Nainen osaa käsitellä narsistia paremmin

Ensiksi tieto että olen mies. Toiseksi että äitini on narsistinen. Minä kohtelen äitiäni aina reilusti samoin kuin miesten välillä asiat tapahtuu. Eli pidän sanani, olen lojaali ja enkä julmistele henkisesti. Ehkä siitä johtuu että narsismi puree minua kovemmin kuin esim siskoani joka itse myös tuntuu narsistiselle. Siskoni osaa myös halveksunnan ja vähättelyn taidon. Mutta minkä olen huomannut on se että hän saa narsitiäitiäni pysymään "kurissa" paljon paremmin kuin minä. Hän osaa olla äidille todella julma henkisesti ja se näköjään puree itseensä narsistiseen. Äiti saa maistaa omaa lääkettään eli henkistä julmuutta ja alistamista jota hän itse harjoittaa. Se tehoaa paremmin kuin reiluus tai muu sellainen johon minä olen tottunut.

Kun tässä oli noissa aiemmissa jutuissa puhetta siitä että nainen on väheksyjä ja mitätöintiin erikoistunut, niin minun on pakko sanoa että olen 100% samaa mieltä.
Mutta naiset pitäisi laittaa hoitamaan omia narsistiäitejään, koska he kykenevät taltuttamaan narsistin henkisesti olemalla vain vielä pahempia. Jotenkin siskoni myös osaa sen tehdä, hän on äitiäni kohtaa todella epäreilu, aivan samoin kuin äitini itse on. Äiti menee sellaisen kohtelun jälkeen kuin simpukka kuoreensa ja on hiljaa. Minä itse en voisi olla tuollainen vaan tarjoan aina tasavertaisuuden kättä ja sehän on narsistille sama kuin kuin tunnustaisi suoraan hänen paremmuutensa.

Eli pahempi narsisti hallitsee aina heikompaa, näin se on. Mutta naisilla näkyy olevan joku kyky olla parempia henkisen väkivallan toteuttajia.

Miehet kohtelevat yleensä henkisesti reilummin, mutta se reiluus ei ole hyvä narsistin kanssa eläessä. Kun narsistiäitini "ampuu kovilla" panoksilla niin siskoni vastaa aina siihen muutamaa kaliberia suuremmalla aseella. Se näköjään tehoaa. Minulta miehenä ei sellainen henkinen julmuus onnistuisi mitenkään.
2083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Taitaa olla mukavaa olla tuollaisen siskon helmojen suojissa. Ehkä tulee joskus aika, kun joudut harjoittelemaan itse vakavia konfliktitilanteita ja vetämään rajoja. Toivottavasti sinua ei silloin yhteisön toimesta ammuta alas narsistina...

Äänestä

Kyllä kyseessä on persoonakysymys.
On olemassa tuollaisia naisia kuten itseäsi kuvaat. Ei ne ole mitään pelkästään miesten ominaisuuksia, yhtä hyvin nainen voi olla yksioikoisen reilu luonteeltaan ja henkiseen välivaltaan kykenemätön.
Kuvaamiasi kykyjä on joillakin naisilla tai olkoon vaikka yli puolella, muttei se ole yleistettävissä kaikkiin mitenkään.

Äänestä

Narsisti on kuin syöpä se etsii paikkaa mihinkä se voi iskeä. Kohteeksi joutuvan on hyvä ,kun pystyy pitämään narsistin poissa läheltään ,selviää vähemmin vaurioin. Voimia se kysyy, mutta se kannattaa.

Äänestä

En ole siskoni suojissa vaan hampaissa. Narsisteja kaikki tyynni. Siskoni on myös henkisesti sairas ja huutaa kuin sisävesihinaaja jos pientäkin sattuu. Mollaaminen on päällimmäisenä koko ajan, kun muut eivät tee kuten hänen mielensä mukaan. Mollaamista halveksuntaa väheksyntää ja mitätöintiä on hän tehnyt minulle niin kauan kuin muistan. En suinkaan ole hänen kanssaan tekemisissä jos niin luulet mutta äitini kanssa olen ja siinä samalla pakosti myös siskoni. Jos siskoni olisi mies ja tekisi noin, vetäisisin turpaan ja kovasti, mutta meneppäs naiseen koskemaan. Vaikka miesten ehkä tulisi oikeasti ottaa fyysinen väkivalta silloin käyttöön vastapainoksi jos naiset käyttää henkistä....välillä tuntuu siltä. Naiset ovat suomessa jo liiankin suojeltuja.

Kunnon avioliitto jonkin pakolais-irakilaisen kanssa olisi tälläisille narsistisille naisille ihan oikein. Irakilainen, joka kohtelisi naista heidän perinteidensä mukaisesti, sen arvon mukaan joka naisille heillä Irakissa on. Se olisi varmasti tehokas lääke suomalaisen naisen narsismiin.

Äänestä
  • joo ihan samaa mieltä, suomalainen akka käyttää henkistä väkivaltaa ja jos lyöt sitä nyrkillä se huutaa poliisia ja mies tuomitaan, vaikka alkusyy olisi tämän ämmän.

    Mahottomaksi on mennyt suomessa näiden narsistiakkojen kanssa.

    Äänestä

  • Mutta kirjoitatte enintään puolitotta liiallisten yleistysten vuoksi.

    Ei kaikki suomalaiset naiset osaa edes olla niin vahvoja kuin mitä yhteiskunta suomalaiselta naiselta odottaa, niin voisi olla helpompikin siirtyä kulttuuriin, jossa naiselta ei odoteta kaikkea sitä mitä miehiltä.

    Äänestä

Ööö tota.. Eikö ihan vähemmän radikaalit keinot ole vapaiden aikuisten ihmisten käytettävissä? Siis edellyttäen ettei tämä hirviönainen aseella uhaten panttivankina pidä. Esimerkiksi vain lähteä kävelemään tai osoittaa ovea. Ois meinaa vähemmän ratikaaleja seurauksia.

Äänestä
  • Et ole oikein ollut akkojen kanssa tekemisissä. Saat kävellä ja osoitella ovea aivan huviksesi narsistisella akalle joka hilluu ja on todella narsisti.

    Äänestä

Näkee tällä palstallakin selvästi kuinka julmia naiset ovat. Täällä on koko ajan haukuttu miehiä ja pidetty heitä aina kuin sylkykuppeina. Suomalainen nainen on sellaiseksi muuttunut vuosien kehityksen tuloksena. Nainen luulee etteivät miehet kärsi jos heitä jatkuvasti väheksytään. Suomalainen nainen luulee varmasti olevansa vain fiksumpi kuin onkaan. Mutta suomalainen nainen on vain suomalainen nainen. Minäkin otan itselleni varmasti jonkin muunmaalaisen vaimon kuin suomalaisen. Suomalainen nainen tuntuu olevan niin täynnä itseään ettei kukaan pysty tuollaisten kanssa elämään oikeasti.

Äänestä
  • Jospa se on niinkin päin, että aloittajamies ei ymmärrä sitä, että myös hänen sisarensa kärsii ja hyökkää ja puolustautuu juuri siksi, että kärsii.

    Hyvin narsistinen, hyvin epäempaattinen ajatus on aina tuo, että vain minä kärsin. Sukulaiseni ovat narsisteja, mutta vain minä yksin kärsin ja muilla on tietysti vain helppoa lallatella narsistien ristitulessa. Maailma on julma, vain minä kärsin siitä.

    Äänestä

Sen verran tähän, että tottahan se on, että tietynlaiset ihmiset ei arvosta reiluuttaa ja sovittelua. Kunnioitusta löytyy vasta, kun isket vastaan kahta kovemmin. Kaikki empatia nähdään heikkoutena jne.... Ei mielestäni sukupuolisidonnaista, enkä usko myöskään, että vittumainen akka hakkaamalla tokenee, ulos vaan kämpästä, jos akka huutaa ja kantapäät vastakkain, jos ei osaa pyytää anteeksi.

Äänestä
  • Naiset osaavat olla enemmän tylyjä etteivät kuuntele lainkaan narsistia vaan peittävät sen vielä suuremmalla, eli omalla narsistisuudellaan. Toinen on julma peto mutta se pelkää vielä suurempaa ja julmempaa petoa. Nainen ei ota vakavasti toista vaan väheksyy ja mitätöi hänet ja se keino näköjään tehoaa narsistiin mitä hän itse jakaa. Mies ottaa asian vakavammin eli jos narsisti juoksuttaa niin mies ei sitä heti huomaa että kyseessä on vain narsistinaisen mielijohteet ja turha juoksuttaminen. Nainen, siis tyttölapsi näkee äidistään helpommin sen milloin toiminta on vain vain pelkkää oman navan ympärillä pyörivää, ja toimii siksi nopeammin. Poikalapsi ei sitä tajua, vaan olettaa äidin tarvitsevan oikeasti apua.
    Miehen mieli on siten rakennettu että siellä ei ole turhalle asialle niin tilaa, asioita tarvitaan oikeasti tai sitten ei lainkaan. Siksi narsistiäiti pystyy huijaamaan poikaansa paljon pidempään kuin tyttöään.

    Äänestä

Hehohahhahihahhoo... Vai ei miehen mielessä ole tilaa ns turhille asioille. Taisit kirjoitella itseäsi pussiin...

Äänestä
  • Naisen aivot ovat täytetty turhamaisuudella ja kaikella sellaisella jota oikeasti ei tarvitse?

    Äänestä

  • "Hehohahhahihahhoo... Vai ei miehen mielessä ole tilaa ns turhille asioille. Taisit kirjoitella itseäsi pussiin..."

    No tossahan sen naisen kaiken näkee oikein käytännössä, olipa hyvä että kommentoit :)

    Äänestä

Totta on, kahden narsistin tapauksessa, toinen eli vahvempi hallitsee. Samoin on narsisti psykopaatti suhteissa psykopaatti hallitsee.

Tavallinen ihminen on heikoilla tuollaisessa tilanteessa, parempi pitää etäisyyttä.

Äänestä
  • Aivan.

    Äänestä

  • Sinähän suoranaisesti kirjoitat minun vanhemmistani, jossa lapset olivat hyvin heikoilla.

    Äänestä

Ei-empaattista narsistia hallitaan vain vielä suuremmalla ei-empaattisuudella, joka vielä osoitetaan narsistille. Silloin narsisti itse alkaa pelätä kun hän joutuu itsensä kaltaisten pariin.

Äänestä

Narsistille pitäisi olla sellainen käsittelijä, joka ei välitä lainkaan narsistista eikä hänessä ole mitään tarttumapintaa mihin narsisti tarraisi kiinni. Narsistin oma tyttölapsi joka on ollut hänen uhrinsa on parasta narsistille. Siis vielä sellainen joka on selvinnyt narsistista kuiville. Hän osaa olla täydellinen ihminen jota narsisti kammoaa ja jonka läsnäollessa narsistikin haluaa olla huomaamaton. Siis nainen hoitamassa äitiään, äitiä joka on narsisti ja nainen joka on hänen entinen uhrinsa. Vain entinen uhri osaa kostaa narsistille siten että se sattuu narsistiin. Se on aivan oikein narsistille, ja entinen uhri tekee varmasti niinkuin narsisti pyytää :) Silloin kun jonkun pitäisi olla kuumaa se on kylmää ja minkä pitäisi olla kylmää on varmasti lämmintä. Ja entinen uhri ei ota valituksia vastaan vaan sanoo vittumaisesti hymyillen että sellaista sen tulee olla...ja hän vain ajattelee sinun parastasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiteenpoika kirjoitti:

Ensiksi tieto että olen mies. Toiseksi että äitini on narsistinen. Minä kohtelen äitiäni aina reilusti samoin kuin miesten välillä asiat tapahtuu. Eli pidän sanani, olen lojaali ja enkä julmistele henkisesti. Ehkä siitä johtuu että narsismi puree minua kovemmin kuin esim siskoani joka itse myös tuntuu narsistiselle. Siskoni osaa myös halveksunnan ja vähättelyn taidon. Mutta minkä olen huomannut on se että hän saa narsitiäitiäni pysymään "kurissa" paljon paremmin kuin minä. Hän osaa olla äidille todella julma henkisesti ja se näköjään puree itseensä narsistiseen. Äiti saa maistaa omaa lääkettään eli henkistä julmuutta ja alistamista jota hän itse harjoittaa. Se tehoaa paremmin kuin reiluus tai muu sellainen johon minä olen tottunut.

Kun tässä oli noissa aiemmissa jutuissa puhetta siitä että nainen on väheksyjä ja mitätöintiin erikoistunut, niin minun on pakko sanoa että olen 100% samaa mieltä.
Mutta naiset pitäisi laittaa hoitamaan omia narsistiäitejään, koska he kykenevät taltuttamaan narsistin henkisesti olemalla vain vielä pahempia. Jotenkin siskoni myös osaa sen tehdä, hän on äitiäni kohtaa todella epäreilu, aivan samoin kuin äitini itse on. Äiti menee sellaisen kohtelun jälkeen kuin simpukka kuoreensa ja on hiljaa. Minä itse en voisi olla tuollainen vaan tarjoan aina tasavertaisuuden kättä ja sehän on narsistille sama kuin kuin tunnustaisi suoraan hänen paremmuutensa.

Eli pahempi narsisti hallitsee aina heikompaa, näin se on. Mutta naisilla näkyy olevan joku kyky olla parempia henkisen väkivallan toteuttajia.

Miehet kohtelevat yleensä henkisesti reilummin, mutta se reiluus ei ole hyvä narsistin kanssa eläessä. Kun narsistiäitini "ampuu kovilla" panoksilla niin siskoni vastaa aina siihen muutamaa kaliberia suuremmalla aseella. Se näköjään tehoaa. Minulta miehenä ei sellainen henkinen julmuus onnistuisi mitenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu