suvakit hy

Soldiers Of Odin -katupartion päälle heitettiin nestettä Tampereella (video)
Nyt taisi mennä rikoksen puolelle.

18.01.2016 11:57, 1666 lukukertaa

InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!

Nimerkki Suvakkifasismia vastaan kirjoittaa MV:n foorumilla:

Sattumoisin myös tämä videon YouTubeen ladannut (ilmeisesti lastentarhanopettaja) oli pusikossa kuvaamassa tapahtumaa juuri oikeaan aikaan.

Omasta mielestäni liian suuri sattuma, että henkilö kuuluu myös rasisminvastaisiin suvakkeihin (Facebookin yhteisöiden mukaan) ja oli mukamas sattumoisin osunut paikalle. Kännykkäkameroissa harvoin on noin hyvää optista zoomia, joten todennäköisesti kyseessä oli pokkari/järjestelmäkamera.

Kysymys kuuluu: mitä vittua lastentarhanopettaja kykkii sunnuntaina pusikossa digikamera taskussa?

Melko järkyttävää jos lastentarhaopettaja tukee epäsuorasti näin radikaalia toimintaa. Tästä pitäisi vähintäänkin työpaikka lähteä. Olen huolestunut, jos tämänlainen ihminen hoitaa jonkun lapsia.

Nimimerkki Fakta-Faarao lisää:

Pakkasella veden heittäminen toisen päälle voidaan rinnastaa lievään pahoinpitelyyn.
Vettä naamalle -> jäätyy, tulee paleltuma -> lievä pahoinpitely.

Toivottavasti joku tunnistaa videolla esiintyneet heittäjät. Odinin jampat varmaan tietää kenen päälle heitettiin, joten asianomistaja voi tehdä tuosta rikosilmoituksen.

Video talteen. Lisäksi, jos video “häviää” ja sitä ei enää tuon naisen koneeltakaan löydy, voidaan miettiä syytettä haitanteosta virkamiehelle (hankaloittaa esitutkintaa), tästä on tuloksena sakkoja ja merkintä rikosrekisteriin.

Antifantit tais nyt vähän mokata, koska laki on tuossa tapauksessa selkeästi Odinin kavereiden puolella.

Lähde: http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=17631.msg80713#msg80713

Video on tallennettu MV:n arkistoon. Sen on YouTubeen ladannut Milja Siltanen.

T2/MV
7116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mikä ihmeen punakapina siellä Tampereella on menossa ? Onko ne ihmiset noin kädestä vietävissä ?

Äänestä

"puolueeton" media vaikenee jälleen kerran tämänhän pitäisi olla kaikkien lehtien sivuilla kissan kokoisin kirjaimin etusivulla!!

Äänestä
  • Mv on onneksi puolueeton?

    Mutta onhan siellä sentään "InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!"

    Äänestä

Onks toi lataaja siis lastentarhanope? Löytyykö vassarien kunnallisvaalilistoilta.

Äänestä

Ilman muuta rikosilmoitusta tekemään ja mahdollisen tapahtuman todistajan lastentarhanopettaja Milja Siltasen videotallenteet poliisin käyttöön tarvittaessa vaikka kotietsinnän kautta.

Äänestä
  • Tampere on punavihreähyysäri kaupunki, Tampereen yliopisto levittää tehokkaasti punavihreää saastaa lapsiopiskelijoihin uppoaa kuin häkä keuhkoihin!

    Äänestä

Ehdottomasti päiväkotiin tieto / kysely päiväkodin kannasta ko. toiminnan suhteen. Samoin kaupungin varhaiskasvatuksesta vaadittava joku vastuuseen arveluttavan toiminnan tukemisesta. Tuollaisessa toiminnassa mukana oleva ihminen ei ole sovelias opettamaan kenenkään lapsia. Irtisanominen ainut oikea vaihtoehto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


78v87vt7tv kirjoitti:

Soldiers Of Odin -katupartion päälle heitettiin nestettä Tampereella (video)
Nyt taisi mennä rikoksen puolelle.

18.01.2016 11:57, 1666 lukukertaa

InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!

Nimerkki Suvakkifasismia vastaan kirjoittaa MV:n foorumilla:

Sattumoisin myös tämä videon YouTubeen ladannut (ilmeisesti lastentarhanopettaja) oli pusikossa kuvaamassa tapahtumaa juuri oikeaan aikaan.

Omasta mielestäni liian suuri sattuma, että henkilö kuuluu myös rasisminvastaisiin suvakkeihin (Facebookin yhteisöiden mukaan) ja oli mukamas sattumoisin osunut paikalle. Kännykkäkameroissa harvoin on noin hyvää optista zoomia, joten todennäköisesti kyseessä oli pokkari/järjestelmäkamera.

Kysymys kuuluu: mitä vittua lastentarhanopettaja kykkii sunnuntaina pusikossa digikamera taskussa?

Melko järkyttävää jos lastentarhaopettaja tukee epäsuorasti näin radikaalia toimintaa. Tästä pitäisi vähintäänkin työpaikka lähteä. Olen huolestunut, jos tämänlainen ihminen hoitaa jonkun lapsia.

Nimimerkki Fakta-Faarao lisää:

Pakkasella veden heittäminen toisen päälle voidaan rinnastaa lievään pahoinpitelyyn.
Vettä naamalle -> jäätyy, tulee paleltuma -> lievä pahoinpitely.

Toivottavasti joku tunnistaa videolla esiintyneet heittäjät. Odinin jampat varmaan tietää kenen päälle heitettiin, joten asianomistaja voi tehdä tuosta rikosilmoituksen.

Video talteen. Lisäksi, jos video “häviää” ja sitä ei enää tuon naisen koneeltakaan löydy, voidaan miettiä syytettä haitanteosta virkamiehelle (hankaloittaa esitutkintaa), tästä on tuloksena sakkoja ja merkintä rikosrekisteriin.

Antifantit tais nyt vähän mokata, koska laki on tuossa tapauksessa selkeästi Odinin kavereiden puolella.

Lähde: http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=17631.msg80713#msg80713

Video on tallennettu MV:n arkistoon. Sen on YouTubeen ladannut Milja Siltanen.

T2/MV

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu