Olen seurannut uutisista ja lehdistä Aasian onnettomuutta. Jotenkin olen alkanut tajuta että me elämme nyt lopun aikoja (vai elämmekö?) ja olen alkanut miettiä elämääni.
Omasta mielestäni olen uskovainen, mutta en tunne itseäni kovinkaan hyväksi uskovaiseksi. Tuntuu että nykyään on paljon vaikeampi olla "hyvä uskovainen" kuin vaikka 1940 luvulla. Silloin mentiin nuorena naimisiin, käytiin kirkossa, ei ollut rahaa ostella vaatteita niinkuin nykyään jne. Tämä on nyt tosi sekavaa tekstiä. En viime yönä nukkunut oikein hyvin tämän asian vuoksi.
Olen siis 20 vuotias nuori nainen. Ja miettinyt näitä asioita jo kauan, varmaan pari vuotta, että kyse ei ole vain jostakin hetkellisestä itsensä etsimisestä.
Oma elämäni vaivaa nyt suuresti kun raamatussa selvästi sanotaan että lopun ajan kristityillä on vaikeaa ja ei silti pitäisi mennä maailman mukana, mutta niin käy helposti -> kristittyjä on lopun aikoina vähän.
Minä muutan kohta avoliittoon, mikä on raamatun mukaan väärin. Avioliitto onkin pyörinyt mielessä jo kauan, mutta omasta mielestä olen niin nuori ja mistä ihmeestä tiedän onko tuo mies minulle se oikea kun en ole koskaan edes muiden kanssa seurustellut. Joskus 50 vuotta sitten tätäkään ongelmaa ei olisi kun sitä vaan mentiin naimisiin ja elettiin loppuelämä saman ihmisen kanssa. Toisin on nyt ja minä näytän menevän maailman mukana, ei ole helppoa pistää vastaan!
Ja vaikka minulla ei olekaan "liikaa" rahaa niin tuntuu että sitä koko ajan laittaa kaikkeen turhaan; ostelen uusia vaatteita jne. On niin hankalaa luopua omastaan. Aasian hätäapukeräykseenkin laitoin 7e, vaikka olisin voinut laittaa enemmän. Pitää laittaa ensi viikolla lisää. Toivottavasti ei jään sanomiseksi.
Tunnen tosiaan olevani huono kristitty, enkä osaa elää Jeesuksen tahdon mukaan. Enkä näköjään opikaan kun olen jo parin vuoden ajan näitä ja kaikkia muitakin ongelmiani päässäni pyöritellyt.
Rukoilen kyllä päivittäin ja illalla aina Isä meidän rukouksen mutta silti tuntuu että olenko oikeassa uskossa. Ja joulukin meni jotenkin aika materialistisena ohi, vaikka se on Jeesuksen syntymäjuhla! En lue oikeastaan koskaan raamattua kun en ymmärrä sen sisältöä, en jotenkin osaa tulkita sitä. Pelottaa että tulkitsen sitä väärin, kun se on täynnä vertauksia.
Ja onko baareissa käyminen syntiä? Siellä tapaa muita ihmisiä ja tanssiminen on kivaa. En mene sinne muita miehiä katsomaan, omani riittää minulle. Eilen kun luin raamattua niin jostakin kohtaa luin että tanssiminen olisi syntiä. Se on niin vaikeaa tanssia "Jumalalle" vai kuinka moni osaa? Itselle sitä tanssitaan, eikä se taida olla hyvä.
Taidan nyt lopettaa tähän. Olisi kiva jos joku uskovainen jaksaisi lukea tämän sekavan sepostukseni.
Omasta mielestäni olen uskovainen, mutta en tunne itseäni kovinkaan hyväksi uskovaiseksi. Tuntuu että nykyään on paljon vaikeampi olla "hyvä uskovainen" kuin vaikka 1940 luvulla. Silloin mentiin nuorena naimisiin, käytiin kirkossa, ei ollut rahaa ostella vaatteita niinkuin nykyään jne. Tämä on nyt tosi sekavaa tekstiä. En viime yönä nukkunut oikein hyvin tämän asian vuoksi.
Olen siis 20 vuotias nuori nainen. Ja miettinyt näitä asioita jo kauan, varmaan pari vuotta, että kyse ei ole vain jostakin hetkellisestä itsensä etsimisestä.
Oma elämäni vaivaa nyt suuresti kun raamatussa selvästi sanotaan että lopun ajan kristityillä on vaikeaa ja ei silti pitäisi mennä maailman mukana, mutta niin käy helposti -> kristittyjä on lopun aikoina vähän.
Minä muutan kohta avoliittoon, mikä on raamatun mukaan väärin. Avioliitto onkin pyörinyt mielessä jo kauan, mutta omasta mielestä olen niin nuori ja mistä ihmeestä tiedän onko tuo mies minulle se oikea kun en ole koskaan edes muiden kanssa seurustellut. Joskus 50 vuotta sitten tätäkään ongelmaa ei olisi kun sitä vaan mentiin naimisiin ja elettiin loppuelämä saman ihmisen kanssa. Toisin on nyt ja minä näytän menevän maailman mukana, ei ole helppoa pistää vastaan!
Ja vaikka minulla ei olekaan "liikaa" rahaa niin tuntuu että sitä koko ajan laittaa kaikkeen turhaan; ostelen uusia vaatteita jne. On niin hankalaa luopua omastaan. Aasian hätäapukeräykseenkin laitoin 7e, vaikka olisin voinut laittaa enemmän. Pitää laittaa ensi viikolla lisää. Toivottavasti ei jään sanomiseksi.
Tunnen tosiaan olevani huono kristitty, enkä osaa elää Jeesuksen tahdon mukaan. Enkä näköjään opikaan kun olen jo parin vuoden ajan näitä ja kaikkia muitakin ongelmiani päässäni pyöritellyt.
Rukoilen kyllä päivittäin ja illalla aina Isä meidän rukouksen mutta silti tuntuu että olenko oikeassa uskossa. Ja joulukin meni jotenkin aika materialistisena ohi, vaikka se on Jeesuksen syntymäjuhla! En lue oikeastaan koskaan raamattua kun en ymmärrä sen sisältöä, en jotenkin osaa tulkita sitä. Pelottaa että tulkitsen sitä väärin, kun se on täynnä vertauksia.
Ja onko baareissa käyminen syntiä? Siellä tapaa muita ihmisiä ja tanssiminen on kivaa. En mene sinne muita miehiä katsomaan, omani riittää minulle. Eilen kun luin raamattua niin jostakin kohtaa luin että tanssiminen olisi syntiä. Se on niin vaikeaa tanssia "Jumalalle" vai kuinka moni osaa? Itselle sitä tanssitaan, eikä se taida olla hyvä.
Taidan nyt lopettaa tähän. Olisi kiva jos joku uskovainen jaksaisi lukea tämän sekavan sepostukseni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä ihmettelen sitä logiikkaa,millä avoliitossa oloa perustellaan, avoliiton puolustajat sanovat että sitä ehtii tutustua kunnolla toiseen ja kokeilla onnistuuko se yhdessä eläminen,eli se on ikäänkuin harjoittelua avioliittoa varten.
Kuitenkin, kun nykyään tapahtuu niin paljon avioeroja niin se vain osoittaa sen ettei avoliitto toimikaan avioliittoon valmistava harjoituksena niinkuin ihmiset kuvittelevat,ja sitäpaitsi,kerkeäähän sitä aviossakin ollessaan tutustua toiseen ihan kunnolla.
Sinä itse tiedät mikä on sinulle parasta, ei joku kirja.
Hyvä on menettää kaikki sellainen varmuus, jonka perustana ei ole yksin Kristuksen veri. Tosiuskovaisuudessa opetetaan taistelemaan tällaista epävarmuutta kuin Saatanaa vastaan, vaikka sen takana onkin Jumala. Sillä "jokainen istutus, jota minun Taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on revittävä juurineen pois."
Kaikki sellainen perustus, joka löytää toivon omasta itsestä suhteessa Jumalaan ja jumalisuuteen, on karsittava: omat oikeat teologiat, omat armon vastaanottamiset, omat parannuksenteot, syntien tunnustamiset, syntien murehtiminen ja itkeminen, syyllisyyksistä vapautuminen, Jumalan läsnäolon tunteet jne. Toki Jumala (tai oma pimeys!) kuljettaa jotain tietä, mutta se tapa jolla viedään, ei saa koskaan tulla toivon lähteeksi, Kristuksen ristinkuoleman sijaiseksi. Voi miten helposti ja salakavalasti se tapahtuukaan.
Ihminen tarvitsee aikamoista höykytystä ja vaikeuksia, ennen kuin irrottaa otteensa noista hengellisistä näytöistä ja voi lukea ne sydämessään roskan arvoiseksi. Se on kuitenkin välttämätöntä, jotta saataisiin omistaa Kristuksen vanhurskaus ilman oman hurskauden kuorrutusta, joka aina tärvelee Kristuksen.
- Auri Hakomaa kirjassaan "Hurskas sika ja hunajanpisaran toivo"