Heroes (for...)

Moro

Juu, kyllä oli surullinen hetki ja syvä haikeus vallitsi, kun tieto levisi Bowien kuolemasta. Se 80-luku oli minulle todella "hyvää ja mukavaa aikaa". Jotenkin mm. sen Let's Dance levyn (heavyn lisäksi siis U2, Dire Str ja mitä niitä nousevia tähtiä nyt olikaan), julkaisun aikoihin tunsin alkavani elämään tavalla, joka muutti suuntaa monessa suhteessa. Sanotaan, että nykyhetki on aina elämän parasta aikaa ja varmasti näin onkin, mutta jos jotain haluaisin takaisin niin sen ajanjakson vaikka kuinka monena uusintana.

Jotkut vaan karismallaan ovat ylivertaisia ja huokuvat ympäristöönsä suunnattoman määrän energiaa. Aina kun sitten suuri tulivuori sammuu, jää jäljelle paljon tuhkaa, surua ja kaihoa sen kaiken hyvän ja suuren lisäksi.

Kiitos itsellesi ja kiva kun kävit ;)

Hyvää huomenta

Mitäpä kuuluu ihkulle? Muistelen, että itsekin taistelit itsesi kanssa ja yritit luoda nahkaasi uusiin suuntiin ja periaatteisiin (aikaa sen verrankulunut ja näin ainakin muistelin käyneen, korjaa jos olen hakoteillä?). Pääsitkö lähemmäs omaa totuuttasi ja onnellisuuttasi?

Olet näemmä ainakin jatkanut nautintoja kirjojen parissa ja se on aina hyvä asia se ;)

Oikein mukava, kun piipahdin ja kiitos kannustavasta kommentista. Näin pimeänä vuodenaikaan kaipaa hymyilevää valoa sieluun kaikista ikkunoista ja ovista.

Kiitos kysymästä, piti oikein pysähtyä kuulostelemaan itseäni ja toistaa itselleni tuo sama kysymys. Ihan hyvää minulle kuuluu juuri nyt. Viime vuosi oli rankka ja se vei veronsa, mutta toiveikkaana olen ottanut uuden vuoden vastaan.

Levoton sielu tuskin koskaan löytää perille, kotiin. Jotain olen kuitenkin oppinut matkan varrella: kuuntelemaan paremmin sisäistä ääntäni ja toimimaan sen johdattamana. Tällä saralla on vielä opiskeltavaa, mutta onhan tässä koko loppuelämä aikaa. Kiirettä ei ole.

Olen yrittänyt opetella onnellisuutta. Sitä ei minulle kukaan tarjottimella eteeni tuo, se ei ole riippuvainen toisesta ihmisestä, vaan kaikki lähtee minusta. Enää en anna olosuhteiden olla onneni tiellä.

Kohti kevättä mennään..

:)

Minusta tuo mitä sanot kuulostaa hyvälle ja tasapainoiselle. Toivottavasti levottomuutesi löytää paikkansa ja osaa näyttäytyä silloin kun sen aika ja paikka on. Minun mielestäni levottomuus osana elämää vie uusiin ulottuvuuksiin, toimii katalysaattorina pois rutiiniomaisuudesta. Jokainen tarvitsee levottomuutensa pystyäkseen olemaan tasapainoinen, nauttimaan elämää isompana kokonaisuutena. Sytyke vaati vaan hippusen rohkeutta, jotta jotain uutta voi syntyä tai kokea.

Niin itsekkäästi keskityin itseeni, etten huomannut kysyä: mitä sinulle kuuluu?

IchBinBinIch kirjoitti:

Niin itsekkäästi keskityin itseeni, etten huomannut kysyä: mitä sinulle kuuluu?

No sanotaanko näin, että minun pitkäaikainen perusongelmani on liiallinen työskentely ja sen tuoma stressaantuminen eli tasapainon löytäminen työn ja vapaa-ajan suhteen. Tiedostan ongelman, mutta en ole saanut sitä yrityksistä huolimatta kuntoon.

Olen melko kaukana onnelisuusmääritelmän tavoitepisteestä.
Sikäli olen elävä todiste siitä, kuinka ihminen voi olla vanki itseluodussa häkissä ja ei tarvitsisi kuin avata ovi ja poistua omaehtoisesti vaihtoehtoiseen......mutta helpompaa näyttää olevan näköalattomasta ikkunasta katsominen kuin elää sen mukaan minkä tietää ja tuntee oikeaksi.

Liekö rohkeuden puutetta....no näillä mennään...

Ilmeisesti et ole työstänyt ongelmaasi tarpeeksi, koska muistan, että tosiaankin olet kamppaillut saman ongelman kanssa jo vuosia. Olet yrittänyt, mutta ilman päämäärää, jos nyt vuosienkin päästä olet edelleen samassa tilanteessa.

Onnellisuusmääritelmän tavoitepiste. Hmmm. Mitä se on muuta kuin hienolta kuulostava fraasi? Miten itse määrittelet onnellisuuden? Jos et osaa olla onnellinen tässä ja nyt, on melko todennäköistä, ettet koskaan osaa olla onnellinen. Onnellisuus itsessään on tie, siihen ei ole tietä. Aika ei odota, joten ei ole parempaa hetkeä olla onnellinen kuin juuri nyt. :)

"Sytyke vaati vaan hippusen rohkeutta, jotta jotain uutta voi syntyä tai kokea." Niin, on jäänyt mieleen, miten kannustat minua/muita olemaan rohkeampi. Missä sinun rohkeutesi? Miksi kahlita itsensä häkkiin ja rajoituksilla, ja näin menettää vapautensa? "...no näillä mennään..." Tuo lause kuvastaa tahtotilasi asian suhteen.

Elämä on nyt, tämä hetki. Se mitä olemme, on ikuista. Se mitä meillä on, on tilapäistä.

Hyvää huomenta

Ja oikein mukava kuulla sinustakin.

Niin ne muistot, ne monivivahteiset faktaa ja fiktiota sisältävät valokuvamme. Ihmisen muistihan on osannut fotoshopata ja ammoisista ajoista, ei se mikään uusi keksintö ole, mutta suotakoon se meille. Hivenen unohdusta, hivenen liioittelua ja silti riittävän oikein muistettuna se lienee onnellisuutemme peruskivi kuten tuossa hienosti asiaa tuot esiin. Perusmielihyvää tuottava generaattori.

Mitä enemmän elämää, sen enemmän muistoja hyviä ja huonoja hetkiä, mutta ne opettavat tekemään meistä parempia ihmisiä ja ohjaamaan käytöstämme kanssaihmistemme parissa. Huomionarvoistahan vaan on, että elämä ja tekeminen pysyy tässä ja nyt ja emme ala piehtaroimaan mennessä ja haaveissamme. Muistot ovat tärkeä osa elämää, mutta ne eivät ole elämä. Mikään ei voi korvata tekemistä ja tarttumista edessä odottavaan hetkeen ja siihen mitä tässä ja nyt koemme.

Nostetaan malja muistoillemme ja eletään jokaista päivää sille kuuluvalla kunnioituksella. Annetaan tunteiden olla osana jokapäiväistä "viiniä ja leipää" ja olkaamme kiitollisia, että meillä on jokaisena päivä mahdollisuus rakastaa ja tuottaa muistoja, jotka kannattelevat meitä elämän vasta- ja myötätuulissa. Minusta me ihmiset vaan olemme liian kiireellisiä ja teknillisiä, paljon enemmän pitäisi käyttää aikaa ihmiseen, tunteisiin, koskettamiseen ja sen kokonaisvaltaisen perusonnellisuuden luomiseen. Toimeentulo ja omistautuminen ovat toki tärkeitä, mutta kokonaisuus on enemmänkin pallo, eikä pelkkä pieni sektori sen kehällä. Tuo mitä sanot, että pysähtyy ja miettii aina välillä hetken, on hyvä ohjenuora jokaiselle meistä saada palloa kokonaisemmaksi.

Kiitos sinulle Marian sisko ja hyvää päivänjatkoa.