miksi ei varoitettu

Kuvistahan näkee, ettei aalto tullut kovin pitkälle. Jos kuitenkin aaltoja oli tullut jo aiemmin muualle, niin eikö olisi voitu kuuluttaa vaikka radiossa tai kovaäänisillä, että siirtykää kauas rannalta. Miksei mitään varoitusta kuitenkaan annettu ?
8827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ajaa, no että ihan nyt lähes viikon päästä tapahtumista sinulla sitten sytyttää tällainen merkittävä neronleimaus?

Äänestä

joku oli nähnyt netissä aallon ennen kuin se iski sen kylän kohalle. oli 20min aikasemmin kuvattu viereisessä kylässä? ...niin missä varoitukset?

Äänestä
  • Aalto liikui satoja kilometrejä tunnissa ja oli ihan nähty netissä 20 min aiemmin. Olisko aalto vienyt näkijän ja miten sillä kesti matkata se 20 min. viereiseen kylään?

    Äänestä

meterologiteivät ilmoittaneet,koska pelättiin turistien vähenemistä, koska hälytys olisi kumminkin ollut heidän mielestään turha...eikä uskottu että järistys ylittäisi 7,0richteriä...
niinpä päätettiin olla varoittamatta..
Itteeni on ärsyttänyt myös,koska asiasta ei voitu varoittaa! mutta nii..turha tästä ketään on syyttää..luonnonkatastrofeille ei voi mitään!

Äänestä
  • OLISI EHDOTTOMASTI PITÄNYT VAROITTAA! Kaikki TV- ja radio-ohjelmat seis ja yleinen tsunami-varoitus. Kyllä tästä pitäisi syylliset haastaa vastaamaan oikeudessa. Oli eräiden tietojen mukaan pidetty siinä maassa kriisikokous, jossa oli päätetty jättää hälytys suorittamatta. Myös USA oli lähettänyt varoituksen, mutta sitäkään ei uskottu. Aikaa olisi ollut runsaasti. Siinä rannassa hyökyaalto etenee jo melko hitaasti. Jos lähti heti suojapaikkaan, kun korkea aalto näkyi merellä, olisi varmaan pelastunut. Ennen korkeata aaltoa veden pinta rannassa laski, ja ihmisiä meni sitä ihmettelemään. Siitä he levollisena seurailivat kun tappava aalto lähestyi. Harva ymmärsi, että nyt oli juostava karkuun minkä pystyy, muutoin uhkaa kuolema. Ja lyhyen tuokion jälkeen oli jo myöhäistä lähteä pakoon. Aalto yllätti ja kuolema tuli monille melko nopeasti. Kyllä se oli tiedotuksen virhe!

    Äänestä

  • Lukija Y kirjoitti:

    OLISI EHDOTTOMASTI PITÄNYT VAROITTAA! Kaikki TV- ja radio-ohjelmat seis ja yleinen tsunami-varoitus. Kyllä tästä pitäisi syylliset haastaa vastaamaan oikeudessa. Oli eräiden tietojen mukaan pidetty siinä maassa kriisikokous, jossa oli päätetty jättää hälytys suorittamatta. Myös USA oli lähettänyt varoituksen, mutta sitäkään ei uskottu. Aikaa olisi ollut runsaasti. Siinä rannassa hyökyaalto etenee jo melko hitaasti. Jos lähti heti suojapaikkaan, kun korkea aalto näkyi merellä, olisi varmaan pelastunut. Ennen korkeata aaltoa veden pinta rannassa laski, ja ihmisiä meni sitä ihmettelemään. Siitä he levollisena seurailivat kun tappava aalto lähestyi. Harva ymmärsi, että nyt oli juostava karkuun minkä pystyy, muutoin uhkaa kuolema. Ja lyhyen tuokion jälkeen oli jo myöhäistä lähteä pakoon. Aalto yllätti ja kuolema tuli monille melko nopeasti. Kyllä se oli tiedotuksen virhe!

    olen kyllä samaa mieltä,mitä olisi menetetty jos hälytys olisi sitten ollut turha,pieni turha kaaos,mutta nyt sitten kuoli sen takia tuhansia/kymmeniä tuhansia ihmishenkiä,mistä ainakin suurin osa olisi pelastunut,ja varoittajista olisi tullut suuria sankareita,nyt ne pitäis hirttää jossain yleisellä torilla,syytettyinä kymmennien tuhansien ihmisten murhasta,ehkä ne itse tekee omat päätöksensä,ja päättää päivänsä oman käden kautta

    Kammottavia huoranpesiä nuo maat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lyyli kirjoitti:

Kuvistahan näkee, ettei aalto tullut kovin pitkälle. Jos kuitenkin aaltoja oli tullut jo aiemmin muualle, niin eikö olisi voitu kuuluttaa vaikka radiossa tai kovaäänisillä, että siirtykää kauas rannalta. Miksei mitään varoitusta kuitenkaan annettu ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu