Lainaus kirjailija Jyri Paretskoin somekirjoituksesta...
Juuri perustettu Iisalmen Soldiers of Odin koki pahan takaiskun, kun turvapaikanhakijat ehtivätkin lähteä ennen kuin kukaan ns. kansallismielinen realisti pääsi tositoimiin. Toisaalta, vieremäläinen valtuutettu Jarmo Kyyrö (joka muuten on ihan päällystöainesta tässä poikain klubissa) osasi kuitenkin nähdä asioiden positiivisen puolen ja totesi lehdessä, että Iisalmen paikallisjaoston täytyy olla Suomen tehokkain katupartio, he kun saivat turvapaikanhakijat lähtemään ennen kuin partiointi ehti edes alkaa.
Eivät ehkä muuten olleet Iisalmessa pysähtyneet turvapaikanhakijat muutenkaan näiden soturien mieleen, kun eivät saaneet aiheutetuksi yhtään säpinää; olivatkin pirut ihan kiltisti ja kunnolla. Tyytyväisiltäkin ne vaikuttivat. Olisivat edes vähän voineet nurista, mutta ei.
Kyllähän tässä nyt tyhjiö ilman muuta syntyi, ja pettymyksenkin tunteita on varmasti mukana. Jarmo oli jo saanut koottua kasaan mukavan ryhmän huolestuneita kansalaisia, jotka vain tahtoivat hyvää. Olen ihan varma, että jos jotain ulkomaalaisen näköistä vähän olisikin hakattu, niin huvikseen sitä ei olisi tehty vaan ihan tositarkoituksella niin kuin järjestön tiedotteissa on aiemmin kerrottu.
Mutta mitä nyt tapahtuu Iisalmen Soldiers on Odinille?
Kun organisaatio nyt kuitenkin on jo olemassa, koen velvollisuudekseni esittää Odinin päällystölle ja miehistölle joitain korvaavia puhdetöitä ainakin siihen asti, että he pääsevät partioimaan sellaisissa olosuhteissa kuin alun perin toivoivat.
1. Lumityöt. Jos lunta tulee paljon, niin ongelmiahan siitä syntyy. Odinin soturit voisivat tarttua lapioon ja kolaan ja osallistua talkoisiin. Moni vanhus ja sairas olisi ikionnellinen tällaisesta avusta. Ja olisi lumipartiolle tuolla kaupungillakin käyttöä.
2. Hiekoitus. Hiekoitusta ei koskaan pidä aliarvioida. Kohta on liukasta, sanokaa minun sanoneen. Kun on liukasta, tulee kaatumisia ja etenkin vanhusten luut sanovat riks raks poks. Siispä partio kokoon, jokaiselle hiekkaämpäri toiseen ja sellainen pikkuinen lasten muovilapio toiseen käteen ja ei kun vaan rapsimaan hiekkaa jäätyneille kulkureiteille ja pihoihin. Varmasti veteraanit kiittävät.
3. Nastat. Ei natsat vaan nastat. Koska kaikkiin iljanteisiin ja kaljamiin ei välttämättä hiekkaa saada, olisi mahtava juttu, jos pojat voisivat käydä nastoittamassa ainakin kaikkien vanhusten kengät. Sellainen kansanterveydellinen näkökohta tässäkin vähän on, mutta uskon että Odinin päällystö pitää tätä tärkeänä asiana.
4. Natsat. Tupakan natsat. Hyi kun ovat rumia ja pilaavat muuten niin kaunista maisemaamme. Pojat voisivat kerätä ainakin enimmät pois, ja välillä voisivat porukalla vaikka ympäröidä jonkun sauhuttelijan. Soturit siinä sitten katsoisivat, että roskat menevät roskikseen. Voisivat n´myös näyttää vähän yrmyiltä ja pitäisivät käsiä puuskassa..
5. Valistustyö. Odinilaiset voisivat ensin käydä itse jonkin kurssin, jolla kerrottaisiin, mitä seksuaalinen häirintä ja ahdistelu ovat. Sitten he voisivat valistaa ensin lähipiiriään ja siirtyä sen jälkeen esimerkiksi yökerhoihin levittämään sanaa. Uskon, että sinnikkäällä asioiden esillä pitämisellä häirintä- ja ahdistelutapaukset saadaan laskuun.
6. Lukupiirit. Päiväkodeissa, vanhainkodeissa ja sairaaloissa ilahduttaisiin varmaan kovasti, jos aina säännöllisin väliajoin joku kävisi lukemassa ääneen. Mutta sovitaanhan sitten, että jätätte ne kansallissosialistiset opukset kotiin, ei niitä kukaan jaksa kuunnella.
7. Partiotoiminta. Koskaan ei ole liian myöhäistä ruveta partiolaiseksi. Siellä oppii yleishyödyllisiä taitoja ja myös tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Niillä on univormutkin.
Noita edellä mainittuja asioita voi ihan vapaasti käyttää oman partiotoiminnan kehittämiseen. Minusta nuo ovat paljon tähdellisempiä kuin sellainen käden suoristelu ja väkivallan ihannointi. Kaikkea hyvää!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Voe mahotonta mitenkä on nasakka ja haaska kirjotus tämä!! Just niihhä niihe työttömiks jiänneihen mamupartiolaesten pitässii tehhä! Ja kevväällä ku lumet sullaa ni ee muutaku kerreemmää kaekki talave aekkaan tievvarsille heetetyt roskat! Siinon sopivvoo ruummilliikunttoo ja työ soppii vaekkeijjoes iha huippuva sekkää älykkyys:D
Kylläpä sae meekäpoeka tästä hyvät naarut:D:D Iha pit kippurassa naarroo:D:DXD Kiitoksija vua kovasti alottajalle, meekäpoejja ikä jatku tuas usseilla vuosilla:D:D
Ei taida olla sellaista asiaa ettei Eunukki antaisi aivo-oksennustaan.
Tuosta listasta puuttuu vielä koiran paskojen kerääminen. Muuten tosi hyvä! Jotain järkevää tekemistä näille partiolaisille on saatava! Ihan intoa uhkuvat ja tekeminen (laillinen/hyväksyttävä) on niin vähissä.
Maailma olis jo paljon parempi, jos tuo pia raskin kertoja menisi junaliikenteen ohjaaksi, vaikka savonradalle. Siihen vaan kieltomerkki kädessä raiteiden väliin seisoskelemaan.
Persujen huithapeleita riittää joka lähtöön , vaan ei töihin.
Joko nää kuoli sukupuuttoon?