Hallitusta haukuttu

Täällä on haukuttu hallitusta ja vaadittu milloin kenenkin eroa.
Tässä mielestäni plussat ja miinukset, tehkää yhteenveto

Miinusta:
Alun tiedotukset, joilla pyrittiin rauhoittamaan mieliä, tarkoitus hyvä lopputulos huono

Kriisipuhelimen alun takkuilut, jotka suututivat monet.

Halosen myöhäinen ja hermostunut esiintulo

Plussat:
Kohtuu nopeasti alkanut toiminta ja oikeat johtopäätökset, ei mitään pelastusryhmää, vaan lääkintähenkilöstöä, ei hukkuneet enää pelastajia tarvitse.
Ei ministereitä sotkemaan asoita , vaan asaiantuntijat paikalle.
Nopeasti aloitetut ja hyvin sujuneet evakoinnit.

Oma yhteenvetoni
Alun hapuilun jälkeen mallikelpoista toimintaa, josta tullut kehuja asiantuntijoilta ja mm.Ruotsista.

Kouluarvosanat toiminnasta, lähinnä kuitenkin esiintyminen tv:ssä:
Vanhanen 9
Tuomioja 7
Halonen 5
Um virkamiehet 6
Punaisen ristin tiedottaja 9
Matkatoimistojen edustajat 8
Lehtomäki 8
Sisäministeriön edustaja 7

Muitakin mielipiteitä on, mutta varmaan moni yhtyy siihen, että hallitus petrasi hankalan alun
alun jälkeen.
7288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

en kommentoi,mutta ymmärrätkö ettei presidentti voi tulla kommentoimaan ennenkuin on jotain virallista tietoa asiasta.Virallisella tiedolla tarkoitan sitä että hallitus ja muut tahot ovat informoineet faktatiedoilla.

Äänestä

Just Tuomioja valehteli että maanantaina päätettiin kriisikokouksessa että pelastusryhmää ei lähetetä. Ja 5 miinuttia myöhemmin sanoi ettei ole katsonnut aihelliseksi kutsua hallitusta kriisikokoukseen.
Kun katsoo uutisia alueelta niin jus pelastusryhmät kaäyvät laäpi taloja koirien kanssa, monesta maasta, ja se olisi pitännyt tehdä jo tiistaina kun oli porukka viellä mahdollisesti hengissä. Mediakin pelkäsi paska jäykkänä ettei kysy väärin, ja lopulta viitsinnyt 10 kysymystä enepää kysyä kun oli niin NOLOA katsoa kun tuomioja valehteli itsensä pussiin joka vastauksella tajuamatta sitä.

Äänestä

Just Tuomioja valehteli että maanantaina päätettiin kriisikokouksessa että pelastusryhmää ei lähetetä. Ja 5 miinuttia myöhemmin sanoi ettei ole katsonnut aihelliseksi kutsua hallitusta kriisikokoukseen.
Kun katsoo uutisia alueelta niin jus pelastusryhmät kaäyvät laäpi taloja koirien kanssa, monesta maasta, ja se olisi pitännyt tehdä jo tiistaina kun oli porukka viellä mahdollisesti hengissä. Mediakin pelkäsi paska jäykkänä ettei kysy väärin, ja lopulta viitsinnyt 10 kysymystä enepää kysyä kun oli niin NOLOA katsoa kun tuomioja valehteli itsensä pussiin joka vastauksella tajuamatta sitä. Säälittävää

Niin Se ON

Äänestä

Hallituksen toiminta on varmasti ollut arvosteltavaa, mutta se on tullut selväksi, että varsinainen ongelma on ollut UMn puuttuva kriisisuunnitelma. Itse olen erään suuren yrityksen valmiuspäällikkö ja valtionkin valvonnan alaisena kriisisuunnitelmien osalta. Meihin kohdistuvat suunnitelmat ovat jatkuvan valvonnan alla ja vuosittain harjoitellaan. Siksi tuntuu oudolta, että valtion omat kriisivalmiudet ovat näin onnettomat. Meiltä siviileiltä vaaditaan paljon paljon suuremmat kriisivalmiudet. Tässä tapauksessa ainakin UMn kannattaisi tarkastella oma asemaansa globaalissa yhteiskunnassa uudessa valossa. Toisaalta omien kansalaisten pelastaminen ei ole ollenkaan niin seksikästä kuin diplomaattinen pelailu coctailtilaisuuksissa.

Äänestä
  • paikka..

    Äänestä

  • jo vuosi pölytyksen kirjoitti:

    paikka..

    tämähän on vain pelkästään subjektiivinen kommentti, eikä paikkaa eikä aikaa tarvitse paljastaa!

    Äänestä

minä antaisin:

vanhanen 8
tuomioja 8
halonen 7
umn virkamiehet 9
SPR 10
matkatoimistojen edustajat 7
lehtomäki 8
smn edustaja 7

kyllä ne umn virkamiehet toimivat tilanteen ja ajankohdan huomioon ottaen aivan hyvin. joutuivat suomesta lähtemään suoraan asemapaikoilleen takaisin ja lomakin meni pilalle heillä että kannattaako nyt turhaan haukkua. toki siellä oli jokunen yksittäinen moka esim suomen päässä sen puhelimen järjestely mutta yleensä ottaen um toimi aivan hyvin.

ainiin...
ja...

niinistö 4.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mut asiantuntijat kehuu kirjoitti:

Täällä on haukuttu hallitusta ja vaadittu milloin kenenkin eroa.
Tässä mielestäni plussat ja miinukset, tehkää yhteenveto

Miinusta:
Alun tiedotukset, joilla pyrittiin rauhoittamaan mieliä, tarkoitus hyvä lopputulos huono

Kriisipuhelimen alun takkuilut, jotka suututivat monet.

Halosen myöhäinen ja hermostunut esiintulo

Plussat:
Kohtuu nopeasti alkanut toiminta ja oikeat johtopäätökset, ei mitään pelastusryhmää, vaan lääkintähenkilöstöä, ei hukkuneet enää pelastajia tarvitse.
Ei ministereitä sotkemaan asoita , vaan asaiantuntijat paikalle.
Nopeasti aloitetut ja hyvin sujuneet evakoinnit.

Oma yhteenvetoni
Alun hapuilun jälkeen mallikelpoista toimintaa, josta tullut kehuja asiantuntijoilta ja mm.Ruotsista.

Kouluarvosanat toiminnasta, lähinnä kuitenkin esiintyminen tv:ssä:
Vanhanen 9
Tuomioja 7
Halonen 5
Um virkamiehet 6
Punaisen ristin tiedottaja 9
Matkatoimistojen edustajat 8
Lehtomäki 8
Sisäministeriön edustaja 7

Muitakin mielipiteitä on, mutta varmaan moni yhtyy siihen, että hallitus petrasi hankalan alun
alun jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu