Avoparilla oli keskinäinen testamentti. Koska kummalakaan osapuolella ei ollut edellisestä avioliitosta rintaperillistä, eikä heillä ollut yhteistä perijää, he testamentissaan määräsivät kumpikin osuudelleen oman perijän lesken kuoleman jälkeen - leski kuitenkin puolison kuoltua puolisonsa omaisuuden perijänä. Nyt leski miettii, että kannattaako hänen ylipäänsä hyväksyä puolisonsa hänen hyväkseen tekemä testamentti. Nimittäin, heillä on rutosti asunnosta lainaa (n. 70000 €) ja vielä kallis velaksi ostettu auto, jossa molempien nimet velan alla: velkaa yhteensä lähemmäs 100000 € ja molemmat pienellä eläkkeellä eläneitä. Perukirjoitusta ei ole toimitettu. Leski uskoo, että huusholli menee konkurssiin, ja velkaa jää vielä konkurssinkin jälkeen maksettavaksi. Hän myös arveli, että puolisonsa perijäkseen määräämä parikymppinen poika varmaan tulee luopumaan testamentista kuten myös pojan vanhemmat, jotka ilmeisesti olisivat perimysjärjestyksessä seuraavat (tämä siis siinä tapauksessa että leski luopuu puolisonsa hänen hyväkseen jättämästä testamentista). Miten käy velan tuon kuolleen puolison kohdalla, kuka maksaa? Entä lesken tilanne? Onkohan tuossa kyseessä puhdas hallintaoikeustestamentti joka nyt olisi leskelle tulossa? Kannattaako lesken kieltäytyä puolisonsa testamentista, vaan yrittää maksaa mahdotonta velkaa vain 1300 € eläkkeellä?
Velkaisen avoliiton keskinäinen testamentti
Surussa_mukana
1471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Njaa, kuulostaa rajoitetulta omistusoikeustestamentilta.
Tässä tapauksessa on vaikea antaa vastausta, koska emme tiedä miten paljon omaisuutta on. Suosittelisin silti avopuolisoa ottamaan vastaan perinnön, koska muuten kuolleen avopuolison kuolinpesä ilmeisesti meneekin ulosottoon, jolloin sitten lopuksi mitä ilmeisimmin ulosmitataan koko asunto ulosottokaaren 4 luvun 73 § perusteella. En itse ainakaan näe miten perinnöstä luopuminen olisi lesken eduksi, jolloi siten ensiksi kuolleen puolison perijä ole valmis maksamaan asuntovelkoja pois. Perintövero lienee myös pieni velkaisessa pesässä.
Ei tua 100.000 velkaan,niin pahalta kuulosta.Saat eläkettä ihan kivasti ja päälle vielä
lesken eläkkeen,verotkin ja asumistukin tuloo. Ota ihmeesä perintö,käy pankissa vain sopimassa sopivat lainnaerät/kk.Poika on vielä niin nuori/vie vaan loppuun yhteiset aatteenne,jatkat asumista.Eteen päin vain.
Avoliitosta, jossa ei ole lapsia, ei saa leskeneläkettä.
Eikös nämä lesket jo olleet saaneet leskeneläkkeen,edesmenneistä
puolisoistaan,ei kai sitä muutoin olla avoliitossa, että semmoisia auvervaaroja.Paljonkohan Leskellä on
elinaikaa jäljellä ja terveyttä,tästä paljolti riipuu kannattako luopua testamentista,
Pankikin ilmoitautuu perijäksi lesken osalta,Kimpa-kivaa vaan.
Kysyt "kannattaako" mutta jätät kertomatta oleellisen tiedon: minkä arvoisia asunto ja auto ovat? Mitä luulet niistä saatavan, jo ne nyt myisit?
Kyseessä vanha maatila jossa enimmäkseen peltoa ja 1963 rakennettu rintamamiestyylinen talo, jonka he ostaessaan peruskorjasivat muutama vuosi sitten. Rantaahan kiinteistöllä on, mutta täällä on muutenkin paljon vapaita huvilatontteja odottamassa ostajaa, eli kilpailu alentaa hintoja. Isäntä arvioi, että koko huushollin arvo tuskin kattaa edes asuntolainaa. Pankki on tullut isäntää vastaan paljonkin asuntolainan suhteen lupaamalla pidentää laina-aikaa, ja antamalla nyt asioiden järjestelemiseen muutaman maksuvapaan kuukauden. Isompi ongelma on hänen intohimoinen suhde uusiin autoihin. Viimmeisimmän tuliterä n. 40000 € maksaneen auton he vaihtoivat syyskuussa vain muutama kuukausi ennen puolison kuolemaa. Tunnettuahan on, että auton arvo putoaa vähintään sen 20% kun ajat auton liikkeen ovesta ulos. Muutaman kuukauden velan lyhennykset eivät riitä kattamaan auton arvon alenemaa, että hän pääsisi vaihtamaan auton huomattavasti halvempaan käytettyyn autoon. Pesässä ei hänen mielestään ole sellaista omaisuutta jonka myymällä saisi tuon aleneman kuitattua ja voisi vaihtaa auton. Olen ehdottanut, että kyselisi eri liikkeistä josko joku suostuisi maksamaan autosta summan, jonka hän on velkaa rahoittajalle ja sitten ostaisi vaan sellaisen pirssin, jolla pääsi asioilleen. Pelkona kuulema on, että auton rahoittaja panee omaisuuden konkurssiin jos he päätyvät siihen, että pesän vakuudet eivät ole riittävät, eiväkä toisaalta usko lesken selviytyvän veloistaan. Jos jo auton ja asuntolainan lyhennykset vievät yli puolet eläkkeestä, mielestäni tuo pelko on aiheellinen. Ilman julmettua autovelkaa hän kyllä tulisi kohtuu hyvin toimeen.
Velkojen asiantuntija en ole ja ymmärsin talon ja molempien lainojen olleen puolisoiden yhteiset, vaikka auto ehkä onkin vain avo-lesken omistuksessa (rekisteröinti).
Jos leski nyt luopuu testamentista ja arvelusi mukaan myös toisioperilliset, niin vastuu lainoista ei häviä leskeltä, eikä edes puolitu. Yleensä lainaehtojen seassa on yhteisvastuu ja laina peritään kummalta sen helpommin saa. Voudin realisoiman talon ja auton jälkeen jäljelle jäänee velkaa ja se on edelleen lesken kintuilla, eikä ole autoa, talosta puhumattakaan.
Jos asuinpaikka ja auto miellyttävät, niin edelläkin ehdotettu lainojen maksun jatkaminen vaikuttaisi paremmalta tavoitteelta. Liian kalliista autoilusta toki pitäisi luovia jotenkin jalat maahan.
Homman suunnittelu on syytä aloittaa velkojien kanssa heti maksuerien osalta ja eiköhän he samalla selvennä toisena ikävänä vaihtoehtona lainaehtojen täytäntöönpanonkin. Toisioperilliset tuskin tulevat avuksi jos kyse on rajoitetusta omistusoikeustestamentista, koska vain edelleen testamenttaamisesi on pätemätön. Voit myöhemmin velkojien (panttaus) luvalla myydä talonkin, ellei testamentista nimenomaan muuta johdu.
Taisi käydä hänellä sikäli tuuria, että pankki on kuulemma luvannut lesken myydä pienen tontin lainan panttina olevasta maasta ja maksaa sillä kalliin auton velkaa, että pääsee vaihtamaan autoa halvempaan - ostajana kun on tuon pankin työntekijä! Mutta kun lesken puheita kuuntelee, hänen mielessään tuntuu kiiltävän vain jo "valmiiksi katsotun" halvemman auton uutuuttaan säihkyvä pelti. Mies ei tunnu itse ymmärtävän millaisella partaalla hän seisoo: luottaa ilmeisesti siihen, että asiat jatkossakin järjestyvät hänen haluamallaan tavalla, ja elämä jatkuu leveänä. Kiitokset kannanotoista kaikille!
//Hän myös arveli, että puolisonsa perijäkseen määräämä parikymppinen poika varmaan tulee luopumaan testamentista kuten myös pojan vanhemmat, jotka ilmeisesti olisivat perimysjärjestyksessä seuraavat (tämä siis siinä tapauksessa että leski luopuu puolisonsa hänen hyväkseen jättämästä testamentista).//
Parikymppisen pojan vanhemmat eivät ole sijaantulijoita pojan luopuessa testamentista.
PK 11:6
"Jos testamentin saaja kuolee ennen kuin hänen testamenttiin perustuva oikeutensa on tullut voimaan tai jos testamenttia ei muutoin voida hänen kohdaltaan panna täytäntöön, tulevat hänen =>jälkeläisensä<= hänen sijaansa, mikäli heillä olisi ollut oikeus periä testamentin tekijä."
Sijaantulija olisi pojan lapsi, jos hän olisi perillispolvessa (= serkkua läheisempi sukulainen) testaattorin jälkeen. Jos lasta ei ole, testamentti raukeaa ja perintö jaetaan lain (PK 2 luku) mukaan.
Edellä kerrottu edellyttäen, ettei testamentista muuta johdu. (PK 11:1).
Pojalla ei ole lapsia. En tunne kuolleen puolison sukutaustaa sen tarkemmin, tiedän vaan, että pari kolme tätiä lienee enää elossa. Ilmeisesti nämä perijät armahtaa veloista konkurssiin ajautuminen? Ainakin lesken luottotiedot menee, ja maine.
Jos leski luopuu testamentista, muiden perillisten, jos eivät perintöön ryhdy, ei tarvitse olla huolissaan perittävän veloista: he eivät joudu niistä vastuuseen, vaikka eivät tekisi yhtään mitään. http://keskustelu.suomi24.fi/t/4833573/vaikea-tilanne-pesanselvitykseen-liittyen#comment-25692689
Avolesken tilanne sen sijaan on hankala, hänellä kun on sama omaisuus ja samat velat (todennäköisesti yhteisvastuullisina) kuin vainajalla. Velat on hoidettava, muussa tapauksessa omaisuus menee myyntiin tavalla tai toisella. Eikä 1.300 eläkkeellä 100.000 euron veloista selvitä.
Jos omaisuuden (myynti-)arvo on velkoja suurempi, lesken kannattaa ottaa testamentti vastaan ja sopia omaisuuden myymisestä parhaalla mahdollisella tavalla. Jos perinnön arvo (varat miinus) velat on 20.000 euroa pienempi, perintöveroa ei määrätä.
Kysessä avopari? Kumpikin testamentannut omaisuutensa jollekin toiselle, ei siis jäljelle jävälle avopuolisolle?
Eikös perintä tuolloin mene juuri sen testamentin mukaan. Avoliitostahan ei jää "virallista"/laintarkoittamaa leskeä, joka perisi jotain.
Kysyyvaan voisi lukea ja ymmärtää paremmin, niin ei tarvitsisi kysyyvaan! Ap:hän kertoi asian selvästi.
"Avoparilla oli =>keskinäinen testamentti<=. Koska kummalakaan osapuolella ei ollut edellisestä avioliitosta rintaperillistä, eikä heillä ollut yhteistä perijää, =>he testamentissaan määräsivät kumpikin osuudelleen oman perijän lesken kuoleman jälkeen - leski kuitenkin puolison kuoltua puolisonsa omaisuuden perijänä<=.
Katseeni varmaan harotti jo illalla. Totta, aivan selvästi kirjoittaa heti ekassa lausessa. kiitos tarkennuksesta