Mitä Tampereella tapahtuu talvella? Ei mitään. Ei sitten yhtään mitään.
Hämeenkatu on hiljainen kuin Kajaanin Raatihuoneen aukio. Ihmiset värjöttelevät bussipysäkeillä tai piiloutuvat koteihinsa, joista tulee talviaikaan piilopirttejä.
Hämeenkadun elävöityskin näyttää unohtuneen talveksi. Rantaväylän tunnelissa odotellaan, että taivaallinen ihme tapahtuisi ja tunneli valmistuisi itsestään ennen määräaikaa.
Kaikki kaupungin johtohahmot istuvat kotona tietokonepäätteidensä ääressä, mutta eivät toki suunnittelemassa Tampereelle auvoisampaa tulevaisuutta, vaan itselleen etelänmatkaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Alkaa tapahtua, kun saadaan kasino.
Leipäjonot pitenee, kun kaupunki täyttyy pauskista entisistä rikkaista..
Suunnitellaan veronmaksajille tarpeettomia hankkeita.
Jo muinoin oli tapaus Näsinneula, josta lähiseudun asukkaat ovat saaneeet kärsiä jo kymmeniä vuosia.
Viimeisin paikallisia asukkaita häiritsevä projekti on ollut tämä surullisenkuuluisa tunneli, josta ei ole käytännön hyötyä kuin muutamille rakennusliikkeille.
Seuraavat idioottimaisuudet joista nykyiset ja tulevat tamperelaiset saavat kärsiä ovat Ratikka® ja mahdollisesti jopa Kansi.
Jos vaan on mahdollista, niin kannattaa muuttaa Tampereelta kiireenvilkkaan pois.
No ei varmaan Helsinkiin kuitenkaan kun siellä jo on ratikka.
Ja kasino.
Vokitkin kohta suljetaan ja ne jotka luuli rikastuvansa vuokraamalla kaikenlaiset rytölät Vokeiksi onkin yhtäkkiä maksumiehiä pankeille ja perintätoimistoille . Ei ole kohta enään pakolaisiakaan kaupunkissa vaeltamassa.