Kuka veeällistä oli paikalla ja mukana

ottamassa vastaan Jeesuksen puhallusta ja lupausta, jonka luemme Raamatusta, ja johon veeällät yhtenään vetoavat kun tarjoavat ainoasta pullostaan jumalanvaltakuntaa kyselijöille ja milloin kellekkin?

Siis kertokaa nyt millä ihmeellisellä tavalla nämä avaimet ovat ajautuneet Ouluun ja sieltä valituille jumalanvaltakunnan välittäjille?

tajuatteko tämän aiheen suuruuta ja merkittävyyttä, ja kuinka suuresta valheesta on kysmys silloin kun yksi ainut ihmisjoukko ilmottautuu taivaan valtakunnan oven lukon avaajaksi??
3277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

No eihän tässä ole kummoisesta logiikasta kyse, kuin että Pyhä Henki siirtyy ihmiseltä toiselle. Kun sinulle joku sellainen uskovainen, joka on saanut jonkun kautta Pyhän Hengen lahjan saarnaa sinulle synnit anteeksi, niin sinä voit taas vastaavasti siirtää Pyhän Hengen jolle kulle kolmannelle ja näin tämä ketku jatkuu. Ja mitä enemmän sinä annat useammalle, ketjureaktio leviää kulovalkean tavoin. Epäselväksi itselleni on jäänyt se, että kuinka kauan se Pyhä Henki minussa pysyy ja vaikuttaa. Ja miten esim. sellaisessa tapauksessa, että vaikkapa Oulun piispa Samuel Salmi ottaisi Pyhän Hengen joltakin oululaiselta lestadiolaiselta ja julistaisi sitä omissa kokouksissaan. Mahtaapi olla niin, ettei Pyhää Henkeä saa noin vain, vaan se edellyttää tietysti, että alkaa uskomaan ja käyttäytymään samalla tapaa kuin Oulun Rauhanyhdistyksellä tehdään, eli Samuelin pitäisi alkaa käymään rauhanyhdistyksellä jatkuvasti seuroissa, jos mielii Pyhän Hengen pysyvän itsessään

Äänestä

Etkö helluntailainen vieläkään usko a) Jumalan johdatukseen ja siihen että usko on alusta loppuun b) Jumalan oma juttu.

Ei uskonasioihin liity mitään järjellistä logiikkaa.

Äänestä

Vastaan avaajalle:

Valheen isä saatana on tehnyt vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen saarnamiehet mielisairaiksi.
Niinpä nämä opettavat, että VAIN ME menemme taivaaseen ja muut uskovaiset menevät helvettiin.

Äänestä
  • Etkö helluntailainen vieläkään usko a) Jumalan johdatukseen ja siihen että usko on alusta loppuun b) Jumalan oma juttu.

    Ei uskonasioihin liity mitään järjellistä logiikkaa.

    Äänestä

  • kyykkääjälleHeinolaan kirjoitti:

    Etkö helluntailainen vieläkään usko a) Jumalan johdatukseen ja siihen että usko on alusta loppuun b) Jumalan oma juttu.

    Ei uskonasioihin liity mitään järjellistä logiikkaa.

    Saatana, ts. Luciferus on sinun ja Kesitaksen mielikuvitusolento.

    leikkikää helluntaitalitintit ihan rauhassa :)))

    Äänestä

  • lisäysKyykkääjälle kirjoitti:

    Saatana, ts. Luciferus on sinun ja Kesitaksen mielikuvitusolento.

    leikkikää helluntaitalitintit ihan rauhassa :)))

    Eli kun se puhallus saavutti sinut, se teki sinusta tuollaisen rääväsuun, niinkö se meni tämä asia?

    kerro uskottavasti mistä on kysymys!

    Äänestä

""Etkö helluntailainen vieläkään usko a) Jumalan johdatukseen ja siihen että usko on alusta loppuun b) Jumalan oma juttu. ""

Juuri näin! Siksi haluan olla Jumalan johdatuksessa ja edelleen jatkaa lähetystyötä täällä netissä, että kaikki tulisivat tuntemaan Jeesuksen Kristuksen omana Herrana ja syntien Anteeksiantajana ja jättäisivät mielestään pois sellaiset harhat, että vain meillä on oikea usko ja vain me pelastumme, sillä Raamattu ei anna oikeutta yhdellekään minkäännimiselle seurakunnalle tai jumalan valtakunnalle sanoa, että vain meillä pelastutaan, vaan Jumalan sana yksinkertaisesti lupaa pelastuksen sille, joka uskoo ja turvaa Herraan Jeesukseen Kristukseen syntien Sovittajana ja Herrana.

Äänestä

Joh.20.
19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
20 Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.
21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi HEIDÄN päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

Jeesus valtuutti henkilökohtaisesti nämä paikalla olleet opetuslapset. Tuo valtuutus ja vallan antaminen koska vain muutamia opetuslapsia, ei muita. Toki sitä on käytetty väärin vl-liikkeessäkin.

Äänestä
  • Lappix tapa ymmärtää Raamattua on rajallinen, ehkä pakkasen puraisema.
    Mark.16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
    Jos mielestäsi evankeliumin levittäminen jäi vain näiden opetuslasten tehtäväksi, niin silloihan peli on pelattu, sillä hehän vaikuttivat vain 1. vuosisadalla. Sinähän taidatkin elää niinkuin ajattelet, huoletoinna seitojen pauloissa.

    Äänestä

  • tunturissahumisee kirjoitti:

    Lappix tapa ymmärtää Raamattua on rajallinen, ehkä pakkasen puraisema.

    Hyvä vastaus. Hyvin järjellä ymmärrettävä.

    Rajallista tuossa tilanteessa oli se, että Jeesus puhalsi paikalla olleille opetuslapsille Pyhän Hengen. Kai te nyt ymmäratte lukemaanne. Ei siellä muita ollut paikalla kuin kourallinen opetuslapsia suljettujen ovien takana.
    Sen jälkeen kun Jeesus meni taivaaseen, Pyhä Henki annettiin lahjana niille jotka ENSIN uskoivat hänen sanansa ja kastettiin. Moni luulee Paavalin tapaan että minullakin on Pyhä Henki.
    1.Kor.7.
    39 Vaimo on sidottu, niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin, kenen kanssa tahtoo, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.
    40 Mutta hän on onnellisempi, jos pysyy entisellään; se on minun mielipiteeni, ja MINÄ LUULEN, että minullakin on Jumalan Henki.

    Kenellä PH oikeasti on, sen tietää vain Jeesus ja heitä kutsutaan hänen valituiksi. Ei se ole mikään automaatti, että kun käy jonkun lahkon seuroissa, että ihmisellä on PH.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    He jotka olivat paikalla, kerrotaan APT. 1 luvussa.
    12 Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä. He palasivat Jerusalemiin
    13 ja menivät siellä siihen taloon, jonka yläkerrasta oli tullut heidän kokoontumispaikkansa: Pietari, Johannes ja Jaakob, Andreas, Filippus, Tuomas, Bartolomeus, Matteus ja Jaakob Alfeuksen poika, Simon Kiivailija ja Juudas Jaakobin poika.

    Kes.

    Äänestä

""Mark.16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. ""

Me saarnaamme evankeliumia eli ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta kaikille luoduille, että uskoessaan Häneen saa synnit anteeksi. Emme julista vain antamaamme rippiä, että sen kautta vain pelastuisi, vaan kuten Jeesuksen aikana ihmiset uskoessaan Jeesukseen Kristukseen.

Äänestä

No niin nyt kun on haukuttu helluntait j a kaikki muut veeällien ulkopuolelta niin joko sen vastauksen saisi, miten puhallus saapui ouluun, millä kyytillä se tuli ja miksi se vain sinne meni vaikk a ihmisiä on joka puolella?

kertokaa nyt mihin te itse uskotte tässä tarinassa, kai sitä nyt jokin järjellinen selitys pitää olla että alkaa hulluihin asioihin uskoa?

uskottake te jos joku kertoo että nyt on huoltoasemalta saatavana ilmaista vettä tankkiin ja hyvin toimii pirssi kuin pirssi?!

Äänestä
  • Onhan sinulle vastattu jo monta kertaa. Valitettavasti et tule saamaan toivomaasi vastausta, vaan ainoastaan OIKEAN vastauksen.

    Copyright

    Etkö helluntailainen vieläkään usko a) Jumalan johdatukseen ja siihen että usko on alusta loppuun b) Jumalan oma juttu.

    Ei uskonasioihin liity mitään järjellistä logiikkaa.

    Äänestä

Siis teen tai vahvistan aina olleen johtopäätöksen että veeällien usko ei ol e raamatusta kotoisin, 99% käsittämtäöntä leikkimistä ja pullistelua jota ei taatusti edes leevi omakseen tuntisi jos ouluun tulisi seuraaviin seuroihin.

Äänestä
  • Saatana on synnyttänyt nykyisen itseään täynnä olevan ja hengellisesti pullistelevan VAIN ME -vl-herätysliikkeen.

    Äänestä

  • Se_synnytti kirjoitti:

    Saatana on synnyttänyt nykyisen itseään täynnä olevan ja hengellisesti pullistelevan VAIN ME -vl-herätysliikkeen.

    Mutta Kalevi, onhan sinulle vastattu jo monta kertaa. Valitettavasti et tule saamaan toivomaasi vastausta, vaan ainoastaan OIKEAN vastauksen.

    Copyright

    Etkö helluntailainen vieläkään usko a) Jumalan johdatukseen ja siihen että usko on alusta loppuun b) Jumalan oma juttu.

    Ei uskonasioihin liity mitään järjellistä logiikkaa.

    Äänestä

Samalla lailla uskovia kuin nykyiset vl, on tietenkin ollut koko ajan Jeesuksen ajoista lähtien. Heitä vain ei kutsuttu vanhoillislestadiolaisiksi, ennenkuin täällä Suomessa. Lestadiuksen nimestä tuli valitettavasti nykyäänkin käytetty nimitys joka harhaanjohtavasti antaa käsityksen että koko juttu on Suomessa keksitty lahkolaisuus.
Maailman jollakin laidalla voi olla samalla tavalla uskovia, eri nimellä kutsuttuja hulluja "lahkolaisia".
Noin kymmenen vuotta sitten Venäjältä, Samarasta löytyi samanlainen yhteinen usko, pienessä seurakunnassa. Heitä ei tietenkään nimitetty vanhoillislestadiolaisiksi, eivät moisesta olleet kuulleetkaan.
Nykyäänkin pitävät yhteyttä Suomen uskovaisiin ja itse ajattelen että kyllä elävää uskoa on muuallakin. Ei se ole nimitykseen sidottu asia.

Äänestä
  • Mikä siinä "löydetyssä" oli samaa?

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Mikä siinä "löydetyssä" oli samaa?

    Elävä usko. Tietenkin se.

    Ps. Ei tietenkään aivojesi synnyttämä kuollut luulo, huitominen, huuto, mölinä, mulkoilu, eikä klovnihyppelysi maaseutukiertueilla helluntaiteltoissanne.

    Ainoastaan kuulosuojaimia käyttämällä maanviljelijänaapurit selviävät terveinä karjunnastanne kesäisillä klovninäyttämöillänne.

    Äänestä

  • helluntailaiselleKesiil kirjoitti:

    Elävä usko. Tietenkin se.

    Ps. Ei tietenkään aivojesi synnyttämä kuollut luulo, huitominen, huuto, mölinä, mulkoilu, eikä klovnihyppelysi maaseutukiertueilla helluntaiteltoissanne.

    Ainoastaan kuulosuojaimia käyttämällä maanviljelijänaapurit selviävät terveinä karjunnastanne kesäisillä klovninäyttämöillänne.

    Mihin, se elävä usko?

    Äänestä

Veritas = sekopäinen vanhoillislestadiolainen.

Äänestä
  • Teetpä päätelmiä sekopäisyydestäni varsin pienillä tiedoilla siitä mikä ja millainen olen.
    Mutta sellaisia monet ihmiset nyt vain ovat, katkeria ja vihamielisiä.
    Zemppiä, koita kestää tätä elämää jossa joudut tekemisiin sekopäistenkin kanssa.

    Äänestä

  • Veritas kirjoitti:

    Teetpä päätelmiä sekopäisyydestäni varsin pienillä tiedoilla siitä mikä ja millainen olen.
    Mutta sellaisia monet ihmiset nyt vain ovat, katkeria ja vihamielisiä.
    Zemppiä, koita kestää tätä elämää jossa joudut tekemisiin sekopäistenkin kanssa.

    Oletko yrittänyt hakea apua vl-sekopäisyyteesi ammattiauttajilta?

    Äänestä

Slovakiasta löytyi myös tällainen ryhmä, mutta tiettävästi ei pidä mitään kontaktia vanhoillislestadiolaisuuteen.

Äänestä
  • Hei!

    Voitko kertoa tarkemmin tästä ryhmästä? Kiinnostaa kun autetaan lähetystyössä.

    Äänestä

  • 32444556 kirjoitti:

    Hei!

    Voitko kertoa tarkemmin tästä ryhmästä? Kiinnostaa kun autetaan lähetystyössä.

    No ainakin Slovakian NHL- tähti ja maailmanmestaruudenkin voittanut pelaaja on nimeltään Miroslav Satan.

    Hänen nimestään voi kuitenkin päätellä hänen olevan helluntailainen ja JussiKesiin lahkossa.

    Äänestä

  • miroslaw3 kirjoitti:

    No ainakin Slovakian NHL- tähti ja maailmanmestaruudenkin voittanut pelaaja on nimeltään Miroslav Satan.

    Hänen nimestään voi kuitenkin päätellä hänen olevan helluntailainen ja JussiKesiin lahkossa.

    Kyseinen mies on vanhoillislestadiolainen.

    Äänestä

Ilmeisesti paikalla ei myöskään ollut vl-saarnajia silloin kun Jeesus antoi valtaansa näille seitsemällekymmenelle opetuslapselle. En ole kuullut että vl-saarnaajat olisivat uskaltaneet tallata käärmeitä ja skorpioneja ilman että ne satuttavat heitä.

Luuk.10
19 Katso, minä olen antanut TEILLE vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.

Se Pyhän Hengen puhallus oli myös kohdistettu vain ja ainostaan paikalla olleille opetuslapsille. Asia lienee ymmärretty nyt.

Äänestä

Hyvät hyssykät sentään! Pyhä Henki yhtyy siihen Jumalan sanaan, jota julistetaan. Se ei tee siitä julistajasta niin pyhää, että sen perusteella voi antaa syntejä anteeksi, vaan Pyhä Henki yhtyy siihen Kristusta ja Hänen voimaansa korostavaan Sanaan, että jokainen, joka sen Sanan uskoo, saa synnit anteeksi, eikä julistajan saamaan voimaan.

Nämä ovat jo ala-asteelta Raamatusta saadut tosiasiat! Evankeliumi ja usko siihen vapauttaa, ei julistaja, joka toimii vain sen evankeliumin viejänä. Oikea julistaja ei korosta itseään ja omaa tärkeyttään, vaan ydinsanomaa syntiselle: "USKO JEESUKSEEN KRISTUKSEEN PELASTAA!

Äänestä

Väkevää raamatullista kirjoitusta Tobias!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kertokaasenytviimeinkin kirjoitti:

ottamassa vastaan Jeesuksen puhallusta ja lupausta, jonka luemme Raamatusta, ja johon veeällät yhtenään vetoavat kun tarjoavat ainoasta pullostaan jumalanvaltakuntaa kyselijöille ja milloin kellekkin?

Siis kertokaa nyt millä ihmeellisellä tavalla nämä avaimet ovat ajautuneet Ouluun ja sieltä valituille jumalanvaltakunnan välittäjille?

tajuatteko tämän aiheen suuruuta ja merkittävyyttä, ja kuinka suuresta valheesta on kysmys silloin kun yksi ainut ihmisjoukko ilmottautuu taivaan valtakunnan oven lukon avaajaksi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu