MAAHANMUUTTAJA RAISKASI PORTTIKONGISSA

3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi tana noita tuomioita, kele, ja jos olisi ollut ennentään tuomioita, niin olisi saanut tukkualennuksen.
Eihän näillä tuomioilla ole mitään ennalta ehkäisevää vaikutusta, nauraavat paskaista naurua.

Äänestä

Suomen kahden jäljelläolevan suviksen, Vihreän Pöllön ja Peffa-ahon pöksyt kastuivat tuotakin lukiessa. He odottavat jo kovasti omalle kohdalle käyviä sultandom-kokemuksia.

Äänestä

"Vaasan hovioikeus on tuominnut 33-vuotiaan miehen yhden vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen raiskauksesta."

EI SIIS MITÄÄN TUOMIOTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

"Syyttäjä vaati miehelle noin kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Syyttäjän mukaan teko ei ollut lievä, koska uhri joutui käyttämään voimakasta vastarintaa puremalla ja raapimalla miestä."

"Hovioikeuden mukaan rangaistus oli kuitenkin ”oikeuskäytännön mukainen”. Miehellä ei ollut aiempia rikosrekisterimerkintöjä."

Ja kuten tiedämme on HoviRIKOLLISUUS antanut tuomioon lievennystä, jos tekijällä on ollut törkeitä rikoksia taustalla. Kuinka se nyt piti muka hyvänä sitä, ettei ollut aiempaa tuomioita, kun juuri törkeistä aiemista rikokisista se on nimeonomaan lieventänyt tuomiota. EI MITÄÄN JÄRKEÄ.

Eivätkä poliisi ja päättäjät näytä tajuavan, että naiset tarvitsevat pippurisumutteita ja muita poulustautumisvälineitä, ennen kuin kesän joukkoraiskausaalto Taharrush iskee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keinosiemennystä kirjoitti:

Porttikongiin ja pöksyt alas
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453437782283.html?utm_source=viestit&utm_campaign=viestit-share&utm_medium=social&utm_content=android.iltasanomat.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu