Väestörekisterikeskuksen kuntien asukaslukutilastojen mukaan Turku kasvoi huimaa vauhtia vuonna 2015. Kasvu oli yli 2100 asukasta. Väkiluvun lisäys oli suurinta sitten 1990-luvun vuosien, jolloin tuli mahdolliseksi opiskelijoiden kaltaisen tilapäisväestön " muuttaa kirjansa" opiskelupaikkakunnalleen. Piristynyt laivanrakennustoiminta sikäläisellä telakalla muun muassa vaikuttaa säteilleen myönteisesti kaupungin kehitykseen.
Mikä huimaavinta, Turun väkiluvun lisäys pysyi ensimmäistä kertaa vuosiin Tampereen tahdissa. Itse asiassa Turun kasvu näyttää olleen jopa parikymmentä suurempi kuin kilpakaupunkinsa. Tämähän tuo muistiin takavuosikymmenten vanhan kilpailuasetelman, jossa kaupungit kasvoivat varsin tasatahtia niin, että väkilukujen ero pysyi pienenä. Tilanne muuttui 1980-luvulla, ja kaupunkien väkilukujen ero onkin nykypäivään tullessa paisunut 39000:ään Pohjoismaiden suurimman sisämaakaupungin eduksi. Tässä turkulaisilla riittää kurottavaa vielä pitkään, kun kuntaliitoksia ei liene näköpiirissä. Molemmat kaupungit lienevät tulevinakin vuosina suomalaisten kasvukeskusten joukossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Parasta muuttovoittoa kun matut muuttaa pois Suomesta, pelkkää kulua niistä on.