Tiedotusvälineillä on demokratiassa tärkeä ja vastuullinen tehtävä, mahdollisimman objektiivisen ja totuudenmukaisen kuvan antaminen maailmasta ja yhteiskunnasta sekä niissä esiintyvistä poliittisista ja muista virtauksista.
Euroopan unionin jäsenyyskysymyksen osalta johtavat suomalaiset tiedotusvälineet, televisio, radio sekä laajalevikkisimmät sanoma- ja aikakauslehdet unohtivat ja niin kuin tosiasiat osoittavat, tietoisesti laiminlöivät tehtävänsä. Monet niistä toimivat samoin kuin vallanpitäjille alistetut tiedotusvälineet totalitaristisissa maissa.
Tämä ei voi olla selitettävissä pelkästään eurohuuman valtaan hurahtamisella, vaan se kertoo osaltaan puoluevallan yhteiskuntaan tartuttamasta vakavasta sairaudesta, kansanvallan halveksimisesta ja valtaeliitille nöyristelystä ja korruptiivisuudesta. Pisimmälle menivät suurilevikkisimmät sanomalehdet, Hesari, Aamulehti ja Turun Sanomat. Ne eivät ainoastaan tyytyneet ottamaan toimituksellisissa artikkeleissaan yksipuolisesti ja tosiasioita vääristellen kantaa EU-jäsenyyden puolesta, vaan jopa julkaisivat omalla kustannuksellaan unioniin liittymistä puoltavia ja valtaeliitin haluamalla tavalla äänestämään kehottavia suurilmoituksia. Tämä osoittaa, että itse valtaeliittiin lukeutuvat lehtien pääomistajat tosiasiallisesti sanolivat niiden linjan edustamansa ylimmän yhteiskuntaluokan etujen perusteella.
Samalla on käynyt ilmeiseksi, että ainakin eteläiseen Suomeen olisi saatava sellainen uusi laajalevikkinen sanomalehti, joka täyttää ne vaatimukset, jotka tiedotusvälineelle on asetettava totuudenmukaisten tietojen antajana sekä vapaan ja tasapuolisen kansalaiskeskustelun areenana.
EU-jäsenyyden merkittävimpien ja kansalaisten kannalta kohtalokkaimpien seurausten, itsenäisyyden menettämisen, valtiosäännön ja perustuslakien ydinsisällön romuttaminen sekä kansansuvereniteetista luopumise, käsittely ja näitä aiheita koskeva keskustelu on tiedotusvälineissä täysin sivuutettu.
Näin tapahtui ilmeisesti sen vuoksi, että asetettujen tavoitteiden tavoitteiden saavuttamista rehellisen ja avoimen tiedottamisen ja kansalaiskeskustelun avulla pidettiin valtaeliitin piirissä mahdottomana.
Ainoaksi keinoksi nähtiin valhepropagandalla ja pelottelulla tapahtuva kansalaismielipiteen manipulointi totalitaarisissa maissa yleisen käytännön mukaisesti.
Tiitisen komitean esitykset, joilla marraskuun mustana perjantaina 1994 toteutettu valtiokaappaus pohjustettiin, jätettiin keskeisimmiltä osiltaan tiedotusvälineissä - eräitä yleisönosasto-kirjoituksia lukuunottamatta - kommentoimatta ja analysoimatta, vaikka siihen olisi ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä ollut aikaa runsaat puoli vuotta.
Ennen Tiitisen komitean mietinnön valmistumista eräs yleisradion toimittaja pyysi dosentti Ilkka Hakalehtoa mukaan sen julkitulon jälkeen järjestettäväksi suunnittelemaansa radiokeskusteluun, johon hänen keromansa mukaan olisi lisäksi kutsuttu komitean puheenjohtaja Tiitinen, eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen puheenjohtajaksi myöhemmin valittu Sauli Niinistö sekä tunnettu valtiosääntöoikeuden asiantuntija Kauko Sipponen.
Keskustelua ei milloinkaan toteutettu, joko sen vuoksi, että puoluevallan perusetujen ajajaksi sidotun Yleisradion ohjelmajohdon taholta ei sitä hyväksytty, tai toimittaja katsoi vapaaehtoisesti oman etunsa mukaiseksi luopua tästä puoluevallalle ilmeisen kiusallisesta suunnitelmastaan.
Syksyllä pari viikkoa ennen neuvoa-antavan kansanäänestyksen toimeenpanoa muuan TV 2:n toimittaja otti Hakalehtoon yhteyttä ja kertoi valmistelevansa edellä selostettuja perustuslaki- ja kansansuvereniteettikysymyksiä pohtivaa ohjelmaa, koska - niin kuin hän totesi - niiden käsittelemistä ja kansalaisten tietoisuuteen saattamista oli pidettävä ensiarvoisen tärkeänä. Toimittaja kuitenkin huomautti, että luonnollisesti ohjelman aikaansaaminen ja lähettäminen olisi riippuvainen hänen esimiestensä sille antamasta suostumuksesta. Asiasta ei sittemmin kuulunut sen enempää, joten ilmeisesti esimiehet torjuivat ohjelman puoluevallan ja sitä pönkittävän taloudellisen vallan tavoitteleman äänestystuloksen saavuttamista vaarantavana.
Ainoa, missä televisio osoitti jonkinlaista tasapuolisuutta, oli neuvoa-antavaa kansanäänestystä edeltäneiden virallisten "vaalikeskustelujen" järjestäminen. Mutta niidenkin avulla TV-toimitukset pyrkivät itse vaikuttamaan kansalaisten mielipiteen muodostukseen. Kun EU-jäsenyyden vastustajien argumentit osoittautuivat TV-keskusteluissa vastapuolen perusteisiin verrattuna ylivoimaisiksi ja EU-jäsenyyden vastustus ohjelman katsojien keskuudessa kanatukseen verrattuna kaksinkertaiseksi, luovuttiin aloitettujen jo presidentinvaalien edellä käytyjen TV-keskustelujen yhteydessä suurta mielenkiintoa herättäneiden puhelinäänestysten toimeenpanemisesta. Sen sijaan TV:n uutislähetyksissä toistettiin ahkerasti jäsenyyden kannatuksen ylivoimaisuutta korostavia gallup -"tutkimuksia", joissa EU-jäsenyyden kannatusluvut olivat vastustuslukuihin verrattuina huomattavasti korkeammat kuin lopullisesssa neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä. Näin siitä huolimatta, vaikka tällainen itsenäisen Suomen kannattajissa toivottomuutta luomaan tarkoitetulla gallupeilla manipulointi vaikutti kaiken todennäköisyyden mukaan suunnitellulla tavalla eli jäsenyyden vastustuslukuja alentavasti ja äänestykseen osallistumista vähentävästi.
Lisäksi TV-keskustelujen järjestäjät tulivat EU-jäsenyyden ajajien avuksi keskustelijavalinnoillaan. Tämä näkyi paitsi jäsenyyden kannattajien kannalta vaarallisiksi tiedettyjen vastapuolen edustajien TV-keskusteluista syrjäyttämisenä myös huolehtimisena siitä, että jäsenyyttä vastustavien kolmen keskustelijan joukossa oli vähintään yksi äärivasemmiston edustaja; ainakin kerran heitä oli jopa kaksi. Sen sijaan jäsenyyden puolustajien joukkoon varottiin ilmeisesti yhtä poikkeuskertaaa lukuun ottamatta päästämästä vasemmistoliiton edustajia. Näin tietenkin sen vuoksi, että samaistamalla kommunistien perilliset EU-jäsenyyden vastustajiin saatiin osa ohjelman seuraajista myönteisiksi EU:hun liittymiselle. Onhan Suomen kansa aikaisemman historiansa perusteella tottunut pitämään kommunisteja isänmaansa ja itsenäisyytensä vaarallisimpina uhkaajina.
Esimerkiksi SKP:n entisen puheenjohtajan, Aarne Saarisen tai vasemmistoliiton pääsihteerin Matti Viialaisen kutsumisella mukaan viimeisiin, ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä järjestettyihin TV-keskusteluihin olisi epäilemättä ollut EU-jäsenyyden kannalta tuhoisat seuraukset. Vasemmistoliiton edustajien käyttäminen vähintäänkin yhtä usein EU-jäsenyyden kannattana- kuin vastapuolen edustajana olisi ollut paikallaan myös eduskunnan marraskuun 18. päivän äänestystuloksen valossa. Osoittihan se, että n. kaksi kolmannesta vasemmistoliiton edustajasta oli tosi paikan tullen puolue- ja rahavallan yhdessä vaatiman EU:hun liittymisen kannalla.
TV:n ja radion toimittajat eivät yleensä milloinkaan puuttuneet EU-jäsenyyden ajajien uutis- ja ajankohtaislähetyksissä esittämiin totuudenvastaisiin ja perustelemattomiin väitteisiin. Nämä olivat usein sen goebbelsmaisen propagandan mukaisia, jolle EU-jäsenyyden ajajien TV-, sanomalehti- ja muu mainonta pääasiallisesti perustui.
Goebbelsmaisella propagandalla tarkoitetaan kansallissosialistisen Saksan propagandaministerin Joseph Goebbelsin harjoittamaa propagandaa. Se perustui Adolf Hitlerin 'kampfissa' esittämään ajatukseen, että "Jos valehtelet, esitä iso valhe". Kun esitetään niin suuri ja röyhkeä valhe, ettei kukaan voi uskoa kenenkään kykenevän moiseen häikäilemättämyyteen, se omaksutaan täytenä totena. Tähän luokkaan kuuluivat presidentti Ahtisaaren, pääministeri Ahon, eduskunnan puhemies Uosukaisen ja monen muun EU-jäsenyyden markkinoijan vastaväitteet unioniin liittymissopimuksen synnyttämään toteamukseen, että jäsenyys siinä vie maalta itsenäisyyden. Lukuisten kansalaisten - gallup-kyselyn mukaan suomalaisten enemmistön - oli mahdotonta uskoa, että valtakunnan poliittinen johto voisi edustaa niin mieletöntä kantaa, että ajaisi itsenäisyydestä luopumista.
Näin ollen monet ottivat täytenä totena Ahtisaaren ja kumppaneuden valheellisen väitteen, että Suomi säilyttää EU:n jäsenenäkin itsenäisyytensä ja että tämä vielä jopa entisestään vahvistuu. Tätä valhepropagandaa tuettiin väitteellä, jonka mukaan jotkut nimeltä mainitut unionin jäsenmaat eivät nekään olleet menettäneet itsenäisyyttään.
Todellisuudessa kaikki EU:hun kuuluvat maat olivat sen jäseninä tuleet riippuvaisiksi unionin päätöksistä ja joutuneet sen vuoksi luopumaan valtiollisesta itsenäisyydestään.
Kansallisvaltioina menettämänsä suvereniteetin tilalle ne ovat saaneet osan EU:n ylikansallisesta suvereniteetista. Tämän "omaisuuden" vaihdoksen merkitys on luonnollisesti aivan erilainen EU:n pienillä kuin suurimmilla jäsenmailla. Viimeksi mainitut pääsivät kansansuvereniteetin omassa maassa lopettaneen "vaihtokaupan" seurauksena tosiasiallisesti määräävään asemaan uudessa satojen miljoonien asukkaiden yhteisössä.
Niin Maastrichtin sopimuksessa määrätyillä mandaatti-äänillä kuin EU:n neuvostoliitossa äänestetäänkin, tosiasia on että unioni on tärkeimmissä ratkaisuissa päätöskyvytön ilman Saksan, Ranskan ja Englannin lopullisen päätöksen syntymisen edellytyksenä olevaa yksimielisyyttä. Mikäli syntyy tilanne, jolloin tätä ei saada millään keinolla aikaaan, on päätöksen teosta siinä asiassa luovuttava. Se, että näistä kolmesta yksi tai kaksi ajaisi muitten jäsenmaitten avulla läpi haluamansa päätöksen, johtaisi koko unionin hajoamisen partaalle.
Pienelle itsenäisyydestään luopuneelle jäsenmaalle jää EU:ssa väistämättä myötäilijän ja sopeutujan asema. Tämän vuoksi sillä, että pieni kansakunta on Euroopan unioniin liittyen luopunut itsenäisyydestään ja itsemääräämisoikeudestaan, on sen kannalta täysin toinen merkitys kuin vastaavalla suvereniteetista luopumisella suuren ja vaikutusvaltaisen jäsenmaan kannalta.
Muita tiedotusvälineiden ja EU-jäsenyyden kannattajien goebbelsmäisen mainonnan katteettomia iskulauseita olivat mm. laajalti levitetyt väitteet, että jäsenyys EU:ssa tuo mukanaan työtä ja hyvinvointia, alentaa olennaisesti elinkustannuksia jsekä lisää kansalaisten turvallisuutta.
Euroopan yhteisön historia osoittaa, että työttömyys sen sisällä on kolmessa vuosikymmenessä viisinkertaistunut ja köyhyys kasvanut lähes räjähdysmäisesti. Joikainen, joka on syksyllä 1994 käynyt ruokatavarakaupassa vaikkapa hintatasoltaan EU:n halvimpiin jäsenmaihin kuuluvassa Espanjassa, on havainnut, mitenkä lukuisat elintarvikkeet perunoista nakkimakkaroihin ovat niissä jokseenkin saman hintaisia tai kalliimpia kuin Suomessa.
EU-jäsenyyden ajajien röyhkeimpiin propagandateeseihin kuuluin myös kehoitus äänestää lasten vuoksi unioniin liittymissopimuksen puolesta samoin kuin väitteet että EU-jäsenyyden seurauksena Suomeen tulvisi ulkomaisia pääomia työpaikkoja taroavien uusien tuotantolaitosten perutamiseksi.
Juuri lasten kannalta eduskunnan tekemä EU:hun liittyminen ja Suomen kansalle kuuluvan korkeimman vallan luovuttaminen unionille on äärimmäisen petoksellinen ja anteeksiantamaton teko, sillä suomalaiset lapset ja heidän tulevat lapsensa ovat osa sitä Suomen kansaa, jolla kansansuvereniteettiperiaatteen mukaan on pysyvästi yksinoikeus päättää suomalaisista koostuvan kansakunnan asioista.
Suomeen sijoitettavilla ulkomaisilla pääomilla ei enää 1990-2000-luvulla perusteta tänne teollisuuslaitoksia niin kuin 1860- ja 1870-luvulla, vaan niillä ostetaan kasinokeinottelun periaatteiden mukaisesti Suomen kansalaisomaisuutta, joka taas myydään sopivan tilaisuuden tullen eniten tarjoavalle. Tai Suomesta hankitaan jokin ostajan hankalaksi kilpailijakseen katsoma teollisuusyritys vain sen tieltä pois raivaamiseksi ja siis lopettamiseksi.
Miksi ulkomaiset pääomanomistajat katsoisivat etujensa mukaiseksi rakentaa Suomeen uusia työpaikkoja, kun sitä eivät tee suomalaisetkaan pääomanomistajat, vaan pääomien virta suuntautuu jatkuvasti voittopuolisesti Suomesta maan rajojen ulkopuolelle?
Euroopan unionin jäsenyyskysymyksen osalta johtavat suomalaiset tiedotusvälineet, televisio, radio sekä laajalevikkisimmät sanoma- ja aikakauslehdet unohtivat ja niin kuin tosiasiat osoittavat, tietoisesti laiminlöivät tehtävänsä. Monet niistä toimivat samoin kuin vallanpitäjille alistetut tiedotusvälineet totalitaristisissa maissa.
Tämä ei voi olla selitettävissä pelkästään eurohuuman valtaan hurahtamisella, vaan se kertoo osaltaan puoluevallan yhteiskuntaan tartuttamasta vakavasta sairaudesta, kansanvallan halveksimisesta ja valtaeliitille nöyristelystä ja korruptiivisuudesta. Pisimmälle menivät suurilevikkisimmät sanomalehdet, Hesari, Aamulehti ja Turun Sanomat. Ne eivät ainoastaan tyytyneet ottamaan toimituksellisissa artikkeleissaan yksipuolisesti ja tosiasioita vääristellen kantaa EU-jäsenyyden puolesta, vaan jopa julkaisivat omalla kustannuksellaan unioniin liittymistä puoltavia ja valtaeliitin haluamalla tavalla äänestämään kehottavia suurilmoituksia. Tämä osoittaa, että itse valtaeliittiin lukeutuvat lehtien pääomistajat tosiasiallisesti sanolivat niiden linjan edustamansa ylimmän yhteiskuntaluokan etujen perusteella.
Samalla on käynyt ilmeiseksi, että ainakin eteläiseen Suomeen olisi saatava sellainen uusi laajalevikkinen sanomalehti, joka täyttää ne vaatimukset, jotka tiedotusvälineelle on asetettava totuudenmukaisten tietojen antajana sekä vapaan ja tasapuolisen kansalaiskeskustelun areenana.
EU-jäsenyyden merkittävimpien ja kansalaisten kannalta kohtalokkaimpien seurausten, itsenäisyyden menettämisen, valtiosäännön ja perustuslakien ydinsisällön romuttaminen sekä kansansuvereniteetista luopumise, käsittely ja näitä aiheita koskeva keskustelu on tiedotusvälineissä täysin sivuutettu.
Näin tapahtui ilmeisesti sen vuoksi, että asetettujen tavoitteiden tavoitteiden saavuttamista rehellisen ja avoimen tiedottamisen ja kansalaiskeskustelun avulla pidettiin valtaeliitin piirissä mahdottomana.
Ainoaksi keinoksi nähtiin valhepropagandalla ja pelottelulla tapahtuva kansalaismielipiteen manipulointi totalitaarisissa maissa yleisen käytännön mukaisesti.
Tiitisen komitean esitykset, joilla marraskuun mustana perjantaina 1994 toteutettu valtiokaappaus pohjustettiin, jätettiin keskeisimmiltä osiltaan tiedotusvälineissä - eräitä yleisönosasto-kirjoituksia lukuunottamatta - kommentoimatta ja analysoimatta, vaikka siihen olisi ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä ollut aikaa runsaat puoli vuotta.
Ennen Tiitisen komitean mietinnön valmistumista eräs yleisradion toimittaja pyysi dosentti Ilkka Hakalehtoa mukaan sen julkitulon jälkeen järjestettäväksi suunnittelemaansa radiokeskusteluun, johon hänen keromansa mukaan olisi lisäksi kutsuttu komitean puheenjohtaja Tiitinen, eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen puheenjohtajaksi myöhemmin valittu Sauli Niinistö sekä tunnettu valtiosääntöoikeuden asiantuntija Kauko Sipponen.
Keskustelua ei milloinkaan toteutettu, joko sen vuoksi, että puoluevallan perusetujen ajajaksi sidotun Yleisradion ohjelmajohdon taholta ei sitä hyväksytty, tai toimittaja katsoi vapaaehtoisesti oman etunsa mukaiseksi luopua tästä puoluevallalle ilmeisen kiusallisesta suunnitelmastaan.
Syksyllä pari viikkoa ennen neuvoa-antavan kansanäänestyksen toimeenpanoa muuan TV 2:n toimittaja otti Hakalehtoon yhteyttä ja kertoi valmistelevansa edellä selostettuja perustuslaki- ja kansansuvereniteettikysymyksiä pohtivaa ohjelmaa, koska - niin kuin hän totesi - niiden käsittelemistä ja kansalaisten tietoisuuteen saattamista oli pidettävä ensiarvoisen tärkeänä. Toimittaja kuitenkin huomautti, että luonnollisesti ohjelman aikaansaaminen ja lähettäminen olisi riippuvainen hänen esimiestensä sille antamasta suostumuksesta. Asiasta ei sittemmin kuulunut sen enempää, joten ilmeisesti esimiehet torjuivat ohjelman puoluevallan ja sitä pönkittävän taloudellisen vallan tavoitteleman äänestystuloksen saavuttamista vaarantavana.
Ainoa, missä televisio osoitti jonkinlaista tasapuolisuutta, oli neuvoa-antavaa kansanäänestystä edeltäneiden virallisten "vaalikeskustelujen" järjestäminen. Mutta niidenkin avulla TV-toimitukset pyrkivät itse vaikuttamaan kansalaisten mielipiteen muodostukseen. Kun EU-jäsenyyden vastustajien argumentit osoittautuivat TV-keskusteluissa vastapuolen perusteisiin verrattuna ylivoimaisiksi ja EU-jäsenyyden vastustus ohjelman katsojien keskuudessa kanatukseen verrattuna kaksinkertaiseksi, luovuttiin aloitettujen jo presidentinvaalien edellä käytyjen TV-keskustelujen yhteydessä suurta mielenkiintoa herättäneiden puhelinäänestysten toimeenpanemisesta. Sen sijaan TV:n uutislähetyksissä toistettiin ahkerasti jäsenyyden kannatuksen ylivoimaisuutta korostavia gallup -"tutkimuksia", joissa EU-jäsenyyden kannatusluvut olivat vastustuslukuihin verrattuina huomattavasti korkeammat kuin lopullisesssa neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä. Näin siitä huolimatta, vaikka tällainen itsenäisen Suomen kannattajissa toivottomuutta luomaan tarkoitetulla gallupeilla manipulointi vaikutti kaiken todennäköisyyden mukaan suunnitellulla tavalla eli jäsenyyden vastustuslukuja alentavasti ja äänestykseen osallistumista vähentävästi.
Lisäksi TV-keskustelujen järjestäjät tulivat EU-jäsenyyden ajajien avuksi keskustelijavalinnoillaan. Tämä näkyi paitsi jäsenyyden kannattajien kannalta vaarallisiksi tiedettyjen vastapuolen edustajien TV-keskusteluista syrjäyttämisenä myös huolehtimisena siitä, että jäsenyyttä vastustavien kolmen keskustelijan joukossa oli vähintään yksi äärivasemmiston edustaja; ainakin kerran heitä oli jopa kaksi. Sen sijaan jäsenyyden puolustajien joukkoon varottiin ilmeisesti yhtä poikkeuskertaaa lukuun ottamatta päästämästä vasemmistoliiton edustajia. Näin tietenkin sen vuoksi, että samaistamalla kommunistien perilliset EU-jäsenyyden vastustajiin saatiin osa ohjelman seuraajista myönteisiksi EU:hun liittymiselle. Onhan Suomen kansa aikaisemman historiansa perusteella tottunut pitämään kommunisteja isänmaansa ja itsenäisyytensä vaarallisimpina uhkaajina.
Esimerkiksi SKP:n entisen puheenjohtajan, Aarne Saarisen tai vasemmistoliiton pääsihteerin Matti Viialaisen kutsumisella mukaan viimeisiin, ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä järjestettyihin TV-keskusteluihin olisi epäilemättä ollut EU-jäsenyyden kannalta tuhoisat seuraukset. Vasemmistoliiton edustajien käyttäminen vähintäänkin yhtä usein EU-jäsenyyden kannattana- kuin vastapuolen edustajana olisi ollut paikallaan myös eduskunnan marraskuun 18. päivän äänestystuloksen valossa. Osoittihan se, että n. kaksi kolmannesta vasemmistoliiton edustajasta oli tosi paikan tullen puolue- ja rahavallan yhdessä vaatiman EU:hun liittymisen kannalla.
TV:n ja radion toimittajat eivät yleensä milloinkaan puuttuneet EU-jäsenyyden ajajien uutis- ja ajankohtaislähetyksissä esittämiin totuudenvastaisiin ja perustelemattomiin väitteisiin. Nämä olivat usein sen goebbelsmaisen propagandan mukaisia, jolle EU-jäsenyyden ajajien TV-, sanomalehti- ja muu mainonta pääasiallisesti perustui.
Goebbelsmaisella propagandalla tarkoitetaan kansallissosialistisen Saksan propagandaministerin Joseph Goebbelsin harjoittamaa propagandaa. Se perustui Adolf Hitlerin 'kampfissa' esittämään ajatukseen, että "Jos valehtelet, esitä iso valhe". Kun esitetään niin suuri ja röyhkeä valhe, ettei kukaan voi uskoa kenenkään kykenevän moiseen häikäilemättämyyteen, se omaksutaan täytenä totena. Tähän luokkaan kuuluivat presidentti Ahtisaaren, pääministeri Ahon, eduskunnan puhemies Uosukaisen ja monen muun EU-jäsenyyden markkinoijan vastaväitteet unioniin liittymissopimuksen synnyttämään toteamukseen, että jäsenyys siinä vie maalta itsenäisyyden. Lukuisten kansalaisten - gallup-kyselyn mukaan suomalaisten enemmistön - oli mahdotonta uskoa, että valtakunnan poliittinen johto voisi edustaa niin mieletöntä kantaa, että ajaisi itsenäisyydestä luopumista.
Näin ollen monet ottivat täytenä totena Ahtisaaren ja kumppaneuden valheellisen väitteen, että Suomi säilyttää EU:n jäsenenäkin itsenäisyytensä ja että tämä vielä jopa entisestään vahvistuu. Tätä valhepropagandaa tuettiin väitteellä, jonka mukaan jotkut nimeltä mainitut unionin jäsenmaat eivät nekään olleet menettäneet itsenäisyyttään.
Todellisuudessa kaikki EU:hun kuuluvat maat olivat sen jäseninä tuleet riippuvaisiksi unionin päätöksistä ja joutuneet sen vuoksi luopumaan valtiollisesta itsenäisyydestään.
Kansallisvaltioina menettämänsä suvereniteetin tilalle ne ovat saaneet osan EU:n ylikansallisesta suvereniteetista. Tämän "omaisuuden" vaihdoksen merkitys on luonnollisesti aivan erilainen EU:n pienillä kuin suurimmilla jäsenmailla. Viimeksi mainitut pääsivät kansansuvereniteetin omassa maassa lopettaneen "vaihtokaupan" seurauksena tosiasiallisesti määräävään asemaan uudessa satojen miljoonien asukkaiden yhteisössä.
Niin Maastrichtin sopimuksessa määrätyillä mandaatti-äänillä kuin EU:n neuvostoliitossa äänestetäänkin, tosiasia on että unioni on tärkeimmissä ratkaisuissa päätöskyvytön ilman Saksan, Ranskan ja Englannin lopullisen päätöksen syntymisen edellytyksenä olevaa yksimielisyyttä. Mikäli syntyy tilanne, jolloin tätä ei saada millään keinolla aikaaan, on päätöksen teosta siinä asiassa luovuttava. Se, että näistä kolmesta yksi tai kaksi ajaisi muitten jäsenmaitten avulla läpi haluamansa päätöksen, johtaisi koko unionin hajoamisen partaalle.
Pienelle itsenäisyydestään luopuneelle jäsenmaalle jää EU:ssa väistämättä myötäilijän ja sopeutujan asema. Tämän vuoksi sillä, että pieni kansakunta on Euroopan unioniin liittyen luopunut itsenäisyydestään ja itsemääräämisoikeudestaan, on sen kannalta täysin toinen merkitys kuin vastaavalla suvereniteetista luopumisella suuren ja vaikutusvaltaisen jäsenmaan kannalta.
Muita tiedotusvälineiden ja EU-jäsenyyden kannattajien goebbelsmäisen mainonnan katteettomia iskulauseita olivat mm. laajalti levitetyt väitteet, että jäsenyys EU:ssa tuo mukanaan työtä ja hyvinvointia, alentaa olennaisesti elinkustannuksia jsekä lisää kansalaisten turvallisuutta.
Euroopan yhteisön historia osoittaa, että työttömyys sen sisällä on kolmessa vuosikymmenessä viisinkertaistunut ja köyhyys kasvanut lähes räjähdysmäisesti. Joikainen, joka on syksyllä 1994 käynyt ruokatavarakaupassa vaikkapa hintatasoltaan EU:n halvimpiin jäsenmaihin kuuluvassa Espanjassa, on havainnut, mitenkä lukuisat elintarvikkeet perunoista nakkimakkaroihin ovat niissä jokseenkin saman hintaisia tai kalliimpia kuin Suomessa.
EU-jäsenyyden ajajien röyhkeimpiin propagandateeseihin kuuluin myös kehoitus äänestää lasten vuoksi unioniin liittymissopimuksen puolesta samoin kuin väitteet että EU-jäsenyyden seurauksena Suomeen tulvisi ulkomaisia pääomia työpaikkoja taroavien uusien tuotantolaitosten perutamiseksi.
Juuri lasten kannalta eduskunnan tekemä EU:hun liittyminen ja Suomen kansalle kuuluvan korkeimman vallan luovuttaminen unionille on äärimmäisen petoksellinen ja anteeksiantamaton teko, sillä suomalaiset lapset ja heidän tulevat lapsensa ovat osa sitä Suomen kansaa, jolla kansansuvereniteettiperiaatteen mukaan on pysyvästi yksinoikeus päättää suomalaisista koostuvan kansakunnan asioista.
Suomeen sijoitettavilla ulkomaisilla pääomilla ei enää 1990-2000-luvulla perusteta tänne teollisuuslaitoksia niin kuin 1860- ja 1870-luvulla, vaan niillä ostetaan kasinokeinottelun periaatteiden mukaisesti Suomen kansalaisomaisuutta, joka taas myydään sopivan tilaisuuden tullen eniten tarjoavalle. Tai Suomesta hankitaan jokin ostajan hankalaksi kilpailijakseen katsoma teollisuusyritys vain sen tieltä pois raivaamiseksi ja siis lopettamiseksi.
Miksi ulkomaiset pääomanomistajat katsoisivat etujensa mukaiseksi rakentaa Suomeen uusia työpaikkoja, kun sitä eivät tee suomalaisetkaan pääomanomistajat, vaan pääomien virta suuntautuu jatkuvasti voittopuolisesti Suomesta maan rajojen ulkopuolelle?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.