Juttuseuraa aspergereista\sen piirteitä omaavista?

Kerro nyt vaan avoimesti mikä askarruttaa. Avoin suhtautuminen kanssaihmisiin on kaiken vastavuoroisuuden A ja O.

Kiva, kun yrität etsiä "kaltaisiasi". Aspergerpojan vanhempana tuli mieleen, että aspit eivät ehkä ole kaikkein innokkaimpia kirjoittamaan, mutta toivon kuitenkin keskusteluyrityksellesi runsain mitoin onnea. Toki kaikki ovat omia persooniaan.

Oma poikani ei ole millään tavalla kiinnostunut ikäistensä seurasta, naapureiden tätien mielestä miellyttävämpää nuorta miestä ei olekaan. Monet opettajat ovat myös ihastelleet kohteliasta, huomaavaista käytöstä, tunnollisuutta ja luotettavuutta. Hän hakee seuraa ainoastaan sukulaisista pitämällä lähinnä puhelimella yhteyttä. Vieraille hän vastailee asiallisesti, aloitetta jutusteluun esimm. naapureiden kanssa hän ei tee.

Pojalle tuli diagnoosi nimenomaan ikäistensä suhteiden tarpeiden puuttumisen vuoksi eikä hänellä ole muutenkaan ystäviä. Erakko hän ei kuitenkaan ole. Hän on ollut kolmannesta luokasta lähtien isoissa kouluissa ja nyt isossa varuskunnassa. Häntä ei ahdista muiden ihmisten fyysinen läheisyys, esim. voi aivan hyvin ahtautua istumaan samalle penkille muiden kanssa tai nukkua samassa huoneessa kymmenen tuntemattoman kanssa. Hän tavallaan seurailee sivusta, mutta ei halua olla mukana. Ja aika vaikeaa hänen on löytää yhteistä puheenaihetta. Häntä ei kiinnosta istua koneen ääressä pelaamassa, räpeltää älypuhelimensa kanssa tai osallistua joukkueurheiluun. Vaikka hän ei halua olla toisten kanssa, hän suhtautuu toisiin ymmärtäväisesti. Murkkuikään tyypillistä mustavalkoisuutta asioiden suhteen ei koskaan esiintynyt.

Hän leipoo, tuntee jauhot ja niiden ravintoarvot ja koostumukset tarkkaan, hiihtää, pyöräilee, lenkkeilee ja käy joskus salilla. Hänen kiinnostuksen kohteensa ovat olleet aina hyvin suppeat, mutta sitäkin tarkemmin hän on paneutunut niihin. Yleensä mielenkiinnon kohteet ovat kestäneet pienenäkin monta vuotta. Tuntuu, kuin maailmasta olisi hänellä jäänyt huomaamatta hyvin monta asiaa, kun hän on paneutunut koko tarmollaan ja ajallaan niihin harvoihin kiinnostaviin asioihin.

Hän on jonkun verran kömpelö, esim. kävely on jäykkää. Käsiala alusta lähtien uskomattoman kaunista, mutta kirjoittaminen on hidasta. Hän on hyvin täsmällinen, ajantaju ei petä. Piirtämään hän alkoi n. 5-vuotiaana ja sitä riittikin sitten yli kymmenen vuotta niin että kuviksesta niin peruskoulussa ja lukiossakin oli kymppi. Piirtämisen kohteet olivat kuitenkin hyvin yksipuolisia. Kun hän alkoi piirtää, lähes aina kuvassa oli nosturi.

Hänellä on todettu huono lyhytkestoinen muisti ja keskittymisongelmia. Perfektionisti kun on, hän kuitenkin otti koulunkäynnin työkseen ja harrastuksekseen ja selvisi lukiostakin ysin keskiarvolla, peruskoulu meni vielä paremmin.

Hän ymmärtää asiat kirjaimellisesti. Varmaan on monta asiaa, jotka normaali ihminen ymmärtää automaattisesti, hänen on varmistettava, mitä sanonta tarkoittaa. Häntä huvittavat välillä suuresti sanontojen kirjaimellinen soveltaminen, esim. korttipelissä hän saattaa todeta, että hänelläpä onkin ässä hihassa ja ottaa ässän hihastaan. Yksi opettaja totesikin, että hänellä on erityisen hyvä verbaalinen huumorintaju.

Hän ottaa katsekontaktia normaalisti, on tehnyt näin vauvasta lähtien. Koska hän oli kauan odotettu ja toivottu, hän on saanut alusta lähtien runsaasti hellyyttä. En taatusti olisi ymmärtänyt, jos hän ei olisi pitänyt kosketuksesta. Aistiyliherkkyyksiä ei ole, mutta hajuaisti on normaalia huonompi. Kasvot ovat ilmeettömät, mutta kun oikein joku asia huvittaa, naurunkureet tanssivat poskilla ja silmätkin nauravat. Muut mielentilat on havaittava enemmän hänen olemuksestaan ja eleistään kuin ilmeistä. Hän osaa tulkita toisten eleitä ja ilmeitä. Pienenä poikana hän Salkkareita katsoessaan osasi isäänsä paremmin arvata, kuka ovikelloa soittaa.

Hän olisi erittäin hyvä kohde kiusaamiselle, mutta häntä ei ole kiusattu koskaan. Tai sitten hän ei ymmärrä olevansa kiusaamisen kohde. Hän ei välttämättä ymmärrä toisten nuorten letkautuksia kiusaamiseksi. Itsetunto on hyvä, onneksi.

Poikani pääsi tutkimuksiin aivan muun syyn vuoksi. Häntä pyöriteltiin poliklinikalta toiselle, koska tuntui että jotain poikkeavaa on, mutta aluksi eivät lääkärit tuntuneet saavan kiinni punaisesta langasta. Kun kerran psykologi soitti tapaamisen jälkeen perään ja alkoi puhua, että työryhmän mieleen tuli, että kyse saattaisi olla Aspergeristä, palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Tunnistin heti oireista poikani - ja itseni. Olin tuntenut itseni erilaiseksi nuoresta aikuisesta lähtien ja ihmetellyt myöhemmin pojan saatuani, mikä leima meillä on. En osannut sitä itsellenikään selvittää, mutta tunsin että me poikkeamme muista. Poika sai diagnoosin lukioikäisenä, minä ymmärsin erilaisuuteni syyn viisikymppisenä. Hyvä, että sinä olet päässyt tutkimuksiin. Ehkä sinäkin tunnet itsesi erilaiseksi kuin muut, mutta saat vastauksen paljon nuorempana kuin minä. Ei diagnoosi muuta muuta kuin sen, että ymmärrät paremmin itseäsi ja ehkä muut ymmärtävät paremmin sinua. Ihan sama ihminen olet ennen ja jälkeen mahdollisen diagnoosin. Tsemppi

Tuosta edellisestä katkeranomaisesta purkauksesta päästiinkin Aspergerinfo-foorumin Administrator-nimimerkin kirjoitukseen yhdessä pääkaupunkimme kulttuurihistoriallisesti merkittävimmässä paikallislehdessä, josta nimimerkki on saanut valtavasti kiitosta ympäristöltään livenä. Kirjoitus oli kannanotto tärkeään asiaan sekä samalla hyvää mieltä kaikille tuottava kolumninomainen kirjoitus kirjallisesti lahjakkaan Aspergerin tuottamana.

Asperger-diagnoosihan on poistumassa, uutisoitiin aivan vasta. Kuuluu autismikirjon alaisuuteen, mutta periaatteessa ihan hieno juttu että diagnooseihin jäävät vain selkeät tautiluokitukset eivätkä aspergerin kaltaiset "persoonalliset ominaisuudet" joita suurin osa näistä on (tunnen joitakin). Aivan kaikkea ei tarvitsekaan diagnosoida, ja "Äitykkä" -nimimerkin poika vaikuttaa minusta aivan normilta vaikkakin on ehkä luonteeltaan jollakin tapaa ujo ja ehkä sisäänpäinkääntynyt/varautunut. Autismihan on paljon vakavampi häiriö luonteeltaan, siinähän sosiaalinen kontaktinottokyky toisiin on häiriintynyt huomattavasti vakavammin. Aspergereistä monet juurikin tällaisia pienten alueiden tuntijoita, kyseessä ennemminkin kylläkin luonteen omianaisuus.

Äitykän kirjoitus pojastaan oli lämmittävää ja hauskaa luettavaa. Käy ilmi, miten suuren rakkauden kohteena poika on ollut. Meillä on kaikilla erityisyyksiä, joista tulee joskus tietoiseksi vasta vuosien päästä. Monella on kokemuksia, että joutuu olosuhteiden pakosta ahtautumaan muottiin, joka on epäsopiva ja jopa täysin väärä. Niin minullakin. Lapsesta asti minulla on ollut tunne, etten osaa toimia ryhmässä - vaikka olen yhteistyökykyinen, älykäs ja sosiaalinen.

Tuntuu, että teen kaiken poikkeavalla tavalla, ymmärrän toisin kuin muut, olen väärässä paikassa ja väärään aikaan. Vaikutan hajamieliseltä ja huolimattomalta. Tyhmältä. Väsyn ryhmässä ja monen ihmisen kanssa toimimisessa ja tarvitsen paljon aikaa palautumiseen. Onhan minulla myös erittäin valonarat silmät ja erittäin meluherkät korvat enkä ole koskaan voinut sietää joukkuepelejä, joissa tönitään ja kiilataan.

Introvertti, sanoisi joku, mutta kahdestaan jonkun kanssa tai pienessä ryhmässä olen kuin toinen ihminen. Tulen myös äärimmäisen hyvin toimeen mitä erilaisimpien ihmisten kanssa, olen älykäs ja lahjakas. Mistä ihmeestä sitten johtuu, että ryhmässä olen kuin hukassa? Miksi en ymmärrä ohjeita? Tämä on kalvanut itsetuntoani huomattavasti ja toimii nykyään itsensätoteuttavana ennusteena.

Autisminkirjon häiriöistä siis oli tarkoitus keskustella tässä ketjussa..

Itse olen autisti, en kehitysvammainen ja kuulemma lahjakaskin (ÄO 152), täytän diagnostiset kriteerit, joita em. kirjoittajat eivätkä heidän läheisensä täytä kirjoitustensa/kirjoitusten sisältöjen perusteella, joten kiitokset vain väärindiagnosoitujen keskustelunavauksille/kommentoinneille.

Mä voin kirjoittaa sulle.=) Oon 23-vuotias nuori mies ja mulla on diagnosoitu asperger 8-vuotiaana.