Suomen lippu.

Asun maanpinnan tasossa ja teippasin lipun parvekkeeni vaatetankoon. Minulta tultiin kysymään että mitä tuo nyt tarkoittaa? Olivat naapuritalon nuorehkoja perheellisiä miehiä. Minä että??
Onkin aika tyrmäävää ajatella että Suomen lipun pito olisi epäisänmaallista? Minulle se edustaa kaikkea sitä minkä vuoksi olen tehnyt työtä 50 vuotta. Nyt kituuttelen pienellä eläkkeellä.
Armeijan kävin Kouvolassa -67 ja Kyproksella palvelin YK- joukoissa vuoden -68-69. Suomen lippu liehui aina ja tunsin siitä ylpeyttä; silmäkulmakin joskus kostui ajatellessani mitä sen eteen on uhrattu.
Nyt pojankollit tulevat minulle urputtamaan sen käytöstä; olen vieläkin sotilas ja tulen lippuamme puolustamaan niin kauan kuin henki pihisee.
Huomasin yllätyksekseni että nyt käyttämäni nimim. oli vapaa joten rekisteröin sen itselleni.
6103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

- minä puolestaan aattelin etten lähe armeijaan " golgatan kakkosnelosten alle "

Äänestä

Nuoret iskät (olivatko sellaisia kevytvasurityyppisiä hipstereitä?) tietysti ajattelivat, että nyt naapurin setä ryhtyi rasistiksi.

Äänestä

Oliko nämä "naapuritalon nuorehkot perheelliset miehet" mahdollisesti homopariskunta?
Jos oli, niin voi olla että niitä vaan kiinnosti että oletko sinä sellainen Tom of Finland-tyyppinen machohomo. Ehkä olivat uutta ystävää vailla?
Minulta on tulleet nyt viime vuosina muutamaankin kertaan sellaiset siististi pukeutuneet ja kaikipuolin asialliset nuoret miehet kysymään että olisiko kiinnostusta "alan hommiin".
Näistä asioista ollaan avoimempia nykyään. Ei kannata pelästyä.

Äänestä

Koulut ja isänmaanvastaisuus. Nyt paljastui taas tapaus jossa koulussa isänmaanvastaiset opettajat pääsevät manipuloimaan lapsia ja kieltämään mm. leijonakorut! Muistamme myös tapauksen jossa eräs naisihminen kielsi betoniporsaat!

Äänestä
  • Opettajat yrittävät selvästi manipuloida lapsia suvakeiksi ja johdatella haureuteen uskottelemalla että pakolaisuus on kivaa...

    Äänestä

minäkin ripustin parvekkeelle suomen lipun siihen odinin takin viereen, joka on poikaystäväni. se tunne kun tulee partiosta ja kiikosta täristen partiokaveri levittää pakaroitaan ja näet ihanan sankkireijän ja kassit. ensimmäisen työnnön jälkeen silmäsi muljahtelevat päässä ja suustasi pääsee kiihkostasi johtuen AAAAAAAHHHHH

kaikki pojat vaan partioimaan ja ylämäkityöntelemään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


RajatKiinni kirjoitti:

Asun maanpinnan tasossa ja teippasin lipun parvekkeeni vaatetankoon. Minulta tultiin kysymään että mitä tuo nyt tarkoittaa? Olivat naapuritalon nuorehkoja perheellisiä miehiä. Minä että??
Onkin aika tyrmäävää ajatella että Suomen lipun pito olisi epäisänmaallista? Minulle se edustaa kaikkea sitä minkä vuoksi olen tehnyt työtä 50 vuotta. Nyt kituuttelen pienellä eläkkeellä.
Armeijan kävin Kouvolassa -67 ja Kyproksella palvelin YK- joukoissa vuoden -68-69. Suomen lippu liehui aina ja tunsin siitä ylpeyttä; silmäkulmakin joskus kostui ajatellessani mitä sen eteen on uhrattu.
Nyt pojankollit tulevat minulle urputtamaan sen käytöstä; olen vieläkin sotilas ja tulen lippuamme puolustamaan niin kauan kuin henki pihisee.
Huomasin yllätyksekseni että nyt käyttämäni nimim. oli vapaa joten rekisteröin sen itselleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu