Kannattaa ottaa talteen aborttiasiamiehen ohjelmajulistus 15.1.2016. Se on 100% tyylipuhdasta eugenismia, sosiaalidarwinismia, stalinismia ja fasismia:
Erityisen vastenmieliseksi aborttiasiamiesten väkivallan lietsonnan ja vihapuheen tekee se, että se kohdistuu suojattomiin lapsiin. Se asemoi aborttien edistäjät ihmiskunnan synkimmän väkivallan aisankannattajiksi "sivistyneeksi" väitetyssä rikkaassa maassa 2016. Aborttiväki toteuttaa synkkää yli-ihmisoppia, jonka mukaan köyhien ja heikkojen - lapsien - kuuluu kuolla. On käsittämätöntä että tällaiseen ideologiaan perustuvaa toimintaa voidaan ja sallitaan harrastettavan julkisilla varoilla.
"Eilisääveroja
15.1.2016 8:27
Kuka ne ei toivotut lapset elättäisi`?
Ei meidän veronmaksajien selkärankakaan ihan kaikkeen riitä.
Oletko tutustunut lastenkotien ja perhekotien hoito kuluihin.
Eläimet tappaa heikommat yksilöt ja niidenkin syntyvyyttä säännöstellään.
Ei pidä lapsiakaan tehdä karmeisiin oloihin ei toivottuina mutta kyllähän niitä siltikin tehdään laitoksiin niin että laitoskerteestä alkaa ja sinne päättyy. Että mielestäsikö tarvittaisiin vielä lisää sinne väkeä?"
Erityisen vastenmieliseksi aborttiasiamiesten väkivallan lietsonnan ja vihapuheen tekee se, että se kohdistuu suojattomiin lapsiin. Se asemoi aborttien edistäjät ihmiskunnan synkimmän väkivallan aisankannattajiksi "sivistyneeksi" väitetyssä rikkaassa maassa 2016. Aborttiväki toteuttaa synkkää yli-ihmisoppia, jonka mukaan köyhien ja heikkojen - lapsien - kuuluu kuolla. On käsittämätöntä että tällaiseen ideologiaan perustuvaa toimintaa voidaan ja sallitaan harrastettavan julkisilla varoilla.
"Eilisääveroja
15.1.2016 8:27
Kuka ne ei toivotut lapset elättäisi`?
Ei meidän veronmaksajien selkärankakaan ihan kaikkeen riitä.
Oletko tutustunut lastenkotien ja perhekotien hoito kuluihin.
Eläimet tappaa heikommat yksilöt ja niidenkin syntyvyyttä säännöstellään.
Ei pidä lapsiakaan tehdä karmeisiin oloihin ei toivottuina mutta kyllähän niitä siltikin tehdään laitoksiin niin että laitoskerteestä alkaa ja sinne päättyy. Että mielestäsikö tarvittaisiin vielä lisää sinne väkeä?"
Vastaukset 48
Vanhimmat
On se järkyttävää fasismia antaa raiskatun naisen valita päättääkö raskaus vai ei(?)
Ja aivan käsittämätöntä eugenismia lienee se, että naiselle tehdään keskeytys, ettei esimerkiksi sokeutuisi tai kuolisi kuten Puolassa ja Irlannissa taannoin (?).
Taitaa elää tämäkin avautuja aivan omissa maailmoissaan.
Mitä sin K turhaan vaahtoat. Sinun rahkeesi eivät riitä naisten aborttioikeuden kumoamiseen.
Pistää varmaan vihaksi kun et pääse diktaattoriksi suomeen. Silloin matriarkkojen sijaan olisi patriarkkoja jota määrää myös naisen kehosta, jopa siitä kuoleeko nainen synnytykseen ja raskaudenaikaisiin komplikaatioihin. Nainen nyrkin ja hellan väliin mihin hänet on mielestäsi tarkoitettu synnyttämisen lisäksi.
Aborttiasiamies on huvittava ilmaisu, kulkeeko hän salkku kainalossa tyrkyttämässä naisille aborttia samalla tavalla kuin henkivakuutusasiamiehet aikoinaan.
"Sinun rahkeesi eivät riitä naisten aborttioikeuden kumoamiseen. "
Ei sitten luulis sua haittaavan toisten sananvapaus ja "väärät" mielipiteet.. vai haittaaks sittenkin? ;)
Sinä kalmansakkeines haluat olla mielivaltanen diktaattori joka päättää vihaamies lasten kohtaloista, ja mieluiten survotkin niitä kuoleman kitaan orgastisella nautinnolla.
Mukavuusaborttijärjestelmän ideologia on sosiaalidarwinismia sekä eugeniikkaa eli "heikompien" ihmisten eliminointia ja käytäntö fasismia ja stalinismia yli-ihmisoppeineen, jossa naiset "sosiaalisin syin" kyykytetään ja suojattomat lapset otetaan hengiltä.
On käsittämätöntä, että Suomessa saa avoimesti esittää vihapuhetta ihmisyyttä ja lapsen oikeuksia vastaan.
On pöyristyttävää ja syvimmin häpeällistä, että sivistyneeksi väitetyssä Suomessa eugenismin vihapuheiden verukkeilla lapsia tapetaan mukavuusaborteissa massamitassa julkisena palveluna "sosiaalisista syistä".
Yhä jatkuva lasten massamurhaaminen ylittää kaikki maata historian aikana kohdanneet katastrofit.
Otapa vähän selvää.
Ennen aborttilakia myös ehkäisy oli huonoissa kantimissa. Vahinkoja tuli vielä enemmän kuin nykyisin, laittomia abortteja tehtiin kotona ja puoskareilla, eräät selvisivät hengissä, osa sai pysyviä vammoja tai kuoli.
Läheskään kaikki abortit eivät tulleet tietoon, tunnen vanhemman naisen joka oli tehnyt lukemattomia abortteja itselleen, konstia en viitsi kertoa. Eikä hän ollut ainoa, heitä oli paljon.
Jos kuvittelet että ennen vapaampaa aborttilakia abortteja ei tehty, erehdyt todella pahasti, varmaan tehtiin enemmän kuin nykyisin, kiitos ehkäisyn paranemisen myös ei toivotut raskaudet ovat vähentyneet.
Ei elämä miksikään muutu jos abortin saaminen tulisi vaikeammaksi, päinvastoin.
Ketään kyykytetä, paitsi omassa päässäsi, tahtoisit niiiin mielelläsi kyykyttää naisia tekemään omien käsitystesi mukaan. Niin vain ei tule ikinä käymään.
" laittomia abortteja tehtiin kotona ja puoskareilla, "
"tunnen vanhemman naisen joka oli tehnyt lukemattomia abortteja itselleen,"
Kaikki ne laittomien luvut perustuukin johonkin mutuarvioihin, "erään tuntemisiin" ym. huhuihin.
"Jos kuvittelet että ennen vapaampaa aborttilakia abortteja ei tehty,"
Onko tässä sellasta kuviteltu? Suosijat vaan pyrkii vahvasti liiotteleen määriä parhaansa mukaan.
"kiitos ehkäisyn paranemisen myös ei toivotut raskaudet ovat vähentyneet."
Ja nykyoloissa vähenis edelleen radikaalisti kun laki ois kunnollisen tiukka, ja niitä ehkäsyjä tulis käytettyäkin.
"Ei elämä miksikään muutu jos abortin saaminen tulisi vaikeammaksi,"
Tietenkin muuttuis, ainakin niiden tuhansien lasten osalta jotka saiskin pitää henkensä.
"tahtoisit niiiin mielelläsi kyykyttää naisia tekemään omien käsitystesi mukaan. "
Sinähän juurikin haluat kyykyttää mahdollisimman monet tappamaan lapsensa, kuolemaan kyykytettävistä lapsiparoista puhumattakaan..
"Niin vain ei tule ikinä käymään."
Tuudittaudu siihen vaan että lait on ikuisia eikä lasten ihmisoikeudet tuu koskaan voittamaan ;D
"Ja nykyoloissa [abortit] vähenis edelleen radikaalisti kun laki ois kunnollisen tiukka, ja niitä ehkäsyjä tulis käytettyäkin."
Tai sitten laittomat abortit lisääntyisivät. Sekö olisi hyvä asia?
Varmaan joku marginaalinen sakki ryhtyis rikollisiks, mutta niiden _kokonais_määrä romahtais, ja paljon useempi lapsi sais pitää henkensä. Tämäkö on huono asia?
Ihan riittävästi löytyis kyllä sikiönlähdettäjiä. Osan aborteista tekis varmaan oikeat lääkärit laittomasti, mutta nää epämääräisissä oloissa tehdyt lisääntyisivät silti ja sen mukana kaikenlaiset ongelmat. Jotkut tekis kuitenkin bisneksen aborteista, pätkääkään välittämättä siitä miten naiselle käy.
Aina riittää joitain jotka ei lakeja (tai lapsen elämää) kunnioita. Enemmistö kylläkin.
"nää epämääräisissä oloissa tehdyt lisääntyisivät silti ja sen mukana kaikenlaiset ongelmat."
Hyvinki pikku marginaaliongelma nykyseen massamurha-meininkiin nähden.
"Ihan riittävästi löytyis kyllä sikiönlähdettäjiä. Osan aborteista tekis varmaan oikeat lääkärit laittomasti, "
Ai nytkö sitten näin päin kun toisaalta meuhkataan kuinka kaikki alkais tilaisuuden tulleen vetoileen omantunnonvapauteen eikä monetkaan enää sais sitä ;D
"Ai nytkö sitten näin päin kun toisaalta meuhkataan kuinka kaikki alkais tilaisuuden tulleen vetoileen omantunnonvapauteen eikä monetkaan enää sais sitä ;D"
No jos tulis tällainen hypoteettinen tilanne, että abortti olisi Suomessa laiton, osa lääkäreistä tekisi varmasti edelleen abortteja, vaikka lakeja uhmaten, ihan omantunnonsyistä. Mutta tietysti myös aborttibisnestä alkaisi ilmaantumaan, eikä se nyt ainakaan ole kenenkään muun kuin bisneksen pyörittäjän etu.
"tietysti myös aborttibisnestä alkaisi ilmaantumaan,"
ei kauaa kukoistas jolle ei riittäs asiakkaita. Ja monetkohan (oikeat, ei vale)lääkärit riskeerais koko uransa ja vapautensa ryhtymällä rikollisiks... korkeintaan ne ois jotain puoskareita jotka saattais pieniä sivutuloja saada noista.
Aika monet oikeat lääkärit riskeeraavat edelleenkin uransa tekemällä abortteja maissa joissa se on kiellettyä. Ongelma tosin heilläkin on se, etteivät he voi tehdä tätä kunnollisissa olosuhteissa eli sairaaloissa.
Ja puoskareille näissä maissa vasta riittääkin loputtomasti töitä.
Aborttien kieltämisellä ei siis voiteta yhtään mitään. Abortit eivät vähenisi, mutta riskit kuitenkin kasvaisivat.
"Aika monet oikeat lääkärit riskeeraavat edelleenkin uransa tekemällä abortteja maissa joissa se on kiellettyä."
jotain lukuja ja todisteita esille että näin kävis näissäkin oloissa.
"Aborttien kieltämisellä ei siis voiteta yhtään mitään. Abortit eivät vähenisi, mutta riskit kuitenkin kasvaisivat."
Mutupututoiveitas taas... tilastot kun kertoo ihan päinvastasta, lain tiukkuus korreloi selkeesti suhteellisten määrien kanssa, ja eniten voittas tietenkin ne tuhannet lapset jotka sais pitää henkensä! Mikä on sulle ja kaltasilles tietenkin kauhistus.. ja ketä muutenkaan liikuttaa edes joidenkin itsekkäiden mukavuusmurhaajien "riskit" :D
Mutupohjalla väkisinkin mennään, koska laittomia abortteja ei ymmärrettävistä syystä kovin hanakasti ilmoitella.
Edelleen ihmettelen, miksi kuvittelet minulle lasten syntymän olevan kauhistus.
Kyllä mua silti kauhistuttaa epätoivoisten naisten, jotka saavat pahoja, jopa kuolemaanjohtavia komplikaatioita, ongelmat. Mutta sinuahan ei selvästikään kiinnosta elävien ihmisten ongelmat ja kuolemat.
"Mutta sinuahan ei selvästikään kiinnosta elävien ihmisten ongelmat ja kuolemat."
Riippuu kenen, kohdussa elävien ihmisten vai niiden tappamista itsekkäästi hinkuvien murhamielien?
Ei selvästi myöskään syntyvien lasten, sillä kukaan ei mene huvikseen puoskarin käsittelyyn vaarantamaan omaa henkeään.
"Ei selvästi myöskään syntyvien lasten,"
???? Miten tää nyt taas liittyy siihen tappaako joku lapsen lakipykälien varjolla vai ilman niitä? Lapsen kohtalo on molemmissa tasan yhtä verinen. Puoskarilla vaan murhaajakin saa todennäkösemmin ansionsa mukaan.
Mutta todistele nyt jotenkin että suurin osa ryhtyis edes johonkin puoskarointeihin mieluummin kun noudattas lakia ja odottas kiltisti ja turvallisesti raskauden loppuun ja antas lapsen sitten muille jos ei sitä sillonkaan vielä ite halua.
Se liittyy siihen, että jos lapsen annetaan syntyä, niin sille pitää pystyä tarjoamaan myös ihmisarvoinen elämä. Se taas ei tunnu teikäläistä yhtään kiinnostavan. Minun mielestäni se taas on oleellisen tärkeä asia.
"Mutta todistele nyt jotenkin että suurin osa ryhtyis edes johonkin puoskarointeihin mieluummin kun noudattas lakia ja odottas kiltisti ja turvallisesti raskauden loppuun ja antas lapsen sitten muille jos ei sitä sillonkaan vielä ite halua."
No ota selvää paljonko aborttikieltomaissa tehdään abortteja.
"sille pitää pystyä tarjoamaan myös ihmisarvoinen elämä. "
ettei ylipursuavassa määrässä adoptiohalukkaita oo sellasia!! Ja mikä tässä kohtaa menee jatkuvasti yli ymmärrykses, kun ensin pitäs saada ELÄÄ että vois saada sen "ihmsiarvoisen elämän"!
" Se taas ei tunnu teikäläistä yhtään kiinnostavan"
Ja taas näitä naurettavan tekopyhiä valhesyytöksiä ja huomion poisvientiä itse kipupisteestä :DDD SINÄ ja kaltases kun ette välitä yhtikäs minkään ikäsisitä lapsista vaikka muuta yritätte esittää :)) kun taas lapsia suojelevat niistäkin joita sinä sakkeines hinkuat sortaa kuolettavasti!
"Minun mielestäni se taas on oleellisen tärkeä asia."
Joo, näkis vaan XDDD
"No ota selvää paljonko aborttikieltomaissa tehdään abortteja."
Kun niitä ambomaita, jyrkän katolisia ym. ei vaan edellenkään voi mitenkään verrata näihin oloihin.
Kai ne lastenkodit olisivat tyhjinä, jos halukkaita ottajia olis enemmän kuin saatavana olevia lapsia.
"SINÄ ja kaltases kun ette välitä yhtikäs minkään ikäsisitä lapsista vaikka muuta yritätte esittää :))"
No juu, on mulla kyllä yks rakas lapsi, ja muidenkin lapsista välitän. Puhut vain vastoin parempaa tietoa.
"Kun niitä ambomaita, jyrkän katolisia ym. ei vaan edellenkään voi mitenkään verrata näihin oloihin."
Miksei?
"Kai ne lastenkodit olisivat tyhjinä, jos halukkaita ottajia "
Se syy on ihan muualla kun adoptiohalukkaissa.
"on mulla kyllä yks rakas lapsi, ja muidenkin lapsista välitän. Puhut vain vastoin parempaa tietoa."
Juu, ja suosijakiihkot ei ikinä "yhtään" :D vai on yks selvinny vielä hengissä siellä ja paljonpa näytät muistakin "välittävän" kun mesoot täällä hirveellä raivolla niiden tappamista puolustellen..! Outo tapa osottaa "välittämistä"..
"Miksei?"
No mikseiköhän? Mieti nyt vaikka minkälainen ehkäsytilanne ja muut olot, esim. sosiaalihuolto noissa on...
"vai on yks selvinny vielä hengissä siellä ja paljonpa näytät muistakin "välittävän" kun mesoot täällä hirveellä raivolla niiden tappamista puolustellen."
En hyväksy lasten tappamista, kyllähän sinä sen tiedät. Tsygootti nyt vain ei ole mikään lapsi (kyllä, yksi sellainen on poistettu teiniaikaiselta tyttöystävältäni, myöhemmältä tyttöystävältä niitä sitten poistui vastoin tahtoamme).
"No mikseiköhän? Mieti nyt vaikka minkälainen ehkäsytilanne ja muut olot, esim. sosiaalihuolto noissa on..."
No ajatellaanpa vaikka Irlantia. Mitä oleellista eroa yhteiskunnassamme on, paitsi ettei Suomessa ole juurikaan katolisia, jotka siis vastustavat myös ehkäisyä uskonnollisista syistä.
"En hyväksy lasten tappamista, kyllähän sinä sen tiedät. Tsygootti nyt vain ei ole mikään lapsi (kyllä, yksi sellainen on poistettu teiniaikaiselta tyttöystävältäni, "
Kun se ruma asia ei vaan kauniimmaks muutu vaikka kuinka totuuden kiistät ja väännät väkisin samaa erilaiseks :DD mut oishan toi pitäny arvata miksi sinäkin täällä kiivaalla vimmalla puolustelet, kun on se omakohtanen lapses kannalta verinen päätös siellä taustalla....ja antaa tulla jo sitten MITÄ kummaa ne _syntymättömät_ lapset sitten onkaan jollei alkioita ja sikiöitä? Ei vaan näy ei kuulu koskaan sitä vastausta, hirveet kiemurtleut ja epätoivoset sekavat seliseli litaniat vaan ryöppyää :DDDD
Ja kerroppa muuten miten joltain on voitu "poistaa" tsygootti? Siinä vaiheessa kun mitään abortteja ei ainakaan tehdä...
"No ajatellaanpa vaikka Irlantia. Mitä oleellista eroa yhteiskunnassamme on"
No juurikin se ero minkä jo itekin tiedät.
No sikiö sitten, paljon eroa. Ihan samanlaisia alkioita ne keskenmenot ovat olleet kuin se yksi lääkärin tekemä keskenmenokin. Mikä on oleellinen ero?
Ja mikä ero on Irlannilla ja suomella? No Irlannissa tehdään paljon laittomia abortteja, Suomessa ei. Tiedät varmaan syyn.
Tosin monet irkut menee ulkomaillekin teettämään sen abortin.
Eikä se yksi abortti ollut edes minun päätökseni, tyttöystävän päätös se oli. Hyväksyin kyllä päätöksen tietenkin.
Et edes yrittäny puolustaa lapses henkeä ja elämää.
On se niin väärin ja fasismia että ihminen saa päättää itse lisääntymisestään, vallan kommunismia! Voi KAUHIAAA!
Turha mussuttaa enää mistään "lisääntymisistä" päättämisistä kun on lisäännytty JO, siinä vaiheessa kun lapsi elää kohdussa omaa elämäänsä. Sillon voi enää miettiä tapetaanko vai annetaanko pitää oikeutensa jatkaa elämää.. mut on se vallan KAUHIAA jos ei läpeensä lellitty itsekäs mukavuudenhalunen akka saakaan päättää että murhaa lapsensa!!
VOI KAUHIA PAIKKA! VOi kauhia! Pitääkö seksiä harrastaa LISÄÄNTYMISEN TAKIA? MINÄ EN OLE AJATELLUT KERTAAKAAN LISÄÄNTYÄ! ihan oikeesti hei!
"MINÄ EN OLE AJATELLUT KERTAAKAAN LISÄÄNTYÄ! ihan oikeesti hei!"
Hyvä niin. Ja jos sattuu vahinko, niin sulle (tai puolisollesi, riippuen kumpaa sukupuolta olet) poikkeuksellisesti suosittelen kyllä lämpimästi raskaudenkeskeytystä. Parasta olis ehkä kuitenkin sterilointi, ellet vielä ole sitä teettänyt itsellesi.
" suosittelen kyllä lämpimästi raskaudenkeskeytystä"
Miksi? Lapsen vikako se on jos äiti (tai isä) on sekopää?
Olet jo vuosia hokenut samaa jorinaa, ja saman jorinan olet julkistanut oikein omalla nimellä naurettavilla kansalaisaloitteillas, kun ei anonyymi itsensä häpäisy riittänyt. :-)
Mitään hyötyä ei mesoamisestas ole kuitenkaan ollut yhtään kellekään. Mutta plussan puolelle menee, että kovasti ihmisillä tuntuu olevan hauskaa kustannuksellas. Ehkä se ei kuitenkaan ollut tarkoitus? :-)
On merkille pantavaa, että aborttiväki myöntää väkivaltaisen ja väärämielisen toimintansa huuhaa-ideologineen. Aborttiasiamiehet voivat vain yrittää hyökkäillä ilmaan helpottaakseen tuskaista ja häpeällistä oloaan. :)
Aborttiväki, aborttiasiamies ynnä tuhat mutua XD.
Siinä on sinun huuhaa-ideologiasi. Sinulla se tuska on, se oikein pursuaa näkyviin, voi kun saisi kynsiinsä nuo väärämieliset, se on märkä unesi.
"kovasti ihmisillä tuntuu olevan hauskaa kustannuksellas."
Kellä muulla kun sulla ja niillä muutamalla multipersoonallas? :DDD
Mutta onhan se todettu ennenkin kuinka räkätät demonista nauruas lasten väkivaltasille kuolemille...
https://www.youtube.com/watch?v=6ZL3ofreuQo
Siellä se tuska on, se oikein pursuaa näkyviin, voi kun saisi kynsiinsä nuo väärämieliset, se on märkä unesi.
Milloin abortinvastustajat on alkaneet välittää lapsista? :-o
Ihan uutta mulle. Jos rinnakkain on lapsi ja hedelmöittynyt munasolu niin lapsella ei ole ollut mitään väliä. Niitä pitää synnyttää vaikka tapettavaksi. Mistäs nyt tuulee?
Kai niitä lapsia nyt pitää synnyttää mahdollisimman paljon, että ois sitten mitä saisimme tappaa ja raiskata. :D :D
Kyllä abortti on murha, raiskaus ei.
Millonkas sinä mitään sieltä kaiken kipeän totuuden ummistavien sokkolappujes takaa näkisitkään.. sen vähänkin nähdyn ne tuntuu vääristävän nurinkuriseks, ja hädissäs yrität vieritellä huomioo omasta lapsivihamielisyydestäs niihin jotka KAIKENIKÄSIÄ lapsia pyrkii suojeleen sunkaltasten raatelevilta verikynsiltä.
"lapsella ei ole ollut mitään väliä."
Valehtelet minkä kerkiät kun et muutakaan siinä epätoivossas voi :D ja räikeän nolo tekopyhytes kukoistaa tässäkin, ihan kun SINÄ joka himoitset murhata mahdollisimman paljon lapsia, välittäisit yhtään minkään ikäsistä lapsista ;))
"Niitä pitää synnyttää vaikka tapettavaksi. Mistäs nyt tuulee?"
Niin kerro sinä. Kaiva se peilis esille, nosta rujon pärstäs eteen (vaikka miten tiukkaa tekeekin) ja kysy siltä joka tietää.
Tämäkö se on sun tavottees? " ois sitten mitä saisimme tappaa ja raiskata. :D :D"
Paljon merkillepantavampaa on se kuinka aina osuu ja uppoo kun puhutaan Kemppaisen kansalaisaloitteista joiden ideologia on suoraan Ceausescun diktatuurin Romaniasta. Kyllähän Ceausescukin "vapautti" naiset itsemääräämisoikeudesta kun julisti ehkäisyn ja abortin laittomaksi, aiheuttaen valtavan äitiyskuolemabuumin, lasten hylkäämisen lastenkoteihin ja köyhyyden eikä kansakunta ole vieläkään selvinnyt.
Ceaușescu oli kuiteski tehokas jälkiabortoimaan syntyneitä ihmisiä. Jotain tasapainoa täytyy olla, ja pitäähän sitä nyt syntyvyyttä lisätä ettei tapettavat lopu ihan heti kesken.
Niinno, sama ristiriitahan on abortinvastustajillakin, jotka kuitenkin kannattaa kuolemantuomiota ja tällä forumilla tämä yksi, joka haluaisi tappaa kaikki abortin tehneet naiset. Pitää kieltää abortit ja ehkäisy, että saa oman vallanhimon ja aggression tyydytettyä.
Mutta miksi sitten puhua oikeudesta elämään? Kun kyse on vain abortinvastustajan oikeudesta määritellä kenellä oikeus elää ja kellä ei.
"kuinka aina osuu ja uppoo kun puhutaan Kemppaisen kansalaisaloitteista"
Ainahan se suhun ja törkyturpasakkiis osuu ja uppoo ja puntti alkaa tutista kun huomautetaan niistä lukuisista kunnianloukkauksista mitä täällä oksennnatte noihin liittyen :)
" kuitenkin kannattaa kuolemantuomiota ja tällä forumilla tämä yksi"
Ne perusteet vaan mitä ilmeisimmin ylittää sun rajallisen ymmärryskykys. Mutta siellähän se ristiriita kukoistaa, oot valmis armotta tappaan samat lapset joiden kohtalosta muka niiiiin välität vaan muutaman viikon päästä kun on tullu ulos kohdusta! Samalla vielä paatostelet tekopyhänä muille kuinka muka ei välitetä näistä lapsista, jonkun muun ikäset on pelkästään tärkeitä jne. tyhjää valhepaskaa.
"julisti ehkäisyn ja abortin laittomaksi, aiheuttaen valtavan äitiyskuolemabuumin"
Joo, siitähän se pelkästään varmaan johtukin eikä yhtään esim. vaikka ihan niistä oloista mitä sillon oli :D
"oli kuiteski tehokas jälkiabortoimaan syntyneitä ihmisiä. "
Verrattavissa siis suosijafanaatikkoihin joiden näpit syyhyää päästä jälkiabortoimaan myös "väärää" mieltä olevia lastensuojelijoita.
"Pitää kieltää abortit ja ehkäisy, että saa oman vallanhimon ja aggression tyydytettyä."
Kuka täällä nyt ehkäsyjä on kieltämässä? Vai itteeskö tarkotit?
"oikeudesta määritellä kenellä oikeus elää ja kellä ei."
Oi voi, järkyttääks pahastikin kun muutkin käyttää samaa mielivaltasta oikeutta (tosin järjellisemmin perustein) minkä sinäkin oot vallannu, vai sullako se vaan pitäs olla? :)
"Verrattavissa siis suosijafanaatikkoihin joiden näpit syyhyää päästä jälkiabortoimaan myös "väärää" mieltä olevia lastensuojelijoita."
Olenko minä muka kehottanut tappamaan ketään syntynyttä ihmistä? Tai edes syntymätöntä?
"Kuka täällä nyt ehkäsyjä on kieltämässä? Vai itteeskö tarkotit?"
Yleensä ehkäisykielto- ja aborttikieltoihmiset ovat samoja ihmisiä. Sitäpaitsi vastaus oli kommenttiin Ceaușescusta, joka nimenomaan kielsi ehkäisyn.
"Olenko minä muka kehottanut tappamaan ketään syntynyttä ihmistä?"
Entä minä?
"Tai edes syntymätöntä?"
Mistäs sen tietää (et kehtaa myöntää).. kovasti tärkeetähän se tuntuu kaiken vauhkoomisen perusteella sulle olevan :)
"Yleensä ehkäisykielto- ja aborttikieltoihmiset ovat samoja ihmisiä."
Naurettavaa yleistystä :D kas kun ei tullu vielä uskis-stereotypiaa perään :D tuskin enemmistö lapsia suojelevista ehkäsyjä (ainakaan hedelmöityksen estäviä) vastustaa.
"Mistäs sen tietää (et kehtaa myöntää).. kovasti tärkeetähän se tuntuu kaiken vauhkoomisen perusteella sulle olevan :)"
Eli taas mennään mutulla. Ihan vaan tiedoksi, etten kehota ketään tekemään aborttia, mutta haluan että siihen on halukkailla oikeus. Nain ajattelevat myös tuntemani aborttioikeuden puolustajat.
"Naurettavaa yleistystä :D kas kun ei tullu vielä uskis-stereotypiaa perään :D tuskin enemmistö lapsia suojelevista ehkäsyjä (ainakaan hedelmöityksen estäviä) vastustaa."
Ei ehkä enemmistö, mutta ei se mitenkään harvinaista ole ja tietääkseni kaikki ehkäisynvastustajat vastustavat myös aborttia. Joka tapauksessa en tiedä montakaan ei-uskovaista abortinvastustajaa, joten johonkin yliluonnollisen taikahemmon palvomiseen tuo aina liittyy..
"tietääkseni kaikki ehkäisynvastustajat vastustavat myös aborttia."
Mikä ei oo ollenkaan sama kun että kaikki abortin vastustajat vastustais myös ehkäsyjä. Ja onhan sitä niitäkin jotka käyttää aborttia "ehkäsynä" (tai että "regulationit" ym. pitäs sallia täysvapaasti), mitä sitten onkaan oikeita ehkäsyjä vastaan....
" johonkin yliluonnollisen taikahemmon palvomiseen tuo aina liittyy.."
Turha yleistää edes suurimpaan osaan varsinakan sen perustella mitä sinä tiedät, vai onko kaikki abortinsuosijat sitten lähes aina ateisteja?
Mikä ihmeen ohjelmajulistus?