Olen pitkään ihmetellyt ja kaipaillut Itäsuomen omia uutisten lukijoita Markku Malista
ja Helmi Nykästä. He olivat niin tavattoman miellyttäviä, että tulin aina hyvälle tuulelle katsoessani oman maakunnan uutisia. Nyt Helsingistä väsätään nämäkin uutiset. Ei tunnu ollenkaan hyvältä.
ja Helmi Nykästä. He olivat niin tavattoman miellyttäviä, että tulin aina hyvälle tuulelle katsoessani oman maakunnan uutisia. Nyt Helsingistä väsätään nämäkin uutiset. Ei tunnu ollenkaan hyvältä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei niin muuta korvaisko tämä tällä kertaa?
Nyt näyttää pahalta: "Ursus magnum" mainittu.
Sijoitusmaailmassa on tapana pitää bear marketin eli karhumarkkinan määritelmänä 20 prosentin laskua kurssihuipuista. Se ei täyty vielä USA:ssa, mutta täyttyy monissa Euroopan pörsseissä.
"Viimeksi kuluneiden 45 vuoden aikana tällaisia episodeja on ollut kolme: 1970-1980, 2000-2003 ja 2008-2009."
Iso karhu aloitti mellastuksensa kehittyvissä maissa, minkä voi havaita Kiinan, Brasilian ja raaka-aineiden kohdalla.
"Vaarana on, että otus on nyt siirtynyt läntisiin teollisuusmaihin valmiina tekemään tuhojaan. Neuvonkin sijoittajia ottamaan käyttöön maksimaaliset turvatoimet"
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Venäjällä eletään valuuttapaniikissa – deneg njet, ei ole rahaa.
Todellinen arvo paljastuu
Syöksystä huolimatta Kremlin puhemies Dmitri Peskov kiisti torstaina, että kyseessä olisi romahdus. Vastauksia ja vastatoimia odottavien katseet kääntyivätkin kohti Venäjän keskuspankkia, joka toistaiseksi ei ole sekaantunut kurssikäyriin.
Keskuspankki ei selvästikään halua toistaa tilannetta, jossa Venäjän jo ennestään kovaa vauhtia kutistuvia reservirahastoja hukattaisiin ruplan tukiostoihin. Sitä yritettiin runsas vuosi sitten.
Mutta pohjimmainen syy on vielä yksinkertaisempi: keskuspankin mukaan nykykurssi on lähellä ruplan todellista arvoa, siis ”perusteltu”, kuten keskuspankin johtaja Elvira Nabiullina sanoo.
Oikeastaan viime keväästä asti ruplan arvo suhteessa dollariin on pysynyt korkeampana kuin sen kuuluisi olla, kun raakaöljyn hinta on laskenut.
Vaikka nopea arvonmuutos on hallitukselle epämiellyttävä, on kelluva valuutta jossain määrin hyödyllinen.
Elintason luisu jatkuu
Venäläiset ovat jo kuluneen vuoden ajan sopeuttaneet kulutustaan uuteen taloustilanteeseen. Yhä harvempi matkustaa ulkomaille ja ruuasta säästetään.
Kaupallisilla sektoreilla palkankorotukset paikkaavat osittain reaaliansioiden pudotusta, sillä esimerkiksi viime vuonna korotukset olivat joillain sektoreilla jopa 7–13 prosenttia VTB Kapitalin tietojen mukaan.
Sen sijaan valtiontyöntekijät ja eläkeläiset ovat ongelmissa, jos indeksikorotukset eivät vastaa inflaatiota. Keskuspankki on ennustanut inflaation olevan tänä vuonna noin 6,4 prosenttia, mutta luvun odotetaan kasvavan, kun ruplan arvon todellinen pohja selviää.
Siihen voi mennä hetki, sillä valuutta kelluu nyt vapaasti öljyn mukana. Öljyn Brent-laadun hinnasta osataan tällä hetkellä esittää vain arvioita jotka vaihtelevat venäläispessimistejä edustavan Aleksei Kudrinin 16 dollarin barrelihinnan veikkauksesta Sberbankin uuteen 20–25 dollarin barrelihinnan laskelmaan. Ei siis ihme, että venäläiset vaihtavat yhä rupliaan dollareiksi, kurssipiikistä huolimatta.
Kenkää vaan kaikille. KMSn rahaa ei jaeta takaisin . Puolueet sen varmistavat tällaisin keinoin. Tätä se korruptio teettää.