Kysyn, koska vaikuttaa siltä, että luotat tekoihin.
1234567... Miten pelastutaan?
28
79
Vastaukset
- teotjausko
Usko ilman tekoja on kuollut. Teot ovat siis yhtä tärkeitä kuin uskokin.
- sapatinpäivä23.1.16
Heitit 12345- kirjoittajalle kysymyksen. Aivan mielenkiintoista odottaa vastaus. Mutta, myös omasi.
Kun kerrot ja siitä katselen esim. tämän kivitettävän naisen ja kivittäjien, sekä Jeesuksen käymää keskustelua.
Kivittäjät saivat nähdä Tuomarin kannanottoa heidän sydämiin, ja läksivät.... Nainen, hänet tuomitsi laki, syntinen.
Jeesus istui tavallaan valta-asemansa puolesta senhetkisessä tuomionpäätäntähetkessä.
Mikä oli ohjeistus naiselle?
MENE - --- siis mene --- käskettiin mennä, mutta miten mennä?
tulisiko sitten ne "teot" jotka sydämestä ohjaa lain mukaiseen tekoihin.
---- mutta --- ÄLÄ --- enää --- SYNTIÄ --- TEE! ... Tämäkö sitten mättää kristittyjen kohdalla????? Armonkansalaisen matka???
Jumala ------ UUDESSA liitossa laittaa tahtonsa, eli lakinsa sydämeen""!!
Ettekö tunne kirjoituksia ja eksytte sentähden??
Jeesus seuratessaan Jumalan tahtoa, ei ehdointahtoin rikkonut lakia, siis tehnyt syntiä. Ei varastanut, eikä haureutta harjoittanut, sekä rakasti Isäänsä. --- noin lyhykäisesti---- ... "lain allako"? Ei vaan vapaana.'
Laki ei syyttänyt. Silloinhan ei olla lainalla,.
Me olemme lainalla, jos synti asuu sydämessä.
Mutta, kun ja koska halu tehdä parannus, se käsittää tämän Jeesuksen armoistuimen ääreltä lähtöä, vanhurskautettuna ja vapautettuna-
MENEMME, MUTTA EMME ENÄÄ SYNTIÄ TEHDEN. Vai olisiko muuta ajatusta tähän?? Pikkusen syntiä sieltä ja pikkusen tuolta, armon nimissä??
Ei. Sillä poljemme sovituksen kallisarvoista hintaa. Menemme ja kilvoittelemme Hengessä hyvän uskon kilvoitusta taistellen Perkelettä ja sen voimia vastaan. Hengessä... siis Jumalan Hengessä ja vetoamalla Sanaan, emme kumarra perkelettä jonka tuomio on edessäin.
Se ei ole lainalaisuutta, jos armonkansalainen sydämessään kunnioittaa ja vaeltaa Jumalan tahdossa. Siis älkäämme eksykö opettamaan laittomuuden henkeä, sillä silloin kylmenee useimpien rakkaus. --- ketä tarkoittaa??? ------ uskovia, jotka armoistuimen ääreltä lähtee..... Halpaa armoa ei pidä opettaa ja korottaa!!- sapatinpäivä23.1.16
Siis epätäydellisyys on lupa syntiin, sitähän tarkoitit.
Sapatti, sehän on ilonpäivä ja voi uskovana jakaa Taivaallisen Isän siunaaman päivän.
Niin, se päivä tuli Eedenissä ja samoin kuin miehen ja naisen välinen liittosuhde, jonka Jumala on siunannut, "mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi.
Niin, eihän se avioliittokaan ole täydellinen, siis kun mieli tekee, niin syntiin vaan, eikös niin, ettei vain ole lainalla!
Hieman sanoma on kirjoitettu silmiä avaavasti.
Mutta, eikös näin, että vaelletaan Hengessä. Hengessä vaeltamisessa rakkaus ei lihan himoa täytä. Siis tulee ne valinnat esiin.
Ei joutavanpäiväisyys astu sen lepopäivän tilalle, kuin ei muihinkaan asioihin, mikä rikkoo liittosuhdetta. ts. harjoita syntiä, tavalla tahi toisella, mikä tänään kylmentää useimpien rakkautta Herraansa. sapatinpäivä23.1.16 kirjoitti:
Siis epätäydellisyys on lupa syntiin, sitähän tarkoitit.
Sapatti, sehän on ilonpäivä ja voi uskovana jakaa Taivaallisen Isän siunaaman päivän.
Niin, se päivä tuli Eedenissä ja samoin kuin miehen ja naisen välinen liittosuhde, jonka Jumala on siunannut, "mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi.
Niin, eihän se avioliittokaan ole täydellinen, siis kun mieli tekee, niin syntiin vaan, eikös niin, ettei vain ole lainalla!
Hieman sanoma on kirjoitettu silmiä avaavasti.
Mutta, eikös näin, että vaelletaan Hengessä. Hengessä vaeltamisessa rakkaus ei lihan himoa täytä. Siis tulee ne valinnat esiin.
Ei joutavanpäiväisyys astu sen lepopäivän tilalle, kuin ei muihinkaan asioihin, mikä rikkoo liittosuhdetta. ts. harjoita syntiä, tavalla tahi toisella, mikä tänään kylmentää useimpien rakkautta Herraansa.Täydelliset eivät tarvitse Jeesusta.
- sapatinpäivä23.1.16
yurki1000js kirjoitti:
Täydelliset eivät tarvitse Jeesusta.
Sinä kiertelet Herrasi Sanan edessä kuin korkkiruuvi. Olin aikoinani aivan samanlainen ja lainasin raamattua kaltaistesi antaman opin mukaan, kunnes itse Sana Hengessä avasi ymmärrykseni Jumalan tahtoon. Siis tässä täysin Armon Herra vanhurskaudessa vaelletaan ja siksi tarvistenkin Jeesusta, että Hän Ylimmäisenä pappina on atava päivittäin Henkensä, että tuo Jumalan tahto toteutuisi elämässäsi ja siihen se sapatin lepokin perustuu.
Kohdaltasi vain pakkaa hapateopetus perinnäiskuvitus muuttamaan tuota Vapaudenlain käsitteitä, missä ollaan vapaita lainkohtaan elämässä. Vapaus on elää Hengessä sen mukaan, siis tehdä oikeita valintoja, kun päivään lähdetään rukouskammiosta armoistuimen äärestä. Siinä voi pyytää Herralta, voimaa päivään ja Hengen kautta sitten toteutuu Jumalan tahto.
Jos sitten tapahtuu se "rikkominen" siinäkin on kyse siitä että tehtään parannus. Ei se Jumalan lakia poista, vaan se laki nouvoo pysymään tiellä sen armoistuimen lähellä.
Mutta, meidän jokaisen edessä on Jumalan tahdon Pyhä ja vanhurskas laki, jonka päämääränä on kasvattaa meitä Hengessä rakkauteen ja niihin tekoihin, jotka ovat Hengen hedelmiä.
Huomaa - iso H - Hengen, ei hengen.
Tältäpohjalta kun jaat Herrasi edessä päivääsi, rukoillen seuraat Sapatin Herran askeleissa, niin olet Jumalan Kansan jäsen Kristuksen kautta. Siis en tarkoita minkään ulkoisen kirkonnimen autuutta tähän, vaan Jumalan Kansastahan puhutaan. Herralla on aina ollut oma kansa, siinä puhutaan uskollisuuksista ja Elämänkirjasta.
Siis ymmärrä täydellisyys Kristuksessa. Jumala on Pyhittänyt ja siksi vaelletaan Hänessä. Toisaalta siksi Kristuksessa olevaa ei voi sanoa saastaiseksi, eikä niin, että hänen PITÄISI tehdä syntiä, että joku lauman tuoksu barappaksen lailla olisi olemassa.
Ei, .... siis mennään yhdessä Hänessä eikä enää syntiä so. laittomuutta tehdä. Vaan Hengessä, rukoillen jokaiseen päivään rukouskammion kautta. Joka päivä on armonpäivä. Arjen askareet ja sitten hyvä pysähtyä sapattina jakamaan viikostaan edes se siksi päiväksi, että ollaan Kansana yhdessä, veisaten kiitoslaulua Herralle ja rukoillen toinen toisensa kanssa. - sapatinpäivä24.1.16
senverran lisään, että nyt pitää jo mennä maate aamua varten. Mutta mieti.
sapatinpäivä23.1.16 kirjoitti:
Sinä kiertelet Herrasi Sanan edessä kuin korkkiruuvi. Olin aikoinani aivan samanlainen ja lainasin raamattua kaltaistesi antaman opin mukaan, kunnes itse Sana Hengessä avasi ymmärrykseni Jumalan tahtoon. Siis tässä täysin Armon Herra vanhurskaudessa vaelletaan ja siksi tarvistenkin Jeesusta, että Hän Ylimmäisenä pappina on atava päivittäin Henkensä, että tuo Jumalan tahto toteutuisi elämässäsi ja siihen se sapatin lepokin perustuu.
Kohdaltasi vain pakkaa hapateopetus perinnäiskuvitus muuttamaan tuota Vapaudenlain käsitteitä, missä ollaan vapaita lainkohtaan elämässä. Vapaus on elää Hengessä sen mukaan, siis tehdä oikeita valintoja, kun päivään lähdetään rukouskammiosta armoistuimen äärestä. Siinä voi pyytää Herralta, voimaa päivään ja Hengen kautta sitten toteutuu Jumalan tahto.
Jos sitten tapahtuu se "rikkominen" siinäkin on kyse siitä että tehtään parannus. Ei se Jumalan lakia poista, vaan se laki nouvoo pysymään tiellä sen armoistuimen lähellä.
Mutta, meidän jokaisen edessä on Jumalan tahdon Pyhä ja vanhurskas laki, jonka päämääränä on kasvattaa meitä Hengessä rakkauteen ja niihin tekoihin, jotka ovat Hengen hedelmiä.
Huomaa - iso H - Hengen, ei hengen.
Tältäpohjalta kun jaat Herrasi edessä päivääsi, rukoillen seuraat Sapatin Herran askeleissa, niin olet Jumalan Kansan jäsen Kristuksen kautta. Siis en tarkoita minkään ulkoisen kirkonnimen autuutta tähän, vaan Jumalan Kansastahan puhutaan. Herralla on aina ollut oma kansa, siinä puhutaan uskollisuuksista ja Elämänkirjasta.
Siis ymmärrä täydellisyys Kristuksessa. Jumala on Pyhittänyt ja siksi vaelletaan Hänessä. Toisaalta siksi Kristuksessa olevaa ei voi sanoa saastaiseksi, eikä niin, että hänen PITÄISI tehdä syntiä, että joku lauman tuoksu barappaksen lailla olisi olemassa.
Ei, .... siis mennään yhdessä Hänessä eikä enää syntiä so. laittomuutta tehdä. Vaan Hengessä, rukoillen jokaiseen päivään rukouskammion kautta. Joka päivä on armonpäivä. Arjen askareet ja sitten hyvä pysähtyä sapattina jakamaan viikostaan edes se siksi päiväksi, että ollaan Kansana yhdessä, veisaten kiitoslaulua Herralle ja rukoillen toinen toisensa kanssa.En kierrä, vaan tunnustan olevani syntinen. Täydelliset ovat synnittömiä. Täydelliset eivät tarvitse Jeesusta.
- jatkopäivä26.1.2016
Huomenta vain yurki - jäi päivä väliin.
Mietitäänkö lausekettasi, "tunnustan olevani syntinen - ja sitten päädyt toteamukseen täydellisyydestä. Sitten siihen vedät loppupäätelmäsi, ettei täydelliset tarvitse Jeesusta ja tämä loppu oli mielenkiintoinen, oletko miettinyt?
Lähtökohtanahan oli se, että kun lähdemme uskontielle, pelastettuna ja armahdettuna. Okei. Pelastettuna meitä kehotetaan kulkemaan Vapahtajan askeleissa. Sekin varmaan on okei, eikös vain?
IsoKirja kertoo, ketkä pääsevät "taivaaseen", siis tarkoittaen paikkaa jossa ei ole mitään epäpyhää ja kauhistuksen tekijää ja paikka on Jumalan kätten töillä ja Voimalla rakennettu.
Siis portille jäi - synti- laittomuus, - sekä tietenkin nyt, mitä hait takaa, omavoimaiset ihmiset, jotka eivät tarvitse Jeesusta, ja näin myös tulkitsevat Jumalan Sanan - siis Jumalan tahdon, omalla mitalla., Eikös vain? Voihan siinä portilla olla ihmiset, Herra - sinun nimessäsi- olevia, kumonneet elämässä Pyhän ja Vanhurskaan lain mieleisekseen, että kokevat mahtuvansa ahtaasta portista sisälle, siis laittomuuden - rakkaudettomuuden portin kautta, synnin, joka on kylmentänyt rakkauden. Eikös siinä myös jos tarkastelet, on hyljätty Jeesus ja on omat askeleet esissä?
Siis ei tunneta kirjoituksia ja Jumalan voimaa! Perkelettä vastaan Jeesus kävi kasteensa jälkeen, -kirjoituksien kautta- . Kyllä rienaaja osasi kirjan ja vetosi kirjoituksiinkin -tavallaan- . Mutta se tapa tarjoaa kultaa ja kiiltoa, maailmaa -kunhan kumarrutaan- tämän herran edessä. Siinä on se muotojumalisuus - suomeksi hapate- .
Mutta, mitä sinun ja minun pitää katsoa Kristuksessa itseämme, kun parannuksen kautta meille mitataan armo ja vanhurskautus.
Eikös näytä "puhtoselta" ??? Aivan taivaskelpoiselta ! Halleluja. Jeshua . Siis Jumala pelastaa"! Sitähän Jeesus on Jeshua - Jumala pelastaa,.... ja siksi ...... juuri siksi ...... lähdemmekin Karitsan askeliin matkaan. Luemme armoitettuna ja puhdistettuna, pakanoina, jotka Jumala on puhdistanut ja sitä eivoi saastaiseksi sanoa, kilvoittelemaan Hyvän Uskon Kilvoitusta ja miten? Hengessä oikein isolla H-lla HENGESSÄ. Meinaan Jumala - Kristuksessa lupasi meille Pyhän Hengen ---voimaksi --- matkalle. Sydämeen kirkastamaan Jeesusta. Eikö Jeesus olekaan voimallinen meitä kuljettamaan voittosaatossa? --- kyllä --- ja me ei katsotakaan itseemme omaan voimaan, vanhan aatamin perään, vaan täydellisesti UUDEN,.
Uuden Aadamin, koska olemme --uudestisyntyneet-- YLHÄÄLTÄ!
Ja tämä uudestisyntynyt Jumalan voimasta ja armosta -puhtaana- Sanan voimasta ja sydämestään rakastuneena Ylkäänsä tekee valintansa tässä ajassa Jumalan Tahdon - eli lain HENGELLISEN mielen mukaan. Siis mehän luimme, että lain päämäärä on rakkaus.
Mitä suurinta on ??? Rakkaus, kaiken se peittää, kaiken se jne.
Tätä on Kristuksen askeleissa vaellus, Hänessä on elämä Jumalan valtakunnan lain mukaan, niin ei olla lain alla. Vasta, kun ehdoin tahdoin se rikotaan. Silloin laki osoittaa synnin, josta on tehtävä parannus. Siis rakkaus muuttaa väärän mielialan oikeisiin tekoihin.
Aina ihmisellä on vapaa valinta elämänpuulla, syökö vai ei.
Aina on valinta syökö hyvän ja pahantiedon puulla vai ei.
Kun olemme hedelmiä hamuamassa, on kysyttävä "Herra, onko tämä sinun tahtosi, - minun elämään- ! Siunaako se meidän väliämme, etten riko vastaasi??!
Kun Jeesus sanoi sille langenneelle naiselle, joka näki syntinsä ja kivittäjät poistuivat, "mene ja elä enää syntiä tee", hän varmasti mietti uudelleen ja päivittäin, jatkanko entisessä vai vaellanko uudessa. Tätä se on Kristuksen askeleissa vaellusta.
Sinä katsoit kirjoituksessasi itseesi. Siinä sanoit oikein - syntinen- .
Niin sitä saan minäkin omalta kohdin sanoa, ei meissä itsessä ole kuin se vanha-aatami. Mutta, eihän meidän siihen pidä katsoa. Sen siitti vanhempamme, mutta Hengen meihin siirtyi Jumalan Sanan kautta Uuden Aadamin siemenisyyteen ja kasvuun.
Katsotaan siihen ja kas, eikös olekin paljon parempi???
Siinä tämä hengellinen rakennus rakentuu ja tavallaan seurakuntaruumis Kristuksessa rakentuu hengelliseksi huoneeksi.
Tuon rakentaja on Herra itse ja nimi ... halleluja ... elämänkirjassa.
Siinä käymme Hengessä voittotaistelut Hengen asein pimeyden voimia vastaan. Pimeyshän ei saa valoa valtaan, mutta me saamme ollakin Valon lapsia, ja meille kelpaa JumalanKansalle Jumalan tahto, niin sapattia myöten. Kaikki on siunausta ja siksi Jeshua, Jumalan pelastaa on Sapatin Herra - Vapauden Herra, ja lopullisessa täydellisyydessä, jossa tehtävät on tehty on perillä. Lopullinen sapatin lepo. Nyt on erämaavaellusaikaa, otsa hiessä, joka päivä armon kansalaisena ja sapattina kuokka syrjään,, katsos Jumalalla on keidashetket. Aivan lupa tulla yhteen, ja seitsemännen päivän Hän pyhitti ja se on erotettuna Adamia varten.
Rakas veljeni Herrassa, Kansanlähetyksestä, hänelle jo nuorena opetettiin Jumalan lepopäivä, että se on lauantaimme. Aivan raamatusta ilman kiemurtelua hän se löysi. Ja sen ovat löytäneet monet maassamme, varmasti nämä adventistitkin. jatkopäivä26.1.2016 kirjoitti:

Rakas veljeni Herrassa, Kansanlähetyksestä, hänelle jo nuorena opetettiin Jumalan lepopäivä, että se on lauantaimme. Aivan raamatusta ilman kiemurtelua hän se löysi. Ja sen ovat löytäneet monet maassamme, varmasti nämä adventistitkin.Kiitos Jatko. Alkuun haluan sanoa, ettei sapatti pelasta. Niinikään minkään kirkon jäsenyys ei pelasta. Jeesus pelastaa. Hän pelastaa meidät armosta. Pelastusta ei voi ansaita mitenkään.
Sanoit: "Aina ihmisellä on vapaa valinta elämänpuulla, syökö vai ei. Aina on valinta syökö hyvän ja pahantiedon puulla vai ei."
Vapaa valintamme on käsittääkseni rajoitettu, kenties olematon. Perustelen käsitykseni sillä, että Luoja operoi suvereenisti OMAA luomakuntaansa. Hän toteuttaa OMAT suunnitelmansa. Siksi emme voi edes muuttaa Hänen aikataulujaan.
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=aivoituksensa&kirjat=kr
Pyytäisin perustelemaan Raamatulla miten ihminen tulee Herraan luottavaksi yksilöksi.- 1234567---
yurki1000js kirjoitti:
Kiitos Jatko. Alkuun haluan sanoa, ettei sapatti pelasta. Niinikään minkään kirkon jäsenyys ei pelasta. Jeesus pelastaa. Hän pelastaa meidät armosta. Pelastusta ei voi ansaita mitenkään.
Sanoit: "Aina ihmisellä on vapaa valinta elämänpuulla, syökö vai ei. Aina on valinta syökö hyvän ja pahantiedon puulla vai ei."
Vapaa valintamme on käsittääkseni rajoitettu, kenties olematon. Perustelen käsitykseni sillä, että Luoja operoi suvereenisti OMAA luomakuntaansa. Hän toteuttaa OMAT suunnitelmansa. Siksi emme voi edes muuttaa Hänen aikataulujaan.
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=aivoituksensa&kirjat=kr
Pyytäisin perustelemaan Raamatulla miten ihminen tulee Herraan luottavaksi yksilöksi.Älä hylkää Jumalan antamaa sapattin päivää, vaan pidä se pyhänäpäivänä. Ahdas portti löytyy Raamatuista v.1642 ja 1903 Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka HÄNEN KÄSKYNSÄ PITÄVÄT, että heidän voimansa elämän puussa olisi ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
Jeesus pelastaa, mutta yhtäkään käskyä Jumalan antamasta kymmestä käskystä ei tule kumota, eikä muuttaa toiseksi.
Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa. 1234567--- kirjoitti:
Älä hylkää Jumalan antamaa sapattin päivää, vaan pidä se pyhänäpäivänä. Ahdas portti löytyy Raamatuista v.1642 ja 1903 Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka HÄNEN KÄSKYNSÄ PITÄVÄT, että heidän voimansa elämän puussa olisi ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
Jeesus pelastaa, mutta yhtäkään käskyä Jumalan antamasta kymmestä käskystä ei tule kumota, eikä muuttaa toiseksi.
Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.Mitä virkaa armolla on? Laki oli olemassa ennen syntien lunastusta. Raamatun mukaan kukaan ei pysty täyttämään lakia. Juuri siksi kaikki tarvitsevat armoa.
"Jeesuksen kauhistuttava kärsimys ja kuolema"
http://bibelfokus.se/fi/node/269
Onko liikaa pyydetty, että laitat näkyviin ne Raamatun lauseet, jotka kertovat miten ihminen tulee Herraan luottavaksi yksilöksi?- jatkopäivä27.1.2016
yurki1000js kirjoitti:
Kiitos Jatko. Alkuun haluan sanoa, ettei sapatti pelasta. Niinikään minkään kirkon jäsenyys ei pelasta. Jeesus pelastaa. Hän pelastaa meidät armosta. Pelastusta ei voi ansaita mitenkään.
Sanoit: "Aina ihmisellä on vapaa valinta elämänpuulla, syökö vai ei. Aina on valinta syökö hyvän ja pahantiedon puulla vai ei."
Vapaa valintamme on käsittääkseni rajoitettu, kenties olematon. Perustelen käsitykseni sillä, että Luoja operoi suvereenisti OMAA luomakuntaansa. Hän toteuttaa OMAT suunnitelmansa. Siksi emme voi edes muuttaa Hänen aikataulujaan.
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=aivoituksensa&kirjat=kr
Pyytäisin perustelemaan Raamatulla miten ihminen tulee Herraan luottavaksi yksilöksi.Pyytäisin perustelemaan Raamatulla miten ihminen tulee Herraan luottavaksi yksilöksi.
okei.
Lainaan kysymykseesi Roomalaiskirjettä "Usko tulee kuulemisesta" ja tietenkin pitää kuulla tämä Sana, joka Jumalan suusta lähtee".
ja
Pyhä Henki - Hän kirkastaa Jumalan tahdon, Kristuksen, sijaisen merkityksen, sekä syyn kulkea Karistan askeleissa, kilvoitella hyvän uskon kilvoitus.
Sitten seuraavaan.
Sanoit: "Aina ihmisellä on vapaa valinta elämänpuulla, syökö vai ei. Aina on valinta syökö hyvän ja pahantiedon puulla vai ei."
Vapaa valintamme on käsittääkseni rajoitettu, kenties olematon. Perustelen käsitykseni sillä, että Luoja operoi suvereenisti OMAA luomakuntaansa. Hän toteuttaa OMAT suunnitelmansa. Siksi emme voi edes muuttaa Hänen aikataulujaan.
///
Okei.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että pelastukseemme on "vapaa valinta" rajattu tuohon Jumalan pelastussuunnitelmaan. Ahdas portti, on se käyntipaikka jossa meidät riisutaan itsestämme.
On pantava kaikki pois, mikä on esteenä perillepääsyyn, koska perille ei pääse mitään epäpyhää ja kauhistuksen tekijää.
Myös pelastus tarjotaan tämän Sanan kuulemisen kautta valittavaksi.
Herralla on vain rakkauden lapsia, sinne ei adoptoida väkisin ketään, vaan valinta on harkinnassamme, tahdommeko vai ei. Eikä edes rakkautta saa sytyttää väkisin "liian aikaisin", sillä pelastus on Jumalan työ jokaisen kohdalla.
Ketään ei saa "pakko kastaa", tai viedään rukousalttarille ja sanoa, "usko, usko, usko, joko uskot"! jne.
Vain Jumalan työ ihmisessä toimii siten, että hän ihmisenä näkee kättensä työn, joka johtaa kadotukseen, on Hengen kautta avattava mieliin se näköala, joka siten saa ihmisen kääntämään katseensa Pelastajaansa.
"Kuka voi pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista"!? raamatulla siteeraten.
Tähän Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen, josta vanhan, varjolainJumalan kansan aikaan lauloivat, Jeshua on pelastus, Siis Jumalan pelastaa. Kyllä vanhanliiton aikana Herraaseuraava Kansa tiesi, kuka on pelastaja ja sijaisuhrioppi olivat pappispalvelun kauttanäkyvillä, jossa ihminen tuli uhrin kanssa ja sen surma opetti sovituksen, sijaisesta. (vrt. Eden ja Jumala puki Adamin päälle nahkan.)
1Mo 3:21 Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä. Tässä oli tämä Golgatan sanoma jo nähtävillä. Jumalan Karitsa.
Meille tämä sijainen on Jeesus Ylimmäinen pappimme, joka nyt on taivaissa.,
Hän pelastaa,.. Ja kun olemme -- pelastettuja, vanhurskautettuja, -- niin meidän ei pidä katsoa omiin voimiin, (johon pyrit aina viittaamaan) vaan siihen Henkeen, joka on annettu voimaksi matkallemme. Tämä Henki kirkastaa aina meille jokapäiväisen armoistuimen ja sillä istuvan.
Henki on voimana matkalla, joka auttaa meitä voittamaan Perkeleen. Siis vastustaa syntiä, laittomuutta.
Ei siinä katsota itseemme, -vaan Herraan, Hän lupasi Pyhän Hengen voimaksi. Siis katsotaan Häneen.,
( sillä käsittääkseni omaat ropleeman, koska näet Jumalan tahdossa vaeltamisen lakihenkiseksi, liian pyhäksi ja siksi ihmisen omaksi työksi –pelastuakseen). Unohda tuo oma määrittelysi, jos tulkitsin oikein.
Kun ja koska löydät Sanaan muistiinmerkittynä viestin, että synti on [mitä?], niin se on -Jumalan lain rikkomista. Eikös vain??
Muistiinmerkittynä on, että "lain päämäärä on rakkaus". Rikomme synnissä rakkauden peruselementtiä vastaan ja -- rakkaus on kuitenkin ikuinen, eikös vain? Eli lakikin on näin ollen aina olemassa.
Uudessa liitossa, Uuden Aadamin kautta, tämä [ laki/rakkaus =elämä] on pantu sydämiimme, ettemme eksyisi kuoleman tekoihin ja siksi aina etsimme Hengen voiman päiviimme,. (Hengen voimassa/ta.)
koska emme voi turvata omiin voimiin., hartiat eivät riitä.
Rukouskammion kautta sitten arkeen ja taipaleelle, valintojen hetkissä Henki meidän sydämessä auttaa valitsemaan sen Elämänpuun hedelmän. Eli varjelee synnistä. Nämä ovat niitä meidän valintojamme. Okei.
vielä valinnoista Herranpöydässä.
Jeesus on tämä elämänpuu tässä ajassa, Joka syö, syö elämäksi.
Tässä on minun ruumiini, murrettu ruumis ja veri, sovintoveri,
Tämä Kristuksen kuolema, sen muisto, minkä Herran pöydässä vietetään on elämä, Hän on elämänantaja.
Ja jos siihen pöytääkin käydään ja muistetaan sellainen rikkomus, joka matkan tekee hitaaksi, vaikkapa veljeä kohtaan, jätetään ateria väliin ja käydään sopimassa. Senjälkeen palataan pöytään.
Tätä Uusitestamentti opettaa. Sielunhoidollinen näköala, eli vapauttava.
Herran-Pyhällä-Kansalla ei ole muuta Hengen lakia kuin Herran laki. Eikös vain?
Se on Hengellinen, vanhurskas ja Pyhä. Eikä sitä tahalteen lähdetä rikkomaan.
Mutta, todeten, taivaassa on laki - Jumala - ajassa on laki - koska Jumala on kaiken Luoja. Lähimmäisemme on Jumalan luoma. Rakastammeko tänään Jumalan luomaa - laki puuttuu rakkaudettomuuteen, ollaan lain alla. Mutta Hengessä vaeltava rakastaa luotua. Tämä esimerkkinä. Siis laki on aina olemassa ja sen sisältö oli tämä rakkaus. Kristuksen tuoman elämänpuun hedelmistä elämme ja saamme iankaikkisen elämän, armolahjan jatkopäivä27.1.2016 kirjoitti:
Pyytäisin perustelemaan Raamatulla miten ihminen tulee Herraan luottavaksi yksilöksi.
okei.
Lainaan kysymykseesi Roomalaiskirjettä "Usko tulee kuulemisesta" ja tietenkin pitää kuulla tämä Sana, joka Jumalan suusta lähtee".
ja
Pyhä Henki - Hän kirkastaa Jumalan tahdon, Kristuksen, sijaisen merkityksen, sekä syyn kulkea Karistan askeleissa, kilvoitella hyvän uskon kilvoitus.
Sitten seuraavaan.
Sanoit: "Aina ihmisellä on vapaa valinta elämänpuulla, syökö vai ei. Aina on valinta syökö hyvän ja pahantiedon puulla vai ei."
Vapaa valintamme on käsittääkseni rajoitettu, kenties olematon. Perustelen käsitykseni sillä, että Luoja operoi suvereenisti OMAA luomakuntaansa. Hän toteuttaa OMAT suunnitelmansa. Siksi emme voi edes muuttaa Hänen aikataulujaan.
///
Okei.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että pelastukseemme on "vapaa valinta" rajattu tuohon Jumalan pelastussuunnitelmaan. Ahdas portti, on se käyntipaikka jossa meidät riisutaan itsestämme.
On pantava kaikki pois, mikä on esteenä perillepääsyyn, koska perille ei pääse mitään epäpyhää ja kauhistuksen tekijää.
Myös pelastus tarjotaan tämän Sanan kuulemisen kautta valittavaksi.
Herralla on vain rakkauden lapsia, sinne ei adoptoida väkisin ketään, vaan valinta on harkinnassamme, tahdommeko vai ei. Eikä edes rakkautta saa sytyttää väkisin "liian aikaisin", sillä pelastus on Jumalan työ jokaisen kohdalla.
Ketään ei saa "pakko kastaa", tai viedään rukousalttarille ja sanoa, "usko, usko, usko, joko uskot"! jne.
Vain Jumalan työ ihmisessä toimii siten, että hän ihmisenä näkee kättensä työn, joka johtaa kadotukseen, on Hengen kautta avattava mieliin se näköala, joka siten saa ihmisen kääntämään katseensa Pelastajaansa.
"Kuka voi pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista"!? raamatulla siteeraten.
Tähän Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen, josta vanhan, varjolainJumalan kansan aikaan lauloivat, Jeshua on pelastus, Siis Jumalan pelastaa. Kyllä vanhanliiton aikana Herraaseuraava Kansa tiesi, kuka on pelastaja ja sijaisuhrioppi olivat pappispalvelun kauttanäkyvillä, jossa ihminen tuli uhrin kanssa ja sen surma opetti sovituksen, sijaisesta. (vrt. Eden ja Jumala puki Adamin päälle nahkan.)
1Mo 3:21 Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä. Tässä oli tämä Golgatan sanoma jo nähtävillä. Jumalan Karitsa.
Meille tämä sijainen on Jeesus Ylimmäinen pappimme, joka nyt on taivaissa.,
Hän pelastaa,.. Ja kun olemme -- pelastettuja, vanhurskautettuja, -- niin meidän ei pidä katsoa omiin voimiin, (johon pyrit aina viittaamaan) vaan siihen Henkeen, joka on annettu voimaksi matkallemme. Tämä Henki kirkastaa aina meille jokapäiväisen armoistuimen ja sillä istuvan.
Henki on voimana matkalla, joka auttaa meitä voittamaan Perkeleen. Siis vastustaa syntiä, laittomuutta.
Ei siinä katsota itseemme, -vaan Herraan, Hän lupasi Pyhän Hengen voimaksi. Siis katsotaan Häneen.,
( sillä käsittääkseni omaat ropleeman, koska näet Jumalan tahdossa vaeltamisen lakihenkiseksi, liian pyhäksi ja siksi ihmisen omaksi työksi –pelastuakseen). Unohda tuo oma määrittelysi, jos tulkitsin oikein.
Kun ja koska löydät Sanaan muistiinmerkittynä viestin, että synti on [mitä?], niin se on -Jumalan lain rikkomista. Eikös vain??
Muistiinmerkittynä on, että "lain päämäärä on rakkaus". Rikomme synnissä rakkauden peruselementtiä vastaan ja -- rakkaus on kuitenkin ikuinen, eikös vain? Eli lakikin on näin ollen aina olemassa.
Uudessa liitossa, Uuden Aadamin kautta, tämä [ laki/rakkaus =elämä] on pantu sydämiimme, ettemme eksyisi kuoleman tekoihin ja siksi aina etsimme Hengen voiman päiviimme,. (Hengen voimassa/ta.)
koska emme voi turvata omiin voimiin., hartiat eivät riitä.
Rukouskammion kautta sitten arkeen ja taipaleelle, valintojen hetkissä Henki meidän sydämessä auttaa valitsemaan sen Elämänpuun hedelmän. Eli varjelee synnistä. Nämä ovat niitä meidän valintojamme. Okei.
vielä valinnoista Herranpöydässä.
Jeesus on tämä elämänpuu tässä ajassa, Joka syö, syö elämäksi.
Tässä on minun ruumiini, murrettu ruumis ja veri, sovintoveri,
Tämä Kristuksen kuolema, sen muisto, minkä Herran pöydässä vietetään on elämä, Hän on elämänantaja.
Ja jos siihen pöytääkin käydään ja muistetaan sellainen rikkomus, joka matkan tekee hitaaksi, vaikkapa veljeä kohtaan, jätetään ateria väliin ja käydään sopimassa. Senjälkeen palataan pöytään.
Tätä Uusitestamentti opettaa. Sielunhoidollinen näköala, eli vapauttava.
Herran-Pyhällä-Kansalla ei ole muuta Hengen lakia kuin Herran laki. Eikös vain?
Se on Hengellinen, vanhurskas ja Pyhä. Eikä sitä tahalteen lähdetä rikkomaan.
Mutta, todeten, taivaassa on laki - Jumala - ajassa on laki - koska Jumala on kaiken Luoja. Lähimmäisemme on Jumalan luoma. Rakastammeko tänään Jumalan luomaa - laki puuttuu rakkaudettomuuteen, ollaan lain alla. Mutta Hengessä vaeltava rakastaa luotua. Tämä esimerkkinä. Siis laki on aina olemassa ja sen sisältö oli tämä rakkaus. Kristuksen tuoman elämänpuun hedelmistä elämme ja saamme iankaikkisen elämän, armolahjanKiitos Jatkopäivä. Hyvän leivän tarjosit:)
Pois siis lakihenkisyys meistä. Luottakaamme Luojamme armoon ja anokaamme voimaa ja kestävyyttä ylhäältä. Koska olemme vanhan aatamin lihassa on selvää, että lankeamme. Liha ei pyhity täällä ajassa. Niissä tilanteissa meitä auttaa Pyhä Henki. Ilman Häntä emme ymmärtäisi kääntyä ja lähteä kulkemaan kohti rakastavaa Isäämme.
Luuk 15:13 Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti. 15:14 Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta. 15:15 Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja. 15:16 Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. 15:17 Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! 15:18 Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi 15:19 enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.' 15:20 Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
> Oulun profeetta kertoi 11.6.1961 Jumalan sanovan, että "Suomi on rakkain kansani Israelin jälkeen." Koska "Efraim ja häneen liittyneet Israelin heimot" ovat kadoksissa, niin Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ei liene voinut antaa tällaista rakkauden tunnustusta kuin tuhlaajapoika-"lempilapselleen Efraimille" (Jer. 31:16-20), jonka oli luvannut "tuoda takaisin pohjoisesta maasta (=Finland?) aikojen lopussa" ja pitää "esikoisenaan" (Jer. 31:2-9) ennen vanhempaa Juudaa (nyky-Israelia). <
http://fkf.net/Kadonneet/index.html#profeetallinen
- 1234567---
Luotan Jeesuksen Kristuksen tekoihin ristillä puolestani. Parempi on olla lain alla kuin vankilassa, olipa sitten vanhurskas, tai epävanhurskas.
1234567... Miten tullaan Herraan luottavaksi ihmiseksi Raamatun mukaan? Miten sinä sait kuolemattomuuden?
odotan
- helppo-nakki
"Miten pelastutaan?"
Laskemalla pelastuvene uppoavasta laivasta ja menemällä veneen kyytiin. Voidaan käyttää myös pelastuslauttaa, jos vene on jo täysi. Pelastusliivejä ei kannata unohtaa.- vai.että.liivit
Oletko unohtanut, että se kansojen meri, mikä pauhaa onkin tulessa. Helvetin tuli, miten meinasit seilata sen keskellä. Happikin sinulta loppuu siinä.
- torillatavataan
Ei ollut minulle, mutta vastaan silti. Pelastus on niille, jotka tekevät uuden liiton Jumalan kanssa ja joiden nimi on Kristuksen elämän kirjassa, ts, henkilökohtainen suhde vapahtajaan. Mutta tähän on tähdennettävä, että Jeesus on paitsi vapahtaja myös Herra. Ja mitä sanotaan niistä, jotka sanovat HerraHerra mutta eivät TEE hänen taivaallisen Isänsä tahtoansa? Ne eivät pääse taivasten valtakuntaan. Ja mikä on taivasten valtakunta? Se on Herran tahto meidän sydämessämme.
Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! Kaiken päivää minä sitä tutkin.Ps. 119:97-98Torilla. Miten tehdään uusi liitto? Kristityillä on valistusvastuu. Miten jumalaton maailma voi pelastua?
- Näinkin.Jeesus
Tämä on uusi liitto minun veressäni, sanoo Jeesus. Tule ja seuraa minua, eli Karitsan askeliin, siis mene, mutta älä enää syntiä tee.
Synti on laittomuutta, jossa kylmenee useimpien rakkaus. Synnin palkka on kuolema. Jumalan sanat tuomiolla, kun sanottiin "Herra, emmekö sinun nimessäsi --tehty sitä ja tätä-- . Siis puhuivat he, jotka esiintoivat uskonsa tavalla, joka kielsi Jumalan lain.
Sillä Herra sanoi - En tunne teitä -- te laittomuuden tekijät. Siis laittomuuden esiintuovat opettajat - jäivät tuntemattomaksi.,
Mat 5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Mat 5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ---->ei laista katoa pieninkään kirjain, ---->ei ainoakaan piirto, >>>ennenkuin kaikki on tapahtunut. <<<<<
Mat 5:19 Sentähden,>>>> joka purkaa<<< yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja >>>>sillä tavalla opettaa ihmisiä, <<<<
!!!! se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; !!!!
>> mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, <<<
!!!!! se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. !!!!!!
Mat 5:20 Sillä minä sanon teille:
ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten,
niin te
ette pääse taivasten valtakuntaan. !!!
Tämäkin on pääsyn ehto - pelastuksessa. Opettaa armonkansalaisille Jumalan tahdon periaatteet ja noudattaa niitä itsekin. Se erottaa meidät maailmasta ja muotojumalisuudesta., - omakyseinen.asia
Matt. 7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
Siis on kyse MINUN valinnasta, ei naapurin. Olenko MINÄ laittomuuden tiellä, jota ei Jumala tunne!
Tätä pitää kysyä itseltä Herran edessä. - torillatavataan
yurki1000js kirjoitti:
Torilla. Miten tehdään uusi liitto? Kristityillä on valistusvastuu. Miten jumalaton maailma voi pelastua?
No mitä sanoo Jeesus:
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"Matt. 28:19
Liiton merkiksi otetaan kaste.
Mutta pelkkä rituaali ei tietenkään ole se liitto eikä pelasta:
"Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta."2. Kor. 13:5
Teot ei pelasta vaan usko:
"Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva"Room. 10
Mutta Jos kerran Jeesus on Herra, niin Hänen palvelijansa tulee toteuttaa Hänen tahtonsa, joka on sama kuin Isällä.
"Miksi te sanotte minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee mitä minä sanon?Luuk. 6:46 torillatavataan kirjoitti:
No mitä sanoo Jeesus:
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"Matt. 28:19
Liiton merkiksi otetaan kaste.
Mutta pelkkä rituaali ei tietenkään ole se liitto eikä pelasta:
"Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta."2. Kor. 13:5
Teot ei pelasta vaan usko:
"Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva"Room. 10
Mutta Jos kerran Jeesus on Herra, niin Hänen palvelijansa tulee toteuttaa Hänen tahtonsa, joka on sama kuin Isällä.
"Miksi te sanotte minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee mitä minä sanon?Luuk. 6:46Thanks Torilla. Uskoni mukaan pelastava usko annetaan ylhäältä, armosta, ilmaiseksi. Uskoni mukaan kukaan ei kiinnostu pelastuksesta, ellei Luoja kutsu ensin.
Sain kutsun ollessani keski-ikäinen. Raamatun mukaan Jumala saattaa kutsua kolme kertaa. Kuulin taannoin, että eka kutsu tulee lapsuudessa tai nuoruudessa. Toka kutsu tulee aikuisuudessa. Kolmas kutsu tulee vanhuudessa. Kaikesta päättäen olin torjunut lapsuuden aikaisen kutsun. Ei haittaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan:)
Vastattuani Jumalan kutsuun, aloin lukea Raamattua etsijän mielellä ja Kristuksen sana elävöitti minut.
Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
Room. 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
- Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=joh 4&kirjat=kr
- pyhpyh
Täällä taas joku ei tiedä mitä väittää. Sanoo, että täydelliset eivät tarvitse Jeesusta ...
Vaan Jeesus sanoi näin: "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." (Matt. 5:48)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs481281- 1581097
- 61977
- 8772
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli180771Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää27756Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä51751- 11739
- 346718
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti78675