On saatava laki demonismia vastaan

Suomen laki on vanhentunut ja sosinaaliset syyt ovat poistuneet jo sosinaali ja terveys laista. Pykälät on aikansa eläneet ja demonismin vuoksi olen tehnyt aloitteen eduskunnalle ja oikeusministeriöön, jonka mukaan mukavuusseksi on lopetettava ja säädettävä laki, jonka valvonnassa kaikki itsekkääseen nautintoon perustuva seksi on lakkautettava. Seksi ilman tarkoitusta lisääntyä on demonismia. Mukavuusseksi kyykyttää naisia, ja siksi naisten kyykytys on lopetettava ja naiset vapautettava turhasta seksistä ennen kaikkea naisilta, sillä naiset eivät tarvitse seksiä, emmekä me fanaatikkomiehet ikinä tule saamaan. Siksi ei naistenkaan ei tarvi saada ja naisten pitää moinen moraalittomuus ja Kantin etikkaan perustuva sosinaalidarvissi lopettaa. Mukavuusseksiväen kammottavalla tuotteella ei ole palautusoikeutta, kun viaton siittiö abortoidaan säälimättä ja rusennetaan julmasti talouspaperiin. Useat luotettavat tutkimukset osoittavat, etteivät normaalit naiset nauti lainkaan seksistä. On olemassa kuitenkin marginaaliryhmä naisia, joihin on mennyt demoni jonka vallassa nämä naiset ovat. Nämä demoniset naiset riistävät useilta miehiltä vuodessa heidän siittiönsä, ja kostaakseen miehelle nauttivat seksistä ilman tarkoitusta lisääntyä.

ProJustitiaSpermium, taas on avuttomien siittiöiden oikeuksia puolustava ihmisoikeusjärjestö joka on perustettu mukavuusseksin lopettamisen jalon aatteen puolesta. Suomessa harrastetaan 100059170000 mukavuusyhdyntää vuosittain, ja Pro Justitia Spermiumin tarkoituksena on ehkäistä perusteettomasta mukavuusseksistä nauttiminen ja potentiaalisen elämän hukkaanheitto joko viemäriin tai kortsunnokkaan. Useilla nettisivuilla on kuvia, joissa heitetään siittiöt täysin hukkaan, katsokaa jos kantti kestää. Jos naisten olisi tarkoitus nauttia seksistä tai ajatella muuta kuin lisääntymistä, olisin käskenyt jumalaa luomaan siihen tarvittavat elimet, kuten aivot ja esimerkiksi jalat. Jumala ei tahdo niin koska minäkään en.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä saarna ja raitista Jumalan sanaa selvästi puhdashenkiseltä ja vakavalta Jumalan mieheltä. Kyseessä on henkivaltojen taistelu. Lopun ajat ja ylöstempaus on lähellä.

Äänestä

Katolinen pappi manaa demoneita ihmisistä. Itsekin olen syyllistynyt seksistä nauttimiseen. Olen harkinnut riivaajien manaamista, jospa se veisi inhottavat haluni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moraalinen.-Mies kirjoitti:

Suomen laki on vanhentunut ja sosinaaliset syyt ovat poistuneet jo sosinaali ja terveys laista. Pykälät on aikansa eläneet ja demonismin vuoksi olen tehnyt aloitteen eduskunnalle ja oikeusministeriöön, jonka mukaan mukavuusseksi on lopetettava ja säädettävä laki, jonka valvonnassa kaikki itsekkääseen nautintoon perustuva seksi on lakkautettava. Seksi ilman tarkoitusta lisääntyä on demonismia. Mukavuusseksi kyykyttää naisia, ja siksi naisten kyykytys on lopetettava ja naiset vapautettava turhasta seksistä ennen kaikkea naisilta, sillä naiset eivät tarvitse seksiä, emmekä me fanaatikkomiehet ikinä tule saamaan. Siksi ei naistenkaan ei tarvi saada ja naisten pitää moinen moraalittomuus ja Kantin etikkaan perustuva sosinaalidarvissi lopettaa. Mukavuusseksiväen kammottavalla tuotteella ei ole palautusoikeutta, kun viaton siittiö abortoidaan säälimättä ja rusennetaan julmasti talouspaperiin. Useat luotettavat tutkimukset osoittavat, etteivät normaalit naiset nauti lainkaan seksistä. On olemassa kuitenkin marginaaliryhmä naisia, joihin on mennyt demoni jonka vallassa nämä naiset ovat. Nämä demoniset naiset riistävät useilta miehiltä vuodessa heidän siittiönsä, ja kostaakseen miehelle nauttivat seksistä ilman tarkoitusta lisääntyä.

ProJustitiaSpermium, taas on avuttomien siittiöiden oikeuksia puolustava ihmisoikeusjärjestö joka on perustettu mukavuusseksin lopettamisen jalon aatteen puolesta. Suomessa harrastetaan 100059170000 mukavuusyhdyntää vuosittain, ja Pro Justitia Spermiumin tarkoituksena on ehkäistä perusteettomasta mukavuusseksistä nauttiminen ja potentiaalisen elämän hukkaanheitto joko viemäriin tai kortsunnokkaan. Useilla nettisivuilla on kuvia, joissa heitetään siittiöt täysin hukkaan, katsokaa jos kantti kestää. Jos naisten olisi tarkoitus nauttia seksistä tai ajatella muuta kuin lisääntymistä, olisin käskenyt jumalaa luomaan siihen tarvittavat elimet, kuten aivot ja esimerkiksi jalat. Jumala ei tahdo niin koska minäkään en.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu