maailmanlopun ennustusten täyttyvän.Kyllä taas jaksaa tehdä kenttäpalvelusta.
ROHKAISEVAA
NÄHDÄ
21857
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ilolla odotamme vapautuksemme koittoa tästä kärsimystäja, kuolemaa ja tuskaa täynnä olevasta maailmasta. Kunpa tämän maailman kirja olisi jo pian luettu loppuunsa.
Jokainen maanjäristys, tuhotulva, katastrofi on todisteena jehovien pieleen menneistä maailmanlopun ennustuksista. Jehovien mukaan lopun on pitänyt tulla jo useita kertoja 1900-luvun puolella ja taitaa olla ensimmäiset Russelin maailmanlopun ennustukset tuolta 1800-luvun puolelta. Kristillisyys kunniaan ja harhaopit alas!
Koskaan ei sellaisessa mittakaavassa ole ollut sellaisia kärsimyksiä yhden sukupolven aikana, kuin nyt meidän aikanamme. Tietenki on ollut maanjäristyksiä ja muita katastrofeja ennen meitäkin, mutta nyt on ihmisiä enemmän paikoissa joissa sattuu näitä katastrofeja, ja sen seurauksena tulee muutkin globaaliset ongelmat. Mitä enennmmän ihmisiä sitä enenmmän tietenki kärsimyksiä. Eikä Jeesus puhunut pelkästään luonnonkatastrofeista lopun ajan merkeissä, vaan myös muista asioista joista huomata lopun ajan, nimittäin se millaisia ihmiset ovat meidän päivinämme ja kuvaus osuu nappiinsa juuri meidän päiviimme.
Mitä lähemmäksi näette "sen päivän" päivän tulevan, sitä kiireemmin teidän jehnujen pitäisi erota jeppulan todistajista.
-Corrector-
Mikäli et ole elänyt muina aikoina kuin meidän aikoinamme, sinun kannattaisi lukea historian kirjoja jotta saisit kuvan millaista elämä oli muinaisina aikoina. Näitä kirjoja lukemalla huomaat ihmisten olleen yllättävän samanlaisia niin ennen kuin tänäkin päivänä. Myös luonnon ilmiöt ovat olleet samanlaisia niin ennen kuin tänäkin päivänä. Huomaat myös ihmisiä kuolleen suurissa luonnon katastrofeissa jopa enemmän kuin meidän päivinämme, vaikka asutus olikin hajanaisempaa.
Ellet ole lukenut näitä historian kirjoja et ole kykenevä arvioimaan näitä "lopun ajan merkkejä".
"jehnujen .... jeppulan todistajista."
Corre: jos sinä et ala käyttämään siivompaa kieltä ja lopeta solvauksiasi, niin pyydän webbiä bannaamaan sinut.
Olet todella irvokas!
"Ellet ole lukenut näitä historian kirjoja et ole kykenevä arvioimaan näitä "lopun ajan merkkejä"."
Aivopestylle jehovantodistajalle sokeus on paras todiste. Riittää, että Vartiotorni hypettää, niin jehovatodistajat hihkuvat riemusta. Vaikka historia todistaisi toisin (vrt 607 eaa, maanjäristysten tiheys/tuhojen määrä...)
Jaanakaan ei tiedä että Jehova, (isolla kirjaimella) on Raamatussa kerrottu Jumala. Ei heitä ole useampia. Mikä ihmeen "kristillisyys" kunniaan? Rappiouskontojen "kristillisyyksiä" on tuhansia. Mikä heistä on paras, jota voit suositella? Jos tarkoitat kirkkoa, niin "salli minun nauraa" sanoi Pätkä!
Tuntuu olevan jehovien vaikea tajuta, että kristillisyyttä ei ole sidottu johonkin tiettyyn uskontoon. Jos niin olisi, niin ei se ainakaan jehovien lahko voisi olla, koska pieleen menneet maailmanlopun ennustukset ovat tehneet siitä väärän profeetan. Kristillisyys on sidottu siihen uskoon joka Sanassa määritellään.
muistaakseni jossainpäin raamattua sanotaan, että usko ilman tekoja on kuollut; demonitkin uskovat ja vapisevat; uskolla vanhurskaudeksi ja julkisella julistuksella pelastumiseksi.
Pelastus tulee uskon kautta, ja usko saa aikaan tekoja. Teot eivät pelasta vaan teot ovat osoituksena elävästä uskosta.
-Corrector-
Juuri ne teot saivat minut luopumaan jt uskonnosta koska ne teot eivät olleet raamatun mukaisia jehovantodistajilla, petyin siihen, mutta uskon silti edelleen. Kun näen millaisia ihmiset (JT:t) ovat nii pahaa tekee.
lopunajan merkkejä.Pikku kankkusessa ajatus harhaileeeee....
varoja vartiotorniseuralle.
Siellä on suuria rakennusprojekteja, jotka tähtäävät ei vuoden vaan kymmenien vuosien päähän.
Ei siellä enää taideta vakavasti maailmanloppua odottaakaan. Se on jätetty uskollisten nöyrien sananjulistajien harteille.
Sanoihan Rranz aikoinaan ennenkuin joutui mullan alle että loppua kannattaa odottaa vaikka siihen menisi miljoona vuotta.
Oletko kuullut moisesta miehestä mitään?
Hän oli se oraakkeli joka ilmoitti lopun tulevan 1975.
Vääränä ennustajana sai herraltaan tuomion ja joutui hautaan.
Kyllä se sinäkin sinne mullan alle joudut vai onko epäselvää?
petkuttajana kuin mullan alla oleva Franz.
"Hän oli se oraakkeli joka ilmoitti lopun tulevan 1975."
Missä ja milloin hän niin sanoi? Uskon kylläkin sinun tarkoittavan Australian konventtipuhetta, jossa hänen väitetään ilmoittavan tarkka ajankohta Harmageddonille, mutta se on vain luopioden keksimä valheellinen syytös.
Jos sinulla kuitenkin olisi jotain totuudenmukaisempaa näyttöä väitteellesi, niin odotan mielenkiinnolla.
"Vääränä ennustajana sai herraltaan tuomion ja joutui hautaan."
Siitäkin huolimatta mies eli paljon pitempään kuin ihmiset keskimäärin elävät ja tuon ns. ennustuksensa jälkeenkin lähes pari vuosikymmentä. Oli kuollessaan 99-vuotias, eli aika kova rangaistus Jumalalta antaa "väärän ennustajan" elää lähes kokonaisen vuosisadan.
"mutta se on vain luopioden keksimä valheellinen syytös."
Valheellinen syytös, joka on kuultavissa äänityksenä internetissä.
Pistä pääsi pensaaseen, usko valheisiin ja unohda aivotoiminta. Siinä avaimet vartiotornismiin.
"Valheellinen syytös, joka on kuultavissa äänityksenä internetissä."
En tarvitse ääninauhoitetta, vaan tässä se puheen "kriittinen" osa on tekstitettynä. Näytä minulle siitä se kohta, jossa Franz ilmoittaa tarkan ajan Harmageddonille, sillä itse en sitä ole löytänyt.
...wondering now, in, uh, the next few months, of this, uh, lunar calendar, what's gonna happen? And is it likely that the destruction of the whole wicked system of things will take place at the hands of Jehovah God, uh, the Great Executioner of his judgments against Satan and his wicked, uh, organization?
Well, uh, a lot will have to happen if it's to occur by September the fifth, the end of the lunar month of year Nineteen Hundred and Seventy Five, a lot will have to happen. And when you consider how much has to happen and uh, how if it depended on the normal, uh, outworking of things it seems very, uh, improbable, very unlikely, that all that has to take place in fulfillment of prophecy, will be accomplished by September the fifth, at sundown.
Not to say that God can not bring it about by then. He is almighty, and he has his time, and he acts on time. He is a precise timekeeper, and if it's, uh, his will to have everything accomplished by September the fifth, sundown, of this year, why it certainly can come to pass.
But then when we see how things are moving along, just gradually, and there is much to be accomplished according to the pross.. uh, prophecies, why uh, we begin to wonder, well, now will all these things happen in so short a period of time that is left?
"Pistä pääsi pensaaseen, usko valheisiin ja unohda aivotoiminta."
Siinä tapauksessa olisin todennäköisesti luopio.
melkein tuhat vuotta.
"oraakkeli" sai katsella peräkammarissaan vain murto-osan siitä