EU ja euro hajomassa maahantunkeutujien takia
Pohjoinenkalifaatti
35110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Eläköön! Tapahtukoon! On sitä ennenkin matkustettu passien kanssa ja kauppa kulkenut ilman shengeniä, taloudenkin olemme saaneet hoitaa ihan itse ja paperisotaa on ollut vähemmän, eikä tarvitse elättää kalliita EU -edustajia. Turhaan me nyt eduskuntaa pidämme, kun ei mitään asiaa saa enää kotimaassa päättää! Eikä EU:sta ole mitään maanpuolustuksellistakaan hyötyä.
Ai halvat korot? Älkää ottako niin isoja lainoja, ettette pysty maksamaan. Kansan on opittava uudelleen elämään suu säkkiä myöten, raha ei todellakaan kasva puussa.
Joutaakin kaatua, mokoma.. On se tullut suomirievulle kalliiksi..
Saksaan tullut tammikuussa jo 51 000 matua ja rekisteröimättömät päälle.
Miljoonavauhtia siis mennään edelleen.
Kansan mielipide kääntynyt jo matuja vastaan mutta merkel vain jatkaa hurmoshenkistä puhettaan.
Yksi ainoa kivikova nainen joka pistää eun polvilleen.
http://newobserveronline.com/germany-51395-invaders-since-jan-1/
Tammikuu puolessa ja jo 51.000 pakolaista. Ehkä vuoden hiljaisin aika on menossa. Tälläkin vauhdilla se tietää Saksaan vuodessa taas yli miljoonaa uutta pakolaista. Ei tarvitse olla kummoinen ennustus, kun voi päätellä, että, kohta räjähtää ja sota alkaa Saksasta.
Täytyy nyt kirota inhoamaani aihetta, eli: "vitut, eu ei mihinkään hajoa!". Onhan niillä kaksi hullujen ryhmää vahvassa Saksassa, CDU ja CSU, Merkel & Schäuble kukkoina tunkiolla. Tulee ahdistava olo, kun ihmiset eivät voi vaikuttaa mihinkään siellä. Suomen Vantaa täsmäkopio, hullujen paratiisi?
Lisäksi on sdp ja Gabriel & Co.
Sipilän päälaki. On hyvä, että siellä jotain edes liikkuu.
Hajotkoon- paska EU
EU on hajoamassa pölhöpopulismin takia.
Ihanaa kun saadaan markka takaisin. Tuo Länsi-Euroopan surkein valuutta. Menetti 94% arvostaan vuosina 1951-2002.
Ja ne jatkuvat devalvaatiot... Yhdessä yössä 30% hinnankorotukset kaikkiin tuontitavaroihin. Juuri sitä me kaipaamme!
olet väärässä. historiallisesti paras valuutta on ollut suomen markka.
http://1.bp.blogspot.com/-hB4mibtKccI/VpZmv4lWb3I/AAAAAAAAaX4/vRidxB1Z-SA/s640/merkel that look.jpg
Ehkä tuossa kuvatekstissä on jotain perääkin?
Merkel ja Stubb tuhosivat EU:n. Molemmat homottajia.
miten se käytännössä tapahtui. kerrotko, oi kaikki viisas.
Yess !!! Merkkell saa ansionsa mukaan ja Sipilät kans , kun ei saatu rajoja kiinni ,mikähän siinäkin oli niin vaikeaa ,isot leirit tyhjillään oli odottamassa pakolaisia mutta ei ne kelvanneet kun Eu maaat tunkee rahaa taskuu.
Kerro minulle miten Stubbin tarkoitus olisi saada rajat kiinni. HÄN on valtiovarainministeri, PÖJLÄ. Tehtävä kuuluisi Soinille, eli takin kääntäjälle.
EI KUULU SOINILLE, vaan sisäministeroi Petteri Orpolle , joka on A.Stubbin ja EK:n Jyri Häkämiehen etäispääte.
"Ja ne jatkuvat devalvaatiot... Yhdessä yössä 30% hinnankorotukset kaikkiin tuontitavaroihin. Juuri sitä me kaipaamme!"
Tämä oli juuri euro-sopeutusta. Euro tippui ensin 50% dollariin ja sitten nousi 100% ! Ei ole ollenkaan vakaa, lisäksi saattanut koko Euroopan toivottomaan velkasuohon. YKSIKÄÄN euromaa ei voi ikinä maksaa velkojaan, romahdus on väistämätön. Katso Ruotsia, menee loistavasti omalla valuutalla.
Ruotsi pyysi hätärahoitusta, ne ovat eläneet yli varojensa tuon sakin majoittamisella. Merkelin suurin murhe, että Tanska ja Ruotsi sulki rajat. Voi, hyvä sylvi. EIkä ainutkaan psykiatri tee lehdissä tilannearvioita. Hitler oli aggressiinen toisin kuin nykyiset, mutta tuhon laajuus koskee kohta koko maapalloa.
Tuhon laajuus pitää laskea siten, ttä montaako ihmistä se koskee. "Raatojen" määrä tulee olemaan hurja.
mikä on laskelmasi, pöljä?
Poimintoja päivän migrant- uutisotsikoista Daily Mailista:
60% saksalaisista nyt jo on sitä mieltä, että he eivät selviä pakolaiskriisistä.
Merkelin (ja Junckerin) mielestä selvitään sillä, että lähetetään hurja määrä pakolaisia muihin Eu-maihin.
Hauska juttu oli, kun turhautunut Böömin kuvernööri lähetti bussillisen pakolaisia Angelan osoitteeseen. Angela lähetti ne takaisin. Daily Mail otsikoi: nämä pakolaiset Merkel palautti.
Itävallassa mobilisoidaan sotilaita estämään Saksan sinne käännyttämät laittomat pakolaiset.
Itävallassa paljastui Kölnin jälkeen, että ryhmä afgaanialaisia ja syyrialaisia poikia oli seksulaalisesti pahoinpidellyt teinityttöjä koulussa.
http://www.dailymail.co.uk/news/immigration/index.html
http://data.unhcr.org/mediterranean/regional.php
Kaksi viikkoa mennyt ja 22 331 uutta euhun tulijaa. Tolppia kun katsoo, vauhti kovempi kuin vuosi sitten.
Sveitsi ottamassa työllistyviltä matuilta +10% veron, kymmenen vuotta. Haluaa osan kotiuttamiskustannuksista takaisin.
http://www.express.co.uk/news/world/635239/Swiss-confiscate-migrants-valuables-take-10-migrant-tax-from-wages
sveitsiläisillä järkevät päättäjät.
Siellä on nyt sivulla kansalaisaloite.fi menossa adressi; Rajat kiinni. Sinne nimiä
Joko se on selvitetty onko sipilä antikristus??
Kunpa se toteutusikin, niin saataisiin Euroopan maihin jotakin järkeä! Tätä on jo kovasti odoteltu, saattaa olla viimeinen mahdollisuus jonkunlaisen rauhan ja talouden säilymisessä Euroopassa. Muuten saadaan totutella aseistettujen sotilaiden läsnäoloon kaikissa EU-maiden suurimmissa kaupungeissa.
Ei tää kyllä hyvältä näytä. Nykyisin kaikki tapahtuu niin pian, ettei perässä pysy. Toista maailman sotaa tahkottiin varmaan 20 vuotta ja kun rahan arvo pieneni niin paljon, että Saksassa kottikärryllinen seteleitä tarvittiin leivän ostoon, niin lopulta herra Hitler löysi syylliset ja siitä se sitten alkoi muodostua.
Nykyisin pitää aamulla telkkarista tarkistaa, joko on levottomuudet alkaneet.
Ja johan siellä Saksassa marssitaan.
Sama fiilis, aamuisin arveluttaa nettiäkin avata. Tähän on syynä erityisesti tämä tietoinen sensuuri ja tietojen vääristely.
Kun ei voi päättäjiin luottaa ja toisaalta on nähnyt videoilta matujen raivon ja riehunnan, alkaa "vilkuilemaan olkapäänsä yli"...
Höpö höpö.. EU hajoaa siksi, että USA:n kansantalous on alamaissa. Heidän suurin kansantaloutensa vientituote "vientivalttinsa" aseteollisuus ei nyt oikein ole päässyt käyttämään ihmisvihatuhoaan ja aseista on siten ylituontantoa ja keksittyjäkin runkytysoperatioita tuolla Syyrian suunnalla seka amerikkalaisten että ven'läisten toimesta; eikö ole outoa, että Euroopan turvapaikanhakijatilanteesen ei mitenkään ole Obaman Barackkikaan kantaa ottanut? Ahaa ei ole outoa, joo joo! Normaalilogiikka kyllä sanoisi, että maat jotka tuhosivat vaikka Irakin kansan elinmahdollisuudet omassa maassaan melkein täysin tarpeettomalla sodalla Bushin pellen toimesta, että ne maat kuten USA sitten olis myös niitä jotka ensimmäisenä ottais niistä melkein elinkelvottomiksi tuhotuista maista ne turvapaikanhakijat vastaan. Mutta ei! Kyllä se pitää Suomen ja Ruotsin olla oikeudenmukaisia. Joku entinen natsi- maa Saksakin havittelee entistä suuruuttaan ja tietysti ei pidä unohtaa maailman oligarkkeja: moni mulkvisti polttelee rauhassa sikaria tietäen tilanteen, kun vaikka Syyriassa pommi tuhoaa yksittäisen kaupungin kulloinkin.. Kenties vetävät velä kaviaari-ateriat päälle ja suukottavat porsaan näköisiä pentujaan yöpuulle, että mussu oot hyvä tyyppi ja niinku tää on ihan hyvää toimintaa. Kiinnostais tietää, että jos USA:a vastaan muka joku "organisaatio" joskus hyökkäsi syyskuun 2001- niiden johonkin taloon lentämällä, niin miksi vitussa me maailman kansa ei olla saatu tietää YHTÄKÄÄN niiden organisaatioiden edustajien henkilöitä myöhemmin, että mitkä muka sellaista teki ja että miks vitussa joku Irak piti pommittaa maan tasalle väitetyllä perusteella että siellä muka on "joukkotuhoaseita", kun edes itse eivät pystyneet todentamaan että olis ollut, vaan sehän oli valhe ja ison armeijan hyökkääminen puolustuskyvyttömän valtion kimppuun, jos oikein kärjistäis. Niiden epäihmiset vielä oikein talutti koiranpannoissa irakilaisia ja rääkkäsi niitä mikä on maailman medioissa todennettu: en ole koskaan halunnut tappaa ketään enkä tappaisi, mutta jos se amerikkalaisnaissotilas olis ollut mun silmien edessä ja mulla ase, olisin ampunut aivan varmasti, vtun hulluja rasisteja. Irak oli vaan rikas maa ja öljy on se, mistä tää maailma taistelee. Nyt sitten lässyttävät, että keiden pitäisi auttaa ja ketä. Lässytys pois. YK -lakeja ei noudatettu ainakaan USA:n hyökkäyksessä Irakiin 2000- luvun alussa, eikä ole Venäjääkään kiiinnostaneet lait Ukraina- politiikassa.
Kyllähän se on todella niin, että Syyrian kansan elinmahdollisuuksia pommitetaan oikein olantakaa. Saksalaiset Tornadot etsivät maaleja. Pommittajia ovat USA, Venäjä, Ranska ja Englanti joukko pienempiä nilkkejä.
Tän päivän Focus.de lehdessä poliisiviranomainen sanoi, että rajoilla tällä hetkellä rekistöröitävien pakolaisten luku on kerrottava 10:llä, jotta saadaan todellinen virta Saksaan. Samassa lehdessä psykoanalyytikkö varoitti, että Merkelin epärealistinen erehtymättömyysharhaisuus voi viedä koko Euroopan turmioon. Tästä äkkiä tulee mieleen eräs Merkelin hyvin tuntema harhaisen suuruudenhullu valtion päämies: Putin, joka on tunnetusti vienyt Venäjän talouden perikadon partaalle.
Vähän aikaa sitten eräs tunnettu taloustieteilijä ennusti Euroopan muuttuvan "Villitsi Länneksi".
Kyllä pelottaa, että Junckerin pökkiö ei vieläkään anna periksi ja taas menee puoli vuotta, kun kriisi kaatuu yhä enemmän päälle.
On ihan selvää, että montaa miljoonaa pakolaista ei yhtäkkiä enää kaikkien lisäksi kukaan pysty majoittamaan ja elättämään, jos nyt edes kovin haluaisikaan. Muu ratkaisu on oltava.
Mikään ei vielä ole Eu:lta onnistunut, tuskin tämäkään.
Ihmissalakuljetus olisi helppo lopettaa sillä rahalla, mikä menee turhaan viivyttelyyn puhamattakaan inihimillisestä hädästä. Ja parantaa tyhjillään olevia pakolaisleirejä. Ja lopettaa Syyrian sota.
Davosissa joku miekä lie syyrialainen sheikki tai diplomaatti vakuutti, että sota saadaan loppumaan tänä vuonna. Sitten lisäsi, että tarvitaan vain sotilaita ja rahaa.
Ja Syyrian jälkeen kaikissa muissakin arabikevään kokeneissa maissa alkaa (tai on jo alkanut) levottomuudet, jotka eskaloituvat sodiksi, josta sitten tulee uusia pakolaisaaltoja. Lopulta Euroopassa on ne samat taistelijat keskenään ja siitä ei voi olla tulematta sisäisiä levottomuuksia.
Jostain luin että Turkissa tehdään nyt samoja virheitä kuin assad syyriassa aloittaessaan.
Kun muslimit on niin laajasti riehuntapäällä ja turkissakin paljon pakolaisia, mikä siellä varmistaa yhteiskuntarauhan säilymisen?
EU olisi toiminut, jos Euroopan rajat olisi pidetty tiukasti kiinni.
Kaatukoon vaan, saaadaan rajat kiinni jne.