Nyt näkyy oikeusoppineilla olevan tietoja, etteivät rasistit saa lainpuitteissa kävellä yhdessä kaduilla. Tämä tarkoittanee rasistien kotiarestia, koska jos rasisti A lähtee kadulle, hän ei voi tietää hänelle tuntemattoman rasisti B:n kulkureittiä. On silti täysin mahdollista, että A ja B kävelevät kadulla peräkkäin, muodostaen näin partion tapaisen.
Rasistien kotiaresti vaikuttaisi nyt olevan lain antama ainoa vaihtoehto.
Itselleni tosin tuli mieleen, että jos noiden oikeusoppineiden virat lakkautettaisiin, kaikki veronmaksajat olisivat iloisempia.
Mikä myös on mielenkiintoista, niin itseasissa rasistisesti motivoitunut islamilainen terroristi saa säilyttää täydet ihmisoikeutensa, mutta jos oikein ymmärsin, ihmisoikeudet eivät kuulu valkoisille rasisteille. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Johonkin tämä hulluus loppunee, vaan en osaa sanoa mihin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kotiaresti päättyy heti kun opettelee sharia-lain ulkoa.
Nais rasisteille ei tule kotiarestia. Ulkona kuitenkin tulee käyttää burkaa.
Kyllähän sieltä joku pykälä byrokraattisessa suomessa aina löytyy.
Sipilän byrokratian purkaminen se vain jatkuu.
Soini istuu sormi per..sä sotkeutumatta mihinkään.
Varmasti suomen historian surkein hallitus.
Se on hyvä tuo "rasisti"kortti, sillä leimalla mielipiteen vapaus on kyytiä saanutkin.
Täällä ilmaisuvapaus kuuluu vain ulkomaalaisille ja taiteilijoille.
Pitäneekin varmaan alkaa taiteilijaksi. Kirjailija on varmaan paras, tai pahin esimerkki siitä että saa puhua mitä sylki suuhun tuo, ja kaikki vihervassarit uskoo ja tykkää.