Hakkasin kirveenhamaralla pentujen sikapankin paskaksi ja ostin raketteja vaihteeksi reilummalla kädellä. Pennut vähän vinkuivat siitä että olisivat mielellään tänään syöneetkin jotain, mutta karjaisin niille että siellähän sitä on kinkun jämät vieläkin Mustin kipossa, kun ei Mustille kelvannut se oudosti haiskahtava ja vihertävä lihakimpale. Kyllä sitä meidän äijä kumminkin järsi vielä yöllä kun kävin kusaisemassa komeroon (vahingossa, kännissä kun mä olin, taas).
Kello alkoi lykkiä tommosta keskiyötä ja olisi pitänyt lähteä jonnekin torinkulmalle notkumaan ja palelemaan niiden s-nan rakettien takia, mutta kun mä olin ajanut auton päin seinää jo Tapanina niin milläs lähret. Mutta mä päätin että ammutaankin prkl ne raketit tosta parvekkeelta, kun ei siellä sitä joulukuustakaan enää ole, kun mä heitin sen kiljupäissäni sieltä alas. (Joku mummo meinasi jäädä alle, mutta niitähän on muutenkin liikaa, niitä mummoja.)
Stendari loimottaen mä tuikkailin niitä raketteja tuleen ja komeesti ne suhahtikin tosta parvekkeelta huitsin nevadaan. Valitettavasti vaan tonne naapuritaloon on vaan tommoset 10 m, ja jumalauta yksi Kollaa kestää -raketti pamahti suoraan vastapäisen Jehovan todistajan klasista läpi ja oli kuulema tehnyt kovastikin pahaa jälkeä sen äijän ristalliruunulle, assyrialaiselle kopeliinille, porontaljalle, jyygend-kaapistolle, 1700-luvun keinutuolille ja jollekin hemmetin minkkiröijylle joka sen päällä oli roikkunut...
Eli uudenvuodenlupaukseni että ei tänä vuonna mentäis oikeuteen tarttee kai nyt sitten perua vaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos et parempaan pysty, ole hiljaa äläkä tee mitään. Äläkä ainakaan avaa tietokonetta, saatikka internettiä. Haloo! Kukaan ei voisi typerämpää keksiä.
....