Poliitikkojemme toiminta on järjen vastaista, joten ehdotankin, että ministerin ja kansanedustajan pestin saamiseksi on todistettava tarpeeksi korkea älykkyysosamäärä. Sama testi tulisi vaatia myös avustajilta. Joku taso/mittari on oltava myös poliitikoilla. Ulkoa voi opetella vaikka mitä tekstiä ymmärtämättä, osaamatta sisäistää ja soveltaa sitä. Jospa nämä testit selkiyttäisivät tilannetta, miksi poliitikkomme toimivat kuten toimivat. Tulokset tulisi tietenkin julkistaa.
Mensan testit poliitikoille pakollisiksi
rupusakkia
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitenkähän mahtaa olla tuon kansan järjen kanssa, jos ei edes tässä vaiheessa tajuta missä mennään?
Suurin osa tajuaa. Vihervassareiden osikset tiedetään jo etukäteen. Niin tyhmää sakkia, eivät tajua, että sahaavat omaa oksaa, eivätkä ymmärrä kustannuksista mitään. Luulevat rahan kasvavan puussa. Ei heillä myöskään riitä ajattelu pidemmälle tulevaisuuteen, mitä tästä kaikesta seuraa.
MENSAN testi mittaa kyseenalaisesti älyä. Testit ovat vain lähinnä matemaattiseen älyn suuntaan, ja kuten tiedämme usein joillakin älyköillä puuttu sosiaaliset taidot ja tunne äly.
Stubbilta vaikuttaa puuttuvan molemmat
No, tässä mensatestissä ratkaisisivat kuitenkin vain taustatiedon määrä, joten älyllä tai sen vähyydellä ei todellisuudessa olisi mitään merkitystä - vain tiedolla.
Ja nyt se järki ilman mensan testiäkin: onko niin, että Suomen hallitus antaa Venäjän tiedustelupalvelun saattaa maiden rajan yli Suomen puolelle Venäjän tiedustelupalvelun haluamat henkilöt, mutta Suomen armeija ja puolustusministeri Niinistö eivät?
Niinistö juuri sanoi, että rajat voidaan sulkea. Nähtäväksi jää, että mitä tekee sitten hallitus. Onko hallituksen rivit suorat ja selkeät, vai onko puolustusministerillä armeijan kanssa eri linja?
Tämän johtopäätöksen tekemiseen tarvittavat uutiset:
"STT:n haastattelema venäläinen rajavartija kertoi lauantaina, että turvallisuuspalvelu FSB organisoi, ketkä turvapaikanhakijat saavat tulla Suomen rajalle."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012521010752_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012521016114_uu.shtml
Odottakaamme Suomen hallituksen vastausta.
MITÄH?!
Ensimmäinen konkaripoliitikko ilmoittaa jättävänsä hukkuvan laivan?! Minä ihmettelinkin Väyrysen adressikeräystä "irti EU:sta", koska tuo EU:iin kuuluminen juuri kirjattiin uuteen perustuslakiin, joten miksi ihmeessä hän ei ollut kampanjoimassa tuota vastaan, kun tehtiin uutta perustuslakia. Kukaan ei hiiskunut sanaakaan tuolloin, ei edes valtamedia. Niin, tällä tällä kampanjalla "irti EU:sta" hänhän yllytty suomalaisia perustuslakirikkomukseen?!
Hän on tavannut Sipilän 16.1.2016, jota tapaamista hän siteeraa uutuus kirjassaan - jo on pikavauhtia saatu kirja painosta.
Onko puolustus nyt paras hyökkäys?!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012521016244_uu.shtml
Ei rotat jätä uppoavaa laivaa, vaan laiva jättää rotat uppoomaan idiootti.
Eikä meillä ole mitään mahdollisuutta estää enää terrorismin ja kaikenlaisen väkivaltaisuuden tuloa suomeen, paitsi muuttaa suomesta pois.
Sippi simo, stupido akseli, urpo orpo, ja paska valehtelia suoni.
Tuhosi kokonaisen maan hetkessä.
Vittu ko noi munattomat virisiät tulee vastaan, katsotaan kaikki se mitä ne on.