Jumalan Hengen vuodatus ehkä 30.9-1.10.2016

Sain nuo kaksi päivää ilman mitään muuta siinä olevaa muistikuvana ja perjantai ja lauantai eli sapatin päivästä kyse tässä, ja mahdollisesti 144 000 Jeesuksen apostolia kastetaan Pyhän Hengen voimalla taivaasta sinä päivänä ja iankaikkisen evankeliumin aikakausi voi alkaa eli Jeesuksen avaamana ensimmäisen sinetin valkoinen hevonen ratsastajana lähtee liikkeelle tuona ajankohtana.

Lähitulevaisuudessa nähdään mihin nämä kaksi päivää liittyy ja toivottavasti hyvään Jumalan iankaikkiseen evankeliumiin ja tätä kautta siunauksna kaikille kansoille kun Israelin yhdestätoista sukukunnasta kootut Jeesuksen apostolit alkavat sen 3,5 vuotta kestävän jaksonsa.

Raamatussa ja ennenkaikkea Ilmestyskirjassa kerrottu tarkkaan mitä kaikkea seuraa ensimmäisen sinetin avaamista, ja Jeesus tulee seitsenvuotisjakson lopussa ja ensin kuolleet ylösnousevat tykönsä ja sitten Isän Jumalan enkelit kokoavat vielä elossa olevat Uuteen Jerusalemiin, joka alas on laskeutunut taivaasta Jeesuksen tulemuksessa eli Herran päivänä. Harmagedon toteutuu tuona suurena päivänä, mistä Israelin proefeetat ovat meille edeltä kertoneet selvästi.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rahastaminen menossa . Älkää uskoko.

Äänestä

Oikeesti . Se tapahtui jo 2016 vuotta sitten viimeisinä päivinä kun Jeesus nousi kuolleista ja lähetti vuodatti henkensä pakanoihinkin.

Äänestä

herrankansalle

27.1.2016 20:49

1.

Nyt se suuri päivä koitti,

armon päivä valkeni.

Haudan hirmut Kristus voitti,

vankeuden vangitsi.

Kärsitty on tuomiomme,

noussut armonaurinkomme.

2.

Missä on nyt valtikkanne,

helvetti ja kuolema?

Käärme, viekas ruhtinaanne,

menetti jo valtansa.

Voiman Kristus ryösti teiltä,

synnin kahleet särki meiltä.

3.

Orjina me orjan töitä

teimme alla synnin lain,

pelko ruoski nääntyneitä

syvemmälle syntiin vain.

Nyt on poissa pakkovalta,

Kristus vapahti sen alta.

4.

Farao on vaunuinensa

meren pohjaan suistunut,

Goljatin on lingollansa

uusi Daavid kaatanut.

Pelkäämättä olla saamme,

Kristus on nyt valtiaamme.

5.

Kristityt, jo riemuitkaamme

Sankarimme voitosta,

kiitosvirttä veisatkaamme

pääsinpäivän koitosta.

Kuolema on kukistettu,

synnin vangit armahdettu.

6

Nouse sielu, riennä mieli

ylistämään Jeesusta!

Aukene ja kiitä kieli

ihanalla laululla!

Kiitä kaikkivaltiasta

laupeuden ruhtinasta.

Johann Franck 1653. Ruots. Gustaf Ållon 1694. Suom. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. Anna-Maija Raittila 1984.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Raamatussa.sateista kirjoitti:

Sain nuo kaksi päivää ilman mitään muuta siinä olevaa muistikuvana ja perjantai ja lauantai eli sapatin päivästä kyse tässä, ja mahdollisesti 144 000 Jeesuksen apostolia kastetaan Pyhän Hengen voimalla taivaasta sinä päivänä ja iankaikkisen evankeliumin aikakausi voi alkaa eli Jeesuksen avaamana ensimmäisen sinetin valkoinen hevonen ratsastajana lähtee liikkeelle tuona ajankohtana.

Lähitulevaisuudessa nähdään mihin nämä kaksi päivää liittyy ja toivottavasti hyvään Jumalan iankaikkiseen evankeliumiin ja tätä kautta siunauksna kaikille kansoille kun Israelin yhdestätoista sukukunnasta kootut Jeesuksen apostolit alkavat sen 3,5 vuotta kestävän jaksonsa.

Raamatussa ja ennenkaikkea Ilmestyskirjassa kerrottu tarkkaan mitä kaikkea seuraa ensimmäisen sinetin avaamista, ja Jeesus tulee seitsenvuotisjakson lopussa ja ensin kuolleet ylösnousevat tykönsä ja sitten Isän Jumalan enkelit kokoavat vielä elossa olevat Uuteen Jerusalemiin, joka alas on laskeutunut taivaasta Jeesuksen tulemuksessa eli Herran päivänä. Harmagedon toteutuu tuona suurena päivänä, mistä Israelin proefeetat ovat meille edeltä kertoneet selvästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu