidaan nyt todeta ollaan kovin tuhoisaa.
- Mies_62v
En tiedä mikä on sellainen asia josta on alun alkaen se viha mitä maalaisliitto/kepulla on ammattiliittoja vastaan. Jokainen kepu hallitus hakee hyökkäysten kohteeksi aina ensimmäiseksi ammattiliitot ja samalla antavat kritiikittömän tuen tyänantajille eli EK:lle.
Laskevatko he, että isännät kuuluvat tähän ylempään säätyyn ja heidän vuokseen koko pulueen pitää työnantajia tukea?Tätä olen muuten itsekin ihmetellyt. Kokoomus tuntuu ymmärtävän nämä asiat paljon paremmin. Mutta Maalaisliittohan on mennyt Kokoomuksesta oikealta ohi.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tätä olen muuten itsekin ihmetellyt. Kokoomus tuntuu ymmärtävän nämä asiat paljon paremmin. Mutta Maalaisliittohan on mennyt Kokoomuksesta oikealta ohi.
Suomeksi sanottuna. Ei Maalaisliittoa pidä päästää sotkemaan työmarkkina-asioita mistä se ei ymmärrä mitään. Nytkin olisi nollalinja luultavasti mennyt läpi keskitetyssä menettelyssä ilman ilmaiseksi tehtäviä "talkoita". Näiden "talkoiden" hyöty on se että vahvat liitot ulosmittaavat "säästöt" liittokohtaisissa neuvotteluissa. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole. Tottakai ihminen on sellainen että se ottaa omansa takaisin jos jotain vääryydellä viedään.
- PakkoPoistaa
Kepu voisi laittaa kaikkein ensimmäisenä oman pesänsä kuntoon, vaikkapa poistamalla pakkolailla puoletoimistonsa erikoiset palkka-, sosiali- ja lomaetuisuudet (itseltään). Sitten seuraavaksi eduskunnalta samoin. Sitten valtion laitoksilta ja kuntien toimihenkilöiltä ja työntekijöiltä.
- puurunen
SIIPILÄ VIHAA MUITA PUOLUEITA mutta ei kepuja ja kokkareita? SE TULEE UKON ESIKOISLESTADIOLAISESTA USKONLAHKOSTA?? SIINÄ PITKÄ RIMSU JA NIITÄ ON KYMMENIÄ??JOKO SE MENI VIIMEIN PERILLE EI USKONHIHULIA PÄÄMINISTERIKSI, OTTAKAA JO JÄRKI KÄTEEN KEPULIINIT!!!!
- Pienestä_pitäen
Jos äänestää muita kuin keskustalaisia, niin joutuu tulijärveen sanoi naapurin 5v. lapsi viime vaalien aikaan.
Mistähän tämä lestadiolaisperheen lapsi oli kuullut tuollaista? - Kansa.maksaa
"Miksi Sipilän hallitus ei puutu näihin etuihin..."
Luultavasti siksi, että kun muutkin saavat, niin pitäähän kepulaistenkin saada:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011320954951_uu.shtml
"Suomen Keskustan omilla työntekijöillä on kuitenkin asiat paremmin kuin tavallisella rahvaalla.
Puolueen vanhemmilla työntekijöille on räätälöity järjestely, joka mahdollistaa eläkkeelle jäännin 60-vuotiaana. Puolue maksaa vanhemmille työntekijöilleen lisäeläkettä, joka kattaa täysimääräisesti ikävuosien 60-63 eläkkeen.
Keskustan henkilökunta on käyttänyt tätä eläke-etua hanakasti hyväkseen, kukapa ei käyttäisi".
Niin, kukapa ei käyttäisi. Lisäeläkkeen turvin kepulaisten on sitten eläkkeellä mukava muistella niitä ihmisiä, jotka keskustavetoinen hallitus irtisanoi ja irtisanomisen myötä järjesti heille pitkäaikaistyöttömyyden.
"Veronmaksajien rahoilla maksellaan myös muun muassa lisäeläke-etuuksia ja puolueväen "koulutusmatkoja" ulkomaille. Tänä vuonna keskustan saama puoluetuki tulee olemaan kahdeksan miljoonan euron luokkaa".
Luulisi kahdeksan miljoonan euron riittävän ulkomaan matkojen maksuun, ettei taas kävisi näin:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/keskustan-etelanmatkan-uusin-kaanne---sipila-pidettiin-pimennossa/1877718
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011031
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57989Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144798- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103571Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90567- 78541
- 53537
- 39518