Katupartioiden kieltäminen ei ole realismia

Mitä sitten, jos alex"valehtelija"Stubb saa tahtonsa läpi ja saa kiellettyä RASISTISET katupartiot? Esim. Odinin pojat voivat vaan heittää tunnukset vittuun ja ei muuta kuin takaisin kadulle. Kukaan ei voi kieltää meitä ihmisiä liikkumasta porukalla ulkona. Jopa hallitus kuitenkin on niin pihalla, etteivät osaa ajatella katupatiojuttujaan tämän pidemmälle. Kyllä naurattaa se miten tyhmät ihmiset tätä maata pyörittää. Perustan satavarmasti katupartion Mikkeliin, vaikka vain yhden miehen, mutta minä vastaankin ainakin kymmentä raiskaajaa.
33133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Eihän me nyt voida Suomessa rajoittaa maahanmuuttajien muodostamia ja kantisten rikastamiseen tähtääviä 30 hengen partioita. Se olisi törkeää rasismia. Sen sijaan voidaan säätää laki, joka estää kanta-suomalaisia kulkemasta kadulla muuten kuin yksin. Ovat sitten ns. varma nakki rikastuttamiseen.

Äänestä

Pakko kertoa SUPOLLE ja muille pelleilijöille yksi asia. Minun liikkumistani ei tule rajoittamaan kukaan. Ei edes hallitus.

Äänestä
  • Ei sinun liikkumista kukaan varmaan rajoitakkaan ,edustat yksilöä,,, ajatuksinesi kanssa , hyvä niin',,,,Katupartiointi kyllä kuuluu poliisille ,se on virkasuhteessa ,Ei tarvita mitään lieveilmiöitä,minkä taakse voi kätkeytyä ,,, Katupartiointiin pitää ottaa erittäin tiukka kanta ,sellaista ei tässä maassa tarvita,,, Joensuussa mustamaalattiin joensuunmaine 1992 mustamaalattiin samalla ihmisten maine

    Äänestä

  • Kikkomaa kirjoitti:

    Ei sinun liikkumista kukaan varmaan rajoitakkaan ,edustat yksilöä,,, ajatuksinesi kanssa , hyvä niin',,,,Katupartiointi kyllä kuuluu poliisille ,se on virkasuhteessa ,Ei tarvita mitään lieveilmiöitä,minkä taakse voi kätkeytyä ,,, Katupartiointiin pitää ottaa erittäin tiukka kanta ,sellaista ei tässä maassa tarvita,,, Joensuussa mustamaalattiin joensuunmaine 1992 mustamaalattiin samalla ihmisten maine

    Suosittelen, että opettelisit edes kirjoittamaan ennen kuin alat netisä viisastelemaan. Kiitos kuitenkin aamun nauruista.

    Äänestä

Jos sun takkis selässä lukee Odin, niin miten se tekee susta rasistin?
En ymmärrä miksi nää partiot leimataan rasistisiksi, eihän ne ole tehneet mitää rasistista.
Tässä taas leimataan ihmisiä aika kevein perustein.

Kaduilla käveleminen ryhmässä ei ole rasismia.

Äänestä

Ei millään pysty käsittämään mitä tämä suvakkihallitus kuvittelee itsestään??? Onko heillä aikeissa kieltää ihmisten liikkumis- ja kokoontumisvapaus? Mitä he tekevät jos esim. 10 pilottitakkista( mm. ihmemies MacGyver käytti pilottitakkia) henkilöä kokoontuu asuinalueelleen viettämään iltaa? ONko esim. pilottitakki jo pelkästään rasistinen vaate? Mitä he tekevät jos 10 turvapaikanhakijaa kokoontuu vastaanottokeskuksen edustalle? Tässä vaiheessa tekstiä fiksummat ymmärtävätkin, ettei hallitus pysty kieltämään katupartioita millään keinoilla. Mutta sisällis-sotahan tässä on jokatapauksessa vielä edessä. Sitten laitetaan tämä suvakkihallitus oikeuden eteen rikoksista Suomen kansaa kohtaan. Ettekä mahda SSS sillekään mitään, sillä kytät on loppupeleissä meidän, eli kansan puolella. ÄHÄ ÄHÄ saatana Sipilä, Stubbi ja se yks saatanan läskikasa!

Äänestä

jaha piripäät natsit on valvonut taas koko yön ja parantanu maailmaa tälläkin palstalla..voe pojat.

Äänestä
  • Haista sinä pilvipääpelle vittu. Jos nukut tunnin pommiin meitsiin verrattuna niin turha aloittaa mitään pirijuttuja. Olet vitun pelle.

    Äänestä

  • Selittelyn makua selvässä asiassa. Juuri tällaiset joukkiot lisäävät turvattomuutta. Ja historiastakin pitää oppia. Nationalismin kiihkossa on viatonta verta vuodatettu miljoonia litroja.

    Äänestä

  • Kukahan tässä selittelee? Selitä samantien millä oikeudella ketään voi kieltää liikkumasta pihalla, jos ei ole selvää rasismin merkkiä esim. hihassa? No ei vainenkaan, kunhan leikittelen kaltaisillasi idiooteilla. Ei ihmisiä voi kieltää liikkumasta pihalla. Ei onnistu. Perustuslaki takaa meille oikeudet ulkona liikkumiseen. Älä siis edes vaivaudu vastaamaan....Idari.

    Äänestä

  • pelleekäkättimeen kirjoitti:

    Haista sinä pilvipääpelle vittu. Jos nukut tunnin pommiin meitsiin verrattuna niin turha aloittaa mitään pirijuttuja. Olet vitun pelle.

    Ei tässä pommiin ole nukuttu, en polta pilveä enkä vedä piriä. Mulla on sentään kunnon koulutus ja työpaikka. Vitun luuseri, kävitkö edes inttiä loppuun vai tuliko hullun paperit sieltäkin? Lääkitystä kannattaa ainakin tarkistaa. Vitun nolot nahkapäät kiitospaidat.

    Äänestä

  • PartiotPystyyn kirjoitti:

    Kukahan tässä selittelee? Selitä samantien millä oikeudella ketään voi kieltää liikkumasta pihalla, jos ei ole selvää rasismin merkkiä esim. hihassa? No ei vainenkaan, kunhan leikittelen kaltaisillasi idiooteilla. Ei ihmisiä voi kieltää liikkumasta pihalla. Ei onnistu. Perustuslaki takaa meille oikeudet ulkona liikkumiseen. Älä siis edes vaivaudu vastaamaan....Idari.

    Hähäh, omppaan tiällä uamuvirkkuja hillujoeta:D Kyllä ne mulipiä-punaniska-peräkammarinpoekkiin muka-partijot jouttaa kielttee! Ne vartavaste ehttiivät jotta saesivat rovosoetuva jottae nahinnoo:D Ja sitte muka suojelloovat kanta-asukkija:D Ee kannata ruveta ollenkkaa antammaan periks näelle pikku-hitlerilöelle. Mänkkööt takasi kottiisa ja pysykkööt peräkammarissaan:D:D Mummosa ja äetisä kanttaavat kuitennii niille ruuvvat etteen:D:DXD

    Äänestä

  • ujanfd kirjoitti:

    Ei tässä pommiin ole nukuttu, en polta pilveä enkä vedä piriä. Mulla on sentään kunnon koulutus ja työpaikka. Vitun luuseri, kävitkö edes inttiä loppuun vai tuliko hullun paperit sieltäkin? Lääkitystä kannattaa ainakin tarkistaa. Vitun nolot nahkapäät kiitospaidat.

    Kannattaa hakea töitä vaikka Suposta. Olet niin taitava lukemaan ihmisiä tyhjän perusteella. Homoisäsikö opetti vai hyväksikäyttäjä äitisi? Hienosti profiloit hyvä poika.

    Äänestä

  • old_profile_94443 kirjoitti:

    Hähäh, omppaan tiällä uamuvirkkuja hillujoeta:D Kyllä ne mulipiä-punaniska-peräkammarinpoekkiin muka-partijot jouttaa kielttee! Ne vartavaste ehttiivät jotta saesivat rovosoetuva jottae nahinnoo:D Ja sitte muka suojelloovat kanta-asukkija:D Ee kannata ruveta ollenkkaa antammaan periks näelle pikku-hitlerilöelle. Mänkkööt takasi kottiisa ja pysykkööt peräkammarissaan:D:D Mummosa ja äetisä kanttaavat kuitennii niille ruuvvat etteen:D:DXD

    Olet sinä vaan ihme hyypiö. Haluat siis, että matut saa mellastaa ja raiskailla rauhassa? Kevät kun koittaa,niin puskat alkaa heilua myös täällä. Sitäkö kannatat? Puhu kerrankin asiallisesti ja perustele kantasi. Elä vaan mongerra joutavia. Yhä useampi alkaa jo olla peloissaan ja huolestunut siitä, mihin tää maa on menossa. Jos omassa maassa on turvaton olo tänne tunkeutujien ansiosta, niin ei sitä kuitata vääntämällä vitsiä savoksi.

    Äänestä

  • Ei-ikinä-enää kirjoitti:

    Selittelyn makua selvässä asiassa. Juuri tällaiset joukkiot lisäävät turvattomuutta. Ja historiastakin pitää oppia. Nationalismin kiihkossa on viatonta verta vuodatettu miljoonia litroja.

    Entäs sitten nuo ulkomaalaismiesten joukkiot, nekö ovat sallittuja? Eivät aiheuta vaaraa ja turvattomuutta?

    Äänestä

Vastaahan idiootti noihin aiemmin esitettyihin kysymyksiin koskien katupartioita. Niissä vastauksissa nähdään oletko millään tavoin järkevä ihminen. Vai etkö uskalla vastata? Sinullahan ei ole esittää mitään järkevää katupartiovastaista juttua noihin kysymyksiin. En siis ihmettele että mieluummin teet outoja profilointeja tuntemattomista netinkäyttäjistä, kuin että vastaisit ja todennäköisesti nolaisit oman nettiminäsi. Et pelle pärjää mulle tässä väittelyssä.

Äänestä

Haha vaikka takissasi ei luekaan soldiers of odin, niin kyllä poliisit puuttuisivat toimintaanne, jos rupeatte hakkaamaan tai tappamaan ihmisiä.
Hölmö avaus IMO.

Äänestä
  • Miten ulkoilu liittyy hakkaamiseen tai tappamiseen?

    Äänestä

  • Eikö löydy pätevyyttä vastata yhteenkääb esitettyyn kysymykseen? Vai etkö halua nolata valesuvakkiprofiiliasi? Luulet huudattavasi minua, mutta todellisuudessa minä trollaan trollia. Sairasta eikö?

    Äänestä

  • Skitsofreenikko päässyt taas vauhtiin heti aamusta, nyt ne lääkkeet uusintaan. Laittomat päihteet aiheuttavat myös kaikenlaista päänvaivaa kuten olet huomannut.

    Äänestä

  • No kyllähän tässä vähintään skitsofreniaan sairastuu, kun on niin tyhmää keskusteluseuraa(suvakki), joka ei pysty vastaamaan yksinkertaisiin kysymyksiin.

    Äänestä

  • Mehtälän Anssiko sinä muuten olit nimeltäsi?

    Äänestä

  • Anssi, pitääkin kohta käydä jatkamassa muutamaa länkkärikeskustelua, että ne keskustelut pysyvät varmasti keskustelujen alkupäässä. Länsi-Savo-aiheet eivät tule enää ikinä poistumaan ylimpien juttujen joukosta. Pitää nimittäin muistuttaa kansaa länkkärin suvakismista. Teitä ei tulla ikinä unohtamaan. Ahistaisi olla joku länkkärin suvakkitoimittaja. Hahahaha.

    Äänestä

  • Älähän nyt sov keuhkoa. Selväjärkiset suomalaiset kyllä tietävät nämä vaarat. Heikolla ymmärryksellä varustettu roskasakki järjestystä pitämässä. Se on täysin utopistinen ja hyvin lapsellinen ajatus. Alle 10-vuotiaiden logiikkaa.
    Lapuanliikkeitä ei tarvita, nationalismi on kansan syöpä. Ja mediaan. Ei lehdistö voi usuttaa ja rohkaista ihmisiä laittomuuksiin. Se olisi kuin lupa toimia. Ymmärrä se sov. Länkkäri on länkkäri. Kiva on katsannollasi siitä syypää tehdä. Sekö on tämän maahanmuutto-ongelman tehnyt. Onko spr sen tehnyt. Ovatko tappamisesta tai väkivallasta varoittavat tai sen kieltävät ongelman tehneet.

    Ei täällä väkivallalla mitään ratkaista. Valtiovallan toimet riittävät ja niitä pitää tehostaa. Meille suomalaisille riittää, että teemme työmme, käymme koulumme, hoidamme lapsemme.
    Sov vaatii meitä suoraselkäisiä suomalaisia vastaamaan kysymyksiinsä. Kysy kansanedustajiltasi, he näitä lakeja ja määräyksiä laativat. Ei tavallinen taaplaaja.

    Äänestä

  • SuvakkiOnVajakki kirjoitti:

    Anssi, pitääkin kohta käydä jatkamassa muutamaa länkkärikeskustelua, että ne keskustelut pysyvät varmasti keskustelujen alkupäässä. Länsi-Savo-aiheet eivät tule enää ikinä poistumaan ylimpien juttujen joukosta. Pitää nimittäin muistuttaa kansaa länkkärin suvakismista. Teitä ei tulla ikinä unohtamaan. Ahistaisi olla joku länkkärin suvakkitoimittaja. Hahahaha.

    sovin suurin ongelma taitaa olla joidenkin ihmisten musta ihonväri.

    Äänestä

  • Ei-ikinä-enää kirjoitti:

    Älähän nyt sov keuhkoa. Selväjärkiset suomalaiset kyllä tietävät nämä vaarat. Heikolla ymmärryksellä varustettu roskasakki järjestystä pitämässä. Se on täysin utopistinen ja hyvin lapsellinen ajatus. Alle 10-vuotiaiden logiikkaa.
    Lapuanliikkeitä ei tarvita, nationalismi on kansan syöpä. Ja mediaan. Ei lehdistö voi usuttaa ja rohkaista ihmisiä laittomuuksiin. Se olisi kuin lupa toimia. Ymmärrä se sov. Länkkäri on länkkäri. Kiva on katsannollasi siitä syypää tehdä. Sekö on tämän maahanmuutto-ongelman tehnyt. Onko spr sen tehnyt. Ovatko tappamisesta tai väkivallasta varoittavat tai sen kieltävät ongelman tehneet.

    Ei täällä väkivallalla mitään ratkaista. Valtiovallan toimet riittävät ja niitä pitää tehostaa. Meille suomalaisille riittää, että teemme työmme, käymme koulumme, hoidamme lapsemme.
    Sov vaatii meitä suoraselkäisiä suomalaisia vastaamaan kysymyksiinsä. Kysy kansanedustajiltasi, he näitä lakeja ja määräyksiä laativat. Ei tavallinen taaplaaja.

    Tuohompa kommenttiin sannoo meekäpoeka jotta Aammen!!
    Ja nuihin etellissiin arveluihin jottako en muka ossois asijallisesti kirjuttoo ni määppäs ja kato meekäpoejjan alotus, muahammuuttajat! Siinon sulle esmerkkijä kerraksseen! Pie sitte pienemppee suuta tae suatat suaha suus paskkoo täätteen:D:DXD Vaekka johan sitä siellä onnii:D:D

    Äänestä

  • Voiko tyhmenpää olla kuin suvakki. Eihän katupartioiden tarkoitus ole tapella tai hakata ketään, eikö tarkoitus ole vain pitää turvallinen ole kaikille. Mikä katkera viha näillä suvakeilla oikein on, mölistään turpa väärällään, yritetään lapsellisella tavalla lytätä kaikki keskustelut.

    Äänestä

  • old_profile_94443 kirjoitti:

    Tuohompa kommenttiin sannoo meekäpoeka jotta Aammen!!
    Ja nuihin etellissiin arveluihin jottako en muka ossois asijallisesti kirjuttoo ni määppäs ja kato meekäpoejjan alotus, muahammuuttajat! Siinon sulle esmerkkijä kerraksseen! Pie sitte pienemppee suuta tae suatat suaha suus paskkoo täätteen:D:DXD Vaekka johan sitä siellä onnii:D:D

    Jauhat vaan joutavaa paskaa. Et perustele edelleenkään kantaasi. Tyhmä olet. Se,että jos joku ei tykkää matuista, ei tee kenestäkään pilottitakkista uusnatsia. Tunnen porukkaa laidasta laitaan ja järjestään kaikki ovat tätä matutulvaa vastaan ja siitä huolissaan. Mätkyttele sinä vaan sitä savoas. Senkin tonttu.

    Äänestä

Joutunen kysymään-mikä motiivi Stubilla on tuohon ?Meillä on perustuslaillinen kokoontumis vapaus.Mielestäni jos partioinnissa ylilyöntejä sattuu sehän on VIRANOMAISEN siis viranomaisen,poliisin hoidettava.Koska poliiseilla ei riitä resusseja kaiken turvallisuutemme takaajaksi niin oman kansan on tietysti saatava oikeus turvata kansalaisia.Sitä ei voida pelkällä väittämällä -mahdollisesta ,rasisteisuudesta kiistää.Ennen kuin nyky-opin mukaan on tutkittu onko ylilyöntiä ja yksilöity myös.
Meillä olisi joka kylillä koulutettuja järjestyksen valvojia.Joillakin se voiman käytön osiokin kortissaan.Miksei heitä voida palkata tehtävää tukemaan.

Äänestä

Älä putinin vasikka lässytä. Jo lahkeet lepattaa. Millekään roskasakille ei mitään oikeuksia. Vai kristalliyötä luuserit kaipaa. Eiköhän polttopulloja ole jo heitetty riittävästi. Kokoontukaa niissä autotalleissanne. Mihinkään ihmisten ilmoille teillä ei ole mitään asiaa. Taistelkaa vaikka pakkasta vastaan, se on pannut nyt aikalailla. Ja ruoste on raiskannut.

Äänestä

  • Koko soldiers of odin porukka on absurdi, miten Odin liittyy millään asteella tälläiseen toimintaan? "tarkoitus on luoda ihmisille turvallisuudrn tunnetta" Lähinnä luodaan myötähäpeän tunteita, en keksi juuri vähäjärkisempää meininkiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


partiopoikaMli kirjoitti:

Mitä sitten, jos alex"valehtelija"Stubb saa tahtonsa läpi ja saa kiellettyä RASISTISET katupartiot? Esim. Odinin pojat voivat vaan heittää tunnukset vittuun ja ei muuta kuin takaisin kadulle. Kukaan ei voi kieltää meitä ihmisiä liikkumasta porukalla ulkona. Jopa hallitus kuitenkin on niin pihalla, etteivät osaa ajatella katupatiojuttujaan tämän pidemmälle. Kyllä naurattaa se miten tyhmät ihmiset tätä maata pyörittää. Perustan satavarmasti katupartion Mikkeliin, vaikka vain yhden miehen, mutta minä vastaankin ainakin kymmentä raiskaajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu