Kirkko miellyttää suomalaisia

Suomalaiset suhtautuvat aiempaa myönteisemmin eri kirkkokuntiin ja uskontoihin. Myönteisin mielikuva on evankelis-luterilaisesta kirkosta, Pelastusarmeijasta ja ortodoksisesta kirkkokunnasta. Kielteisimmin suhtaudutaan islamiin, mormoneihin, skientologeihin ja Jehovan todistajiin.
Suomen Gallup teki kyselyn tammi-helmikuun vaihteessa :
Luterilaiseen kirkkoon myönteisesti suhtautuu nyt 77% (69% vuonna 1999) ja kielteisesti 5% suomalaisista.
Pelastusarmeija: 63% myönteisesti (56% 1999)
Ortodoksit: 62% myönteisesti (51% 1999)
Roomalaiskatoliset: 44% myönteisesti (25% 1999)
Islam: 12% myönteisesti (4% 1999) kielteisesti 47% (51% 1999)
Kyseessä saattaa olla, että suomalaiset arvot ovat kääntyneet siihen suuntaan, että yhä enemmän etsitään pysyvämpiä arvoja kuin esim. 1980-luvulla.
5164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja olen aika vakuuttunut, että kyse on monesta asiasta. Eräänlainen suvaitsevainen välinpitämättömyys on varmaan yksi syy, mutta tietysti epäilijänä työtyy myös heti kysyä, että millainen tutkintaseula tehtii tuossa tilastoinnissa. riippuen vähän kohderyhmistä, varmaan saadaa hieman erilaiset tulokset. Mistä tuosta tutkimuksesta on lisää infoa, netissä?

Äänestä
  • Muuta en tiedä tutkimuksesta, vain sen että se on tehty yli tuhannelle suomalaiselle. Ja STT:n uutinen, luin lehdestä, en tiedä mistä löytyy netistä.

    Äänestä

  • gallup kirjoitti:

    Muuta en tiedä tutkimuksesta, vain sen että se on tehty yli tuhannelle suomalaiselle. Ja STT:n uutinen, luin lehdestä, en tiedä mistä löytyy netistä.

    kiitos

    Äänestä

"Pysyvien arvojen" etsiminen voi johtaa myös suvaitsemattomuuteen. Sen lisääntyminenhän on "ilmassa". Uskontoon myönteisesti suhtautuminen ei ole mikään hyve jumalalliselta kannalta (jos uskoo jumalaan/jumaliin). Uskonnon harjoittaminen ei johda pelastukseen. Uskonnon todellisten oppien noudattaminen voi itse asiassa johtaa ristiriitaan uskonnon sosiaalisten harrastelijoiden kanssa.

Oman uskonnon arvostaminen/muiden uskontojen jyrkempi arvostelu ovat luonnollinen korvike sille, että esim. poliittinen sitoutuneisuus on menettänyt merkitystään konsensus-hallitsemisen ja puolueaktiivisuuden vähenemisen myötä. Ainahan ihminen johonkin kuppikuntaan haluaa kuulua ja jotakin lippua kantaa.

Äänestä
  • että kun nuorempi polvi tarpeeksi vierottuu uskonnosta, niin se johtaa tilastoissa "suvaitsevaisuuteen"? Uskontoon suhtaudutaan kuin vähemmistöihin, suvaitsevasti. Mutta ihminen itse kokee aiheen vieraaksi itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


gallup kirjoitti:

Suomalaiset suhtautuvat aiempaa myönteisemmin eri kirkkokuntiin ja uskontoihin. Myönteisin mielikuva on evankelis-luterilaisesta kirkosta, Pelastusarmeijasta ja ortodoksisesta kirkkokunnasta. Kielteisimmin suhtaudutaan islamiin, mormoneihin, skientologeihin ja Jehovan todistajiin.
Suomen Gallup teki kyselyn tammi-helmikuun vaihteessa :
Luterilaiseen kirkkoon myönteisesti suhtautuu nyt 77% (69% vuonna 1999) ja kielteisesti 5% suomalaisista.
Pelastusarmeija: 63% myönteisesti (56% 1999)
Ortodoksit: 62% myönteisesti (51% 1999)
Roomalaiskatoliset: 44% myönteisesti (25% 1999)
Islam: 12% myönteisesti (4% 1999) kielteisesti 47% (51% 1999)
Kyseessä saattaa olla, että suomalaiset arvot ovat kääntyneet siihen suuntaan, että yhä enemmän etsitään pysyvämpiä arvoja kuin esim. 1980-luvulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu