Lutherilta voi oppia paljon, jos vain kristityt lukisivat häntä, ja jos rohkaistaisiin lukemaan. Lukekaa Lutherin kirjoitus siitä, mitä mieltä hän oli Wittenbergissä suoritetusta hätäisestä ja harkitsemattomasta uudistuksesta sillä välin, kun hän itse oli Wartburgin linnassa turvallisuutensa takia voimatta läsnäolollaan puuttua tilanteen kehittymiseen. Teksti löytyy saarnoista "Miten Jumala uudistaa kirkkoa." Invocavit-saarnat v. 1522.
Tässä ajankohtainen ja tilanteeseemme sopiva poiminta:
"On asioita, joiden täytyy olla tietyllä tavalla ja välttämättä juuri niin, (kuten usko Kristukseen). Näissä asioissa vaikuttaa rakkaus käyttämättä pakkoa tai menettelemättä liian ankarasti. Messu on esimerkiksi paha asia, ja Jumala on sen vihollinen, sikäli kuin sitä toimitetaan uhrina ja ansiollisena tekona. Siksi se on poistettava. Tässä ei ole mitään kyselemistä tai epäilemistä, enempää kuin sinun on kyseltävä, onko Jumalaa palveltava. Olemme yhtä mieltä siitä, että yksityismessut on poistettava, niin kuin olen kirjoittanut ja niin kuin soisin, että ne poistettaisiin koko maailmasta ja pidettäisiin vain yhteinen, evankeliumin mukainen messu. Kuitenkaan ei rakkaus saa tässä menetellä ankarasti eikä väkivalloin repiä rikki. Sen sijaan tulee saarnata, kirjoittaa ja julistaa, että messu sillä tavoin pidettynä on syntiä. Kuitenkaan ei ketään saa tukasta vetää eikä repiä pois messusta, vaan asia tulee jättää Jumalan huomaan ja antaa hänen sanansa yksin vaikuttaa ilman meidän apuamme ja tekoamme. Miksi? Sen tähden ettei minulla ole vallassani eikä käsissäni ihmisten sydämiä kuten savenvalajalla savi (Siir. 33:13), niin että voisin niille tehdä oman mielihaluni mukaan. En voi päästä pitemmälle kuin korviin saakka, sydämeen en voi päästä. Koska en voi vuodattaa uskoa sydämeen, en voi enkä myös saa ketään siihen pakottaa enkä vaatia, sillä sen tekee yksin Jumala ja vaikuttaa ensin ihmisen sydämessä. Sen vuoksi meidän on jätettävä sana vapaaksi eikä pantava sen rinnalle omaa tekoamme. Meillä on oikeus julistaa sanaa (ius verbi) mutta ei toimeenpanovaltaa (executio). Meidän tulee saarnata sanaa, mutta seuraukset on jätettävä Jumalan varaan.
Jos nyt puutun asiaan ja tahdon väkivalloin poistaa messun väärinkäytön, on paljon niitä, joiden täytyy siihen suostua tietämättä, miten siihen suhtautua ja pitääkö sitä oikeana vai vääränä. He sanovat vain: "En tiedä, onko se oikein vai väärin, minun on ollut alistuttava seurakunnan ratkaisuun ja väkivaltaan." Niin tulee tuosta pakosta tai käskystä vain tuulenpieksäntää, ulkonaista menoa, pelleilyä ja ihmissäädöksiä, jotka eivät tuota muuta kuin tekopyhiä tai teeskentelijöitä, sillä se ei lähde hyvästä sydämestä. Sellaista en pidä minkään arvoisena."
Täältä voi lukea:
Saarnat 1 ja 2:
http://sley.fi/artikkeli/6788/miten-jumala-uudistaa-kirkkoa-invocavit-saarnat-v-1522-osa-2
Kolmas saarna:
http://sley.fi/artikkeli/6787/miten-jumala-uudistaa-kirkkoa-invocavit-saarnat-v-1522-osa-1
Tässä ajankohtainen ja tilanteeseemme sopiva poiminta:
"On asioita, joiden täytyy olla tietyllä tavalla ja välttämättä juuri niin, (kuten usko Kristukseen). Näissä asioissa vaikuttaa rakkaus käyttämättä pakkoa tai menettelemättä liian ankarasti. Messu on esimerkiksi paha asia, ja Jumala on sen vihollinen, sikäli kuin sitä toimitetaan uhrina ja ansiollisena tekona. Siksi se on poistettava. Tässä ei ole mitään kyselemistä tai epäilemistä, enempää kuin sinun on kyseltävä, onko Jumalaa palveltava. Olemme yhtä mieltä siitä, että yksityismessut on poistettava, niin kuin olen kirjoittanut ja niin kuin soisin, että ne poistettaisiin koko maailmasta ja pidettäisiin vain yhteinen, evankeliumin mukainen messu. Kuitenkaan ei rakkaus saa tässä menetellä ankarasti eikä väkivalloin repiä rikki. Sen sijaan tulee saarnata, kirjoittaa ja julistaa, että messu sillä tavoin pidettynä on syntiä. Kuitenkaan ei ketään saa tukasta vetää eikä repiä pois messusta, vaan asia tulee jättää Jumalan huomaan ja antaa hänen sanansa yksin vaikuttaa ilman meidän apuamme ja tekoamme. Miksi? Sen tähden ettei minulla ole vallassani eikä käsissäni ihmisten sydämiä kuten savenvalajalla savi (Siir. 33:13), niin että voisin niille tehdä oman mielihaluni mukaan. En voi päästä pitemmälle kuin korviin saakka, sydämeen en voi päästä. Koska en voi vuodattaa uskoa sydämeen, en voi enkä myös saa ketään siihen pakottaa enkä vaatia, sillä sen tekee yksin Jumala ja vaikuttaa ensin ihmisen sydämessä. Sen vuoksi meidän on jätettävä sana vapaaksi eikä pantava sen rinnalle omaa tekoamme. Meillä on oikeus julistaa sanaa (ius verbi) mutta ei toimeenpanovaltaa (executio). Meidän tulee saarnata sanaa, mutta seuraukset on jätettävä Jumalan varaan.
Jos nyt puutun asiaan ja tahdon väkivalloin poistaa messun väärinkäytön, on paljon niitä, joiden täytyy siihen suostua tietämättä, miten siihen suhtautua ja pitääkö sitä oikeana vai vääränä. He sanovat vain: "En tiedä, onko se oikein vai väärin, minun on ollut alistuttava seurakunnan ratkaisuun ja väkivaltaan." Niin tulee tuosta pakosta tai käskystä vain tuulenpieksäntää, ulkonaista menoa, pelleilyä ja ihmissäädöksiä, jotka eivät tuota muuta kuin tekopyhiä tai teeskentelijöitä, sillä se ei lähde hyvästä sydämestä. Sellaista en pidä minkään arvoisena."
Täältä voi lukea:
Saarnat 1 ja 2:
http://sley.fi/artikkeli/6788/miten-jumala-uudistaa-kirkkoa-invocavit-saarnat-v-1522-osa-2
Kolmas saarna:
http://sley.fi/artikkeli/6787/miten-jumala-uudistaa-kirkkoa-invocavit-saarnat-v-1522-osa-1
Vastaukset 14
Vanhimmat
Luther neuvoo, että jokaisen kristityn täytyy eri ongelmatilanteissa rakentaa Jumalan sanan perustalle, jotta omatunto voisi kestää horjumatta.
Tässä juuri laiminlyödään meitä esikoisia, ihmisille ei opeteta ja perustella, miksi täytyy toimia niin kuin toimitaan. Näin on tässä ehtoollisasiassa erityisesti, vaikka kyse on niin valtavan suuresta, keskeisestä ja kauaskantoisesta ratkaisusta. Silti ei ole saarnaajaa, joka vahvistaisi seurakuntalaisten omiatuntoja. Sen sijaan vedotaan vain kuuliaisuuteen, vanhimpiin ja yhteiseen ymmärrykseen, josta ymmärryksestä kuitenkin vaietaan. Luther opetti toisin, ja niin on kautta historian kirkossa opetettu, että näkemykset pitää tuoda valoon ja perustella.
Mutta meidän aikamme saarnaajat ovat ilmeisesti viisaampia kuin Luther ja kaikki aikaisemmat kirkon opettajat, eikä heidän tarvitse lukea vuosisatojen aikana kertynyttä ja kokemusten tuomaa viisautta, jota Jumala on armossaan jakanut. Olenko ymmärtänyt väärin? Pyhä Henki on ilmeisesti ollut vaiti vuosisatoja, eikä kristityillä ole ollut oikeita kokemuksia. Pyhä Henki on varmaankin jättäytynyt tyhmäksi aina näihin päiviin saakka. Ei tarvitsisi kiusata Jumalaa, jos sitä viisautta hyödynnettäisiin.
Joka tapauksessa on ennenkokematonta, ettei päätöksiä ja opillisia kannanottoja perustella ja ettei niistä ilmoiteta julkisesti ja avoimesti seurakunnalle. En ainakaan minä tiedä historiasta vastaavaa.
Näin Luther invocavit saarnassaan:
"Sanon tämän neuvoakseni omaatuntoasi. Pidä huoli siitä, että olet varustettu ja haarniskoitu voidaksesi kestää Jumalan ja maailman edessä ahdistusten sinua kohdatessa, varsinkin kuoleman hetkellä Perkeleen sinua ahdistaessa. Ei riitä, että sanot: Onhan se ja sekin tehnyt samoin ja jokainen tekee nyt niin, sen vuoksi minäkin teen niin, olen seurannut suurta joukkoa, kuten rovasti, tohtori Karlstadt, Gabriel tai Mikael ovat saarnanneet. Ei, jokaisen täytyy omasta puolestaan olla varma ja varustettu voidakseen taistella Perkelettä vastaan. Sinun on seistävä Raamatun selvän ja lujan sanan perustalla, jos mielit kestää horjumatta. Jos sinulla nimittäin ei ole lujaa sanaa, et voi kestää. Perkele tempaa sinut pois niin kuin kuivan lehden. Sen vuoksi täytyy papeilla, jotka ovat ottaneet vaimon, ja nunnilla, jotka ovat menneet naimisiin, olla katsottuna selvä raamatunlause, johon voivat vedota säilyttääkseen hyvän omantunnon."
Ei näille separatisteille mene mikään perille.Luet heille sitten Lutheria taikka Raamattua,korvat on lukittu.
He menevät,kuin kiitojuna pimeyden keskellä,määränpäähänsä,mikä sitten lieneekin.Ikävää on katsella tätä menoa.
Tässä ei auta kuin huuto Jumalan puoleen!
Kun täällä käytetään sanaa separatistit , olisi hirmuisen kivä tietää ,mitä
sinä sillä tarkoitat. olen lukenut PALSTATA ainakin kolmen laista sepa-
ratististä ajatusta ,että kun käytätte sitä , olkaa varma ,että teidän ajatus
on niin ,ettei minun tarvii miettiä päätä puhki mitä ,sinä tarkoitat .
.
Kyllä minä jotenkin ymmärrän ,että toinen puhuu puolestä ja toinen
vastaan ,,mutte siihenväliin ei saisi pudota ,, se vie niin kauas ettei
meinaa ymmärtää, Eli sovitaanko että käytetään sitä sanaa joka on tunnettu.
.
ALOITTAJALE ,KIITOS asiasi oli asiallinen. nimittäinjos kaikki ajattelisi juuri
noin ei sanomista tuskin tulisi ... mutta häiriköt on päässet tekemään paljon
pahaa , sitten ei yhtään mietitä sitä mitä ne on saaneet aikaan vaan paremmin
Uskotaan Häirikköjen kirjoituksia ,kuin USKON PUHDISTUksen tehneitä.
Toivottavasti Luther pistää ajattelemaan edes ne, jotka kyselevät, jotka eivät tähän mennessä ole ajatelleen juurikaan asiaa. Valintojen ja uskonperusteiden tutkimisen aika on nyt.
Se on aivan totta,varmasti laittaa ajattelemaan,,toivottavasti.Ihmisen pitää itse tehdä valinta ja oman sydämensä pohjalta.
Ei niin,että mitä muut ajattelevat jos vaikka en mene kuuntelemaan näitä saarnaajia,jotka vaativat kuuliaisuutta ihmiseen.
Tässä on mielestäni ratkaseva kannanoton paikka.
Tämä Lutherin oppi sotii juuri teitä juuri teitä kapinallisia vastaan.
"Vuonna 2000 luterilaisen kirkon ehtoollisjumalanpalvelusta ruvettiin virallisestikin kutsumaan messuksi. Messu-nimitys oli kuitenkin ollut käytössä jo paljon aikaisemmin, lähtien Mikael Agricolan teoksesta Messu eli Herran ehtoollinen ja aina 1800-luvun evankelis-luterilaiseen kirkkoon saakka.
Martin (Martti) Luther muutti messua uskonpuhdistuksen yhteydessä dogmaattisista syistä. Hän karsi messun ehtoollisosan rakenteesta offertoriumin (”uhrivirsi”; luterilaisuus hylkää ehtoollisen uhrausajattelun) ja rukouksia. Vuoden 2000 messu-uudistuksessa offertorium ja ehtoollisrukoukset ”palautettiin”, mutta dogmi ei tietenkään muuttunut."(lainaus) Myös rukouksia on palautettu, joissa on tämä sama uhriajattelu.
Porvoon ekumeenisen julistuksen allekirjoitti monien maiden luterilaiset ja anglikaaniset kirkot. Se jatkui kun:
"Luterilaisten kirkkojen ja roomalaiskatolisen kirkon pitkäaikaiset oppineuvottelut olivat johtaneet yhteiseen julkilausumaan, joka allekirjoitettiin 31.10.1999 Augsburgissa. Siinä katsotaan vanhentuneiksi ne oppituomiot, jotka annettiin 1500-luvulla Trenton kirkolliskokouksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Oppituomioita ei varsinaisesti peruta, vaan todetaan että ne eivät "osu maaliin", toisin sanoen eivät koske kirkkojen oppeja sellaisina kuin ne nykyään yhteisesti ymmärretään.
Julkilausuman mukaan luterilaisten ja katolilaisten välillä vallitsee nykyään myöskin yksimielisyys vanhurskauttamisopin "perustotuuksista". Vanhurskauttamisopissa on kysymys siitä, millä perusteilla Jumalan hyväksyy ihmisen yhteyteensä. Tarkemmin sanoen julkilausumassa luterilaiset ja roomalaiskatoliset tunnustavat yhdessä, että yksin armosta, uskossa Kristuksen pelastavaan työhön eikä oman ansionsa perusteella, Jumala hyväksyy heidät ja he saavat Pyhän Hengen, joka uudistaa heidän sydämensä ja varustaa ja kutsuu heidät hyviin tekoihin."
Ketään ei väkivalloin pidetä elävässä kristillisyydessä, eikä haeta pois kirkon messusta. Kohta on luterilaisen kirkon päänä myös paavi.
Yleistetykset eivät toimi kohteeseen, joka ei ole mikään monoliitti. Nykyisessä luterilaisen messun yhteydessä ei voida puhua uhriajattelusta missään nimessä, e missään sen kohdassa. Minä en sellaista kohtaa sieltä ole löytänyt.
Se fakta, että siellä puhutaan uhrista juontuu jo vanhan liiton käytännöistä. Meidänkin kristillisyydessä puhutaan uhrista, kun seurojen pitoon tai saarnaajille annetaan rahaa. Kukaan ei ole puhunut siinä yhteydessä mitään katolilaisesta uhriajattelusta.
Vanhan testamentin aikaan uhriainekset saatiin eläimistä ja maaviljelystä, maan sadosta. Se tuotiin uhriksi, niin kuin Jumala oli käskenyt. Jumala oli kehottanut mm. heiluttamaan lyhdettä ym. uhritarvikkeita (heilutusuhri) Jumalan kasvojen edessä. Se tarkoittaa, kuten Luther selittää, että näin tunnustetaan Jumalan ja ihmisten edessä, että maan anti on Jumalan lahjaa, eikä ihmisen oma teko.
Sama käytäntö jatkui uuden liiton puolella alkukristillisyydessä, kun uskovien seurakunta kokoontui viettämään ehtoollista. Ei siihen aikaan ollut olemassa tehtaassa valmistettua ehtoollisleipää tai viiniä, joka ostettiin kaupasta. Ei, vaan kristityt toivat ruokaa ja siinä ohessa myös ehtoollistarvikkeet yhteiseen kokoukseen, missä myös nautittiin tavalliseen tapaan ruokaa, sitä samaa, mitä oli kokoukseen tuotu. Miten sitten ehtoollisvälineet erottuivat muusta ruuasta? Siten, että ne erotettiin pyhään käyttöön. Tässä yhteydessä kirkossa rukoiltiin saman hengen mukaan, kuin vanhassa testamentissa. Toisin sanoen, kristityt rukoilivat ja tunnustivat, että maan antimet, leipä ja viini ovat Jumalan lahjaa, jonka kritityt tuovat uhrina yhteiseen kokoukseen, AIVAN samalla tavalla kuin esikoiset antavat rahaa, jotta seurojen pitäminen on mahdollista.
Ja ovathan nämä uhreja, kun siihen aikaan kristityt joutuivat antamaan omat viininsä ja omat leipänsä, joko ostetut tai itse viljellyt ja valmistetut. Ne ovat rakkauden uhreja, mutta EIVÄT sovintouhreja. En ole kenenkään kuullut vihjailevankaan rahauhria minään ansiollisena uhrina. Miksi se ehtoollisrukouksissa olisi sitä?
Tämä luterilaisessa messussa luettu rukous on siis merkitykseltään aivan päinvastoin, kuin joidenkin esikoisten perusteettomat maalailut katolilaisesta uhriajattelusta. Se on tunnustus Jumalan ja kaikkien ihmisten edessä, että maan lahjat, kuten leipä ja viini, ovat Jumalan lahjaa, eivätkä siis missään nimessä ansioita tuottavia. Lisäksi, kristillinen kirkko, eli kaikki seurakuntalaiset verorahoillaan ovat olleet osallisia niiden hankkimisessa ja näin ollen uhraavat omastaan yhteiseen ja pyhään käyttöön.
Tämä uhriajattelusta.
Lisää voi lukea täältä:
http://www.sakramentit.fi/wordpress/wp-content/uploads/2014/10/Miksi_perustelut_sakramenttien_omiin_käsiin_ottamiseksi_ovat_kestämättömiä.docx.pdf
Tuossa linkissä oli kohta että Naispappeudesta huolimatta olemme voineet
vuosikymmeniä tulla toimeen , miten niin kun Ensimmäinen nainen vihittiin
1988 ,minusta tänä vuonna tulee vasta 28. vuotta ja 2018 =30. v.
Mitä tulee näihin kirkkojen välisiin julkilausumiin, niin on todettava yleistyksen olevan asiatonta.
Luterilaisessa kirkkoajatuksessa on useita tasoja. On uskontunnustuksessa mainittu Pyhä Yhteinen Seurakunta, sitten ovat itsenäiset ja maakohtaiset (valtio)kirkot, ja vielä paikallisseurakunnat. Tavalliselle uskovalle konkreettisin kirkko on paikallisseurakunta, joka todellistuu jumalanpalveluksissa ja seurakunnan viikottaisessa toiminnassa.
Jos haluaa vedota ekumeenisiin julkilausumiin, niin on otettava huomioon tämä paikallisseurakuntataso. Suomessa ja yleensä luterilaisuudessa paikallisseurakunnilla on aika laaja itsenäisyys, jota ilmentää esimerkiksi kirkkoherran ja seurakuntien hallintoelimien suuri valta seurakunnassa tapahtuvan toiminnan osalta. Se, että virallinen kirkko ylätasolla neuvottelee ja allekirjoittaa julkilausumia ei vielä tarkoita sitä, että kaikki paikalliskirkot tai yksikään paikallisseurakunta yhtyy niihin. Kaikki papit tai kappalaiset, puhumattakaan kirkon muista työntekijöistä eivät missään nimessä ole hyväksyneet yhteisiä julkilausumia, joten heidän lukemisensa mukaan on moraalitonta.
Tämän lisäksi meillä on olemassa kirkon tunnustus, joka määrittää luterilaisen kirkkomme opillista kantaa ja toimintaa. Piispat ja papit vaihtuvat, sekä heidän mielipiteensä, mutta tunnustus pysyy. Yksittäisten piispojen tai pappien mielipiteet eivät edusta koko luterilaista kirkkoa, ei edes arkkipiispan mielipide, koska hän ei ole piispojen eikä pappien esimies. Tunnustusperiaate on kirjattu kirkkolakiin ja se määrittää luterilaisen virallisen ja laillisen kannan, niin kauan kun sitä ei kumota. Tietenkin piispojen harhaoppiset kannanotot ovat vakavia, mutta he vastaavat siitä itse henkilökohtaisesti Jumalalle. Ei heidän syntejään voi laskea muiden kontolle, elleivät sitten ole myöntymässä ja osoittamassa hyväksyntäänsä.
Kolmanneksi, kirkossa on olemassa myös muita herätysliikkeitä ja lähetysjärjestöjä, jotka ovat paikallisseurakuntiakin itsenäisempiä. Jo me haluamme puhua langenneesta kirkosta, myös he kuuluvat kirkkoon. Siksi yleistäminen on hyvin epäkristillistä ja asiatonta. Koskevatko ekumeeniset julkilausumat heitäkin? Ovatko he hyväksyneet ne? Omin korvin olen kuullut ja lukenut, että kaikki herätysliikkeet eivät ole niitä hyväksyneet.
Nämä perustelut, joita nimimerkki "uskokaa_tai_älkää" esitti ovat kestämättömiä.
Onhan se todella kummallista, etten esimerkiksi minä ole saanut minkäänlaista kättä pidempää näissä uudessa tilanteessa ilmenneissä kysymyksissä. Mihin minä vetoan tiukan paikan tulessa, tai jos syntyy tilanteita, jossa joudun vastuuseen vaikkapa yhteiskunnan suuntaan, tai seurakunta jakaantuu ja syntyy riitoja ja minulta kysytään, miksi tähän on ryhdytty? Millä perustelet, että seurakunta saa hajota ja mahdollisesti perheetkin?
Entä kun kuolema kolkuttelee rintaani ja perkele syyttää, että olen tullut petetyksi, enkä löydä yhtään puolustavaa ajatusta mielestäni? Omatuntoni tuomitsee minut, eikä minulla ole mitään millä rauhoitan mieleni. Tähän minulle tarjoskellaan kuuliaisuutta ja Lapin vanhinten neuvoja, joita en tiiedä mitä ne ovat ja millä ne ovat perusteltu. Eivät ne rauhoita kenenkään omaatuntoa, muulloin kuin hyvänä aikana, silloin kun kaikki menee ja toimii hyvin.
No, joku voi todeta, että onhan anteeksiantamus. Kyllä, mutta silloihan myönnetään jo, että vanhinten neuvot ovat olleet vääriä, jos niistä pitää tehdä parannusta. Pitääkö nämä synnit sitten lukea ehdon tahdoin tehdyksi? Eiköhän ensin pidä tarkalleen miettiä mitä tekee, ennen kuin laittaa luottamuksen anteeksiantamukseen viimeisenä hätäapuna?
Tehdään nyt mitä vanhimmat vaativat, ja katsotaan tarvitaanko anteeksiantoa lisäksi.
En voi rakentaa tällaisen hataran risukasan varaan, se on, hiekalle.
Aivan niin,kuin kirjoitit!
Näinhän se on. Sen ymmärtää jokainen totinen kristitty, joka on joutunut kamppailemaan omassatunnossaan kiperien kysymysten kanssa ja vaikeissa valintatilanteissa.
Jotkut vain eivät näytä ymmärtävän sitä luterilaista perusperiaatetta, että jokainen vastaa ihan henkilökohtaisesti siitä, mitä on uskonut, mihin uskoo, mitä valitsee ja tekee ja mihin lähtee mukaan. Viimeisellä tuomiolla on ihan turha vedota siihen, että kuljin porukassa, kaikki tekivät samoin, ja siellä opetettiin näin ja kehotettiin kuuliaisuuteen.
Saarnaajien velvollisuus on taas rakentaa ja vahvistaa uskovien omiatuntoja Jumalan sana perustalle vaikeita ongelmatilanteita varten, jotta he voivat kestää koettelemuksissa. Kuuliaisuus sellaista kohtaan, josta ei edes tiedä, mihin on kuuliainen on yhtä tyhjän kanssa. Kuinka voi selvitä koettelemuksissa, kun ei edes tiedä, minkä puolesta taistelee tai kuka on oikea vastustaja ja mikä tämän vastustajan käsityksessä on väärää?
Lutherin kirjeessä Franfurktin kristityille on samansuuntainen viesti. Saarnaajien velvollisuus on opettaa asiaa, eikä sokeaa luottamusta "kirkkoon", meidän tapauksessamme seurakunnan ymmärtäviin, kuten vanhimpiin. Tässä asiassa miedän joidenkin saarnaajien näkemys muistuttaa hyvin paljon roomalaiskatolista opetusta, jossa kristityn on yksinkertaisesti uskottava kirkkoon, joka on maallikon uskonsisältö. Kirkko hoitaa pelastuskysymyksen hierarkkisen järjestelmän avulla, johon kuuluvat papin virka ja kirkolliset toimitukset. Meillä hierarkia on yksinkertaistettu muutaman asteen versioksi.
Tässä kyseisestä siitä kirjeestä:
"Missä ikinä löytyy tällaisia saarnaajia, heillä on asiat oikein hyvin ja ovat löytäneet helpon tavan saarnata. He eivät tarvitse enää Raamattua eivätkä opiskelua. Sillä he
voivat sanoa ihmisille joka kohdassa: “Rakkaat ihmiset, tyytykää siihen, että uskotte Kristuksen tavalla. Se kyllä riittää.Kukapa ei pystyisi saarnaamaan näin? Kukapa
ei mielellään olisi täällä oppilaana, jos meidän ei täytyisi nähdä vaivaa saarnaamisessa ja opetuksessa, vaan antaisimme sen vaivan Kristukselle ja sanoisimme: “Uskon mitä Kristuskin uskoo” tai vielä paremmin: “Annan Kristuksen uskoa puolestani ja murehtia, mitä minun tulisi uskoa.” Oi, eikö tällainen olisi hienoin kristitty ja kultainen veli! Näin sanovat myös paavilaisetkin!
He uskovat, mitä kirkko uskoo. Puolasta taas kerrotaan, että heidän tulee sanoa: “Uskon mitä kuninkaani uskoo.” Miksipä ei? Mikä voisikaan olla parempi usko kuin tämä, jossa on niin paljon vähemmän vaivaa ja huolehdittavaa?"
Laitan tähän myös kirjoitukseni toisesta ketjusta hieman mukattuna, koska se sopii hyvin aiheeseen:
Ihmiselle uskominen on mahdotonta, vaikka katekismuksessa puhutaankin siitä, että ihminen ei voi uskoa omasta järjestään Kristukseen eikä päästä Hänen luokseen.
On mielenkiintoista seurata keskustelua helposta uskosta, jota meikäläistenkin keskuudessa hyvin usein moititaan. Tarkoitetaan yleensä kait kirkkouskovaisuutta tai sakramentteihin nojaavaa uskovaisuutta. Mutta toden nimissä pitää kyllä sanoa, että on muitakin tapoja pyrkiä tekemään uskosta helppoa. Voidaan vedota lapsenmielisyyteen ja yksinkertaiseen puheeseen ja alhaalla kulkemiseen. Siihen voi sanoa, että vaikka meillä olisi kuinka yksinkertaistettu kristillisyys, niin ei siitä silti koskaan saada niin yksinkertaista, etteikö se olisi ihmiselle maahdotonta. Siis jos oletamme sen vielä sellaiseksi, minkä Jumala on meille antanut. Muutenhan me tulisimme toimeen omillamme emmekä tarvitsisi Jumalaa, Pyhää Henkeä emmekä armoa. Emme edes saarnaajia. Eräs oire siihen suuntaan on tämä korostus lapsenomaisesta kuuliaisuudesta Lapin vanhempien neuvoille. Kun niitä seuraa, käy hyvin ja pelastuu varmasti.
Tämä on eräs versio helpoksi tehdystä kristillisyydestä. Ei tarvitse päätään vaivata hankalilla kysymyksillä, ei pohtia omaa vastuuta, eikä miettiä tapauskohtaisuuksia, eikä itse pohtia, mikä on syntiä ja mikä ei. Ei tarvitse itse tutkia tai lukea, tai tehdä hankalia kysymyksiä, kun kaikki on sanottu ylemmältä taholta, ja näin voi nojata yhteiseen ymmärrykseen, meni syteen tai saveen. Kaikki neagatiiviset indikaattorit voi tulkita sielunvihollisen aikaansaannoksiksi. Toinen puoli tätä ilmiötä on mennä porukan mukana sinne, minne yhteisen ymmärryksen väki kulkee ja saada tyydytystä suuresta joukosta. Onhan meitä sentään näin paljon, ja nuoria suuri joukko seuraamassa.
Helppojen teiden välttelijät voivat langeta siihen nimenomaiseen kuoppaan, mitä ovat tarkoin halunneet välttää.
Jos olemme uskollisia Jumalalle, niin ei siitä tiestä koskaan saada helppoa. Lapsenomaisuus Raamatussa (Paavali) takoittaa lapsenaolemista pahuudessa. Jumalan sana kehottaa meitä olemaan ymmärryksessä täysi-ikäisiä, juuri sen tähden, etteivät kaikki ihmismielen päähänpistot mene läpi ja meitä vietäisi kuin kuoriämpäriä. Vastuu on ja pysyy jokaisen henkilökohtaisena asiana. Ketään emme voi syyttää viimeisellä tuomiolla siitä, että olemme itse huolimattomia ja tyydymme siihen, mitä kaikki muut, suuri enemmistö tai yhteisen ymmärryksen väki tai viisaana ja arvostettuna pidetyt ajattelevat.