Nyt on kansalaiset ryhtyneet sankoin joukoin kannattamaan punikkeja. Kyllä siitä on seurattava välitön hallituksen vaihtaminen sillä kuten tältä saitilta mainiosti tiedämme, kansa tuntee nämä asiat. Punakoirien rakutus ei saa mennä hukkaan, ovathan he isänmaallisia tulonsiirtoelättejä jotka rakastavat mamujakin.
Heti maanantaina aloittaa Antti Rinteen vähemmistöhallitus. Siihen ei muita tarvita sotkemaan punalipun liehutusta. Pannaan rikkaat maksamaan kunnolla ja katsotaaan montako niitä on vuoden päästä jäljellä.
SDP kiireesti hallitukseen
53
135
Vastaukset
- Näintulee
tehdä. Syötetään porvareille paskansa.
- ymmärrättekö
Nooh`vihervasemmiston hillunnasta tulee kyllä pikainen loppu,jos hallitukseen pääsevät jossakin vaiheessa .
Ei siitä vuottakaan vielä ole kulunut, kun hallituksessa oli koko vihervasemmisto metsäsikoja myöten.Mitä tapahtu ? ,ei yhtään mitään.
Siksi te nyt olette oppositiossa, kun kansa ei teidän kykyihinne ja ideoloogiaanne luottanut. - realisti__
Hyvänen aika joko teillä on unohtunut, että vajaa vuosi taaksepäin koko vihervasemmisto oli hallituksessa. Mitä tapahtui ? ei yhtään mitään.
Koittakaa nyt ymmärtää, että tilanne ei ole muuttunut miksikään.
Suomessa on enemmistähallitus, joka ainakin yrittää saada viennin toimimaan paremmin. Mihin siinä sossut parempaan pystyisivät kuin ennenkään ?
SDP ei lähde mihinkään vähemmistöhallitukseen. SDP:lle on nyt aikaa odotella nykyisen hyvin epäsuosituksi käyvän hallituksen kaatumista sisäisiin ristiriitoihinsa. Galluptulokset kiristävät hallituspuolueissa hermoja ja tämä alkaa näkyä niiden politiikassa. Säheltämistä se on toki on ollut koko ajan, mutta kohta ne ehkä tajuavat sen itsekin.
Jos ja kun hallitus hajoaa, joudutaan ennenaikaisiin vaaleihin. Niissä sitten ratkaistaan eduskunnan uusi kokoonpano. Saattaa olla, että Kepussakin valta siirtyy enemmän Anneli Jäätteenmäen hengenheimolaisille kuten Mikko Puumalalle ja puolue siirtyy vähintään pari piirua vasemmalle nykyisestä oikeistolaisesta talousliberalismin sävyttämästä politiikastaan, jota ovat puolueeseen tuoneet Matti Vanhanen ja Juha Sipilä. Yritysnäkökulma voi silloin vaihtua kansalaisnäkökulmaksi kuten tapahtui silloin, kun Anneli Jäätteenmäki nousi Kepun johtoon. Tällainen kehitys lämmittäisi vanhojen punamultakumppaneiden suhteita ja maata alettaisiin todennäköisesti rakentaa tältä pohjalta. Demarit olisivat pääministeripuolue ja Kepu selkeä kakkospuolue. Vihreät, vasurit, KD ja todennäköisesti myös RKP täydentäisivät porukkaa. Uusi six-pack olisi kasassa, mutta nyt ideologista liimaa olisi enemmän, kun Kokoomus olisi poissa. Tämä kehitys tietysti edellyttää sitä, että Kepussa Sipilä ja Vanhanen joutuvat täydelliseen epäsuosioon ja heitä aletaan pitää kepulaisen aatemaailman kerettiläisinä.
Mihin unohtuivat persut. He lähtivät herrojen kanssa marjaan ja niinhän siinä tuppaa käymään kuin aina ennenkin vastaavissa tilanteissa. Herrat panevat paksuksi ja sitten hylkäävät. Ja tämän seurauksena myös kansa hylkää. Timo Soinikin todennäköisesti hylkää ja tekee niin sanotusti Pekka Vennamot puolueelleen. Jäljelle jää joukko vihaisia ja kitiseviä maahanmuuttovastaisia, jotka sitten perustuvat oman tai omia puolueitaan hiilikasasta.Ei tuo vähemmistöhallitus vaikkapa RKP ja Vihreät täytepuolueena mahdoton ajatus olisi. Mikäli sillä olisi Etelärannan herrojen äänetön tuki.
Minä en tuon Punamultayhteistyön perään haikailisi. Sinipuna tietysti edellyttäisi Sosiaalireformistien ottavan Kokoomuksessa vallan Markkinaliberaaleilta. Miksei tietysti hallituskumppanina tulisi kysymykseen Keskustan liberaalisiipi. En tarkoita markkinaliberaaleja.
Kyllä tuo kaupunkilaisten kansanrintama pohja SDP-Kok-RKP-Vihr. olisi paras. Kaiken muun ohessa se on tuo NATO-asia hoidettava kuntoon.
Perussuomalaiset hajoavat luultavasti pieniksi marginaalipuolueiksi kuten Kommunistit.OikeistoSosDem kirjoitti:
Ei tuo vähemmistöhallitus vaikkapa RKP ja Vihreät täytepuolueena mahdoton ajatus olisi. Mikäli sillä olisi Etelärannan herrojen äänetön tuki.
Minä en tuon Punamultayhteistyön perään haikailisi. Sinipuna tietysti edellyttäisi Sosiaalireformistien ottavan Kokoomuksessa vallan Markkinaliberaaleilta. Miksei tietysti hallituskumppanina tulisi kysymykseen Keskustan liberaalisiipi. En tarkoita markkinaliberaaleja.
Kyllä tuo kaupunkilaisten kansanrintama pohja SDP-Kok-RKP-Vihr. olisi paras. Kaiken muun ohessa se on tuo NATO-asia hoidettava kuntoon.
Perussuomalaiset hajoavat luultavasti pieniksi marginaalipuolueiksi kuten Kommunistit.Auringonlaskun puolueessa Maalaisliitossa on nyt jo hätä vaikka vaaleihin on kolme vuotta. Kyllä tulevassa Oikeistodemaripuolueessa tilaa on liberaaleille Keskustalaisille. Kuten myös Kokoomuksen vasemmistolle.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Auringonlaskun puolueessa Maalaisliitossa on nyt jo hätä vaikka vaaleihin on kolme vuotta. Kyllä tulevassa Oikeistodemaripuolueessa tilaa on liberaaleille Keskustalaisille. Kuten myös Kokoomuksen vasemmistolle.
Luulenpa että Etelärannan herrat ovat jo kääntäneet peukalonsa alaspäin Sipilän pakkolakitouhuille. Työrauha on heidänkin etunsa. 24 astetta puolipilvistä. Tulee hieno päivä.
- Jarnak
Sipilän hallituksella ei mitään hätää,vaan sosialisteillä ja kommunisteillä paremminkin näyttää olevan paniikki päällä.Pidetään kaikenmaailman yleislakko harjoituksia ja seuraavien vaalien pitäsi lähteä samaan hallitukseen.Sipilän hallituksella on yli 3 vuotta aikaa ja sitten mennään seuraaviin Eduskunta vaaleihin ja voittajat tekee uuden hallituksen,että kärsivällisyyttä TOVERIT!.SAK:n oman jäsen tutkimuksen mukaan enemmistö on muita, kuin sosialisteja.
- sakjäsen_tornio_okto
OikeistoSosDem kirjoitti:
Luulenpa että Etelärannan herrat ovat jo kääntäneet peukalonsa alaspäin Sipilän pakkolakitouhuille. Työrauha on heidänkin etunsa. 24 astetta puolipilvistä. Tulee hieno päivä.
Jotenki tuntuu että Lylykin oli kääntäny peukalonsa alas SAKn yleislakkosuunnitelmille ?
sakjäsen_tornio_okto kirjoitti:
Jotenki tuntuu että Lylykin oli kääntäny peukalonsa alas SAKn yleislakkosuunnitelmille ?
Luulenpa että kulisseissa puuhataan jo "työmarkkinahallitusta". Lyly on tolkun mies kuten suurin osa Etelärannan herroistakin. He tajuavat että Sipilän touhuista ei mitään tule.
- KauKe
OikeistoSosDem kirjoitti:
Luulenpa että kulisseissa puuhataan jo "työmarkkinahallitusta". Lyly on tolkun mies kuten suurin osa Etelärannan herroistakin. He tajuavat että Sipilän touhuista ei mitään tule.
Ei puuhata sillä vasureiden täytyy laitta ensin nuo SAKn liitot, ihmisarvoiseen kuntoon. Se tarkoittaa sitä että johdosta ja luotoista täytyy puolet panna vaihtoon.
Heidän tilalleen keskusta perssu ja vihreet johto ja luotot. Sen jälkeen vasureilla on vasta mahdollisuus päästä Suomen hallituksiin. Joten pistäkääpä hösseliksi te tyranki vasemmisto. - eikö_vaan
OikeistoSosDem kirjoitti:
Luulenpa että kulisseissa puuhataan jo "työmarkkinahallitusta". Lyly on tolkun mies kuten suurin osa Etelärannan herroistakin. He tajuavat että Sipilän touhuista ei mitään tule.
"Työmarkkinahallitus" mikä semmonen on ?
Suomessa toistaiseksi pelaa demokratia,joten hallitukset on vaalien tuloksien mukaiset.Voittajat hallitsevat ja hävinneet puhuvat ( korporaatioiden hallituksesta johon ei vaaleja tarvita ) se3 on siis diktatuuria. eikö_vaan kirjoitti:
"Työmarkkinahallitus" mikä semmonen on ?
Suomessa toistaiseksi pelaa demokratia,joten hallitukset on vaalien tuloksien mukaiset.Voittajat hallitsevat ja hävinneet puhuvat ( korporaatioiden hallituksesta johon ei vaaleja tarvita ) se3 on siis diktatuuria.Tarkoitan hallitusta jolla on asiallinen keskusteluyhteys työmarkkinaosapuoliin. Tällainen on perinteisesti ollut SDP:n ja Kokoomuksen yhteishallitus. Mutta nyt poliittisen kentän mennessä uusjakoon koostumus voi olla jokin muukin.
Korporatismia en tarkoittanut. Eivätkä Etelärannan herrat tietenkään virallisesti voi hallitusta erottaa. Mutta, mutta...
- Tottakait
SDP vastuullisena kansanliikkeenä ottaa nyt paikkansa maan johdossa kansan sitä vaatimalla vaatiessa.
Nythän se pääsee toteuttamaan vaihtoehtopolitiikkansa kaikessa komeudessaan. Vielä muutama viikko sitten demariedustajat joutuivat raivoamaan turhaan suut ammollaan eduskunnassa Soinin vittuillessa pokkana niille liprakkeista.
Nyt on tilaisuus koittanut punakansan tuella näyttää miten maa johdetaan onneen ja menestykseen työläisen kukkaroon koskematta. Porvarilta vaan perse ruvelle ja mamuja maahan pois pakkasesta kärvistelemästä.- KauKe
Rinteen nuljakkeet, ja Arhinmäen komukat, heti muodostamaan vähemmistö epähallitusta. Kukaan järkevä puolue ei halua olla tuollaisen rähjäpuolueen kansssa missään tekemisessä. Yök ja vielä kerran yökk!!!!
- yritysten_voitot
Näyttää siltä, että hallitus on viimein tajuamassa mihin työmarkkinoiden sopimusvapauteen puuttuminen johtaa. Se johtanee perustuslain ja kansainvälisten sopimusten rikkomiseen.
Ilmeisesti perustuslakiasiantuntijatkin jättivät lausuntonsa tässä vaiheessa antamatta sen vuoksi, että lausuvat sitten tarvittaessa perustuslakivaliokunnassa.- LAit.hoitaa.ne
SAK Ay liikkeen voisi tarpettona kuluna lopettaa.
Turhaa mafin tyylinrn järjestö olemassa.
Johtajiensa takia vain. 2x ministerin palkat. - hjkliuytr
Niiin.-..no...tuota...
Eiköhän nyt ole ne silmät auenneet tuolla työmarkkinapuolella? Nehän nyt on alkamssa sen neuvottelun.
- fanaattista
kokoomus ja kepu oppositioon 50 vuodeksi on niin ryssineet maan talouden edellisen kerran kok oli 26 v opposiossa ja maalla meni kohtalaisen mukavasti.
- kepun_kannattaa_harkita
Matti Vanhanen luovutti pääministeriyden polven tullessa kipeäksi. Juha Sipilä puhui aloitusvaiheessa, että potkaiskaa tarvittaessa polveen.
- Nyt_vain
maanantaina ministerin koppahattu Antille ja vauraus ja onni kohtaa maamme.
Ei pidä tehdä asiasta liian vaikeaa. Kansa on puhunut.
- politiikka
Nämä on niitä HS:n huuhaa galluppejen tuloksia,kunhan äänestettäisiin oikeasti SDP on korkeintaan kolmas.
- Sika_sipilä
Lahtari kepun päivät on luetut. Jokaiselle selviää mihin tämä lahtariporukka pyrkii. Sairaalamaksuihin 30% korotus vuoden alusta on ensimmäisiä lahtarikepun aikaan saannoksia hallitusessa, seuraavaksi käydään lapsiperheiden kimppuun ja koetetaan tappaa ne. Päälahtari Sipilä kerää miljoonia ja piilottelee niitä veroparatiiseihin.
Siis kuka saatanan älykääpiö on voinut äänestää tällaisia miehiä kepun ja koko maan johtoon. Vuodessa kepusta tulee lilliputtipuolue jos tämän kusipää lahtarin annetaan mellastaa. Sehän tappaa kaikki köyhät ja työtätekevät, ja lopuksi myös itse äänestäjänsä eli kepuveivarit maakunnista. Se vähä mitä tämän lahtarin hommmista jää kesken tappaa sitten seuraava Demarihallitus joka tuskin kolmen vuoden päästä tarvitsee yhtään apupuoluetta hallitukseensa, sitten saa maakuntahallinnot kyytiä.- Juurikin_näin
lahtarit hirteen ja Antti heti valtaan. Kansa on puhunut.
Sairaalamaksuja ei rankaisematta korotella, siinä kärsii tulonsiirtoelätin elintaso. - Demaritneljäs15pros
Juurikin_näin kirjoitti:
lahtarit hirteen ja Antti heti valtaan. Kansa on puhunut.
Sairaalamaksuja ei rankaisematta korotella, siinä kärsii tulonsiirtoelätin elintaso.Olenko nukkunut vaalien ohi?
Kansa puhui kyllä vajaa vuosdi sitten. En ole huomannut sen jälkeen minkäänlaisia vaaleja. - Mitä_helvetin
Demaritneljäs15pros kirjoitti:
Olenko nukkunut vaalien ohi?
Kansa puhui kyllä vajaa vuosdi sitten. En ole huomannut sen jälkeen minkäänlaisia vaaleja.vaaleja tässä tarvitaan??
Kansahan on suurella enemmistöllä huutanut demarit suurimmaksi ja ainoaksi oikeaksi maassa. Ei muuta kun pannaan demokraattinen tulos toimeksi heti maanataina.
Antille koppalakki päähän ja ministerin sauva käteen, niin maa pelastuu tulonsiirtoelätit siinä sivussa.
- NäinoN--
Pian olisi taas kannatus 15%. Ei Demarit taida lähteä nyt kirvelläkään hallitukseen poilaamaan kannatustaan. Ensin pitää jonkun laittaa talous kondikseen niin Demarit odottavat pääsevänsä nauttimaan taas hyvien aikojen kannatuksesta.
Rinne aikoo tehdä Lipposet. Lipponenkin hallituksineen nautti ansaitsematonta kannatusta. Tosin, Osin hallittujen valheiden ansiosta. Mutta eipä kuitenkaan oikein kestänyt pitkään. Tuli se Mokavalhekin eteen. 6%. - Demarituhoaatalouden
Kuka luupää haluaa hallitukseen SDP:n, joka oli valtiovarainministeri puolueena "Kataisen sosialistihallituksessa". (mukana kaikki eduskunnan vasemmistopuolueet ja Vihreät vielä lisäjarruna)
Suomen BKT lähti syöksymään syksyllä 2011, kun SDP:n Jutta Urpilainen oli Valtiovarainministerinä hoitamassa Suomen taloutta.
2011 Jutta Urpilainen ja SDP vain vastusti eläkeiän nostoa ja talouden sopeutuksia. Haluttiin vain ottaa velkaa lisää ja elvyttää, vaikka elvytys ei tehonnut enää. Sotesta vaahdottiin mutta ei tehty mitään. Velkaannuimme hirmuvauhdilla lisää.
2012 Jatkettiin velanottoa ja vastustettiin eläkeiän nostoa, eikä sopeutuksia ja säästöjä tehty. Sotesta vaahdottiin mutta ei tehty mitään.
Velkaannumme hirmuvauhdilla lisää.
2013 Jatkettiin vastuutonta velannottoa ja eläkeiän nostoa eikä sopeutuksia ja säästöjä tehty. Talouden syöksyn annettiin jatkua, ottamalla aina vain lisää velkaa. Sotesta vaahdottiin ja puhuttiin, mutta ei tehty mitään.
2014 Jatkettiin vastuutonta velanottoa. Vastustettiin edelleen eläkeiän nostoa ja muitakin säästötoimia ja talouden sopeutuksia. Sotesta puhuttiin ja puhuttin, mutta ei tehty mitään, annettiin vain olla. BKT:n ja talouden syöksykierteen annettiin jatkua.
SDP vaihtoi Jutta Urpilaisen Antti Rinteeseen, mutta velanotto jatkui. Eläkeratkaisu josta oli vannotettu ettei sitä tehdä, tehtiin vihdoin, mutta alkamaan vasta 2017.
Sotesta puhuttiin ja puhuttiin, mutta mitään ei tehty, vain puhuttiin.
Hirmuinen velkaantuminen jatkui ennätysvahdilla.
2015 Antti Rinne hermostui totaalisesti helmikuussa, kun valtiovarainministeriön virkamiehet julkistivat paperinsa joka kertoi Suomen talouden synkän tilan ja velkaantumisvauhdin. Asioita jonkusen päivän selviteltyään Antti Rinne myönsi, että Valtiovarainministeriön virkamiesten paperi oli totta. Säästöjä tai sopeutuksia ei tehty ja BKT jatkoi vajoamistaan,Sotesta puhuttiin ja puhuttiin. Velkaantuminen jatkui.
2015 keväällä oli vaalit ja kansa reagoi asioiden hoitamattomuuteen ja talouden hunningolle jättämiseen, äänestämällä vasemmistolle ja SDP:lle historiallisen huonon vaalituloksen.
Kaksi oppositiossa ollutta puoluetta ja Kokoomus muodostivat Sipilän hallituksen.
Ensitöikseen Sipilän hallitus yritti samaa, minkä kaikki muut Euro-valuutan maat olivat tehneet jo vuosina 2011-2013, eli "sisäistä devalvaatiota" Yhteiskuntasopimuksella, jossa olisivat olleet mukana myös työmarkkinajärjestöt.
Sipilän hallitus kertoi reilusti ongelmana olevan n. 15% ero muihin kilpailijamaihin ja Euro-maihin verrattuna. Sipilä ehdotti, että -5% säästöillä, -5% sopeutuksilla ja -5% työkustannuksia pienentämällä tavoitetaan tuo kilpailukyky ero.
SDP ei vieläkään tehnyt mitään, paitsi oppositiosta käsin käytti vasemmiston ammattiyhdistysliikettä vipunaan estämään säästöjä ja sopeutuksia Yhteiskuntasopimuksella.
Hallitus ilmoitti, että sen pitää säästää lainsäädäntöä hyväksikäyttäen , jos Yhteiskuntasopimus ja yhteistyöllä sopiminen Yhteiskuntasopimuksella estetään.
Vasemmisto-oppositio keksi termin "pakkolaki", jotta saataisiin lainsäädäntö kuulostamaan ikävämmältä ja "pakkolakeja" vastustettiin kiivaasti.
Mitään vaihtoehtoja ei esitetty, vastustettiin ja vain ja oltiin hiljaa.
Tämän kaiken jälkeen tällaisen puolueisiin kuulumattoman keskiverto suomalaisen on vaikea ymmärtää, että joku "luupää" haluaa SDP:n takaisin jatkamaan hallituksessa asioiden hoitamattomuutaan.
On käsittämätöntä, että vain viisi vuotta sitten ihmettelimme mm.Portugalia, Italiaa ja Kreikkaa, kuinka ne hölmöilivät ja päästivät kansantaloutensa ja raha-asiansa retuperälle. Silloin 2009 ja 2010 rehvastelimme, kuinka Suomi noudattaa EU:n vakaussopimusta ja ei anna maansa velkaantua liikaa suhteessa BKT:n.
Vuonna 2008 valtionvelkamme oli 53 miljardia euroa ja nyt se on jo lähes 101 miljardia ja jatkaa hirmuvauhdilla kasvuaan.
Puolueista suurin syyllinen ahdinkoomme on SDP ja se ei tule ainakaan minun ääntäni jatkossa saamaan, jos touhut ei muutu rakentavammiksi ja vastuullisemmiksi.- näinsevaintotuuson
Eihän kukaan tervepäöinen köyhä tai työläinen demareita äänestä, mutta kun Suomesssakin on tyhmyystaso mikä se on, niin jopa demaritkin saa kannatusta vassukoista ja viherhörhöistä puhumattakaan. Jos ne tietäisivät minkälaiset ökyrosvoporvarit ovat noidenkin puolueiden taustalla, niin häpeäisivät tyhmyyttään ja sinisilmäisyyttää, tai sitä punasilmäisyyttään.....
- dv8
Annetaan nyt SAK:n ajaa maan työttömyys huippuunsa ja maan talous kuralle. Reilun kolmen vuoden kuluttua vaaleissa nähdään moniko enää noita rettelöisijöitä kannattaa.
Reilut kolme vuotta ja kansa puhuu eikä gallupit - Kysyn_vain
Jos tämä hallitus jatkaa valitulla linjallaan on meillä kansalaisista 500 000 työttömänä, maahanmuuttajat tekevät halpatyötä valtionmaksamalla muutaman euron palkalla, leipäjonot ovat kolminkertaistuneet, toimeentuloasiakkaat kasvaneet kaksinkertaisiksi, YT neuvottelut ja irtisanomiset lisääntyneet pääomat virtaa, Sipilän ja Bernerin viitottamaa tietä, veroparatiiseihin. Kaikki nämä vaalikauden loputtua.
Haluaako Suomen kansa todella tätä?- Ei_tietysti
Antti heti valtaan ja pääomat kansalle syötäväksi. Kansalle on syötettävä pelkkää mannaa ja nektaria, turha mitään kokolihapihvejä tyrkytellä. Sipilä ja Berneri hakemaan rahasäkit paratiisista, ne sitten jaetaan tarvitseville tovereille.
Porvareilta perse ruvelle. - Köyhät_kyykkyyn
Ei_tietysti kirjoitti:
Antti heti valtaan ja pääomat kansalle syötäväksi. Kansalle on syötettävä pelkkää mannaa ja nektaria, turha mitään kokolihapihvejä tyrkytellä. Sipilä ja Berneri hakemaan rahasäkit paratiisista, ne sitten jaetaan tarvitseville tovereille.
Porvareilta perse ruvelle.Tätähän tämä hallitus on tilannut, rahat niille joilla pääomat suurelta osalta ovat nytkin ja työt ruokapalkkaa vastaan. Mitäpä duunarit ruuan lisäksi tarvitsisivat. Duunarien lapset pois koulusta, ei köyhiä tarvitse kouluttaa, oppivat vain pyytämään lisää kaikkia. Rahat niille jotka niihin ovat tottuneet, annetaan duunareille vähän opetusta, niin oppivat nöyräksi.
Nyt on rikkaat vallassa ja jälki sen mukaista. - Äläpäs_nyt
Köyhät_kyykkyyn kirjoitti:
Tätähän tämä hallitus on tilannut, rahat niille joilla pääomat suurelta osalta ovat nytkin ja työt ruokapalkkaa vastaan. Mitäpä duunarit ruuan lisäksi tarvitsisivat. Duunarien lapset pois koulusta, ei köyhiä tarvitse kouluttaa, oppivat vain pyytämään lisää kaikkia. Rahat niille jotka niihin ovat tottuneet, annetaan duunareille vähän opetusta, niin oppivat nöyräksi.
Nyt on rikkaat vallassa ja jälki sen mukaista.ala riehumaan. Juurihan aamun lehti kertoi punavoiman jylläävän maassa aivan hirmuisella voimalla ja kansa vaatii välittömiä toimia.
Kansa huutaa demarit hallitukseksi ja maahan uusi meininki. Duunarien lasten on aivan turha käydä kouluja kun ruoka tuodaan kotiin. Duunarin ei ole tarvis työllä rasittaa itseään, porvarillahan on mistä ottaa. Paratiisista on vain haettava kaikki rahasäkit jaettavaksi ansioituneille iskurityöläisille. - KauKe
Äläpäs_nyt kirjoitti:
ala riehumaan. Juurihan aamun lehti kertoi punavoiman jylläävän maassa aivan hirmuisella voimalla ja kansa vaatii välittömiä toimia.
Kansa huutaa demarit hallitukseksi ja maahan uusi meininki. Duunarien lasten on aivan turha käydä kouluja kun ruoka tuodaan kotiin. Duunarin ei ole tarvis työllä rasittaa itseään, porvarillahan on mistä ottaa. Paratiisista on vain haettava kaikki rahasäkit jaettavaksi ansioituneille iskurityöläisille.Noinhan se punavoima jyllää kovasti myös tuolla naapuri Venäjällä. Mutta moniko suomen työläinen haluaisi sinne Puuttinin alaisuuteen. Vaikka Venäjä on luonnon varoiltaan maailman rikkain maa. Saa tuo sosialisti johto kansasta maailman köyhimpiä. Tätäkö tai vielä kurjempaa te sosialistit haluatte järjestää Suomeen. Kun luonnon varoja läällä ei ole niinkuin Venäjällä.
Sitten tuohon sosialistien tunnettuun tasapuolisuuteen. Kun teidän AY johto ja liittojen pääluotot tienaa noin 2-3 ministerin palkan verran. Niin silloin teidän halvin aputyöntekijä täytyy tienata ainakin yhden ministerin palkan verran. Jos näin on niin silloin teidän palkkoja täytyy laskea.
Mutta jos näin ei ole (kuten epäilen) niin silloin te olette Suomen suurimpia valehtelioita, tuosta tasapuolisuudesta. Sillä minun mielestäni AYjohto ja luotot ,tienaa yli 20,000 kk tekemättä mitään. Kun raskaista aputöitä puurtavat joutuu tyytymään 2,000 KK tienestiin.
Kun noin suuret tuloerot on tasapuolisiksi valehdelluilla sossuillakin. Niin minusta tuntuu siltä, että mennään tää loppu kolme vuotta tään Sipilän komennossa. Sillä eise ainakaan huonompi voi olla kuin nuo valehtelevat sossujen toimet. - kurjalistot
KauKe kirjoitti:
Noinhan se punavoima jyllää kovasti myös tuolla naapuri Venäjällä. Mutta moniko suomen työläinen haluaisi sinne Puuttinin alaisuuteen. Vaikka Venäjä on luonnon varoiltaan maailman rikkain maa. Saa tuo sosialisti johto kansasta maailman köyhimpiä. Tätäkö tai vielä kurjempaa te sosialistit haluatte järjestää Suomeen. Kun luonnon varoja läällä ei ole niinkuin Venäjällä.
Sitten tuohon sosialistien tunnettuun tasapuolisuuteen. Kun teidän AY johto ja liittojen pääluotot tienaa noin 2-3 ministerin palkan verran. Niin silloin teidän halvin aputyöntekijä täytyy tienata ainakin yhden ministerin palkan verran. Jos näin on niin silloin teidän palkkoja täytyy laskea.
Mutta jos näin ei ole (kuten epäilen) niin silloin te olette Suomen suurimpia valehtelioita, tuosta tasapuolisuudesta. Sillä minun mielestäni AYjohto ja luotot ,tienaa yli 20,000 kk tekemättä mitään. Kun raskaista aputöitä puurtavat joutuu tyytymään 2,000 KK tienestiin.
Kun noin suuret tuloerot on tasapuolisiksi valehdelluilla sossuillakin. Niin minusta tuntuu siltä, että mennään tää loppu kolme vuotta tään Sipilän komennossa. Sillä eise ainakaan huonompi voi olla kuin nuo valehtelevat sossujen toimet.No punikit miten on, jos sosialistien Rinne, ja komukka Arhinmäki. Muodostais hallituksen, niin se olisi erittäin lähellä Puuttinin hallintoa. Tuloksetkin varmaan samanlaiset, joten tuollaistako kansa haluaa. Älkää nyt unta nähkö, että kansa suostuisi tuollaiseen kusetukseen. Olette täysiä narreja te vasurireppanat.
- tyuuyttthhhh
kurjalistot kirjoitti:
No punikit miten on, jos sosialistien Rinne, ja komukka Arhinmäki. Muodostais hallituksen, niin se olisi erittäin lähellä Puuttinin hallintoa. Tuloksetkin varmaan samanlaiset, joten tuollaistako kansa haluaa. Älkää nyt unta nähkö, että kansa suostuisi tuollaiseen kusetukseen. Olette täysiä narreja te vasurireppanat.
Venäjä on nykyään markkinaliberaali valtio. Lähempänä siis Suomen keskustaa ja kokoomusta.
Tietenkin aina joku taantumuksellinen on jäänyt Neuvostoliiton aikoihin jumiin.
Herää pahvi. Neuvostoliitto hajosi jo vuosia sitten. - ihanko_tosi
KauKe kirjoitti:
Noinhan se punavoima jyllää kovasti myös tuolla naapuri Venäjällä. Mutta moniko suomen työläinen haluaisi sinne Puuttinin alaisuuteen. Vaikka Venäjä on luonnon varoiltaan maailman rikkain maa. Saa tuo sosialisti johto kansasta maailman köyhimpiä. Tätäkö tai vielä kurjempaa te sosialistit haluatte järjestää Suomeen. Kun luonnon varoja läällä ei ole niinkuin Venäjällä.
Sitten tuohon sosialistien tunnettuun tasapuolisuuteen. Kun teidän AY johto ja liittojen pääluotot tienaa noin 2-3 ministerin palkan verran. Niin silloin teidän halvin aputyöntekijä täytyy tienata ainakin yhden ministerin palkan verran. Jos näin on niin silloin teidän palkkoja täytyy laskea.
Mutta jos näin ei ole (kuten epäilen) niin silloin te olette Suomen suurimpia valehtelioita, tuosta tasapuolisuudesta. Sillä minun mielestäni AYjohto ja luotot ,tienaa yli 20,000 kk tekemättä mitään. Kun raskaista aputöitä puurtavat joutuu tyytymään 2,000 KK tienestiin.
Kun noin suuret tuloerot on tasapuolisiksi valehdelluilla sossuillakin. Niin minusta tuntuu siltä, että mennään tää loppu kolme vuotta tään Sipilän komennossa. Sillä eise ainakaan huonompi voi olla kuin nuo valehtelevat sossujen toimet.Onko Venäjä nyt sinun mielestäsi todellakin jokin sosialistinen valtio jossa sosialistit ovat vallan kahvassa kiinni?
- raha_vie_yrityshalut
Edelliset hallitukset antoivat laiskojen sijoittajien omistamille yrityksille helpotuksia maksaa yhteiseen kassaan, mutta tämä hallitus yrittää edellisten helpotusten lisäksi järkätä vielä niin, että palkkaa työväelle ei tarvitse maksaa samasta työstä niin kuin nyt pitää - palkkoja pitäisi alentaa. Yritykset vain helpotusten ansiosta jo nyt vetävät voitokkaasti lonkkaa (ei tehosta markkinointia, tuotekehitystä yms.), vaikka maailmantalous kasvaa 3,5 prosentin vauhtia.
- Kysyn_vain
Mitä eroa on ollut näillä kepu-kokoomushallituksilla? Ei mitään, nyt on ollut meillä 13v. porvarihallitukset ja jäljet hirvittävät. Kuinkahan pitkään meillä osa duunareista luulee olevansa hyvätuloisia ja äänestävät porvareita?
- Ohhhohhh
Kysyn_vain kirjoitti:
Mitä eroa on ollut näillä kepu-kokoomushallituksilla? Ei mitään, nyt on ollut meillä 13v. porvarihallitukset ja jäljet hirvittävät. Kuinkahan pitkään meillä osa duunareista luulee olevansa hyvätuloisia ja äänestävät porvareita?
Hmmmm13vuotta? 2007 oli edellisen kerran Demarit hallituksessa. 2011-2015 muistaakseni myös.- Silloin oli myös Vasemmistoliitto hallituksessa.
Onko Deamrit ja Vasemmistoiliitto Porvareita?
- SuomlaineNNN
SDP:n vaalit kaatuvat Antti Rinteen törkeään rikostausta. Kuka äänestää puoluetta, jonka keulakuva on mm. petoksella anastanut taloyhtiön mummon viimeiset rahat. Ei kukaan rehellinen!
- suomalaisempi
?? Äänestihän ihmiset puoluetta jonka keulakuva möi maaseudun mummoille väkisin (kepun pakkolaki) passskanpuhdistamot, 10 000 euron arvoiset, jotka eivät edes toimineet. Kepu, Suomen suurin kusettaja, nyt ja aina.
- SuomlaineNNN
suomalaisempi kirjoitti:
?? Äänestihän ihmiset puoluetta jonka keulakuva möi maaseudun mummoille väkisin (kepun pakkolaki) passskanpuhdistamot, 10 000 euron arvoiset, jotka eivät edes toimineet. Kepu, Suomen suurin kusettaja, nyt ja aina.
Laki Paavo Lipposen toimesta. Asetuksen valmisteli Backman. Joten demareiden perua vesilaitkin.
- ppoioppppoo
SuomlaineNNN kirjoitti:
Laki Paavo Lipposen toimesta. Asetuksen valmisteli Backman. Joten demareiden perua vesilaitkin.
Arkkitehtinä toimi kepu. Ihan samoin kuin risulaissa ja erään sukulaisen tuulibisbeksessäkin.
Keskusta helvettiin maajussiensa kanssa.
- siinäpäseki
Heh valtakunnassa kaikki päin persettä. Eläke nousi 0 euroa ja elinkustannukset yli 50euroa kuukaudessa ei hyvin mene. Työttömiä tipahtaa joukolla peruspäivärahalle eikä varmasti mene hyvin. Meitä jo yli miljoona joilla ei mene enään hyvin. Kiristäkää vain lisää ja jakakaa velkarahaa (itsellenne). Huutakaa, haukkukaa ja jättäkää asiat hoitamatta
- Joko_on
miljoona rupua maassa?? Sehän on hirmuinen joukkovoima, ilmankos demarit ovat maamme suurin puolue.
Kaikki muuttuu maanantaina kun demarit pystyttävät yhdenpuolueen hallituksen ja porvarit saavat suksia vittuun.
Manna alkaa jälleen virrata rupujen pöydissäkin. Porvarit pannaan maksamaan. - tyuuyttthhhh
Joko_on kirjoitti:
miljoona rupua maassa?? Sehän on hirmuinen joukkovoima, ilmankos demarit ovat maamme suurin puolue.
Kaikki muuttuu maanantaina kun demarit pystyttävät yhdenpuolueen hallituksen ja porvarit saavat suksia vittuun.
Manna alkaa jälleen virrata rupujen pöydissäkin. Porvarit pannaan maksamaan.Nämä pörssipelurit ja veroparatiisisijoittajat ovat koko kansakunnan syöpä. Niitä viis kiinnostaa yksi pahainen valtio kansalaisineen. Niitä ei kiinnosta edes sijoituskohteena oleva yritys. Ne imevät sen kuiviin rahoistaan, vetävät sijoituksensa pois, kun ei enempää saa puristettua ja jatkavat matkaansa. Tälle me olemme antaneet täyden vallan.
- Kaikki_muuttuu
maanantaina, kun Antin hallitus aloittaa ja lopettaa tulonsiirtoelättien ryöväämisen. Pörssipelurit lähetetään hakemaan rahasäkit paratiisista ja kaikki yhtiöt kansallistetaan. Kansa saa sitten imeä ne kuiviin.
- juurinäi
SDP äkkiä yksin hallitusvastuuseen. Mitään ei sitten leikata se ihan varma. Ja palkkojen on noustava tai alamme lakkoon.
- Entäs_vaalit----
Pitäiskö vaalitkin pitää jossakin välissä kun gallupit ei äänestä
- Jarnak
Onneksi hallitusta ei valita huutoäänestyksellä,niin kuin ennen punakaartissa,vaan vapailla vaaleilla.Sosialismi ja kommunismi on ihmiskunnan suurin onnettumuus,syyttömiä ihmisiä tapettu ainakin 40 miljoonaa ,viimeisen sadan vuodes aikana ja tappaminen jatkuu Kiinassa ja Pohjois-koreassa.
- eijavieläkinei
SDP ja ihan yksin ei sen kanssa kukaan enään tee yhteistyötä. Huudetaan vain kaikkeen Ei --mitä yrittävät ei ei ei ei ei
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631207- 1071193
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146876Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64863- 68767
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108677- 56656
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto100653- 78581
- 41564