Suomesta ei saa ainakaan kunnon lager-oluita. Meillä on koko oluttuotanto kahden ison massatuottajan hallussa joiden mukaan 2 kauppaketjuakin myyvät. Ainoastaan lisenssillä tehtyä moskaa. Esim. Suomessa tehdyllä Heinekenilla ei ole mitään tekemistä oikean kanssa. Oikea Heineken suodatetaan merilevän läpi oikeanlaisen vaahdon aikaansaamiseksi ja väitän, että näin ei tapahdu Suomessa.
Oluen hinta on myös Suomessa huvittavalla tasolla ja onkin kumma miksi LIDL ei myy tuotteitaan Suomessa samalla hinnalla kuin muualla Euroopassa(ahneuttako?).
Esim. Kalliiksi mainitussa Sveitsissä saa paikallisesta ruokakaupasta saksalaista Löwenbräu olutta 6 isoa tölkkiä hintaan 1.60 €.
Kaikkea kalleutta ei voi välimatkoilla perustella, belgialainen Stella on Suomessa kultaakin kalliimpaa ja monessa maassa saa pullovedestäkin maksaa enemmän.
Suomalaisilla K-ja S -marketeilla on keskenään sovitut hinnat. Englantilainen Youngs bitter on alkossa 2€ halvempi kuin näissä kahdessa kaupassa.
Hyviä oluita osataan Suomessakin tehdä kuten alla oleva lista osoittaa, markkinointi on kyllä lastenkengissä. Suomalaisilla on kova pakko sotkea tuotteisiinsa Venäjää jossakin muodossa kuten Plevnan Siperia osoittaa. Länsimaissa elintarviketuotteissa "venäläisyys" missään muodossa ei ole plussaa.
http://www.ratebeer.com/country/finland/71/
Suomeen pitäisi saaada kauppoihin saksalaisia oluita kuten Paulaner, Hacker-Pschorr, Löwenbräu, Hörbräuhaus, Augustinerbräu, Spaten, Englannissa suosittu Carling jne. Eikä tarvitse mennä kuin Viroon niin tämä on jo tätä päivää.
Saako Suomessa kunnon oluita?
7
452
Vastaukset 7
- ddlrkt555
Eipä noita suomessa juuri ole, mitään hyviä oluita siis.
Kukko varmaan lähimpänä. On ihan suomalainen ja tekee täysmallasta. - Milisti
Saimaan juomatehdas tekee minun mielestäni loistavaa olutta hintaisekseen.
Varsinkin Saimaa sarja ja Marsalkan vaalea. - norsk_hydro
Koska olen ilkeä, sanon, että koska Suomessa on niin korkealaatuinen vesi, haluavat oluenpanijat sen myös maistuvan.
- RappionMerkki
Kehä III:n ulkopuolella ei ketään kiinnosta ulkomaalaiset oluet. Kotimainen kelpaa varsin mainiosti.
Tuollaiset Löövenpraut ja Hoohproihausit ovat helsinkiläisten homojen ja trendipelleilijöiden juomia.
Vuonna 1916 valitettiin, kun ei ollut leipää. Nyt valitetaan sitä, että kaupasta ei saa jotain belgialaisen Zepperleewenin pienpanimon persikkaportteria.- fgdfgdfgdfgd
Niin paljon kuin vihaankin käyttää sanaa, nyt on täydellinen aika siihen: LOL.
- wtrashmorons
Hyvä kirjoitus ja varsin aiheellinen. Suomalaiset vaan eivät ymmärrä oluista mitään ja varsinkin lageria juodaan vain humaltumistarkoituksessa. Meille voi siis myydä mitä vaan.
Nim. "RappionMerkki" todistaa väitteeni oikeaksi. - DDRSuomi
Hyviä eurooppalaisia lagereita saa jo hanoissa Ruotsissa ja Virossa. Englannissa hanoista saa italialaista Morettia joka on loistava lager.
Suomessa ei saa kilpailla omien valmistajien kanssa. Suomi ei ole oikea markkinatalousmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611630- 281245
- 851098
- 42907
- 67845
- 92814
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15789Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19735- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151649- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76603- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19512