jälleen raiskaustuomio muistutus meille

Mies käytti lasta törkeästi hyväksi - lähetti myös nimittelyviestejä

Perjantai 15.1.2016 klo 16.21 (päivitetty klo 16.50)

Hovioikeus hylkäsi syytteet osalta tekoaikaa, mutta piti vuonna 1960 syntyneen miehen vankeustuomion ennallaan.

Turun hovioikeus on pitänyt voimassa tekijän seitsemän ja puolen vuoden tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteet osalta tekoaikaa. Se katsoi miehen syyllistyneen lapsen törkeään hyväksikäyttöön vuosina 2007-2014. Tekoaika lyheni näin puolellatoista vuodella.

Käräjäoikeus oli tuominnut hänet vankeuteen seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi. Mies on istunut vankeudessa vuodesta 2014 alkaen.

Käräjäoikeus katsoi, että tapahtuma-aikaan 45-54-vuotias mies oli ollut sukupuoliyhteydessä useita kertoja 5-13-vuotiaan asianomistajan kanssa. Tekoihin oli sisältynyt osin myös pakottamista ja rajuutta. Ne olivat oikeuden mukaan omiaan vahingoittamaan asianomistajan henkistä ja seksuaalista kehitystä.

Sukupuoliyhteyden ja seksuaalisten tekojen lisäksi tuomittu oli lähettänyt uhrilleen viestejä, joissa haukkui tätä lutkaksi ja huoraksi.

Vankeuden lisäksi mies tuomittiin korvaamaan asianomistajalle yhteensä 36 000 euroa henkisestä kärsimyksestä, psyykkisestä haitasta sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Lisäksi asianomistajan huoltajalle määrättiin maksettavaksi vahingonkorvauksia vajaat 1600 euroa. Miehen sotilasarvo tuomittiin myös menetetyksi.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yritetään vl-veljet ettei käy noin meille
kaikkea hölötetään ulkopuolisille ja meistä saa epäasiallisen kuvan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meidänmaatasrk kirjoitti:

Mies käytti lasta törkeästi hyväksi - lähetti myös nimittelyviestejä

Perjantai 15.1.2016 klo 16.21 (päivitetty klo 16.50)

Hovioikeus hylkäsi syytteet osalta tekoaikaa, mutta piti vuonna 1960 syntyneen miehen vankeustuomion ennallaan.

Turun hovioikeus on pitänyt voimassa tekijän seitsemän ja puolen vuoden tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteet osalta tekoaikaa. Se katsoi miehen syyllistyneen lapsen törkeään hyväksikäyttöön vuosina 2007-2014. Tekoaika lyheni näin puolellatoista vuodella.

Käräjäoikeus oli tuominnut hänet vankeuteen seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi. Mies on istunut vankeudessa vuodesta 2014 alkaen.

Käräjäoikeus katsoi, että tapahtuma-aikaan 45-54-vuotias mies oli ollut sukupuoliyhteydessä useita kertoja 5-13-vuotiaan asianomistajan kanssa. Tekoihin oli sisältynyt osin myös pakottamista ja rajuutta. Ne olivat oikeuden mukaan omiaan vahingoittamaan asianomistajan henkistä ja seksuaalista kehitystä.

Sukupuoliyhteyden ja seksuaalisten tekojen lisäksi tuomittu oli lähettänyt uhrilleen viestejä, joissa haukkui tätä lutkaksi ja huoraksi.

Vankeuden lisäksi mies tuomittiin korvaamaan asianomistajalle yhteensä 36 000 euroa henkisestä kärsimyksestä, psyykkisestä haitasta sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Lisäksi asianomistajan huoltajalle määrättiin maksettavaksi vahingonkorvauksia vajaat 1600 euroa. Miehen sotilasarvo tuomittiin myös menetetyksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu