Tilanne on täysin järjetön, kun suurin osa turvapaikan hakijoista on yksinäisiä miehiä, jotka naisen puutteessa myös raiskaavat. Jos Suomi ottaisi vain perheitä turvapaikanhakijoiksi, ei tarvittaisi Odinin partioita eikä raiskauksia ja ahdisteluja olisi niin valtavasti.
Ainoa järkevä ja oikea tapa toimia olisi se, että turvapaikanhakijoiksi ilmoittautuisi perheitä, joiden taustat ensin tarkisettaisiin ja sen jälkeen Suomi järjestäsi heidän kuljetuksensa omasta kotimaastaan tänne. Jos mitään muuta kautta ei yksikään turvapaikanhakija pääsisi Suomeen, ei salkuljettajien avulla kukaan edes pyrkisi tänne ja kaikki tulijat pääsisivät turvallisesti perille. Samalla voitaisiin varmistaa, etteivät sotarikolliset ja Isis-terroirsit pääsisi tänne liian helposti.
Hallitukselle järkeä kehiin. Ei yksinäisiä tulijoita eikä siten, että tänne vain ängetään väärillä papereilla. Ainoastaan suomalainen viranomainen järjestää ja hakee perheet kotimaastaan tänne turvaan. On oltava ihmisiä, jotka käyvät hakemassa perheet Suomeen. Tämä toiminta auttaisi parhaiten juuri hädänalaisia, eikä vain elintasosurffareita ja rikollisia. Lisäksi se vähentäisi perheen yhdistämisiä. Miksi Hallitus ei toimi järjevästi ja hädänalaisia oikeasti auttavasti, vaan toimii kuin järjetön idootti oman kansan turvallisuuden kustannuksella, päästämälllä maahan rikkaita rikollisia väärin paperein?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä se yksin tullut nuorimies haluaa , että Suomeen pääsee vanhempansa ja siskot ja veljet ja serkutkin.
Yksi ja toinen kovasti "haluaa" jotakin; nyt onkin pointti se, että mikä on vltiolle järkevää.
Ja kaikenkarvaisten "matkanjärjestäjien" rikastumiselle olisi syytä tehdä loppu. Samat rahat, mitkä menevät rikollisille matkanjärjestäjille, kelpaisivat tänne Suomeenkin.
Juuri siksi olisikin tärkeää että aina kun perhe haettasiin tänne, tehtäsiin selvä sopimus ettei muita jatkossa tule samalla "passilla" Suomeen. Siten meille ei jäisi mitään velvoitteita tuota perhettä kohtaan, eikä mitään perheenyhdistämistä tulevaisuudessa.
Kyllä sen 17-vuotiaan maahantulija kaikki lapsetkin pitää saada tänne. Kun on monta vaimoa, niin on tuohon ikään jo ehtinyt siittää monta lastakin.
Ja sitten on myös ottolapsia eli adoptoituja lapsia, jotka kaikki pitää saada myös. Suurperhe nääs. Myöhemmin näille adoptoiduille lapsille järjestään oikeat vanhemmat ja kaikki sisaruksetkin tänne Suomeen, ja me veroilla elätämme heidät.
Nostetaan polttoaine veroa vaikka 20 senttiä/litra kustannuksien kattamiseksi. Lisäksi premium-luokan autojen veronalennus perutaan, jotta myös tuntuisi jossain isotuloisillakin...
Miksei ne perheet ja niiden ankkuri17-vuotiaat pysyisi siellä omissa maissaan ja tekisi niistä kelvollisia ihmisasutukselle sen síjaan että tulevat pilaamaan muiden kansojen maat?
Ei ne tarvitse perheitä, ne on oppineet jakaantumalla lisääntymään.
vähäpojat vastustavat
Tämä joukkoinvaasio, suomeksi sanottuna maahantunkeutumista ja sitä tultiin kuin ladon ovista ja alettiin vaatimaan palvelua....onpahan aikoihin eletty..eipä joskus olisi tälläistä voinut edes kuvitella. Joskus vielä puolustettiin Suomen suverineettia ja suomalaista kulttuuria.Luonnonmukaista siirtymistä toiseen maahan olisi perheiden muuttaminen ja vieläpä siten, että tämä perhe etsisi sen toimeentulonsa itse, jonkunlaisella tukemisella kenties autettaisiin alkuun...Turvapaikanhakijat (jo sinänsä kyllä huvittava nimikin..ei kyllä heidän kohdallaan tarkoita sitä) ovat naisia vailla ja nyt tämän uudenvuodenyön rikosvyyhti on saatu selvitettyä...se kertoo karua kieltään. Miehet tulivat tänne ja alkoivat raiskata naisia..tämänkö ovat suomalaiset naiset nyt ansainneet. Itse en usko, että se tähän loppuu, kyllä tämä kevät ja kesä tulee olemaan kauhea tässä maassa raiskaustilastoissa....totuus on totuus ja sitä on turha suvakkien yrittää kieltää...sitähän he yrittävät, koska eivät ole tuominneet näitä tekoja...
Rapakon takana ja muuallakin kysellään kummissaan jo - mitä ihmeen kummaa touhua ne siellä euroopassa on oikein alkaneet harjoittaa, päästävät rajojen yli afrikan ja lähi-idän kansalaisia lukemattomia määriä tuosta vaan ja antavat olla maassa määrittelemättömän pitkiä aikoja, usein jopa pysyvästi, eivätkä edes tarkasta kunnolla näiden tulijoiden taustoja tarjoten näille ilman juurikaan mitään ehtoja täyden ylläpidon, terveydenhoidon ja käyttörahaa enemmän kuukaudessa kuin mitä näistä osa on tottunut saamaan vuodessa, täysin vastikkeetta.
Jos minä olisin amerikkalainen viranomainen, en päästäisi näistä nykyisistä tulijoista ainoatakaan laskeutumaan siihen maahan millään lennolla tai muutenkaan tulemaan, näiden taustat ovat hyvin epämääräiset. Niitä ei käytännössä tarkisteta täällä riittävästi, on paljon väärennetyillä papereilla tulijoita ja täysin paperittomia melkoisia määriä ja tänne nuo kaikki päästetään rajan yli tulemaan. Eli odotettavissa on että kohta alkaa paukkua täälläkin.
Järkyttäähän se hel..tisti kuinka paljon tämä sirkus pelleily tulee maksamaan.
Ei tässä ole enää mitään järkeä.
Nyt puuttuu kyllä selkärankaa päättäjiltämme.
Täällä kauhistellaan jotain Odin tyyppejä jolla on jotain pahoinpitelyjuttuja/juttu ollut nuorempana.
Sitten tänne avosylin otetaan vastaan isis tyyppejä joilla on kokemusta esim: leikata vastustajiltaan pää irti..
Tai ylipäätään ovat uhka turvallisuudellemme.
Mielenkiintoista on myös se kun Ruotsissa on paljastunut että näillä maahan tulijoilla on lapsivaimoja, mitenkähän on Suomen laita?
Miettikkääpä mitä se tarkottaisi suomessa?
Mutta ihan sairasta touhua..
Ja uskomatonta ettei suomessa laiteta rajoja kiinni .
Siis tietenkin koko Euroopan olisi jo kesällä pitänyt herätä siihen, että oikeasti turvaa tarvitsevat ovat naisia ja lapsia. Olisi pitänyt panna rajat kiinni ja hakea sitten kiintiöpakolaisina sellaisia, jotka todella olivat avun tarpeessa.
Ja se per eikun merkelin avoin kutsu syyriaiaisille on nyt vasta saavuttanut kaikaisimmankin maan maailmassa, ja siellä jo intialaiset jne ovat jonossa, ja meidän uletusmedia ja suvakkipellet vain hurraavat kulttuurin rikastumisesta.
Nyt on jo paskat housussa ja suunnaton rahanmeno ja turvattomuus on edessä, jos ei sitten tule sota ja häviä koko Eurooppa sen jalkoihin.