Viime yönä oli hyvin rauhatonta Botkyrkan kunnassa Tukholman eteläpuolella. Ongelmat räjähtivät liikkeelle Alby- Hallunda- Fittja- pahan akselilla kun Massmossa sytytettiin muutam auto tuleen klo 22 aikaan. Pelastuslaitos joutui odottelemaan kivisateen loppumista ennenkuin palomiehet pääsivät sammutustöihin. Muutama tunti sen jälkeen yrittivät uusruotsalaiset polttaa päiväkodin viereisessä Albyn kaupunginosassa.
Poliisin kenttäpäällikkö Magnus Modig kertoo, että liikkeellä oli noin 30- 40 hengen jengi, joka särki kaiken eteentulleen.
– Kun poliisi ja pelastuslaitos saapuivat tilanteeseen, joutuivat he kivisateeseen. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut, osaamme hoitaa jo kokemuksella tällaiset tilanteet.
Kohta tämän jälkeen sytytettiin muutamassa eri paikassa noin parin sadan metrin etäisyydellä toisistaan useita autoja palamaan. Eräiden tietojen mukaan puhutaan noin 11-13:sta autosta. Poliisi joutui turvaamaan palolaitoksen sammutustöitä mellakkakilvillä ja ja helikopteri piti ilmasta silmällä liikehtivää nuorisojoukkoa.
Modig kertoi yöllä, että ketään ei oltu kiinniotettu ainakaan toistaiseksi. Asia kirjattiin mellakkana ja luonnollisesti rikosilmoituksia tuhotöistä tullaan kirjaamaan päivän aikana.
Poliisi perusti yöllä Albyn Bilteman pihalle päävartion, jossa seisoi valmiudessa kymmenen paloautoa ja ambulanssia valmiina tilanteen tarvitsemiin toimiin.
http://nyheteridag.se/valdsamt-upplopp-och-anlagda-brander-i-stockholmsforort/
Juttu on niin arkipäiväinen, että se ei ylitä valtamedian julkaisukynnystä.
Suomen poliisi keskittyy mopopoikien ratsaamiseen ja penkkariautojen lakanoiden kirjhoitusten ennakkosensuuriin.
Näin se homma etenee ...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.