rukous

Rakas Jeesus, en ole paljon rukoillut ja itseasiassa olen rukoillut vain silloin kun on ollut siihen oikea tarve. Niinkuin nyt.
En tiedä miten iloita uudesta vuodesta kun luontoäiti on taas karmaisevalla tavalla näyttänyt mahtinsa. Ihminen luulee osaavansa kaiken, tietävänsä kaiken, mutta kun luonto näyttää mahtinsa ei ihminen mahda mitään. Luonto sallii ihmisen elää. Ei milloinkaan toisin päin. Rakas Jeesus, anna hyökyaallon jäljiltä
kadonneiden ihmisten elää. Heidän perheensä eivät ikinä toivu surusta. Olen varma, että joissain perheissä ei ikinä tulla löytämään kadonneita läheisiä ja perheenjäseniä.
Minun tarha-aikainen ystäväni on kadonneiden listalla. Luulen, että hän on menehtynyt isänsä kanssa. Toivon tietysti kovasti, että perhe on selvinnyt onnettomuudesta. Mitenköhän käy kun koulut alkavat. Kyseinen ystäväni on näes äitini musiikkiluokalla. Voi, toivon niin että he selviävät. Näin netissä hirvittäviä kuvia zunamin jäljistä ja kuolleista ihmisistä. Toivon, että moni näkisi ne kuvat jotta myötätunto kasvaisi. Rakas Jeesus, nyt minun täytyy lopettaa. Isäni on vihainen, että käytän aikaani niin paljon netissä. Minä taidan mennä päästämään kanini juoksemaan vapaaksi hetkeksi aikaa ettei sen tarvitse nököttää häkissä.
Suothan lohtua lohtua kaipaaville ja apua apua kaipaaville. Sinä tiedät, sillä sinä näet ja pyydän, että sinä autat. Suo kaunis vuosi 2005!
Amen
0240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pieni rukoilija kirjoitti:

Rakas Jeesus, en ole paljon rukoillut ja itseasiassa olen rukoillut vain silloin kun on ollut siihen oikea tarve. Niinkuin nyt.
En tiedä miten iloita uudesta vuodesta kun luontoäiti on taas karmaisevalla tavalla näyttänyt mahtinsa. Ihminen luulee osaavansa kaiken, tietävänsä kaiken, mutta kun luonto näyttää mahtinsa ei ihminen mahda mitään. Luonto sallii ihmisen elää. Ei milloinkaan toisin päin. Rakas Jeesus, anna hyökyaallon jäljiltä
kadonneiden ihmisten elää. Heidän perheensä eivät ikinä toivu surusta. Olen varma, että joissain perheissä ei ikinä tulla löytämään kadonneita läheisiä ja perheenjäseniä.
Minun tarha-aikainen ystäväni on kadonneiden listalla. Luulen, että hän on menehtynyt isänsä kanssa. Toivon tietysti kovasti, että perhe on selvinnyt onnettomuudesta. Mitenköhän käy kun koulut alkavat. Kyseinen ystäväni on näes äitini musiikkiluokalla. Voi, toivon niin että he selviävät. Näin netissä hirvittäviä kuvia zunamin jäljistä ja kuolleista ihmisistä. Toivon, että moni näkisi ne kuvat jotta myötätunto kasvaisi. Rakas Jeesus, nyt minun täytyy lopettaa. Isäni on vihainen, että käytän aikaani niin paljon netissä. Minä taidan mennä päästämään kanini juoksemaan vapaaksi hetkeksi aikaa ettei sen tarvitse nököttää häkissä.
Suothan lohtua lohtua kaipaaville ja apua apua kaipaaville. Sinä tiedät, sillä sinä näet ja pyydän, että sinä autat. Suo kaunis vuosi 2005!
Amen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu