Osanottaja

Meren julma syleily kirjoitti:

Vaikka elämä jatkuu tämän katastrofin jälkeenkin, niin tuhoalueilla kuin lomalaisten kotimaissakin, toivon että jokainen meistä edes hetken ajatteli tuon tuhon vakavuutta ja niitä ihmishenkiä mitä siellä menetettiin. Pysähtyi miettimään kuinka onnekkaita me olemme, sillä elämä on joskus hiuskarvan varassa. Tuontapainen luonnon mullistus saattaa kohdata ketä vain.

Me täällä suomessa tunnemme itsemme kuin "herran kukkarossa" oleviksi, eihän täällä mitään tapahdu, Suomi on rauhallinen maa asua. Totta, mutta kuka tietää milloin maa tipahtaa jalkojen alta seurauksena jossain muualla tapahtuneesta asiasta. Tai suurvaltojen äijät painaa nappia ja se on menoa sitten.

Palstoilla on saanut nyt viikon ajan lukea mitä ihnottavampia kommentteja tästä tuhosta ja siellä olleista ihmisistä. Mikä oikeuttaa sinut pistämään esim. rikkaan Thaimaassa lomailleen perheen elämän arvottomammaksi kuin omasi? Mikä saa sinut ylipäätään kirjoittamaan ikävällä sävyllä kyseisestä asiasta? Eikö sinulta löydy inhimillisyyttä, empatiaa, ymmärrystä surun hetkellä, vaikka se suru ei sinua henkilökohtaisesti koskettaisikaan?

Itse henkilökohtaisesti en voi vitsailla kyseisellä asialla, kuolema on aina niin lopullista, epätietoisuus vielä pahempaa.
Okei suomalaisten osuus on minimaalinen koko menettyjen ihmisten lukumäärään, mutta ei se oikeuta minua olemaan ajattelematta oman kansani uhreja ja omaisia, koska he ovat lähempänä minua kuin maailman ihmiset.
Tunnen surua ja ahdistusta siitä kuinka moni lapsi tuolla tapahtumassa sai surmansa ja kuinka moni lapsi menetti vanhempansa tai toisen niistä. Lapsia joilla ei ole mitään enää. Tai puhumattakaan niistä vanhemmista joilla lasta ei enää ole. Voin vain kuvitella mikä tuska ja ahdistut ihmisten sisimmässä tälläkin hetkellä on.

Olkaamme onnellisia siitä mitä meillä tällä hetkellä on ja toivottavasti kodeissa tämä tapahtuma on herättänyt rakentavaa keskustelua, meillä ainakin niin kävi.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä