Taivasten valtakunta

bibleman

Kaipaatko johonkin, missä ihmiset olisivat täysin totuudessa ja rakkaudessa kaikkia kohtaan? Kaikki vieraat ihmiset tulisivat juttelemaan sinulle kuin tutulle ja hyväksyisivät sinut täysin vain sillä perusteella, että olet ihminen. Maailmanvaiva ja kärsimys olisi poissa ja kaikki työ olisi tyydyttävää. Siellä ei olisi syntiä, vain totuutta. Ihmiset olisivat kuolemattomia ja ikuisesti onnellisia. Sinne olisi koottu kaikki maailman ihmispersoonallisuuksien erilaisuus. Samoin kaikki erilaisten kulttuurien rikkaudet, joita maailmanhistorian aikana on kehittynyt. Nyt kuitenkin oikein käytettynä, toisin kuin tässä maailmassa. Siellä ei otettaisi enää vaimoa, koska kaikkiin ihmisiin kohdistuva seksuaaliton rakkaus on paljon arvokkaampi kuin parisuhde.

Tätä kaikkea on taivasten valtakunta Raamatun mukaan. Uskoon tulemalla voit päästä sinne aikanaan, jos alat rakastaa kaikkia ihmisiä lähimmäisinäsi, lopetat synnin tekemisen ja alat tuntea, että tässä maailmassa on joku perustavaa laatua oleva asia pielessä. Eihän täällä edes tervehditä naapureita.

Aika kääntyä on nyt. Eihän meille ole luvattu edes huomista elinpäivää. On pelkkää ansaitsematonta armoa, ettei vaikkapa saa yöllä sairauskohtausta ja kuole siihen. Kaikki otetaan iloiten vastaan. Olitpa sitten ojan pohjalla. Tai sitten luulottelet asioiden olevan hyvin ja valheellisesti rakastavasi tätä maailmaa. Jeesus ei haluaisi yhdenkään ihmisen joutuvan helvettiin ja hukkaan. Jo tässä elämässä saa pienen aavistuksen siitä valtavasta ilosta, jonka saa, kun oppii näkemään ihmisissä sitä kirkkautta, joka ei vielä täällä pääse oikeuksiinsa. Kaikki tässä maailmassa otetaan meiltä aikanaan pois. Mutta Jeesus itse on luvannut, että tätä suunnatonta iloa meiltä ei voi kukaan riistää.

8

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iankaikkisuus

      Juuri tuollaistahan siellä taivaassa on ja vielä paljon paljon parempaa. "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut", niin sellaisia ihmeellisyyksiä siellä tulemme kohtaamaan. Itsekin uskovana kovasti odotan tämän kaiken näkeväni ja kokevani. Jeesus on tie, joka ristillä varmisti meille syntisille pääsyn ja avasi oven taivaalliseen kotiin. Otamme vain vastaan.

      • reaper666

        ikävä tuottaa pettymys mutta taivasta ei ole.


      • reaper666 kirjoitti:

        ikävä tuottaa pettymys mutta taivasta ei ole.

        Taivas on meidän kotimme,Jeesuksessa hänen seurassaan kerra kun tulee noutamaan oman seurakuntansa pois. Kun vain pysymme hänessä,joka on elämän alkaja.


    • lajikumppani

      Olisi tosi kiva päästä Taivaaseen juttelemaan lähisukulaistemme, kuten Homo Naledien ja Neandertalilaisten kanssa!

      Jaa niin, mutta onko siellä Taivaassa vain meitä Homo Sapienseja? Vai mitä tarkoitetaan ihmisillä??

    • 66613

      Mites minulle sitten käy, kun haluisin kuoleman jälkeen olla ihan rauhassa, ja levätä.
      En minä ketään kaipaa ...Kuollutta koiraani ehkä.

      • gotenh

        Kun viimeksi soturina kuolin ja olin toisella puolella, niin hyvin pian lepäsin tämänkaltaisella kukkulalla katsellen laaksoon. Se joka tarvitsee lepoa, se sitä myös saa.
        http://www.feratel.com/fileadmin/_migrated/pics/kirchberg5_01.jpg

        Sitten kohosin tuolta niityltä ja kauniista kylästä niin korkealle valoon, että kaikki muodot katosivat, olin vain valoa. Siinä tilassa päätin syntyä uudestaan kokemaan millaista on olla ihminen ja elämään ystävieni seurassa. Olin niitä joiden muistia ei himmennetty, koska toivomus oli muistaa ja kuuluu ns. sielunsuunnitelmaan.

        Tuollainen niittymaisema on monilla edessä, tosin kaikki eivät ole alppikylissä, vaan ehkä aivan tavallisen saunan kuistilla istuskelevat ja rentoutuvat järven kimaltaessa kauniisti aamuauringon loisteessa.

        Mielentila heijastuu ulkoiseksi maailmaksi, ja useat ovat kuollessa hyvinkin euforisia, vaikka kuolisivat sodassa. Kuolemassa ihan toisenlaiset energiat aktivoituu ja ne koetaan euforiana.

        Olin niitä jotka ottivat kuolevia ihmisiä vastaan toisen maailmansodan aikana. Mutta vastaanottoporukoillekin tulee jossain vaiheessa vapaaehtoinen syntyminen tälle puolelle. Toisella puolella voi kouluttautua mm. henkioppaaksi.


    • atteboi

      Jos tympeän, mitäänsanomattoman, sekä tylsän elämän nykyisellään elää, niin miten ihmeessä kuvittelee pystyvänsä elämään toisella tavalla "muualla" ?
      Mitään uutta ei edes osaa kuvitella, ellei ole täällä "murheen laaksossa" välillä kunnolla "irroitellut".

    • En todellakaan moista kaipaa!

      Jos valinta oikeasti olisi olemassa, hylkäisin esittämäsi ihan periaatteesta ja joisin loputtomasti kaljaa pirun grillijuhlissa. En välittäisi pätkääkään, vaikka kalja olis lämmintä ja naisilla sukupuolitauteja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      180
      11299
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      56
      5381
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2627
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      38
      2301
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1811
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1735
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      38
      1393
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      37
      1319
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1226
    10. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      26
      1159
    Aihe