Anarkismia

Eilinen Ylen Perjantai ohjelma oli anarkismin tyrkyttämis ohjelma.
En tiedä mihin tällaisilla ohjelmilla pyritään. Romuttamaanko koko yhteiskunta ja sen järjestelmä.
Itselleni tuli järkyttynyt olo. Ihmisarvosta ja tasa-arvosta puhutaan, mutta tämän ohjelmaan vedetyn henkilön keho kieli kaikkea muuta. Pelottavaa.
132297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 132

Vanhimmat

tyrkyttämisohjelma, pitää muistaa kirjoittaa yhdyssanat oikein.

Äänestä

Taustalla on islamin invaasio. Näkeehän tämän median touhuista. Milloinkaan ei media ole riittävällä tarmolla kritisoinut islamia vaan sanoo näitä isisin kauheuksia terrorismiksi vaikka ne kuuluu islamiin olennaisena osana. Media edesottamuksillaan suosii joko tietoisesti tai tiedostamatta islamin nousua maassammekin. Puhun sekulaarimediasta erityisesti.

Äänestä
  • Ehkä väärin oli sanoa milloinkaan, mutta ainakin tänä nykyisenä aikana tämä on ollut yhtä islamin ylistystä varsinkin ylellä.

    Äänestä

Minusta pelottavaa on se, että halutaan murentaa järjestäytynyt yhteiskunta. Niinkuin tämäkin henkilö sanoi, että valtiot pois, rajat auki, Tervetuloa kaikki. Siis vihollisetkin on tervetulleita? terroristit sun muut vai? Eikö enää ole oikeutta puolustaa ja suojella itseään. Ei ihminen ole pelkästään hyvä, ihminen kykenee kaikenlaisiin hirmutekoihin, mitä Isiskin on osoittanut. Varmaan aikamme pelottavimmat anarkistit, ja hekin ovat myös tervetulleita, vai?
Vapaus ilman vastuuta on mielivaltaa, ja sitähän anarkismi on.
Niin kauan kun maailmassa on muitakin ihmisiä, jonkinlaiset pelisäännöt pitää olla ja järjestelmä, joka niitä valvoo.

Äänestä
  • He haluaisivat omat pelisääntönsä. Siinä mielessä se ei ole mitään anarkismia, koska oikea anarkismi ei hyväksy mitään yhteisiä pelisääntöjä. Jos nuo "anarkistit" olisivat todellisia anarkisteja, heidän pitäisi hyökätä omia "oikeita oppejaan" vastaan. :D

    Äänestä

  • >Varmaan aikamme pelottavimmat anarkistit, ja hekin ovat myös tervetulleita, vai?
    Isishän on anarkismin vastakohta: heidän yhteiskunnassaan, jota he päissään tavoittelevat maapallon laajuiseksi, on äärimmäisen tiukat säännöt, joiden rikkomisesta seuraa äärimmäiset rangaistukset. Melko vapaa ja vapaamielinen länsimainen yhteiskunta on siihen verrattuna – ja varmaan isisläisten mielestäkin –lähes anarkiaa.

    Äänestä

Hyvä että paljastavat todelliset karvansa Ylelläkin. Onhan se kuultanut läpi jo pitkään, eikä edes kuultanut läpi vaan näkynyt ja kuulunut myös suoraan, että "tasa-arvo ja ihmisoikeudet" tarkoittavat heillä ja heidän hengenheimolaisillaan suomeksi käännettyinä totalitarismia ja "väärin ajattelevien" väkivaltaista alistamista.

Äänestä
  • >"tasa-arvo ja ihmisoikeudet" tarkoittavat heillä ja heidän hengenheimolaisillaan suomeksi käännettyinä totalitarismia ja "väärin ajattelevien" väkivaltaista alistamista.
    Nyt pitää kyllä todeta, että kuulostaa siltä kuin olisit jotenkin sekaisin. En usko että Ylestä löytyy ainuttakaan, joka ajattelisi noin. Yksittäiset ohjelmat voivat tietysti provosoida, ja tässä tapauksessa näköjään onnistuivat ehkä turhankin hyvin.
    Kyllä Ylellä on sellaisiakin ohjelmia ollut, joiden tekijät todella kannattivat totalitarismia ja toismielisten väkivaltaista alistamista. Niistä on vain jo aikaa 30–50 vuotta.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >"tasa-arvo ja ihmisoikeudet" tarkoittavat heillä ja heidän hengenheimolaisillaan suomeksi käännettyinä totalitarismia ja "väärin ajattelevien" väkivaltaista alistamista.

    Se on vaan siinä, että tää lössi täällä ei voi sietää ohjelmia, joissa esitellään molemmat vastakkaiset mielipiteet. Heidän teeveeseiskan sontaluukkunsa sun muut mitä vitun vittulaiset ovat totalitarismin mallimedioita. Vain yhden suunnan torvi toitottaa.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    >Heidän teeveeseiskan sontaluukkunsa sun muut mitä vitun vittulaiset ovat totalitarismin mallimedioita. Vain yhden suunnan torvi toitottaa.
    Heh. TV7:n käsitys keskusteluohjelmasta on se, että sekä juontaja että vieraat edustavat kaikki samaa agendaa, jolloin syntyy miellyttävä keskustelu ilman journalismin häivääkään. Samaa agendaa edustavat tosin lähes kaikki katsojatkin.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >"tasa-arvo ja ihmisoikeudet" tarkoittavat heillä ja heidän hengenheimolaisillaan suomeksi käännettyinä totalitarismia ja "väärin ajattelevien" väkivaltaista alistamista.
    Nyt pitää kyllä todeta, että kuulostaa siltä kuin olisit jotenkin sekaisin. En usko että Ylestä löytyy ainuttakaan, joka ajattelisi noin. Yksittäiset ohjelmat voivat tietysti provosoida, ja tässä tapauksessa näköjään onnistuivat ehkä turhankin hyvin.
    Kyllä Ylellä on sellaisiakin ohjelmia ollut, joiden tekijät todella kannattivat totalitarismia ja toismielisten väkivaltaista alistamista. Niistä on vain jo aikaa 30–50 vuotta.

    Ethän sinä mitään huomaa tietenkään, kun olet itse samaa laumaa :D

    Tiedoksi, etten rupea nyt huvittelemaan kanssa(nne)si, kinaamaan ja soittamaan suuta. Sellaista voidaan tehdä joskus toiste paremmalla ajalla, jos huvittaa. Kirjoitin vain tuon viestini, koska niin olen ajatellut jo kauan.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Se on vaan siinä, että tää lössi täällä ei voi sietää ohjelmia, joissa esitellään molemmat vastakkaiset mielipiteet. Heidän teeveeseiskan sontaluukkunsa sun muut mitä vitun vittulaiset ovat totalitarismin mallimedioita. Vain yhden suunnan torvi toitottaa.

    Minä en ole katsonut tuota ohjelmaa. Kirjoitin yleisellä tasolla. Teeveeseiskaa en ole katsonut koskaan, enkä tiedä millainen se on.

    Äänestä

  • Niin, ja millaisen vainon kohteeksi ovatkaan joutuneet ne, jotka puolustavat tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia?

    ”Viisi näkyvää rasismin ja vihapuheen vastustajaa kertoo, millaista on elää keskellä solvausten ja tappouhkauksien vyöryä”.

    Kaikkia näitä ”toisinajattelijoita” pyritään vaientamaan kaikin tavoin.

    ”Anonymiteetti on vienyt ihmisiltä käytöstavat.”, ”Yhteiskunta muuttuu kokoa ajan pahempaan suuntaan. Oikeusvaltion periaatteilla pyyhitään kohta takamusta.”

    ”Ihmisiä ollaan jakamassa eriarvoisiin oikeudellisiin ryhmiin. Alinta kastia ovat turvapaikanhakijat, joilla ei ole mitään oikeuksia.”

    Ja taitaa vain olla ajan kysymys, milloin väkivaltaisuudet puhkeaa koska niihin kiihotetaan koko ajan?

    ”… tällä menolla joku kohta kuolee, ja vasta sen jälkeen ruvetaan puuhaamaan muutoksia. Nettikeskusteluun asetetaan rajoja ja saatetaan jopa mennä yksilönvapauden rajoittamiseen saakka, Timonen aprikoi.”
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012321000108_uu.shtml

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Niin, ja millaisen vainon kohteeksi ovatkaan joutuneet ne, jotka puolustavat tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia?

    ”Viisi näkyvää rasismin ja vihapuheen vastustajaa kertoo, millaista on elää keskellä solvausten ja tappouhkauksien vyöryä”.

    Kaikkia näitä ”toisinajattelijoita” pyritään vaientamaan kaikin tavoin.

    ”Anonymiteetti on vienyt ihmisiltä käytöstavat.”, ”Yhteiskunta muuttuu kokoa ajan pahempaan suuntaan. Oikeusvaltion periaatteilla pyyhitään kohta takamusta.”

    ”Ihmisiä ollaan jakamassa eriarvoisiin oikeudellisiin ryhmiin. Alinta kastia ovat turvapaikanhakijat, joilla ei ole mitään oikeuksia.”

    Ja taitaa vain olla ajan kysymys, milloin väkivaltaisuudet puhkeaa koska niihin kiihotetaan koko ajan?

    ”… tällä menolla joku kohta kuolee, ja vasta sen jälkeen ruvetaan puuhaamaan muutoksia. Nettikeskusteluun asetetaan rajoja ja saatetaan jopa mennä yksilönvapauden rajoittamiseen saakka, Timonen aprikoi.”
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012321000108_uu.shtml

    Tässäkin pitää miettiä, mikä oli syy ja mikä on seuraus. Jos sitä toistuvasti syyllistetään ja haukutaan mielipiteiden takia natsiksi, roskasakiksi, luuseriksi ties miksi, niin alkaahan sieltä toiseltakin puolelta tulemaan. Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • kristitty- kirjoitti:

    Ethän sinä mitään huomaa tietenkään, kun olet itse samaa laumaa :D

    Tiedoksi, etten rupea nyt huvittelemaan kanssa(nne)si, kinaamaan ja soittamaan suuta. Sellaista voidaan tehdä joskus toiste paremmalla ajalla, jos huvittaa. Kirjoitin vain tuon viestini, koska niin olen ajatellut jo kauan.

    >Ethän sinä mitään huomaa tietenkään, kun olet itse samaa laumaa :D
    Sinä tapauksessahan olen siis asiantuntija ja tiedän mistä puhun.

    Äänestä

  • pelottavaa kirjoitti:

    Tässäkin pitää miettiä, mikä oli syy ja mikä on seuraus. Jos sitä toistuvasti syyllistetään ja haukutaan mielipiteiden takia natsiksi, roskasakiksi, luuseriksi ties miksi, niin alkaahan sieltä toiseltakin puolelta tulemaan. Sitä saa mitä tilaa.

    Aivan, siksi seurausta ei pidä selittää syyksi kuten nyt yrität kovasti tehdä.

    Äänestä

Ei siinä mitään anarkismia tyrkytetty, vaan anarkistityttö sai vapaasti kertoa, että hänen kokemuksensa perusteella turvallisuutta eivät horjuta turvapaikanhakijat, vaan supisuomalaiset nettijuntit, kadulla uhkailevat "rajat kiinni" jengit, samanlaiset kusipääkekkulit, jotka ovat pesiytyneet tällekin foorumille, peräkammarirasisistit ja megatason mulkut, jotka hänellekin lähettävät tappo- ja raiskausuhkauksia ihan kuten tämäkin lössi täällä.

Todennäköisesti samaa lössiä ja simelius vielä päälle.

Äänestä
  • Kyllä siinä maahanmuuttoasiassakin pitää olla jalat massa ja realiteetit tunnustaa. Niinkuin jotkut maahanmuuttajat itsekin sanoo, ettei kaikki tule tänne hyvin aikein ja hekin pelkäävät. Jos he ovat vainonneet heitä heidän kotimaassaan niin tuskinpa he täälläkään jättävät heitä rauhaan. Monissa tänne tulevissa maissahan on sisällissota. Ei se auta, että me tänne toivotetaan heidät tervetulleiksi tänne tappelemaan.

    Äänestä

  • pelottavaa kirjoitti:

    Kyllä siinä maahanmuuttoasiassakin pitää olla jalat massa ja realiteetit tunnustaa. Niinkuin jotkut maahanmuuttajat itsekin sanoo, ettei kaikki tule tänne hyvin aikein ja hekin pelkäävät. Jos he ovat vainonneet heitä heidän kotimaassaan niin tuskinpa he täälläkään jättävät heitä rauhaan. Monissa tänne tulevissa maissahan on sisällissota. Ei se auta, että me tänne toivotetaan heidät tervetulleiksi tänne tappelemaan.

    Tänne ei kylläkään toivoteta ketään tervetulleeksi ennen kuin turvapaikanhaun perusteet on tutkittu. Todennäköisesti tuossa vaiheessa kääntyy 90 % riidanhakijoista.

    Äänestä

  • Eikö se ole vähän niin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Täytyy muistaa, että yhtään rikosta nämä katupartiot eivät ole vielä tehneet toisin kuin anarkistit,jotka ovat toistuvasti hyökänneet esivaltaa ja toisinajattelijoita vastaan. Mikä oikeus näillä on heitä haukkua roskajoukoksi sun muuksi.
    Ei se paljon herätä turvallisuutta vaikka huutelee hienoja iskulauseita, suvaitsevaisuus, ihmisoikeudet ja tasa-arvo jos ei itsekään toimi noiden arvojen mukaan.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Tänne ei kylläkään toivoteta ketään tervetulleeksi ennen kuin turvapaikanhaun perusteet on tutkittu. Todennäköisesti tuossa vaiheessa kääntyy 90 % riidanhakijoista.

    Niinhän tuo anarkisti halusi toivottaa " Rajat auki ja Tervetuloa kaikki."

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Tänne ei kylläkään toivoteta ketään tervetulleeksi ennen kuin turvapaikanhaun perusteet on tutkittu. Todennäköisesti tuossa vaiheessa kääntyy 90 % riidanhakijoista.

    On silmänlumetta nämä tutkimiset. Neljä viidesosaa jää pysyvästi maahan, vähintään. Vain pieni murto-osa on todellisia avuntarvitsijoita.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    On silmänlumetta nämä tutkimiset. Neljä viidesosaa jää pysyvästi maahan, vähintään. Vain pieni murto-osa on todellisia avuntarvitsijoita.

    Enkä usko että hallitukselta löytyisi kokemusten valossa sen vertaa selkärankaa että laittaisi perusteettomia tulijoita takaisin. Ennen lehmät lentää kuin hallitus EU:n pelossa siihen rohkenee.

    Simelius jälleen valehtelee tai sitten puhuu pelkällä mutu-tuntumalla kuten esim. israel-asiassakin.

    Todellisuudessa koko ajan on käännytetty hakijoita ja osa heistä on perunut itsekin hakemuksen:

    http://yle.fi/uutiset/tuhansia_turvapaikanhakijoita_kaannytetaan__osa_ei_palaa_koskaan_kotiin/8294447

    Tuossa viestissäni sai sen käsityksen että ei ketään laitettaisi takaisin. Kyllä varmaan joitain palautetaan mutta uskoisin että se on marginaalista. Kun Orpokin sanoo että kaksikolmasosaa on perusteettomia, niin uskotko tosiaan että heidät palautetaan? Älä unta nää.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    On silmänlumetta nämä tutkimiset. Neljä viidesosaa jää pysyvästi maahan, vähintään. Vain pieni murto-osa on todellisia avuntarvitsijoita.

    Ai jaa. Viime vuonna tutkituista käännytettiin eilen lukemieni lehtien mukaan (en nyt muista oliko tää Hesarissa, Iltalehdessä, Iltasanomissa vai Aamulehdessä) vähintään 40 %. Niillä ja sulla on ihan eri lähteet varmaan.
    Venäjältä tulleista on käännytetty 90 %.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ai jaa. Viime vuonna tutkituista käännytettiin eilen lukemieni lehtien mukaan (en nyt muista oliko tää Hesarissa, Iltalehdessä, Iltasanomissa vai Aamulehdessä) vähintään 40 %. Niillä ja sulla on ihan eri lähteet varmaan.
    Venäjältä tulleista on käännytetty 90 %.

    40 % on käännytetty 2015 ja ilmeisesti vuoden 2016 aikana käännytetään vielä noin 25-30% % ja uusia ei tule vanhaan tahtiin jolloin tulee tuo ministerin arvio 2/3 jokseenkin täyteen.

    Venäjältä on tullut kourallinen polkupyöräilijöitä joilla ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä.

    >Venäjältä on tullut kourallinen polkupyöräilijöitä joilla ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä.
    Ei varmaan, mutta ei romu-lada minusta polkupyörä ole.

    Äänestä

  • pelottavaa kirjoitti:

    Niinhän tuo anarkisti halusi toivottaa " Rajat auki ja Tervetuloa kaikki."

    Puhuit porukasta "me", ja niin sitten minäkin. Nyt yhtäkkiä siirrätkin maalin anarkisteihin. Mahdotonta keskustella näin.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Enkä usko että hallitukselta löytyisi kokemusten valossa sen vertaa selkärankaa että laittaisi perusteettomia tulijoita takaisin. Ennen lehmät lentää kuin hallitus EU:n pelossa siihen rohkenee.

    Ja kuka siitä kärsii - paitsi suomalaiset vähävaraiset, vanhukset jne...

    Ne oikeat hätää kärsivät lapset ym. Syyrian sodassa.

    Heitä ei nimittäin täällä ole juurikaan näkynyt. Meidän rahat menevät Irakilaisten ja Afganistanilaisten nuorten miesten hyyssäykseen. Niin se vaan on.

    Äänestä

Uusi tuttavauus tämä anarkisti Suvi Auvinen. Samoin tämä uusanarkistisuus. Anarkistit määrittelivät ne näin:

”Anarkismi on vapaa yhteiskuntapoliittinen aate joka ajaa tasavertaista, demokraattista järjestäytymistä ja kaikkien alistussuhteiden hävittämistä kaikissa mittakaavoissa.”
http://www.anarkismi.net/

”Anarkistinen toiminta on ulkoparlamentaarista, eli A-ryhmä ei esimerkiksi yritä lobata kansanedustajille omia päämääriään monien järjestöjen tavoin, koska lobbaamalla yritetään saada joku päättäämään asioista toisten puolesta.”

Sitten löytyykin yllättäviä samanlaisuuksia Ahvion ideologian kanssa: ”Auvinen itse vastustaa edustuksellista demokratiaa.” j a "Mun mielestä se ei ole demokratiaa."
http://nyt.fi/a1305876753473

”…Pahuus kätkeytyy siihen, että jos valtio todella aikoo toteuttaa aineellisen tasa-arvon jokaisen kansalaisen kesken, on valtion toteutettava tämä pakolla ja totalitaarisin keinoin.”

”Rahojen jakaminen valtiollisesta yhteisestä kassasta ei ole vapaata yhteistyötä. Valtion kassaan ei ensinnäkään tule yhtään euroa ilman pakko-ottoa ja kovalla voimalla uhkaamista…”

"Itsekkyys, ahneus ja korruptoituneisuus vaivaavat myös poliitikkoja, valtion virkamiehiä ja mitä tahansa valistunutta eliittiä…”

”…verrattuna tilanteeseen, jossa taloudellinen valta on keskitetty yhdelle itsekkään ahneelle toimijalle eli valtiolle pakkokeinoineen.”

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/400/juha_ahvio_sunnuntaina_-_jatkoa_mitt_romney_-keskustelulle

Toinen määritelmä:

”Anarkismihan tarkoittaa nimensä mukaisesti lyhykäisyydessään esivallan vastustamista ja kieltämistä. Toisin sanoen, anarkistisessa yhteiskunnassa ei olisi valtiota, vaan ihmisten välinen kanssakäyminen kaikissa muodoissaan perustuisi vapaaehtoisuuteen ja sopimusjärjestelyihin.”

Ja jälleen aika hyvin yhtymäkohtia Ahvion ajatteluun:

”Anarkisti ei voi myöskään kannattaa sosiaaliturvaa tai hyvinvointivaltion palveluja ja pysyä anarkistina.”
http://pasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176610-kun-anarkismi-tuli-muotiin

Tuossa ohjelmassa Suvi Auvinen on siis tässä asiassa samoilla linjoilla kuin Ahvio:

”Emme tarvitse valtiota, koska sitä tarvitsee valtaa pitävä luokka koneistonaan.”

”Siksi laillisuusperiaatteen turvaama yksityisomistus on aina parempi ratkaisu kuin keskitetty kollektiivinen omistaminen tai talouden ohjaaminen."

”Juuri siksi, koska ihmisluonto on mitä on, tulee taloudellinen toiminta hajauttaa mahdollisimman laajalle ja yksityisten toimijoiden keskinäisten tasapainosuhteiden varaan eikä keskittää valtiolle eikä monopoleihin.”

”Valtion tehtäviin kuuluu näiden pelisääntöjen voimassa pitäminen, ei aineellisen uus- ja tasajaon toimeenpaneminen.”

”….on myös itse kullakin, omasta menestymisestä säästettynä, mitä antaa vapaaehtoisesti ja rakkaudesta niille lähimmäisille, jotka eivät pysty elättämän itseään ja ovat aidossa tarpeessa….”

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/400/juha_ahvio_sunnuntaina_-_jatkoa_mitt_romney_-keskustelulle

Äänestä
  • Anarkofeministi Suvi Auvisen oma maailmankatsomus ponnisti ylös juuri näistä laitalahkolaisten pahimmista ojista ja allikoista:

    "Sain ateistisen kasvatuksen, mutta teini-iässä tulin uskoon ja liityin pieneen, karismaattiseen lahkoon. Siellä oli pari miesjohtajaa, jotka määräsivät, kenen kanssa saimme seurustella, miten pukeuduimme ja mitä teimme. Näin, miten yhteisö vääristyy, kun pienellä patriarkaatilla on valta muiden ihmisten elämiin. 18-vuotiaana muutin Turkuun opiskelemaan nukketeatteria. Ihmiset eivät olleetkaan niin kauheita ja syntisiä kuin minulle oli vuosia uskoteltu..."

    http://www.hs.fi/sunnuntai/a1417152276643

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Anarkofeministi Suvi Auvisen oma maailmankatsomus ponnisti ylös juuri näistä laitalahkolaisten pahimmista ojista ja allikoista:

    "Sain ateistisen kasvatuksen, mutta teini-iässä tulin uskoon ja liityin pieneen, karismaattiseen lahkoon. Siellä oli pari miesjohtajaa, jotka määräsivät, kenen kanssa saimme seurustella, miten pukeuduimme ja mitä teimme. Näin, miten yhteisö vääristyy, kun pienellä patriarkaatilla on valta muiden ihmisten elämiin. 18-vuotiaana muutin Turkuun opiskelemaan nukketeatteria. Ihmiset eivät olleetkaan niin kauheita ja syntisiä kuin minulle oli vuosia uskoteltu..."

    http://www.hs.fi/sunnuntai/a1417152276643

    Siitä on jo vuosia kun yritin käsittää noiden anarkistien ajattelua tässä valtio asiassa. En ihan päässyt perille. Nyt kun se tuli esiin, ällistyksekseni huomasin miten samaan tapaan Ahvion ajattelu kulkee.

    Äänestä

  • Onko sinun pakko sitä Ahviota joka ketjuun tunkea. Puhutaan nyt anarkismista, eikä Ahviosta. En usko että Juha Ahvio anarkismia kannattaa.

    Äänestä

  • pelottavaa kirjoitti:

    Onko sinun pakko sitä Ahviota joka ketjuun tunkea. Puhutaan nyt anarkismista, eikä Ahviosta. En usko että Juha Ahvio anarkismia kannattaa.

    Enhän ole viikkoihin kirjoitellut. Tässä vain tuli esiin niin merkittävällä tavalla tämä yhtälaisuus.

    En todellakaan väitä että Ahvio kannattaa anarkismia vaan että hänen idelogiaansa kuuluu anarkistisia teemoja.

    Äänestä

  • Ahvio edustaa markkinaliberalismia, Suvi Auvinen anarkismia ja molemmissa on yhteistä se, että valtion osuus halutaan minimoida.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Enhän ole viikkoihin kirjoitellut. Tässä vain tuli esiin niin merkittävällä tavalla tämä yhtälaisuus.

    En todellakaan väitä että Ahvio kannattaa anarkismia vaan että hänen idelogiaansa kuuluu anarkistisia teemoja.

    Juu, mutta Räyhiksen mielestä et saisi kirjoittaa vuosiin.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Ahvio edustaa markkinaliberalismia, Suvi Auvinen anarkismia ja molemmissa on yhteistä se, että valtion osuus halutaan minimoida.

    Aivan, ja molempien aate on tässä suhteessa epäselvää, että miten kaikki sitten konkreettisesti käytännössä tehtäisiin?

    Äänestä

Siis sanoi- näin miten yhteisö vääristyy......... siitä todella onkin kysymys miten kulttuuri kohtelee naisia. Matkustakaa se avartaa tietämään totuuden tästä. On myönnettävä, että Laura oli kaikessa oikeassa ja keskusteli sivistyneesti.

Äänestä
  • Lauri Huhtasaaren sanoman voi tiivistää tähän: ””Rahaa on sen verran kuin rahaa on”.

    Ei yllätä. Mutta miellyttävästi hän esiintyi.

    Äänestä

  • Kyllä minusta Laura Huhtasaari veti pisteet kotiin. Paljon sutaisevammin hän käyttäytyi kuin tämä suvaitsevaisuuslähettiläs Suvi Auvinen. Tosin ihmetyttää mitä suvaitsevaisuutta anarkismi on. Eihän se suvaitse muita mielipiteitä kuin omiansa..

    Äänestä

  • pelottavaa kirjoitti:

    Kyllä minusta Laura Huhtasaari veti pisteet kotiin. Paljon sutaisevammin hän käyttäytyi kuin tämä suvaitsevaisuuslähettiläs Suvi Auvinen. Tosin ihmetyttää mitä suvaitsevaisuutta anarkismi on. Eihän se suvaitse muita mielipiteitä kuin omiansa..

    Jaa, vaikka anarkistit ovat joissakin aivan samoilla linjoilla Ahvion kanssa? Tosin on heissä aika lailla erojakin. Huhtasaaren muut mielipiteet ovat muuten erikoisia.

    Äänestä

  • pelottavaa kirjoitti:

    Kyllä minusta Laura Huhtasaari veti pisteet kotiin. Paljon sutaisevammin hän käyttäytyi kuin tämä suvaitsevaisuuslähettiläs Suvi Auvinen. Tosin ihmetyttää mitä suvaitsevaisuutta anarkismi on. Eihän se suvaitse muita mielipiteitä kuin omiansa..

    Laura Huhtasaari on fiksu nainen ja tottatosiaan veti sympatiat puolelleen, kun taas anarkistitytöllä oli vaikea hillitä sisäistä raivoaan. Vaarallisia nämä anarkistit, kai taas Vappuna riehuvat Tampereen kaduilla paikkoja särkien ja sotkien.

    Äänestä

  • Oi.Laura kirjoitti:

    Oli asiallinen toisin kuin tämä räyhisnainen.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Oli asiallinen toisin kuin tämä räyhisnainen.

    VAikka hänelle ei asiaa juuri ollutkaan, mutta esiintyminen oli hänen edukseen. Se on totta.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    VAikka hänelle ei asiaa juuri ollutkaan, mutta esiintyminen oli hänen edukseen. Se on totta.

    Narsisti osaa esiintyä?

    Äänestä

  • KatsoTarkemmin kirjoitti:

    Narsisti osaa esiintyä?

    En tuota leimaa lyö kenellekkään perusteettomasti. Voi olla että hän vilpittömästi itse uskoo tuohon rakennelmaan.

    Äänestä

Kyllä kai nämä anarkisti ovat Supon seurannassa. Vaarallisen oloinen sakki joille kyllä kelpaa järjestäytyneen yhteiskunnan edut. Hanasta tulee vettä ja kotona riittää lämpöä..

Äänestä
  • Heh, aivan kuten denialistisille kreationisteillekin kelpaavat mainiosti useimmat heidän vihaamansa sekulaarin tieteen saavutukset.

    Äänestä

Kaikenlaisia pieniä marginaaliporukoitahan niitä on ollut aina, milloin mitäkin. Ilmeisesti Ylellä ja kumppaneilla tilanne näyttää aika epätoivoiselta, kun täytyy hakea "vahvistusta" jo tuollaisestakin julkisesti.

Äänestä
  • Ylen liberaalit kääntyy jopa anarkistien puoleen tukea saadakseen.

    Äänestä

  • sai.rastas kirjoitti:

    Ylen liberaalit kääntyy jopa anarkistien puoleen tukea saadakseen.

    Samoin kai kirkkokin. Kaikki realismi poissa.

    Anarkisti Suvi Auvinen vaati ylen tv-lähetyksessä täysin vapaita rajoja. Yleisö taputti. Onko nuoriso eläessään hyvinvoivassa ja vapaassa maassa sokeutunut?

    Ajatelkaapa maailmaa, katsokaa. Mitä siellä tapahtuu? Sitten Suomea.
    Suomi on pikkuriikkinen kulma maailmankartalla. Olemme rakentaneet tänne turvaa ja hyvinvointia.
    Jos avaamme kaikki ja emme puolusta mitä meillä on, mitä tapahtuu? Pieni tilkku - Suomi - se häviää. Tilalle tulee sitä mitä näette maailmassa myllertävän.
    Oletteko todella valmiita luopumaan siitä, mitä menneet sukupolvet ovat rakentaneet?
    Varoitan vaan, että se mitä tulee tilalle, tulee olemaan teille vähemmän miellyttävä yllätys.

    Lain ja järjestyksen vastustaminen tuo tilalle tyhjiön jonka täyttävät vallanhaluisimmat, raaimmat ja röyhkeimmät. Tämä on valitettava totuus.

    Se että elää omissa unelmissaan, eikä viitsi edes seurata uutisia, kuten tämä Suvi Auvinen kertoi itsestään, ei ole oikea pohja rakentaa maailmaa. Se on utopiaa ja todellisuus unohtuu. Näin mahdollistetaan tila todellisille hirmuteoille. Siitä on historialliset todisteet esim. natsi-Saksasta.

    Oletko valmis tähän? Ja onko se koko maailmanlaajuisestikaan parempaan vievää? Ei ole.

    Äänestä

Katupartiot eivät ole syyllistyneet ainoaankaan rikokseen, mutta mamut ovat tehneet rikoksia satamäärin Suomen kaduilla naisia vastaan.

On tärkeää nyt lisätä katupartiointia ja näin myös vedetään poliisit alueille, jossa on vaara tapahtua rikoksia. Nimittäin kun poliisit ovat luvanneet sseurailla näitä katupartioita. Turvallisuus kaduilla lisääntyy ja ihmiset taas uskaltaa liikkua ulkona.

Äänestä
  • Samat sanat. Mistähän johtuu että toinen vastaava ketju juuri on poistettu? Hyysäritkö asialla kun eivät siedä totuutta?

    Äänestä

  • Puhukaa sitten jos jotain väärinkäytöksiä tulee partioiden toimesta. Vaikka tiedetään ja on todellisuutta että matut ovat raiskanneet, silti ei tälle tehdä juurikaan mitään. Mutta samaan aikaan suvakit pelkästään epäilevät ja väittävät että nämä partiot käyvät jokaisen vastaantulijan päälle suunnilleen, niin miksi tämä epätasa-arvo suhteessa näihin ryhmiin? Mitään näyttöä ei ole siitä että partiot olisivat syyllistyneet rikoksiin. Päinvastoin he auttavat poliisia. Luulisi valtiovallan ja poliisin olevan tyytyväisiä että poliisia autetaan kun heti soitetaan havaitusta rikoksen yrityksestäkin hätäkeskukseen. Koetellaanko tässä näiden tahojen ylpeyttä kun kansa alkaa pitää omia puoliaan kun esivalta ei kykene tai halua?

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Puhukaa sitten jos jotain väärinkäytöksiä tulee partioiden toimesta. Vaikka tiedetään ja on todellisuutta että matut ovat raiskanneet, silti ei tälle tehdä juurikaan mitään. Mutta samaan aikaan suvakit pelkästään epäilevät ja väittävät että nämä partiot käyvät jokaisen vastaantulijan päälle suunnilleen, niin miksi tämä epätasa-arvo suhteessa näihin ryhmiin? Mitään näyttöä ei ole siitä että partiot olisivat syyllistyneet rikoksiin. Päinvastoin he auttavat poliisia. Luulisi valtiovallan ja poliisin olevan tyytyväisiä että poliisia autetaan kun heti soitetaan havaitusta rikoksen yrityksestäkin hätäkeskukseen. Koetellaanko tässä näiden tahojen ylpeyttä kun kansa alkaa pitää omia puoliaan kun esivalta ei kykene tai halua?

    Halustahan se on kiinni kuin asioita hoidetaan ja varoja hienosti sanottuna priorisoidaan. Halutessaan Suomi voi sulkea rajat ja voisi ottaa vain kristittyjä pakolaisia ja aasialaisia jotka ovat todellisia avuntarvitsijoita. Räsänenhän tätä puolusti mutta hänen mielipiteet ei paljoa paina tässä punaviher-landiassa.

    Ei ole YK:n periaatteiden mukaista lajitella avuntarvitsijoita uskonnon mukaan. Ei Jeesuskaan tehnyt niin, vaan piti samarialaisia sekauskontoineen samanarvoisina.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Ei ole YK:n periaatteiden mukaista lajitella avuntarvitsijoita uskonnon mukaan. Ei Jeesuskaan tehnyt niin, vaan piti samarialaisia sekauskontoineen samanarvoisina.

    YK.n lauselmia rikotaan muussakin kuten sananvapaudessa.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    YK.n lauselmia rikotaan muussakin kuten sananvapaudessa.

    Tätä artiklaa rikotaan kun homouden kritisoijia sorretaan esimerkiksi jenkeissä. Homoja ei kukaan kiellä olemasta homo, mutta jos joku työntekijä ei esimerkiksi suostu työskentelemään homojen kanssa samassa yrityksessa. Tai että jos valokuvaaja ei suostu vakaumuksen takia kuvaamaan homohäitä, niin tällainen voidaan erottaa työpaikastaan. Tämä on vakaumuksesta johtuvaa sortoa. Näistä on esimerkkejä Yhdysvalloissa.

    2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.

    Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.

    Tuossa tuli pieni virhe. Toivottavasti asia selvisi.

    Tuo on sitä käänteistä ajattelua, jota eräs uskovaisten ryhmä käyttää hanakasti.

    Kannattaa ensimmäisenä kokeilla noihin väitteisiin erilaisia kohteita.

    Kukaan ei kiellä olemasta – mitä? entä jos esimerkkinä on vaikka uskonto?

    Kukaan ei kiellä olemasta muhamettilainen mutta jos kieltäytyy työskentelemästä hänen kanssaan, saattaa siitä saada sanktion.
    Tai että jos valokuvaaja ei suostu vakaumuksen takia kuvaamaan islamilaisia häitä, niin tällainen voidaan erottaa työpaikastaan.

    Kukaan ei kiellä olemasta kristitty mutta jos kieltäytyy työskentelemästä hänen kanssaan, saattaa siitä saada sanktion.
    Tai että jos valokuvaaja ei suostu vakaumuksen takia kuvaamaan kristillisiä häitä, niin tällainen voidaan erottaa työpaikastaan.
    Kukaan ei kiellä olemasta juutalainen mutta jos kieltäytyy työskentelemästä hänen kanssaan, saattaa siitä saada sanktion.
    Tai että jos valokuvaaja ei suostu vakaumuksen takia kuvaamaan juutalaisia häitä, niin tällainen voidaan erottaa työpaikastaan.

    Miltä väittämät kuulostavat?

    Olisitteko valmiita hyväksymään sen, että teitä kieltäydytään palvelemasta siksi, että olette kristittyjä? Kokisitteko sen niin, että näin tehdään siksi että on uskonnon vapaus tai vapaus olla uskomatta?

    Ellei omalla kohdallaan voi hyväksyä moista käytöstä, silloin sitä ei voi hyväksyä muidenkaan taholta. Se ei ole vapautta vaan mielivaltaa.

    Äänestä

Tänään poliisi otti Tampereella ainakin yhden katupartioita vastustavan anarkistin. Anarkisteilla muuten uusi taktiikka, menevät busseihin ja yrittävät jäädä bussista pois katupartion kohdalla ja sitten aloittaa rikollisen toimintansa. Mutta poliisi hoksasi Tampereella tämänkin taktiikan ja esti anarkistisia suvaitsevaisia tekemästä rikoksia ihmisiä kohtaan. Onneksi poliisi panee kuriin suvaitsevaisuuden Suomessa.

Äänestä

  • Älä vääristele. Minä en hyväksy mitään juutalaisia kohtaan olevaa vihapuhetta tai muuta vihaa, mutta tämä on ainoa tietolähde mitä tapahtuu täällä ja muualla. Kuka se vihaakaan juutalaisia? Valtamedia ei kerro mitään mitä todella tapahtuu, siksi jostain ne tiedonmurut on etsittävä. Jos olisi sellainen lehti joka kertoisi puolueettomasti kaiken totuudellisesti, en todellakaan tarvitse tätä lehtä mihinkään. On teidän suvakkien syy kun ihmiset joutuvat turvautumaan tuohon törkylehteen. Kertokaa totuus niin sillähän siitä pääsee.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Älä vääristele. Minä en hyväksy mitään juutalaisia kohtaan olevaa vihapuhetta tai muuta vihaa, mutta tämä on ainoa tietolähde mitä tapahtuu täällä ja muualla. Kuka se vihaakaan juutalaisia? Valtamedia ei kerro mitään mitä todella tapahtuu, siksi jostain ne tiedonmurut on etsittävä. Jos olisi sellainen lehti joka kertoisi puolueettomasti kaiken totuudellisesti, en todellakaan tarvitse tätä lehtä mihinkään. On teidän suvakkien syy kun ihmiset joutuvat turvautumaan tuohon törkylehteen. Kertokaa totuus niin sillähän siitä pääsee.

    Rukoilen käytännössä joka ikinen päivä siunausta juutalaiselle kansalle. Teetkö sinä KTS niin?

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Rukoilen käytännössä joka ikinen päivä siunausta juutalaiselle kansalle. Teetkö sinä KTS niin?

    Mitä Vittua media:

    "Palestiinalainen pakolainen tapettiin egyptin rantaan -Missä media?

    Juutalainen sionistimedia ei ole kiinnostunut uutisoimaan tällaisista tapauksista. Miksi?

    Jos pakolainen olisi tapettu vaikkapa Espanjan rannikolle ampuen, mikä huuto ja möykkä siitä olisikaan tullut."

    http://mvlehti.net/2015/12/27/palestiinalainen-pakolainen-tapettiin-egyptin-rantaan-missa-media/

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Rukoilen käytännössä joka ikinen päivä siunausta juutalaiselle kansalle. Teetkö sinä KTS niin?

    Miksi sitten puolustat noita? Julkaisu on juutalaisvastainen.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Miksi sitten puolustat noita? Julkaisu on juutalaisvastainen.

    En puolustele asiaa. Iljettää tämä asia siinä lehdessä. Jos osoitat yhdenkin sellaisen julkaisun joka kertoo heti sensuroimattomasti, puolueettomasti, ja juuri sen mitä on todella tapahtunut, alan lukea sieltä uutisia ja jätän tämän törkylehden. Valtamedia EI SITÄ TEE, koska sillä on tarkoituksensa tähän vääristelyyn ja sensurointiin. Taustalla on ainakin islamisaatio. Media joko tietoisesti tai tiedostamatta edesauttaa islamisaatiota. On varmastikin muitakin syitä tähän tosiasioden vääristelyyn ja matujen rikosten pimitykseen. Jostain on tietoa saatava missä mennään, kun muu media ei kerro. Ei tämä sen monimutkaisempi asia ole.

    Äänestä

  • Korjaus: Magneettimedia, jonka artikkeleita MVlehti julkaisee on juutalaisvastainen. MVlehti on julkaissut myös Israel-myönteistä materiaalia, joten se ei julkaisualustana sinänsä ole anti-semitistinen. Sen sijaan esim. YLE esittää yksipuolisesti Israel-vastaista propagandaa, joka on linjassa EU-agendan kanssa.

    Äänestä

  • pieni.huomautus kirjoitti:

    Korjaus: Magneettimedia, jonka artikkeleita MVlehti julkaisee on juutalaisvastainen. MVlehti on julkaissut myös Israel-myönteistä materiaalia, joten se ei julkaisualustana sinänsä ole anti-semitistinen. Sen sijaan esim. YLE esittää yksipuolisesti Israel-vastaista propagandaa, joka on linjassa EU-agendan kanssa.

    Ai jaa. En minä tarkasti edes tiedä mv:n suhtautumisesta juutalaisiin.

    Äänestä

  • pieni.huomautus kirjoitti:

    Korjaus: Magneettimedia, jonka artikkeleita MVlehti julkaisee on juutalaisvastainen. MVlehti on julkaissut myös Israel-myönteistä materiaalia, joten se ei julkaisualustana sinänsä ole anti-semitistinen. Sen sijaan esim. YLE esittää yksipuolisesti Israel-vastaista propagandaa, joka on linjassa EU-agendan kanssa.

    Valitettavasti tuo on totta. Näiden muiden asioiden väliin MV-lehti laittaa törkeitä juutalaisvastaisia juttuja, joissa esim. väittää ettei juutalaisia vainottukaan lainkaan, että koko juttu oli pelkkää valhetta.

    Juuri näiden kirjoitusten takia KANNATTAA SUHTAUTUA MYÖS MV-LEHTEEN SUURELLA VARAUKSELLA. VALITETTAVASTI.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    En puolustele asiaa. Iljettää tämä asia siinä lehdessä. Jos osoitat yhdenkin sellaisen julkaisun joka kertoo heti sensuroimattomasti, puolueettomasti, ja juuri sen mitä on todella tapahtunut, alan lukea sieltä uutisia ja jätän tämän törkylehden. Valtamedia EI SITÄ TEE, koska sillä on tarkoituksensa tähän vääristelyyn ja sensurointiin. Taustalla on ainakin islamisaatio. Media joko tietoisesti tai tiedostamatta edesauttaa islamisaatiota. On varmastikin muitakin syitä tähän tosiasioden vääristelyyn ja matujen rikosten pimitykseen. Jostain on tietoa saatava missä mennään, kun muu media ei kerro. Ei tämä sen monimutkaisempi asia ole.

    Tuota, mediaa luetaan hiukka toisin. Kun luet uutisen, katso missä kontekstissa se on julkaistu. Katso lähteet ja mahdollisesti tarkasta tosiasiat sekä väittämät. Kun joku on julkaista useammassa eri lähteessä, silloin se on todennäköisesti totta.

    Asioilla on aina kaksi puolta, joten mieti kumpaa puolta luet? Jos mahdollista, lue myös sen toinen puoli.

    Oikeat toimittajat tekevät paljon taustatyötä. He tekevät noita tarkistuksia ja heillä on laajemmat verkostot niihin. Siksi moni uutinen julkaistaan myöhemmin. Toki näihin huhuihin ym. sortuu moni toimittajakin, muta he myös tekevät oikaisun.

    Siksi tarkista toimittajan nimi. Siihen ei riitä feikkipersoona Facesta, joita yhdellä henkilöllä saattaa olla useita.

    Seuraa uutisvirtaa usealta taholta.

    Islamisaatio on vain erä salaliitto teoria. Siihen ei löydy faktaa. Sitä käytetään rasismiin perustana.

    Ei ole mitään erityistä syytä, että vain osan rikoksia seurataan. MV ei koskaan anna tilastoja siitä, miten venäläiset harrastavat rikoksia suomessa. Miksiköhän ei? Vaikka he ovat ylivoimaisesti suurin ulkomaalaisten ryhmä.

    Hyvä media julkaisee monipuolisesti asioista uutisia. Joten siellä on tilaa myös myönteiselle näkemykselle- Jos lukemasi julkaisu ei koskaan sellaisia julkaise, pitäytyy yksipuolisesti jossain agendassa, kyse on propagandasta. Eli väritetystä, harhaanjohtavasta, jopa suorasta valheellisesta tarinasta.

    Äänestä

  • LUKENUTnäitäkin kirjoitti:

    Valitettavasti tuo on totta. Näiden muiden asioiden väliin MV-lehti laittaa törkeitä juutalaisvastaisia juttuja, joissa esim. väittää ettei juutalaisia vainottukaan lainkaan, että koko juttu oli pelkkää valhetta.

    Juuri näiden kirjoitusten takia KANNATTAA SUHTAUTUA MYÖS MV-LEHTEEN SUURELLA VARAUKSELLA. VALITETTAVASTI.

    Toki jokainen voi ohittaa sellaiset kyhäelmät, mikä on helppoa koska jutut ovat niin räikeitä. Sen sijaan valtamedia, jota pidetään luotettavana esittää uutisointia ja dokumentteja täysin yksipuolisesti ikäänkuin olevinaan "laatu"-paketissa, joten kriittisyys on paikallaan. Mitä yleiseen ilmapiiriin Suomessa tulee, valtamedia on mukana kansan jakamisessa kahtia. MV ehti taas ensimmäisenä julkaista MTVn toimittajan provosoivan ja leimaavan otsikoinnin koskien "Rajat kiinni" -mielenilmausta. Maria Stenroos otsikoi juttunsa uusnatsien mielenosoitukseksi. Kansalaisten oikaisupyynnöt eivät auttaneet ja MV pääsi tekemään jutun. Asian ydin on se, että anarkisteja suosiva ja ihmisiä leimaava suvaitsevaisto palvelee Venäjän intressejä sisäisen kaaoksen aikaansaamiseksi.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tuota, mediaa luetaan hiukka toisin. Kun luet uutisen, katso missä kontekstissa se on julkaistu. Katso lähteet ja mahdollisesti tarkasta tosiasiat sekä väittämät. Kun joku on julkaista useammassa eri lähteessä, silloin se on todennäköisesti totta.

    Asioilla on aina kaksi puolta, joten mieti kumpaa puolta luet? Jos mahdollista, lue myös sen toinen puoli.

    Oikeat toimittajat tekevät paljon taustatyötä. He tekevät noita tarkistuksia ja heillä on laajemmat verkostot niihin. Siksi moni uutinen julkaistaan myöhemmin. Toki näihin huhuihin ym. sortuu moni toimittajakin, muta he myös tekevät oikaisun.

    Siksi tarkista toimittajan nimi. Siihen ei riitä feikkipersoona Facesta, joita yhdellä henkilöllä saattaa olla useita.

    Seuraa uutisvirtaa usealta taholta.

    Islamisaatio on vain erä salaliitto teoria. Siihen ei löydy faktaa. Sitä käytetään rasismiin perustana.

    Ei ole mitään erityistä syytä, että vain osan rikoksia seurataan. MV ei koskaan anna tilastoja siitä, miten venäläiset harrastavat rikoksia suomessa. Miksiköhän ei? Vaikka he ovat ylivoimaisesti suurin ulkomaalaisten ryhmä.

    Hyvä media julkaisee monipuolisesti asioista uutisia. Joten siellä on tilaa myös myönteiselle näkemykselle- Jos lukemasi julkaisu ei koskaan sellaisia julkaise, pitäytyy yksipuolisesti jossain agendassa, kyse on propagandasta. Eli väritetystä, harhaanjohtavasta, jopa suorasta valheellisesta tarinasta.

    Islamisaatio on salaliittofakta, uskontofakta tai yksinkertaisesti vain FAKTA. Tämän tietää jokainen, joka seuraa maailman tapahtumia laajemminkin kuin Suomen vinkkelistä. Ei kannata haudata päätään hiekkaan emun lailla.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tuota, mediaa luetaan hiukka toisin. Kun luet uutisen, katso missä kontekstissa se on julkaistu. Katso lähteet ja mahdollisesti tarkasta tosiasiat sekä väittämät. Kun joku on julkaista useammassa eri lähteessä, silloin se on todennäköisesti totta.

    Asioilla on aina kaksi puolta, joten mieti kumpaa puolta luet? Jos mahdollista, lue myös sen toinen puoli.

    Oikeat toimittajat tekevät paljon taustatyötä. He tekevät noita tarkistuksia ja heillä on laajemmat verkostot niihin. Siksi moni uutinen julkaistaan myöhemmin. Toki näihin huhuihin ym. sortuu moni toimittajakin, muta he myös tekevät oikaisun.

    Siksi tarkista toimittajan nimi. Siihen ei riitä feikkipersoona Facesta, joita yhdellä henkilöllä saattaa olla useita.

    Seuraa uutisvirtaa usealta taholta.

    Islamisaatio on vain erä salaliitto teoria. Siihen ei löydy faktaa. Sitä käytetään rasismiin perustana.

    Ei ole mitään erityistä syytä, että vain osan rikoksia seurataan. MV ei koskaan anna tilastoja siitä, miten venäläiset harrastavat rikoksia suomessa. Miksiköhän ei? Vaikka he ovat ylivoimaisesti suurin ulkomaalaisten ryhmä.

    Hyvä media julkaisee monipuolisesti asioista uutisia. Joten siellä on tilaa myös myönteiselle näkemykselle- Jos lukemasi julkaisu ei koskaan sellaisia julkaise, pitäytyy yksipuolisesti jossain agendassa, kyse on propagandasta. Eli väritetystä, harhaanjohtavasta, jopa suorasta valheellisesta tarinasta.

    VAIKENEMINEN ON MYÖS VALLANKÄYTTÖÄ JA JOPA VALEHTELEMISTA.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Miksi sitten puolustat noita? Julkaisu on juutalaisvastainen.

    Mitä muuta valtamedia on kuin juutalaisvastainen? Se vasta onkin. Et tule yleltä saamaan puolueetonta tietoa Israelista ennen kuin koko vihervasurilauma ajetaan pois sieltä.

    Äänestä

  • Jopa Hamasin ihmiskilpitaktiikkaa YLE ei mitenkään kritisoi eikä Vihreät ole sanoutuneet irti tästä taktiikasta julkisesti.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Mitä muuta valtamedia on kuin juutalaisvastainen? Se vasta onkin. Et tule yleltä saamaan puolueetonta tietoa Israelista ennen kuin koko vihervasurilauma ajetaan pois sieltä.

    Olen ihan pihalla tuosta juutalaisvastaisuudesta ja -myönteisyydestä.

    YLE on tietääkseni suoltanut viime vuosina ohjelmia natsi-Saksasta ja sen hirmuteoista, ja "suvaitsevaiset" käyttävät yhtenä haukkumasananaan "natsia". Juutalaisia ei saa myöskään arvostella mitenkään; se on ehdoton tabu. Sitten kuitenkin Israelin ja Palestiinan kohdalla ollaan avoimesti Palestiinan puolella. Onko tässä nyt taas kyse niistä kuuluisista "suvaitsevaisen" ajattelun ristiriidoista? Israelin juutalaiset ovat sen mukaan pahiksia, mutta muut juutalaiset suojeltavia hyviksiä, vai mistä siinä on kysymys?

    Minulle itselleni juutalaisilla ei ole mitään erityisasemaa muiden kansojen joukossa. Kiitän tai arvostelen juutalaisia sen mukaan, mitä he tekevät, kuten muitakin. Uskonnollista syytä juutalaismyönteisyyteen minulla ei ole. Jeesus sovitti koko maailman synnit ja halusi kaikki kansat opetuslapsikseen.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Mitä muuta valtamedia on kuin juutalaisvastainen? Se vasta onkin. Et tule yleltä saamaan puolueetonta tietoa Israelista ennen kuin koko vihervasurilauma ajetaan pois sieltä.

    Maalin siirto.

    Mitä olen mediaa seurannut, niin aika hyvin tietoa löytyy molemmilta kanteilta. Kun seuraa avoimesti juutalaisvastaista mediaa (niin, juuri nämä uusnatsit ja kansallissosialistit MV, magneettimedia jne.) ja sitten palestiinalaismyönteistä mediaa (Kansan uutiset ja vastaavat) ja sitten katselee kristillissionistien ohjelmia (esim. TV/ jne.) huomaa että yllättävän tasapuolisesti Yle ja Hesari jne. näitä uutisoivat tai tekee artikkeleja.

    Äänestä

  • Sortokausi kirjoitti:

    Jopa Hamasin ihmiskilpitaktiikkaa YLE ei mitenkään kritisoi eikä Vihreät ole sanoutuneet irti tästä taktiikasta julkisesti.

    >Jopa Hamasin ihmiskilpitaktiikkaa YLE ei mitenkään kritisoi eikä Vihreät ole sanoutuneet irti tästä taktiikasta julkisesti.
    Ei vihreillä olekaan ihmiskilpitaktiikkaa, josta voisivat sanoutua irti.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Jopa Hamasin ihmiskilpitaktiikkaa YLE ei mitenkään kritisoi eikä Vihreät ole sanoutuneet irti tästä taktiikasta julkisesti.
    Ei vihreillä olekaan ihmiskilpitaktiikkaa, josta voisivat sanoutua irti.

    Ethän sinä pölvästi tuotakaan ymmärtänyt, kun et ole asiaan perehtynyt. Punaviherhörhöjen uutistoimitus kun ei vaan sinulle tiedota siitä, miten halpana Gazan terroristihallinto pitää "palestiinalaisten" henkeä kokoamalla heitä ihmiskilviksi Israelin kohteisiin, jotta saavat hyväuskoisille tolloille isot otsikot kuolonuhrien määristä. Isreal ilmoittaa etukäteen, mikä on kohde ja kehottaa siviilejä poistumaan paikalta.

    Äänestä

  • pölvästille kirjoitti:

    Ja mitäs tekemistä Suomen vihreillä on tuon asian kanssa?

    Äänestä

Tampereella on nyt pidätetty jo kaksi suvaitsevaista ihmistä, kun yrittivät rauhanrikoksia tehdä katupartioita kohtaan. Poliisi esti tehokkaasti nämä rauhanrikokset, joita suvaitsevaiset yrittivät tehdä. Poliisi pani muurin näiden rauhanklovnien eteen, jota nämä eivät sitten suvainneetkaan. Mihin se suvaitsevaisuus nyt hävisi?

Äänestä

  • Paitsi että rauhansuvaitsevaisten ja poliisien välillä oli senverran käsikähmää, että pari suvaitsevaista otettiin rauhan vuoksi poliisin haltuun :) Nämä suvaitsevaiset otettiin siltä varalta kiinni, etteivät pääsisi "suvaitsemaan" näitä ihan rauhassa seisoskelevia katupartiolaisia :)

    Äänestä

  • Taisit KTS muuten antaa vanhan linkkiosoitteen ihan vahingossa :)) rauhanvalhetta varmaankin yritit suoltaa? Tällaista se suvaitsevaisten propaganda aina on, vain hieman väännetään totuutta vinoon, tietenkin suvaitsevaisuuden nimissä.

    Tässä se tuoreempi linkki

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012321004274_uu.shtml

    Äänestä

Anarkisti Suvi Auvinen vaati ylen tv-lähetyksessä täysin vapaita rajoja. Yleisö taputti. Onko nuoriso eläessään hyvinvoivassa ja vapaassa maassa sokeutunut?

Ajatelkaapa maailmaa, katsokaa. Mitä siellä tapahtuu? Sitten Suomea.
Suomi on pikkuriikkinen kulma maailmankartalla. Olemme rakentaneet tänne turvaa ja hyvinvointia.
Jos avaamme kaikki ja emme puolusta mitä meillä on, mitä tapahtuu? Pieni tilkku - Suomi - se häviää. Tilalle tulee sitä mitä näette maailmassa myllertävän.
Oletteko todella valmiita luopumaan siitä, mitä menneet sukupolvet ovat rakentaneet?
Varoitan vaan, että se mitä tulee tilalle, tulee olemaan teille vähemmän miellyttävä yllätys.

Lain ja järjestyksen vastustaminen tuo tilalle tyhjiön jonka täyttävät vallanhaluisimmat, raaimmat ja röyhkeimmät. Tämä on valitettava totuus.

Se että elää omissa unelmissaan, eikä viitsi edes seurata uutisia, kuten tämä Suvi Auvinen kertoi itsestään, ei ole oikea pohja rakentaa maailmaa. Se on utopiaa ja todellisuus unohtuu. Näin mahdollistetaan tila todellisille hirmuteoille. Siitä on historialliset todisteet esim. natsi-Saksasta.

Tällä tavalla ei vaan rakenneta parempaa maailmaa. Ei Suomessa eikä laajemminkaan katsottuna.

Äänestä
  • >Anarkisti Suvi Auvinen vaati ylen tv-lähetyksessä täysin vapaita rajoja. Yleisö taputti. Onko nuoriso eläessään hyvinvoivassa ja vapaassa maassa sokeutunut?
    Muutama kymmenen valittua katsojaa taputti, ja sitten neiti kyselee tuollaisia. Ilmeisesti uskonto ja MV tappavat faneiltaan kaiken suhteellisuudentajun.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Anarkisti Suvi Auvinen vaati ylen tv-lähetyksessä täysin vapaita rajoja. Yleisö taputti. Onko nuoriso eläessään hyvinvoivassa ja vapaassa maassa sokeutunut?
    Muutama kymmenen valittua katsojaa taputti, ja sitten neiti kyselee tuollaisia. Ilmeisesti uskonto ja MV tappavat faneiltaan kaiken suhteellisuudentajun.

    Tuskin tappavat. Teillä virtuaalihörhöillä ei suhteellisuudentajua ole koskaan edes ollutkaan.

    Äänestä

Yhteiskunnan romutti vain kädetön hallitus. Anarkismi ja äärioikeistolaisuus ovat vain lieveilmiöitä.

Äänestä
  • Löysästi se vieläkin jatkaa. Nyt uusnatsit luovat mielikuvaa että poliisi on heikko eikä kykene tekemään tehtäviään. Venäjällä lietsotaan samaa. Anarkistit puolestaan syyttävät poliisia äärioikeiston suojelemisesta, ja kyseenalaistavat poliisien aseman. Hallitus on hiljaa.

    Äänestä

"Anarkisti Suvi Auvinen vaati ylen tv-lähetyksessä täysin vapaita rajoja. Yleisö taputti. Onko nuoriso eläessään hyvinvoivassa ja vapaassa maassa sokeutunut?"

Ja epäilen vielä, että yleisön joukossa suurin osa oli luterilaisia. Kyllä on rippikoulut mennyt hukkaan, jos anarkisti myönteisiä ihmisiä suolletaan.

Äänestä

Uusi Suomi näin: "Ranskan pääministeri Manuel Valls varoittaa BBC:n haastattelussa, että koko EU on vaarassa pakolais- ja siirtolaiskriisin seurauksena."

Tähän EUn hulluuteen kiinnitti myös Juha Ahvio huomiota eilisessä TMV:n ohjelmassa. EUn hulluus tässä asiassa on kaatamassa koko Euroopan.

Äänestä
  • Se olisi ilon ja onnen päivä tavallaan.

    Äänestä

  • Mukavaa että Ahvio on sosialistien kanssa samoilla linjoilla.

    Äänestä

Jopa poliisi osallistuu tähän islamisaatioon kun sensuroi raiskauksia. Tänään saimme taas uutisen joka kertoi raiskauksesta neljän matun voimin hesassa. Olisihan tuon voinut aiemminkin kertoa julkisuuteen. Se tapahtui marraskuussa. Ei oikein vakuuta se että sanotaan pidättyväisyyden poliisilla aina johtuvan tutkinnallisista syistä. Hehän ovat antaneet ymmärtää että vaitonaisuus olisi hyvä heilläkin olla, koska muuten kansa saattaisi vihata matuja enemmän. Mielestäni tämä sensuuri tekee juuri sen. Tästähän puhui Tampereen yliopiston joku tutkijakin. Kun kansalta pimitetään asioita, ja puskaradiosta vaan kuulee, lopulta voi käydä niin että paine pinnan alla käy sietämättömäksi, ja voi tapahtua yhtä sun toista pahaa. Käy päinvastoin kuin toivotaan. Tästä ei hyödy matut eikä kansa.

Äänestä
  • Ei matujen (maahantunkeutujien) pidäkään hyötyä mistään vaan mennä palautukseen. Lailisesti maahan tulleet turvapaikanhakijat ovat toinen juttu.
    Turha yrittää viljellä ääriainesten terminologiaa ja kuvitella, että kukaan ei huomaa.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ei matujen (maahantunkeutujien) pidäkään hyötyä mistään vaan mennä palautukseen. Lailisesti maahan tulleet turvapaikanhakijat ovat toinen juttu.
    Turha yrittää viljellä ääriainesten terminologiaa ja kuvitella, että kukaan ei huomaa.

    Eikös tuo porukka väkisin tullut lähes kaikki tänne? Luen matuiksi lähes kaikki.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Eikös tuo porukka väkisin tullut lähes kaikki tänne? Luen matuiksi lähes kaikki.

    Tunkeutuminen jatkuu edelleen.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Eikös tuo porukka väkisin tullut lähes kaikki tänne? Luen matuiksi lähes kaikki.

    Eli käyttivät väkivaltaa? Missä?
    Olisit vaan pysynyt niissä luotettavissa lähteissä, kun yhden kerran sellaistakin käytit.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Eli käyttivät väkivaltaa? Missä?
    Olisit vaan pysynyt niissä luotettavissa lähteissä, kun yhden kerran sellaistakin käytit.

    Katson perusteettoman tulon tänne tunkeutumiseksi.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Katson perusteettoman tulon tänne tunkeutumiseksi.

    Siinähän katsot. Meidän muiden kielenkäytössä "tunkeutumiseen" liittyvät sekä luvattomuus että (usein) väkivalta.
    Näköjään mielestäsi myös turvapaikkaperusteet täyttänyt ihminen on yhä tunkeutuja, vaikka heidän osaltaan on virallisesti todettu että maahan tulo ei ollut perusteeton.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Siinähän katsot. Meidän muiden kielenkäytössä "tunkeutumiseen" liittyvät sekä luvattomuus että (usein) väkivalta.
    Näköjään mielestäsi myös turvapaikkaperusteet täyttänyt ihminen on yhä tunkeutuja, vaikka heidän osaltaan on virallisesti todettu että maahan tulo ei ollut perusteeton.

    No vastaappa tähän. Tulisiko sinun mielestä kaikki palauttaa jotka ovat perusteettomia? Orponkin mielestä näitä on 2/3 tulijoista. Itse sanon että enemmän.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    No vastaappa tähän. Tulisiko sinun mielestä kaikki palauttaa jotka ovat perusteettomia? Orponkin mielestä näitä on 2/3 tulijoista. Itse sanon että enemmän.

    Kysyin tuon siksi kun haluan varmistua näkemyksestäni että te ottaisitte kaikki karvoihin katsomatta tänne ja pysyvästi. Kaikki vaan tänne ja sassiin, niinkö?

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    No vastaappa tähän. Tulisiko sinun mielestä kaikki palauttaa jotka ovat perusteettomia? Orponkin mielestä näitä on 2/3 tulijoista. Itse sanon että enemmän.

    >Tulisiko sinun mielestä kaikki palauttaa jotka ovat perusteettomia?
    Ei siinä minun mielipiteelläni ole merkitystä. Lain mukaan mennään, ja ymmärtääkseni perusteettomat palautetaan.
    Äskettäin muuten väitit itse, että juuri ketään ei palauteta...

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Tulisiko sinun mielestä kaikki palauttaa jotka ovat perusteettomia?
    Ei siinä minun mielipiteelläni ole merkitystä. Lain mukaan mennään, ja ymmärtääkseni perusteettomat palautetaan.
    Äskettäin muuten väitit itse, että juuri ketään ei palauteta...

    Jos ei ole palautussopimusta Irakin kanssa niin mitenkäs neiti ajatteli kielteisen päätöksen saaneiden palautuksen onnistuvan? Tännehän ne jäävät lusmuilemaan, jos ei sopivasti satu äiti sairastumaan Irakissa ja poika päättää palata oma-aloitteisesti.

    En vaan jaksa uskoa siihen. Tämä hallitus on osoittanut "munattomuutensa". Toivon toki että heidät palautetaan. Ehkä koskaan maamme historiassa meillä ei ole ollut näin pelkääväistä hallitusta. Pelkäävät kohta omaa varjoaan. EU:n pelko on kouriintuntuvaa ja myös Venäjänkin pelko. Hallitus myy vaikka "mummonsa" kunhan saa mielistellä EU:ta ja muita.

    Äänestä

  • monikulttuurisuus kirjoitti:

    Jos ei ole palautussopimusta Irakin kanssa niin mitenkäs neiti ajatteli kielteisen päätöksen saaneiden palautuksen onnistuvan? Tännehän ne jäävät lusmuilemaan, jos ei sopivasti satu äiti sairastumaan Irakissa ja poika päättää palata oma-aloitteisesti.

    Niin ja osalla voi kohtalona olla vankila tai jopa hengenmentys kun heidät palautetaan. Sitä ei kansainväliset sopimukset hyväksy.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Niin ja osalla voi kohtalona olla vankila tai jopa hengenmentys kun heidät palautetaan. Sitä ei kansainväliset sopimukset hyväksy.

    Mutta kun kielteisen turvapaikkapäätöksen syynä on rikos, eikö se kuulu mennä sovittamaan lähtömaahan? On ilmiselvää, että tällaiset tapaukset eivät kuulu meidän kaduillemme, kujillemme ja yhteiskuntaamme piileskelemään. Hehän ovat riskitekijöitä ja vaaraksi yleiselle turvallisuudelle. Myöskään suomalaiseen vankilaan heitä ei tule sijoittaa, koska he voivat sieltä käsin aloittaa ja jatkaa rikollisen toiminnan organisointia, kuten on tullut ilmi Norjassa. Kalliiksi tulee suomalaisille, jos täytyy vielä ylläpitää ulkomaisten sotarikollisten turvasäilöä vankeinhoitolaitoksen toimesta. Siihen kai meidät pakotetaan, jos palautussopimuksia ei saada kuntoon. Ei järjen mukaan pitäisi olla meidän ongelmamme, jos lähtömaan tuomiot ovat rikosta vastaavia. Tekijät ovat oman maansa rangaistustasosta olleet tietoisia lähtiessään niitä pakoon turvapaikka mielessä papereitaan hukaten tai väärentäen.

    Äänestä

Katsoin kaikessa rauhassa tuon ohjelman eilen. Samalla otin taustatiedoista hiukan selvää.

Huhtasaari syyllisti hallitusta siitä, ettei se ole laskenut taloudellisesti kyllin hyvin turvapaikanhakijoista koituvia kustannuksia. Tärkeämpää on se mitä viivan alle jää, ei humanistinen ihmisten auttaminen. Hyväntekeväisyyttä ei saa sallia tämän asian tiimoilta. Siksi suomessa partiot lisääntyvät, koska ihmiset ovat peloissaan – mutta ei kertonut sitä, että pelon ja vihan lietsonta lisää sitä erityisen paljon.

Sitten tämä anarkisti Suvi. Hän itseasiassa sanoi aivan samaa kuin Päivi Räsänen aikoinaan, että lakia saa rikkoa jos on hyvä syy. En ole heidän kanssaan samaa mieltä. Samoin hän alleviivasi sitä, ettei valtiota tarvita hyvinvointiyhteiskunnan luomiseen ja että koko hyvinvointiyhteiskunta on pelkkää propagandaa. Aivan samaa siis kuin Ahviokin.

Jännää on että anarkistikin ovat hillittömässä riidassa keskenään. Anarkisteista irronnut Susanna Kaukinen on huseerannut nyt äärioikeistossa ihan kunnolla. Hän oli Ylen aamu tv:ssä eilen ja sai monet suuttumaan. Kaukinen väitti olevansa suomen kansan enemmistön puolella jne. niitä tuttuja väitteitä

”Äärioikeisto on taas vähän salonkikelpoisempi, kiitos ei-kriittisten toimittajien. Tämä oli häpeällinen hetki verorahoilla toimivan median historiassa.”
http://varisverkosto.net/yle-aamu-tv-kutsui-vieraaksi-aarioikeistolaisia-horhoja/

Ilmeisesti Auvinen yrittää tehdä jonkinlaista pesäeroa Kaukiseen?

Äänestä
  • "Hän itseasiassa sanoi aivan samaa kuin Päivi Räsänen aikoinaan, että lakia saa rikkoa jos on hyvä syy. "

    Päivi Räsänen lähtee siitä, että tulee totella Jumalaa tilanteissa, jossa moraali on koetuksella. Hyvä esimerkki on Jeesus, joka rikkoi Rooman valtakunnan lakia rikkomalla hautansa sinetin noustessaan ylös kuolleista. Samoin viemme Raamattuja maihin, joihin vienti on lailla kiellettyä. Myös evankeliumin julistus moniin muslimimaihin on kiellettyä ja silti julistamme. Suomessa ei ole tietääkseni lakia, jota Jumalan nimessä tarvitsee rikkoa. Olemme siis kuuliaisia esivallalle.

    Anarkistit rikkoo lakeja kaikkialla ja kaikkia lakeja tarvittaessa. Tässä se ero.

    Äänestä

  • tarkennusta kirjoitti:

    "Hän itseasiassa sanoi aivan samaa kuin Päivi Räsänen aikoinaan, että lakia saa rikkoa jos on hyvä syy. "

    >Hyvä esimerkki on Jeesus, joka rikkoi Rooman valtakunnan lakia rikkomalla hautansa sinetin noustessaan ylös kuolleista.
    Nyt meinasi kyllä lentää sumpit näytölle. :D

    Äänestä

  • Pekka Kemppainen oli liian rasisti jopa Mitä Vittua lehdelle. Ylellekö nyt kelpaa?

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Hyvä esimerkki on Jeesus, joka rikkoi Rooman valtakunnan lakia rikkomalla hautansa sinetin noustessaan ylös kuolleista.
    Nyt meinasi kyllä lentää sumpit näytölle. :D

    No kyllä "lensi sumpit näytölle" myös naisilla jotka tulivat Jeesuksen haudalle eka kerran.

    Äänestä

  • tarkennusta kirjoitti:

    No kyllä "lensi sumpit näytölle" myös naisilla jotka tulivat Jeesuksen haudalle eka kerran.

    Saduissa on jänniä tapahtumia, mutta ei ne silti totta ole.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Saduissa on jänniä tapahtumia, mutta ei ne silti totta ole.

    Kannattaa lukea dokumentit Jeesuksen ylösnousemuksesta ja ihmisten tavasta reagoida tähän. Huolellisella lukemisella oikein ajatuksella ja hitaasti löytää paljon tietoa miten ihminen reagoi ääriyllättävissä tilanteissa. Itse atk-opettajana kohtasin paljon tilanteita miten ihminen reagoi tietokoneisiin, esim. kirjoitustaito voi kadota ihmisen muistista ihan kokonaan. Mielenkiintoista, eikö totta?

    >Kannattaa lukea dokumentit Jeesuksen ylösnousemuksesta ja ihmisten tavasta reagoida tähän.
    Ut:n kymmeniä vuosia tapahtumien jälkeen kirjoitetut ilosanomat olen lukenut jo kauan sitten, mutta missäs ne aidot dokumentit ovat?

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Kannattaa lukea dokumentit Jeesuksen ylösnousemuksesta ja ihmisten tavasta reagoida tähän.
    Ut:n kymmeniä vuosia tapahtumien jälkeen kirjoitetut ilosanomat olen lukenut jo kauan sitten, mutta missäs ne aidot dokumentit ovat?

    Silminnäkijädokumentit ovat aina aitoja. Mutta historiatiede kyllä hyväksyy epäsuoratkin kertomukset kuten Aleksanteri Suuren kohdalla on.

    Äänestä

  • tarkennusta kirjoitti:

    Silminnäkijädokumentit ovat aina aitoja. Mutta historiatiede kyllä hyväksyy epäsuoratkin kertomukset kuten Aleksanteri Suuren kohdalla on.

    Historiatiede hyväksyy, mutta omilla kriteereillään. Taru Jeesuksen haudasta ei alkuunkaan niitä täytä. Tämä Aleksanteri-vertaus on muuten jo kovin vanha ja väsynyt tässä yhteydessä.

    Äänestä

  • "Taru Jeesuksen haudasta ei alkuunkaan niitä täytä. "

    Silminäkijäkertomukset pätee aina!

    "Tämä Aleksanteri-vertaus on muuten jo kovin vanha ja väsynyt tässä yhteydessä."

    Mutta aina yhtä toimiva ja aina yhtä kiusallinen ateisteille.

    Aleksanteri Suuri kuulemma eli monta sataa vuotta ennen Jeesusta eikä hänestä ole ainuttakaan silminnäkijä- taikka edes aikalaiskertomusta. Ja silti hänen olemassaoloonsa uskotaan.

    Jeesuksesta on useita silminnäkijä- ja aikalaiskertomuksia ja yhä voimme Hänen olemassaolonsa seurannaisvaikutuksia nähdä ja kokea, ja silti ateistit jässittää.

    Mikä ristiriita!!

    Äänestä

  • tarkennusta kirjoitti:

    "Hän itseasiassa sanoi aivan samaa kuin Päivi Räsänen aikoinaan, että lakia saa rikkoa jos on hyvä syy. "

    Päivi Räsänen lähtee siitä, että tulee totella Jumalaa tilanteissa, jossa moraali on koetuksella. Hyvä esimerkki on Jeesus, joka rikkoi Rooman valtakunnan lakia rikkomalla hautansa sinetin noustessaan ylös kuolleista. Samoin viemme Raamattuja maihin, joihin vienti on lailla kiellettyä. Myös evankeliumin julistus moniin muslimimaihin on kiellettyä ja silti julistamme. Suomessa ei ole tietääkseni lakia, jota Jumalan nimessä tarvitsee rikkoa. Olemme siis kuuliaisia esivallalle.

    Anarkistit rikkoo lakeja kaikkialla ja kaikkia lakeja tarvittaessa. Tässä se ero.

    Tuota, Räsänen kehottaa toimimaan anarkistisesti kun hyvä syy löytyy. Samoin tekevät anarkistit.

    Se miten kukin sitten perustelee sen hyvä syyn, onkin jo toinen juttu. Joskus on oikeasti hyviä syitä ja joskus ei.

    Anarkistiksi siis voi joutua useasta syystä.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Pekka Kemppainen oli liian rasisti jopa Mitä Vittua lehdelle. Ylellekö nyt kelpaa?

    Samoin tuo Kaukinen. Yle on jo pyydellyt anteeksi.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tuota, Räsänen kehottaa toimimaan anarkistisesti kun hyvä syy löytyy. Samoin tekevät anarkistit.

    Se miten kukin sitten perustelee sen hyvä syyn, onkin jo toinen juttu. Joskus on oikeasti hyviä syitä ja joskus ei.

    Anarkistiksi siis voi joutua useasta syystä.

    "Räsänen kehottaa toimimaan anarkistisesti kun hyvä syy löytyy."
    Räsänen itse puolestaan kysyi 11.11.2015:
    "Pitäisikö virheellinen tieto oikaista? Onko kysymys peräti rikoksesta, silloin kun henkilön kunniaa loukataan laittamalla hänen sanomakseen valheellisia väitteitä? Pitäisikö siis tehdä tutkintapyyntö poliisille?"
    Grundströmin mukaan kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta kenelläkään ei ole oikeutta omiin faktoihinsa.
    Esittämänne väitelause voidaan tulkita tarkoitushakuiseksi lukijoiden harhaanjohtamiseki ja vihapuheeksi vakaumuksellista kristittyä kohtaan ollessaan vailla mitään faktuaalista kontekstia. Käyttämänne ilmaus "hyvä syy" on jo suorastaan surkuhupaisa ottaen huomioon kristillisen vakaumuksen perustan, joka on Jumalan laki, ei siis mikä tahansa ihmismielen päähänpisto, joille jumalattomat ovat alttiita.

    Äänestä

Puhutaan että hallitus olisi rikkonut perustuslakia kun on antanut tämän kaiken tapahtua. Pitääkö paikkansa? Suvakeilta tätä on turha kysyä. Sehän on aika vakava rikos.

Äänestä
  • Meinaatko että perustuslakivaliokunta ja perustuslakijuristit koostuisivat pääsääntöisesti joistakin muista kuin niistä joita kutsut suvakeiksi? Valiokunnassa voi olla pari kolme "ei-suvakkia", oikeustieteilijöissä tuskin yhtäkään.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Meinaatko että perustuslakivaliokunta ja perustuslakijuristit koostuisivat pääsääntöisesti joistakin muista kuin niistä joita kutsut suvakeiksi? Valiokunnassa voi olla pari kolme "ei-suvakkia", oikeustieteilijöissä tuskin yhtäkään.

    En tiijä mut niin ne sannoovat.

    Äänestä

Te vitun viherhörhöt ja muut suvakkipellet olette pieniä Jeesuksia siihen asti kun kättä pitäisi laittaa omaan taskuun, niitä kustannuksia kyllä maksatetaan muilla mielellään ja sitten haukutaan vielä pakolaisuuden kustannusten todellisia maksumiehiä anarkisteiksi ja natseiksi.

Äänestä
  • Aivan samalla tavalla niitä maksetaan kuin muitakin menoja. Jopa maataloustukia Whalroosille.

    Äänestä

YLE:stä sen verran että herää ajatus, miksi yksikään poliitikko ei missään vaiheessa ole esittänyt ko. laitoksen yksityistämistä. Onko niin että Ylellä on liikaa valtaa heihin. Yle voi pudottaa pullikoivan poliitikon pois parrasvaloista alta aikayksikön. Pelottava ajatus. Veroja pitäisi alentaa mutta ylevero on koskematon ja pyhä kun se kerran on kivitauluun hakattu.

Kun kansan ostovoima kuulemma hupenee, meidät pakotetaan kuitenkin maksamaan sirkushuveista, hattarahutusta ja poliitikkojen myrtyneistä naamatauluista. Nekin, jotka eivät näistä välitä. Uusi kansankirkko kehittää kaikenlaisia mahtavia projekteja, että "suomalaiset rakastaisivat / välittäisivät tms. enemmän". Irvokasta että tämä teatteri pyörii köyhtyvän kansan maksamilla veroilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelottavaa kirjoitti:

Eilinen Ylen Perjantai ohjelma oli anarkismin tyrkyttämis ohjelma.
En tiedä mihin tällaisilla ohjelmilla pyritään. Romuttamaanko koko yhteiskunta ja sen järjestelmä.
Itselleni tuli järkyttynyt olo. Ihmisarvosta ja tasa-arvosta puhutaan, mutta tämän ohjelmaan vedetyn henkilön keho kieli kaikkea muuta. Pelottavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu