Tuttavapiirissäni naisia ei ole ahdisteltu

Todeksitullutta

Olen lähes 50-kymppinen mies, minulla on elämän varrella ollut paljon kavereita ja tunnen paljon ihmisiä, suomen suomalaisia, tavallisia heteroita.

Omasta elämästäni voin todeta, että naiset ovat aina saaneet olla rauhassa, heitä ei ole ahdisteltu, heitä ei ole pakotettu mihinkään, ei ulkosalla eikä parisuhteissa. Jos joskus ollaan juteltu naisiin kohdistuneesta väkivallastakin, niin tuomittu on Taxasilaiseen tapaan sellainen saatika, jos olisi nähty, että naista ahdistellaan tai hakataan, niin loppu tehtäisiin sille.

Naiset ovat tasa-arvoisia, mutta maa on muuttunut. Olen pitkään tiennyt etukäteen, mihin mennään Afrikkalaisten ja Lähi-itäläisten kanssa, jos niitä tänne aina vain lisää saapuu. Muslimit eivät elä tasa-arvoisesa suhteessa ja se on selviö.

Voi vain arvailla, mitä edessä on, jos rajoja ei tukita tiukasti ja voimallisesti siten, että matut käännetään takaisin. En halua kertoa, mitä kaikkea edessä voi olla, etten levitäisi turhaan pelkoa. Mutta jokainen voi tajuta nyt jo, että huonosti käy Euroopalle, jos Jussi Halla-ahon kaltainen poliittinen linja toteudu käytäntöön nopeasti.

16

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaljd

      No totuushan on, että kyllä jotkut suomalaisetkin miehet ovat pahoinpidelleet, raiskanneet ja ahdistelleet naisia. Mutta mikään yleinen ilmiö se ei ole ollut, vaan kyse on todella ollut yksittäistapauksista ja ne on yleisesti tuomittu. Nyt näiden matujen myötä ennen melko harvinaisesta ilmiöstä on tullut jokapäiväinen.

      • Tilastojen valossa se on varsin yleinen ilmiö. Vai mitä sanot siihen, että valtaosa tyttölapsista on kokenut seksuaalista häirintää jo 15. ikävuoteen mennessä?


      • No jo yhden uudenvuodenyönaikana taisi tulla koko tämän astisen Suomen ahdistelut kerralla .Että silleen.


    • 807g8g08

      Itä-Suomessa pakolaiset ovat raiskaneet jo 38 naista viime syksyn aikana. Se on minusta tosi paljon!

      • dfjhg

        Olisit opetellut laskemaan.


    • oonammmd

      Mulla 50-senä naisena on joitakin kokemuksia ahdisteluista toki enimmäkseen nuoruuden ajalta, mutta kyllä niistä on puhumalla ja huitomalla päässyt eroon. Kerran on pitänyt uhata ilmoittamisella, kun persuksen hipelöintiä tapahtui toistuvasti silloisella työpaikalla, sekin loppui siihen.

    • eioleollutkoskaan

      Nyt kun Euroopanlaajuisesti on paljastunut organisoitua kähmimis- ja raiskaustoimintaa (eli isot nuorten miesten laumat sopivat keskenään some-ryhmissä, että tänään mennään ahdistelemaan ja vähän raiskaillaankin), niin Suomi-mediassa piti tietysti nostaa meteli siitä, kuinka Suomessa on aina ahdisteltu naisia.

      Ei tällaista ole nähty oikeasti koskaan. Lisäksi "poikien" uhrien valinta on rasistis-uskonnollinen: hyökkäykset kohdistetaan kantaväestöön.

    • miinasilta

      Keski-ikäisenä naisena voin myös kertoa, etteivät suomalaiset miehet ole harrastaneet joitain harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta mitään joukkoraiskauksia tai joukkoahdisteluja. Yleensä ollut yksi humalainen äijä asialla. Ahdisteluja ja raiskauksia on siis esiintynyt ennenkin, mutta tämä on uutta, että niitä tehdään näin isolla porukalla.

    • Todeksitullutta

      En ole itsekään koskaan ahdistellut naisia. Tosi miehelle kelpaa vain toinen mies.

    • omakokemus

      Se ero on, että suomalainen mies uskoo kyllä kun antaa palautetta. Nämä seuraa kuin takiaiset ja se on ahdistavaa. Tulee pelko ja alkaa katsoa jo etukäteen onko minkälaista porukkaa, ja muita ihmisiä, suomalaisia, lähellä.

    • öåhöåhö

      Ulpu IIvariakin oli suomalaiset JOUKKOahdistelleet. Onko se ainoa tapaus?

      • Perättömästä

        ilmiannosta akka oikeuteen ei kukaan edes pahasti puutteessa oleva matu Ulpun näköseen akkaan koskis.


    • uliuliuli

      Nuorisotyöntekijä: Kertokaa nuorille kotona, että seksuaalissävytteinen huomio aikuiselta mieheltä ei ole hyväksyttävää

      Oulun Walkersin toimintavastaava Perttu Kemppainen on viime syksynä selvittänyt useita välikohtauksia, jotka ovat syntyneet nuorten tyttöjen ja turvapaikanhakijoiden välille. Kemppainen toivoo vanhempien kertovan lapsilleen kadulla kulkemisen riskeistä.

      Oulu

      Nuorisotyön konkari Perttu Kemppainen on nyt huolissaan. Viime syksynä hän on ollut näkemässä ja selvittämässä useita turvapaikanhakijoiden ja nuorten tyttöjen välille syntyneitä välikohtauksia.

      – Syksyllä oli kolme vakavampaa tilannetta ja kerran jouduin soittamaan poliisit perään. Näissä tapauksissa aikuiset kolmikymppiset miehet ahdistelivat 13 - 14 -vuotiaita tyttöjä. Heitä seurattiin ja ahdisteltiin, Kemppainen kertoo.

      Keskustan yleisen turvallisuuden hän arvioi välikohtauksista huolimatta hyväksi.

      – Nuoret pyörivät Rotuaarilla, joka on valaistu hyvin. Paikalla on yleensä myös aikuisia ja poliisi. Walkers partioi siellä myös.

      Walkers-toiminta tekee ennaltaehkäisevää nuorisotyötä. Oulussa Walkers-kahvila on avoinna viitenä iltana viikossa.

      Jotkut nuoret saattavat olla otettuja aikuisten miesten huomiosta, mutta kyllä kaikille pitää tehdä selväksi, että aikuisen miehen seksuaalissävytteiseen huomioon ei pidä vastata.

      – Perttu Kemppainen

      Toimintavastaava Perttu Kemppainen ja kymmenet vapaaehtoiset jalkautuvat vähintään kerran viikossa, yleensä perjantai-iltaisin, nuorten pariin keskustaan.

      Keskustelua molemmin puolin

      Kun Kemppainen keskustassa liikkuessaan näkee tilanteita, joissa nuoret saattavat olla ongelmissa, hän menee keskustelemaan osapuolille.

      – Esimerkiksi kun iso miesporukka piiritti nuoria tyttöjä, menin väliin ja kyselin tytöiltä, onko tämä turvallista ja pärjäävätkö he. Ja ymmärtävätkö miehet, että kyseessä ovat lapset.

      Kemppainen pyrkii keskustelemaan asiasta myös turvapaikanhakijoiden kanssa.

      – Olen kertonut heille, että Suomessa ei ole hyväksyttävää vikitellä näin nuoria tyttöjä. Suurin osa on ymmärtänyt tilanteen heti ja lähteneet pois anteeksi pyydellen, mutta tuntuu siltä että osa ei haluakaan käsittää.

      Kemppainen arvioi, että tällä hetkellä tilanne on menossa parempaan suuntaan ja on rauhallinen viime syksyyn verrattuna.

      Oulun poliisille on tullut ilmoituksia Kemppaisen kuvaamista tilanteista. Toistaiseksi yhtään rikosilmoitusta ahdistelusta ei ole tehty.

      Ehdoton ei seksuaalissävytteiselle huomiolle

      Walkers-kahvilassa ja keskustassa Perttu Kemppainen yrittää parhaansa mukaan valistaa tyttöjä. Hän toivoo, että jokaisessa kodissa vanhemmat kertoisivat tytöille ja myös pojille, miten kannattaa toimia.

      Jonkun verran Oulussakin tyttöjä lähdetään seuraamaan. Minun mielestäni olisi hyvä, että nuoret tytöt liikkuisivat porukoissa eivätkä yksin.

      – Perttu Kemppainen

      – Jotkut nuoret saattavat olla otettuja aikuisten miesten huomiosta. Mutta kyllä kaikille pitää tehdä selväksi, että aikuisen miehen seksuaalissävytteiseen huomioon ei pidä vastata, vaan se pitää selvästi torjua ja poistua sitten paikalta, Kemppainen toivoo.

      – Jonkun verran Oulussakin tyttöjä lähdetään seuraamaan. Minun mielestäni olisi hyvä, että nuoret tytöt liikkuisivat porukoissa eivätkä yksin.

      http://yle.fi/uutiset/nuorisotyontekija_kertokaa_nuorille_kotona_etta_seksuaalissavytteinen_huomio_aikuiselta_miehelta_ei_ole_hyvaksyttavaa/8592462

    • onahdisteltu

      Naisliitosta päivää! Tuollaiset Walkkerit on rasisteja.. tosi rasisteja! Kyllä maahanmuuttajanuoretkin saa harrastaa kulttuurinsa kuuluvia juttuja! Sitä paitsi kaikki suomalaiset miehet on ahdistelijoita, tytöt alkaen 5v. suomessa raiskataan ja usein vielä julkisilla paikoilla, kuten puistoissa ja porukalla tietenkin.. Näinhän totesi myös poliisi lausunnossaan... Ei ole uusi asia!!!

      • realismi

        aivan totta jo kansalaisuuden saaneiden toimesta?


    • Pohjoinenkalifaatti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe