Saiskohan tästä asiallista mielipiteenvaihtoa aikaan:
Olen kokenut että kun omaa jonkinlaisen hengellisen/opillisen vakaumuksen, niin usein keskustelun käyminen toisella tavalla ajattelevien kanssa on varsinkin opillisista asioista hyödytöntä ja johtaa oikeastaan aina umpikujaan.
Lähtökohtana on se, että voisiko (?) olla jotain järjellistä ajatuksenvaihtoa eri tahojen välillä, mutta sillä tavalla että pidetään kiinni omasta näkemyksestä eikä lähdetä rakentamaan näennäistä yhteyttä jos sille ei oikeasti ole olemassa edellytyksiä. Tällaistahan mm. evlut. kirkko harrastaa jatkuvasti liberaalipiispojen johdolla : epärehellistä ekumeniaa jossa pyritään rakentamaan yhteyttä luopumalla oman uskon perusmääreistä. Näin yhteys "yli rajojen" polkee keskeisiä uskontotuuksia ja tekee samalla koko uskonnosta verettömän, tyhjän ja mitäänsanomattoman. Jopa hyödyttömän, uskonto joka ei sano mitään vaan kumartaa kaiken ja kaikkien edessä, on hyödytön.
En voi ymmärtää sellaisia ihmisiä joille esimerkiksi Jumalan sana ei merkitse kaikkea kaikessa. Sellainen ihminen myisi vaikka äitinsä jos vaan saisi riittävästi ajallista hyvää? Ei mitään periaatteita, ei vakavuutta eikä juurta.
Toinen mikä häiritsee eri tavoin ajattelevien kanssa käytävissä keskusteluissa on että se voidaan aloittaa hyvässä ja rauhallisessa hengessä mutta pian joudutaan toteamaan umpikuja josta ei päästä yhteisymmärrykseen. Tästä taas seuraa turhaa, hyödytöntä ja usein loputontakin väittelyä jossa ei kuunnella toista eikä yritetä ymmärtää mitä toinen sanoo vaan lauotaan vastauksia lonkalta.
Kun tuolla toisessa ketjussa joku esim. sanoi että helluntailaisten opettama "salainen tempaus" -oppi ei ole raamatullista niin siihen vastattiin ettei helluntailaiset muka edes opeta sellaista? Perusteluna mainittiin yliolkasesti ja aloituksen tehnyttä aliarvioivasti, ettei "se tempaus muka ole salainen" ja muuta lonkalta heitettyä liirumlaarumia.
Olen oikeasti ruvennut miettimään että onko ylipäätään mitään tarkoitusta tai järkeä edes antautua minkäänlaiseen keskusteluun toisuskoisten kanssa? Olisiko parempi vain heti ottaa sellainen linja että ei ala edes puhumaan asioista vaan antaa heti kohteliaan mutta riittävän jämäkän määrätietoisen vastauksen: "Kiitos, en puhu näistä asioista toisuskoisten kanssa"?
Miten te muut ajattelette? Olenko ainoa joka kokee tällaista turhautumista? Vai onko tällä palstalla edes muita sellaisia joilla on jokin luovuttamaton vakaumus vaiko pelkästään liberaaleja wannabe-kristittyjä joille mikään ei ole luovuttamatonta ja pyhää, paitsi omat, alati vaihtuvat päähänpistot suhteessa uskontoon?
Olen kokenut että kun omaa jonkinlaisen hengellisen/opillisen vakaumuksen, niin usein keskustelun käyminen toisella tavalla ajattelevien kanssa on varsinkin opillisista asioista hyödytöntä ja johtaa oikeastaan aina umpikujaan.
Lähtökohtana on se, että voisiko (?) olla jotain järjellistä ajatuksenvaihtoa eri tahojen välillä, mutta sillä tavalla että pidetään kiinni omasta näkemyksestä eikä lähdetä rakentamaan näennäistä yhteyttä jos sille ei oikeasti ole olemassa edellytyksiä. Tällaistahan mm. evlut. kirkko harrastaa jatkuvasti liberaalipiispojen johdolla : epärehellistä ekumeniaa jossa pyritään rakentamaan yhteyttä luopumalla oman uskon perusmääreistä. Näin yhteys "yli rajojen" polkee keskeisiä uskontotuuksia ja tekee samalla koko uskonnosta verettömän, tyhjän ja mitäänsanomattoman. Jopa hyödyttömän, uskonto joka ei sano mitään vaan kumartaa kaiken ja kaikkien edessä, on hyödytön.
En voi ymmärtää sellaisia ihmisiä joille esimerkiksi Jumalan sana ei merkitse kaikkea kaikessa. Sellainen ihminen myisi vaikka äitinsä jos vaan saisi riittävästi ajallista hyvää? Ei mitään periaatteita, ei vakavuutta eikä juurta.
Toinen mikä häiritsee eri tavoin ajattelevien kanssa käytävissä keskusteluissa on että se voidaan aloittaa hyvässä ja rauhallisessa hengessä mutta pian joudutaan toteamaan umpikuja josta ei päästä yhteisymmärrykseen. Tästä taas seuraa turhaa, hyödytöntä ja usein loputontakin väittelyä jossa ei kuunnella toista eikä yritetä ymmärtää mitä toinen sanoo vaan lauotaan vastauksia lonkalta.
Kun tuolla toisessa ketjussa joku esim. sanoi että helluntailaisten opettama "salainen tempaus" -oppi ei ole raamatullista niin siihen vastattiin ettei helluntailaiset muka edes opeta sellaista? Perusteluna mainittiin yliolkasesti ja aloituksen tehnyttä aliarvioivasti, ettei "se tempaus muka ole salainen" ja muuta lonkalta heitettyä liirumlaarumia.
Olen oikeasti ruvennut miettimään että onko ylipäätään mitään tarkoitusta tai järkeä edes antautua minkäänlaiseen keskusteluun toisuskoisten kanssa? Olisiko parempi vain heti ottaa sellainen linja että ei ala edes puhumaan asioista vaan antaa heti kohteliaan mutta riittävän jämäkän määrätietoisen vastauksen: "Kiitos, en puhu näistä asioista toisuskoisten kanssa"?
Miten te muut ajattelette? Olenko ainoa joka kokee tällaista turhautumista? Vai onko tällä palstalla edes muita sellaisia joilla on jokin luovuttamaton vakaumus vaiko pelkästään liberaaleja wannabe-kristittyjä joille mikään ei ole luovuttamatonta ja pyhää, paitsi omat, alati vaihtuvat päähänpistot suhteessa uskontoon?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki fiksut jotka ovat kokeneet turhautumista ovat poistuneet n.viikossa. Vuodesta toiseen täällä hääräävät vain atet ja homottajat.
Tuskinpa tästä foorumista on työkaluksi opillisille keskusteluille. Minä en ainakaan sellaista odota. Mielipiteeni tai käsitykseni voin ilmaista, mutta että konseksuksen löytämiseksi tai toisen ihmisen uskomusten muuttamiseksi...ei ei. Melko tuulellakäypä on jos näiden jutustelujen pohjalta ajatteluaan sokeasti muuttaa. Hyvin vähän täällä on sellaisia, joilta voi odottaa keskustelukumppanin kunnioittamista riippumatta hänen ansioistaan tai mielipiteistään...ehkä vähemmänkin kuin tuolla huoltoaseman kahviossa. Naamasta naamaan kohtaaminen houkuttelee kuitenkin hieman hyviä tapoja esiin...
Keskustelu: toiminta tai prosessi jostakin valitusta aiheesta, jonka tarkoituksena on saavuttaa jokin päätös tai vaihtaa osapuolten välillä ideoita
Väittely: toiminta tai prosessi jostakin valitusta aiheesta, jonka tarkoitus on vakuuttaa vastapuoli omien perustelujen loogisuudesta tai osoittaa ne perustellummaksi kuin toisen tarkoituksena saada toinen osapuoli muuttamaan käsitystään
Vastauksena kysymykseesi: mieti itse kumpaa harrastat=)
Siis tämä forumihan on ateistien ja pilkkaajien copypasten purkupaikka ja todellisia keskusteluja vähän. Miten edes ateistien ja pilkkaajien kanssa samaa mieltä voisi ollakaan ja taas liberaalit ovat vain maallistuneiden nykynimitys.
Uskovaiset taas yleensä ovat perusasiaoista samaa mieltä vaikka erilaisia mielipiteitä onkin, mutta onko edes tarpeen olla kaikista asioista samaa mieltä, eikö se riitä että Jeesus asuu sydämmessä, ei minun tarvitse olla samaa mieltä siitä tapahtuuko tempaus samalla tavalla kuin joku toinen käsittää, eikö minun tarvitse vain seurata Jeesusta ja pitää siitä kiinni, vain jos pysyn kiinni Jeesuksessa vain silloin minä voin pelastua. Myös sen voi tunnustaa ettei itse ymmärrä tai tiedä kaikkea, mutta voisimmeko edes tietää kaiken kaikesta.
Sinä tämän palstan kiteytit hyvin. Samat homo- ja ateistiraakit täällä yli kymmenen vuotta ovat jaksaneet melskata ja jaksavat edelleen.
Keskustelu on aina kasvokkain paljon parempaa kuin kirjoittamisen kautta käyty. Siinä näkee toisen ilmeet, eleet ja äänenpainot jotka auttavat todella paljon.
Ja aina oppii jotain, jopa niistä ”ei keskusteluista” joissa vain laotaan väitteitä, mutta ei vastailla tai edes kysytä mitään. Parhaani mukaan yritän ymmärtää niitäkin uskovia, joilla on hyvin erilaisia näkemyksiä. Kuinka he hahmottavat maailmaan jne. Osan kanssa se onnistuu mainiosti.
”…voidaan aloittaa hyvässä ja rauhallisessa hengessä mutta pian joudutaan toteamaan umpikuja josta ei päästä yhteisymmärrykseen. Tästä taas seuraa turhaa, hyödytöntä ja usein loputontakin väittelyä jossa ei kuunnella toista eikä yritetä ymmärtää mitä toinen sanoo vaan lauotaan vastauksia lonkalta.”
Oletko lainkaan ajatellut loppuun saakka tuota asiaa, miksi umpikuja syntyy? Voisiko se olla vaikka tällaisissa hyvin loukkaavissa väitteissä, joita esität:
”En voi ymmärtää sellaisia ihmisiä joille esimerkiksi Jumalan sana ei merkitse kaikkea kaikessa. Sellainen ihminen myisi vaikka äitinsä…”
”…ja muuta lonkalta heitettyä liirumlaarumia.”
”…pelkästään liberaaleja wannabe-kristittyjä joille mikään ei ole luovuttamatonta ja pyhää, paitsi omat, alati vaihtuvat päähänpistot suhteessa uskontoon?”
Kyllä siinä ensimmäisen tekee mieli puolustaa ja oikaista noita vääristyneitä leimoja. Tavallaan asia jää noiden alle. Voi yrittää kaivaa sitä tuon alta, mutta jos se vain jatkuu seuraavissa kommenteissa, eikä ole aivan luonnollista että niihin kompastuu?