Lähestytään Jumalaa Jeesuksen nimessä ja opitaan tuntemaan uuden liiton juutalaisuutta Israelin Herrassa ja Juutalaisten Kuningas Jeesuksessa, sillä on annettu Raamatussa ja elävässä vedessä ja Pyhässä Hengessä jokaiselle anovalle ja ensin annettiin juutalaisille Israelissa noin kaksi tuhatta vuotta sitten ja kahdestatoista apostolista ja Paavalista voimme lukea, samoin muista Israelin pyhistä.
Nykyinen aikamme on juuri sellaista kuin sen voimme ymmärtää Jeesuksen ja Raamatun suhteen.
Nykyinen aikamme on juuri sellaista kuin sen voimme ymmärtää Jeesuksen ja Raamatun suhteen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aikamme on vaikea ja mielenkiintoinen ja varsinkin Israelille ja juutalaisille ja Jeesukseen uskoville ja toki myös kaikille varmasti omalla tavallaan. Hyvä tuntea Raamattu ja tehdä Jeesuksen opetuksen mukaan ja syytökset ulkopuolisilta valheellisia ja petollisuus voidaan ymmärtää selvästi myös kun ansoja rakentaa pyrkivät eräät.
Raamatun ilmoitusta parhaamme mukaan Isässä Jumalassa ja Pojassa Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä, sillä siihen olemme kutsutut. Jokaisen kannattaa tuntea Jeesus Herranaan ja Raamattu Jumalan antamana pyhänä kirjakokoelmana. Samoin hyvä jokaisen tuntea ja rakastaa lähimmäisiään Jeesuksen opetuksen mukaan, jotta voi tehdä hyvää tässä maailmassa, missä laittomuutta moninaisesti ja laittomuus Jumalan tahdon vastaista eikä vain ihmisten lakeja maan päällä eri yhteiskunnissa ja tärkeä ja hyvä ymmärtää tämä asia totuudellisesti, ja Jumala tahtoo totuutta ihmisiltä ja siksi annettu lupaukset Raamatussa ja samoin Pyhän Hengen armolahjat moninaisesti ja Raamattu myös.
Hyvä jokaisen tuntea Raamatussa olevista Jumalan profetioista Israelin juutalaisten asema Jumalassa ja tahtonsa luvatussa maassaan ettei sotisi ainoaa Luojaa vastaan, joka kutsui Abrahamin myös ja antoi nimekseen Aabraham. Nimenomaan Jeesuksessa saamme tähän suuren armon ja totuuden ja pyhityksen.
Hyvä ymmärtää jokaisen Jumalassa että Jeesuksessa on taistelu pahuuden henkivaltoja vastaan ei ihmisiä vastaan ja saamme rukoilla esivallan puolesta ja kaikkien ihmisten puolesta, että Jumalan hyvyys voi olla läsnä kaikissa kansakunnissa.
Jumalassa jokaisen ihmisen että suuri ahdistus on lähellä ja vainotuksi tulevat kaikki Jeesukseen uskovat ihmisen maan päällä ja samoin Israelin juutalaiset.
Valitettavasti vainoajat eivät ymmärrä tekevänsä Jumalan tahdon vastaisesti ja levittävät valheitaan laajasti ja moninaisesti, kuten myös profeettoja vastaan noustiin Israelissa ja Jeesusta ja apostoleja vastaan myös.
Jumala ennen vainoja antaa iankaikkisen evankeliumin Ilmestyskirjan mukaan, ja hyvin lähellä voi olla tämän alku jo nyt, ja kaksi säkkipukuista tulee Jerusalemiin ja 3,5 vuotta pitävät esillä todistusta Jeesuksesta.
Pidä itsestäsi huolta ja pelastu kadotukselta eli pääse Jeesuksen valtakuntaan nimesi Jumalan elämänkirjassa ja sydämen uskolla Jeesukseen ja suun tunnustuksella nimesi siihen pyhään kirjaan kirjoitetaan. Rakasta Jeesusta tekemällä opetuksensa mukaan.
Asiallisia hyviä kommentteja aloitukseen vastauksina kaivataan ja toki voivat olla myös kriittisiä, mutta huonoja kelvottomia kannattaa välttää.