Tekeekö raha onnelliseksi ?

rooliton

Sinulla on osaamis-pääomaa, jonka muutat tekemäsi työn kautta rahaksi.
Rahat käytät elämän pakollisiin kuluihin, ylimääräiset säästät, tai käytät suoraan elämysten hankintaan tapahtumien kautta, tai hankit tavaroita ja välineitä, joita hyödynnät harrastuksissasi ja elämysten hankinnassa itsellesi ja perheellesi.

Tätähän se elämä on.

Entäpä jos sitä rahaa ei tule niin paljon, että voisit siitä säästää, tai suoraan käyttää näihin kuluihin ? Ei se elämä suoraan niin hirveän kurjaa vielä olisi, mutta tinkiä pitäisi ja niistä elämänkokemuksista ja elämyksistä ensin.

Entäs sitten jos raha riittäisi vain ja ainoastaan pakollisiin menoihin ?
Maksat vuokran, bussilipun ja kaiken pakollisen ja katsot paljonko jää kuukauden ruokahankintoihin.
Elämä olisi siis pelkkää työssäkäynnin mahdollistamista.

Vaan jos olet työtön, opiskelija, tai pienen eläkkeen varassa ?
Eläkeläinen on jo paljon nähnyt ja toivottavasti saanut elämäänsä myös paljon hyviä kokemuksia, jotka muistettuina jaksavat kantaa yli vaikeiden hetkien.
Opiskelijalla elämä on edessä, eivätkä taloudelliset koettelemukset tee kiusaa enempää, kuin hetkellisesti.
Nuori, ja nimenomaan vanha työtön kokee asait kovimmin.
Rahat juuri ja juuri riittävät siihen hengissä pysymiseen ja nöyränä alamaisena elemiseen. Ei muuhun.

Onko tällaisessa elämässä mitään järkeä ?
Jos olisi mahdollista muita kiusaamatta myydä omaisuutensa ja lakata maksamasta vuokraa, syödä kerrankin hyvin ja tehdä vaikka matka etelään ja sen jälkeen vaan lakata olemasta. Pois kirjoista ja yhteiskunnan elättinä olemisesta. Pois tervarin jonoista ja sen resursseja syömästä, niin moniko lähtisi ?

Minä lähtisin. Elämä on vailla tulevaisuutta ilman sitä että sinut tunnettaisiin tarpeelliseksi ja hyödylliseksi.
Suomen hallitus tekee kaikkensa, ettei niiden 1,5 miljoonan vähempiosaisen olosuhteet ainakaan parane lähitulevaisuudessa ja tuskin koskaan.
Se 500ooo vielä alempiosainen hylkiöjoukko saa kärvistellä ja tuta elämän ankaruuden.
Syy on velkaantumisen, hallitsemattoman maahanmuuton, huoltosuhteen heikkenemisen ja ties minkä, mutta ei kykenemättömien poliitikkojen.
Asoita ei haluta korjata, kun ei kurjuus suoranaisesti itseä, tai lähipiiriä koske, eikä siihen nykypäättäjien kyvyt varmasti riittäisikään.
Valitettavasti.

Tulkaa ministerit ja kansanedustajat, sekä pienemmätkin päättäjät tänne maailmaan. Tulkaa toimeen parilla tonnilla, jos voitte.
Tulkaa uudelleen ja elelkää tonnilla. Siitä saatte jo hieman esimakua, mitä on elää niin, ettei tukienkaan jälkeen jää ruokaan rahaa......

Minä laitan pian ilmoituksia, joissa luovun tavaroistani. Ottaa ken tarvitsee.
Ellei, jätän huoneeseeni ja poistun. Poistun, enkä palaa.....

5

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • goldmetal

      Itsemurhatilastot ovat viimevuosina kaunistuneet, mutta hieman kierteellä.
      Hyväosaisilla ne ovat merkittävästi pienentyneet. Jos viiraa, pääsee hoitoon, mutta alemmalla luokalla käy päinvastoin. Vetäydytään kuoreensa, syrjäydytään ja tehdään peruuttamattomia asioita.
      Näin se näkyy.

      Mitäkö se minulle, tai sinulle kuuluu ?
      Sano naapurillesi päivää ja kysy mitä kuuluu.
      Pyydä joskus kahville, tai vie tuoretta pullaa kun leivot.
      Se joskus riehuva ja kännäävä ihminen on todellakin myös ihminen.
      Kaltaisesi, joka kaipaa huomiota ja hyväksyntää.

      Yhteiskunta häntä halveksii ja edelleen koettelee, mutta älä sinä sorru siihen....

    • maan.katkera

      Aika mielenkiintoista. Hallitus suunnittelee lakimuutosta perheiden yhdistämisten vaikeuttamiseksi. Jollet tienaa tarpeeksi, ei onnistu.

      Kohta kai asia käännetään niin, että meidät heikkotuloiset, tai tulottomat halutaan maasta pois.
      Hallituksen mielestä maassa ei voi asua, ellei saa rahaa 1700e netto/ kk.

      Voi helvetti ! Moniko suomalainen työssäkäyväkään saa noin paljon ?

    • korun

      mina saa tanaa 120 rahaa ja ole tyytyvainen en.
      ihan sama olla still ilma kotona ku rahaa taalla.
      kotana parampi.

    • lopun.alkuonNYT

      Suomalainen luonne tekee väliinputoajasta vetäytyjän.
      Juodaan kotona kaljaa ja murjotetaan.
      Euroopan slummeista tästä on päästy yli, mutta katkeruus on kasvanut yli äyräiden.
      Tästä osaltaan johtuu terrorismi.

      Ajakaa vain suomalaiset köyhät riittävän ahtaalle, niin eiköhän täällä ala itsenäisyyspäivänä kuokkavieraita löytyä.
      Miljoona ihmistä löytyy helposti ja sitten on tuhansilla poliiseilla ammuttavaa.

      Onhan se kauhistus sivistyneelle kansanosalle ja päivitellään kuinka näin voi tapahtua.
      Näin voi tapahtua, ellei tähän maahan saada työtä, toimeentuloa ja arvostusta, niille ketkä niitä eniten tarvitsevat.

      Köyhien kyykytys hallituksen suunnalta on loputtava !!!

    • Näin-on33415

      Kyllä raha tekisi onnellisemmaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1339
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe