Turvapaikanhakijoilla kuppaa, syyhyä ja HIV:tä

Turvapaikanhakijoilla tuberkuloosia, B-hepatiittia, kurkkumätää, borrelioosia, kuppaa, syyhyä ja HIV:tä
Esimerkiksi tuberkuloosien reaaliaikaista lukumäärää on vaikea tietää, sillä tuberkuloosin diagnostiikassa on hyvin pitkiä viiveitä.
Terveystalon johtavan ylilääkärin Juha Tuomisen mukaan tuberkuloosi-epäilyjä on löytynyt Terveystalon seulonnoissa koko Suomessa toistasataa.
“Sen lisäksi olemme löytäneet B-hepatiittia, kuppaa ja HIViä”, Tuominen kertoo.
Lisäksi Suomessa on todettu viime aikoina yksittäinen kurkkumätätapaus, muutama A-hepatiitti sekä Borrelia-bakteerien aiheuttamaa toisintokuumetta, jota esiintyy pääasiassa trooppisissa maissa.
“Turvapaikkahakijoita kohtaavien terveydenhoidon ammattikunnan on syytä pitää mielessä, että potilailla voi esiintyä myös Suomessa harvinaisia tauteja.
Myös syyhypunkkia, joka on tarttuva tauti, on löydetty turvapaikanhakijoilta. Kontaktia turvapaikanhakijoiden kanssa kannattaa aivan maalaisjärjellä ajateltuna välttää.

Kotimaissaan turvapaikanhakijat juovat muun muassa islamin profeetta Muhammedin suosittelemaa kamelinvirtsaa.
http://mvlehti.net/2016/01/21/turvapaikanhakijoilla-tuberkuloosia-b-hepatiittia-kurkkumataa-borrelioosia-kuppaa-syyhya-ja-hivta/
1498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Niitä on myös Thaimaassa.

Äänestä
  • Suomessa uimahalleista syyhyn saa helposti.etenkin suihkutiloista.Kannattaa varoa

    Äänestä

Tauteja vai kamelinvirtsaa juovia muhametteja?

Äänestä

Pyysin viime vuoden lopussa meilitse Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokselta sellaista tiedottamista ja ohjeita joilla tavallinen kansalainen voi välttyä esim. matujen tuberkuloosilta. Siis uutisointia julkisesti ja näkyvästi.

Vastasivat, että terveyshenkilöstö tietää ja tavallinen kansalainen ei lisätietoa tarvitse. Mielestäni tämä oli ja on hävytöntä. Vuositasolla Suomessa oli v.2014 noin 200 tuberkuloositapausta, 86 % ulkomaalaistaustaisella.

Nyt matuja on 34 000 enemmän. Liikkuvat vapaasti kouluissa, kaupoissa, kaikkialla. Täällä ei käsittääkseni oteta röntgenkuviakaan kaikista, vaan vain oireilevista. Tanskan lääkärit suosittivat röntgaamaan kaikki.

Nyt Suomesta on tuon jutun mukaan löytynyt toista sataa tartuntatapausta. Osaa tartunnoista ei siis ole löydetty, tai niitä piilotetaan tietoisesti tai muiden toimijoiden luvut puuttuvat eli Terveystalo kertoo vain omat löydöksensä.

En anna yhdenkään läheiseni olla missään tekemisissä matujen kanssa, yhtenä syynä nuo todella moninaiset, tarttuvat taudit joita matut levittävät.

Kaikki matut ulos Suomesta, ei niistä mitään iloa ole.

Äänestä

Tämäkin on vain yksi esimerkki nykypäättäjiemme käsittämättömästä harkitsemiskyvyn puutteesta. Heidänhän pitäisi suojella Suomen kansalaisia uhkilta. Nyt kaikki on suuressa auttamisen huumassa jätetty sattuman varaan!

Saas nähdä mitä vaikeuksia vielä on edessä. RAJAT KIINNI! RAJAT KIINNI! - Näin on kansa huutanut jo viime kesästä lähtien, mutta päättäjät ovat sulkeneet korvansa.

Äänestä
  • Ties mikä keskitysleiri kriittisiä kantasuomalaisia vielä odottaa.

    Äänestä

No kuulostaa klassiselta Suomalaiselta syrjäytyneeltä mieheltä.

Äänestä
  • joo, niinku ämmänsä jättämältä suvakin ruipelolta.

    Äänestä

  • niinpäniinjoopajoo kirjoitti:

    joo, niinku ämmänsä jättämältä suvakin ruipelolta.

    Oukei, sinulla on siis asiasta selkeästi kokemusta.

    Äänestä

  • MutKoitJaksaaSilti kirjoitti:

    Oukei, sinulla on siis asiasta selkeästi kokemusta.

    kyllä, olen nähnyt näitä hyljättyjä ,matun aisaa kannattelevia, suvakin rääpäleitä ,livenä oikeen. karmeeta katottavaa.....

    Äänestä

Tuberkuloosi melko herkästi tarttuva. Suomesta jo poistunut tauti kauan sitten. Nyt Matutuksen aikana taas täältä.
Mielenkiinnolla odotan ensimmäisiä oikeudenkäyntejä tyhyä vastaan tartunnansaaneilta.
Kulut , menot ja työkyvyttömyydetä aiheutuneet kustannukset voi laskuttaa suoraan heiltä.

Äänestä

Ei ole kuin yksi lääke noille tautisille apinoille ja se löytyy saunan takaa. Suvakeille myös.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kamelinkusta kirjoitti:

Turvapaikanhakijoilla tuberkuloosia, B-hepatiittia, kurkkumätää, borrelioosia, kuppaa, syyhyä ja HIV:tä
Esimerkiksi tuberkuloosien reaaliaikaista lukumäärää on vaikea tietää, sillä tuberkuloosin diagnostiikassa on hyvin pitkiä viiveitä.
Terveystalon johtavan ylilääkärin Juha Tuomisen mukaan tuberkuloosi-epäilyjä on löytynyt Terveystalon seulonnoissa koko Suomessa toistasataa.
“Sen lisäksi olemme löytäneet B-hepatiittia, kuppaa ja HIViä”, Tuominen kertoo.
Lisäksi Suomessa on todettu viime aikoina yksittäinen kurkkumätätapaus, muutama A-hepatiitti sekä Borrelia-bakteerien aiheuttamaa toisintokuumetta, jota esiintyy pääasiassa trooppisissa maissa.
“Turvapaikkahakijoita kohtaavien terveydenhoidon ammattikunnan on syytä pitää mielessä, että potilailla voi esiintyä myös Suomessa harvinaisia tauteja.
Myös syyhypunkkia, joka on tarttuva tauti, on löydetty turvapaikanhakijoilta. Kontaktia turvapaikanhakijoiden kanssa kannattaa aivan maalaisjärjellä ajateltuna välttää.

Kotimaissaan turvapaikanhakijat juovat muun muassa islamin profeetta Muhammedin suosittelemaa kamelinvirtsaa.
http://mvlehti.net/2016/01/21/turvapaikanhakijoilla-tuberkuloosia-b-hepatiittia-kurkkumataa-borrelioosia-kuppaa-syyhya-ja-hivta/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu