Usko vei voimat

ex-kristitty

Olen lukenut Raamattua, rukoillut, käynyt seurakunnassa ja kirkoissa nyt viiden vuoden ajan. Minulle on luvattu elämään rauhaa ja varmuutta uskossa. Nyt yönnän rehellisesti, en ole saanut mitään.

En koe rauhaa tai rakkautta lähimmäistäni kohtaan. Tulen ihmisten kanssa kyllä toimeen, mutta sisälläni ei tunnu miltään. Ja mitä enemmän olen lukenut Raamattua, sitä vähemmän siihen enää uskon. Mielestäni Jumala on käyttäytynyt kuin tyranni. En koe, että olisi rakastavan Jumalan tahto antaa poikansa kuolla ihmisten syntien vuoksi. Uskon Jeesuksen olleen olemassa, mutta en pidä häntä enää pyhänä.

Yritin muutaman kerran puhua ajatuksistani seurakunnassa. En ole saanut vastauksia ja monet ovat tuominneet ajatteluni. Osa on jopa uhkaillut helvetillä. Jouduin turvautumaan lääkitykseen, koska en saanut öisin nukutuksi ja nämä Raamatun asiat ahdistivat.

Nyt olen ollut muutaman kuukauden käymättä kirkon tapahtumissa enkä ole lukenut Raamattua. Olen tutustunut parin ystävän kautta idän uskontoihin ja yleiseen henkisyyteen. Yllätyksekseni olen löytänyt sieltä sellaista rauhaa ja lämpöä, mitä en kirkon piirissä kohdannut koskaan. Eräässä tanssi-iltamissa koin pitkästä aikaa olevani onnellinen, minua nauratti.

Uskon yhä Jumalaan, mutta hän on kaikkirakastava Jumala, joka ei ole sidottu uskontokuntiin. Käsittelen yhä menneisyyden kipeitä asioita, mutta uskon niiden selviävän ajan kanssa.

Namaste, Om Brahma!

18

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikkia rakastava. Alat olla jyvällä.

      Luterilaisuuden ongelma on Jumalanpelko. Voiko mielettömämpää ajatusta olla. Kuka lukijoista todella vilpittömäsi nauttii rakkaimpansa pelottelusta. Nyt väitetään että Rakkautta eli Jumalaa pitää pelätä. Sairasta.
      Voit pelätä omia mielikuviasi Jumalasta mutta Jumalaa ei tarvitse pelätä.

    • näinsemenee

      Teidän kummankin ongelmana on se että uudestisyntymä Jumalan Hengestä puuttuu!

      Se on avain kaikkeen, se on Jeesus ovesta sisäänkäynti, vasta sitten tulee rauha ja lepo. ei uskonnollinen puuhastelu mitään anna siihen perustarpeeseen.

      lutterin kirkosta on ihan turhaa asiasta kysellä, sieltä et vastausta saa, koska siellä ei ole montakaan Hengestä syntynyttä pappia tai minkään viran haltijaa.

      • >Teidän kummankin ongelmana on se että uudestisyntymä Jumalan Hengestä puuttuu!
        Minusta kummallakaan ei näyttänyt olevan mitään isompaa ongelmaa enää. Sinulla taas tuntuu olevan se ongelma, että heidän "julistuksensa" eroaa omastasi kuin päivä yöstä.


    • BackToHeaven

      Nyt puhutaan asiaa! Itse koin tämän uudestisyntymän :) valaistumiseksikin kutsutaan ja onhan näitä nimiä. vaikka suomessa "siirtymävaihe" tulkitaan sairaudeksi.

      Itse olen aina katsonut uskontoja epäillen mutta nyt tiedän että on olemassa hyvä Jumala :)

      Poista kaikki käsitykset , anna anteeksi itsellesi ja muille ...korota tai laske itsesi muiden tasolle . ONNEA MATKAAN!! ;)

    • UskovaNoora

      Minäkään en usko, että aloittaja koskaan on uudestisyntynyt ylhäältä, Jumalan hengestä. Sillä vaikka kaikki eivät onnellisia olekaan uskoontulon jälkeen tässä maailmassa, olen siinä käsityksessä, että uskovaisella on aina sisäinen rauha. Itselläni se on hyvin keskeinen kokemus uskossa olemisesta. Mutta edes sisäinen rauha ei silti ole se pointti, vaan Jumala itse.

      Kaikki ihmiset, myös uskovaiset, tuottavat pettymyksiä, ovat pikkumaisia, joskus jopa ilkeitä. Älä katso meihin langenneisiin ihmisiin, vaan katso Jeesukseen. Äläkä ihmisten takia käänny pois Jumalan luota.

      Jeesus yksin on totuus.

      • ex-kristitty

        Tällaista kuulin jo aikoinaan seurakunnassa. En välitä Jeesuksesta enää, hänessä ei ollut totuutta... minulle. Ihmiset tuottivat aikoinaan suuria pettymyksiä, tuomitsivat ja muuta. Se on nyt onneksi taaksejäänyttä elämää.


      • UskovaNoora

        Jeesus välittää kuitenkin sinusta. Ja väitän että Jeesus on totuus kaikille :)


      • Kyselevä_immeinen

        Kysyn sinulta, vastaa rehellisesti: Miten tuo mainitsemasi Jeesuksen rakkaus näkyy käytännössä, ihan elävässä elämässä?


      • UskovaNoora
        Kyselevä_immeinen kirjoitti:

        Kysyn sinulta, vastaa rehellisesti: Miten tuo mainitsemasi Jeesuksen rakkaus näkyy käytännössä, ihan elävässä elämässä?

        Vastaus kysymykseesi on evankeliumi, joka on seuraava:

        ~ Kolmiyhteinen Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja puhalsi elämän henkäyksensä ihmiseen – jokaisen ihmisen arvo perustuu pelkästään tähän.

        Jumala oli antanut ihmiselle valinnanvapauden, mutta ihminen käytti valinnanvapauttaan Jumalan vanhurskautta vastaan, ja lankesi syntiin. Kaikki vääristyi. Me ihmiset olemme syntiin langenneita. Syntisyys tarkoittaa eroa Jumalasta, kuolevaisuutta sekä valheellisuutta ja muuta pahuutta ajatuksissa, sanoissa, asenteissa ja teoissa. Synnin palkka on lopullinen kuolema, kadotus.

        Mutta Jumala on rakkaus. Jumala rakasti syntisiä ihmisiä niin paljon, että tuli itse Pojassa, Jeesuksessa, ihmiseksi ja osoitti, millainen on pyhä ja vanhurskas ihminen. Mutta Hän teki vielä enemmän: Jumala antoi Poikansa Jeesuksen naulittavaksi ristille meidän syntiemme sovitukseksi. Jeesus itse antautui sovitusuhriksi syntisten ihmisten edestä, kärsien sen rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Ikuisen Henkensä voimalla Jeesus voitti synnin, kuoleman ja kadotuksen, ja nousi kuolleista!

        Se, joka vastaanottaa uskossa Jeesuksen syntiensä sovittajana ja elämänsä Herrana ja lähtee seuraamaan Häntä, pääsee iankaikkiseen valtakuntaan Jumalan luo –kuka onkaan. ~

        Evankeliumi on toteutunut Jeesuksessa. Sovellan evankeliumin totuutta päivittäin joka tilanteeseen. Jos joku esim. tekee vääryyttä minua vastaan, evankeliumin muistaminen palauttaa välittömästi ajatuksiini, mm. mihin arvoni perustuu ja ettei kukaan voi mitään arvolleni. Jos teen itse vääryyttä, voin tunnustaa sen ja saada sen anteeksi Jeesuksen lahjoittaman sovituksen ansiosta. Jos en jossain tilanteessa tiedä, mikä on oikein, löydän vastauksen jälleen Jeesuksesta, joka on Jumalan sana.

        Jeesus on vastaus kaikkeen, oloni on turvallinen tässä pahassa, epäluotettavassa maailmassa. Ei tarvitse turvata valheeseen, mikä on niin yleistä, vaan kun perustaa Jeesukseen, perustaa totuuteen. Mikään valintani, joka on perustunut Jeesukseen, ei ole koskaan osoittautunut vääräksi tai tuottanut katumusta jälkeen päin – ja olen ollut uskossa jo viisi vuotta.

        Jeesus on myös iankaikkinen elämä. Jeesuksen jälkeen ei ole enää mitään, vaan Hänen luo tultuaan on tullut perille. Jeesus sammuttaa janon ja tyynnyttää levottomuuden.


      • Kyselevä_immeinen

        Aikoinani annoin Jeesukselle mahdollisuuden. Luin Raamattua ja yritin uskoa. Tuloksetonta. Puolestani rukoiltiin ja kaikki konstit kokeiltiin. Ei mitään vaikutusta.

        Totuuteni on toisaalla.


      • UskovaNoora
        Kyselevä_immeinen kirjoitti:

        Aikoinani annoin Jeesukselle mahdollisuuden. Luin Raamattua ja yritin uskoa. Tuloksetonta. Puolestani rukoiltiin ja kaikki konstit kokeiltiin. Ei mitään vaikutusta.

        Totuuteni on toisaalla.

        Ehkä aika ei ole vielä kypsä sinun kohdallasi. Ei myöskään kannata tuijottaa vaikutuksiin; joku vaikuttuu voimakkaasti, joku vähemmän voimakkaasti.

        Ei ole olemassa jotain "sinun totuuttasi", vaan totuus on yksi, ja se on Jeesus. Jos oikeasti etsit totuutta, tulet lopulta löytämään Jeesuksen.


      • miksisaaranauraa
        UskovaNoora kirjoitti:

        Ehkä aika ei ole vielä kypsä sinun kohdallasi. Ei myöskään kannata tuijottaa vaikutuksiin; joku vaikuttuu voimakkaasti, joku vähemmän voimakkaasti.

        Ei ole olemassa jotain "sinun totuuttasi", vaan totuus on yksi, ja se on Jeesus. Jos oikeasti etsit totuutta, tulet lopulta löytämään Jeesuksen.

        .. Amen!


    • miksisaaranauraa

      .. viimeinen lauseesi kertoo mistä kiikastaa; "Käsittelen yhä menneisyyden kipeitä asioita, mutta uskon niiden selviävän ajan kanssa"
      Sinulla on vielä menneisyyden haavoja, ja satavarmasti ne on ihmissuhteista, koska niissä me haavoitumme.
      Oli ne sitten vanhempamme, sukulaisia, sisaruksia, ystäviä etc. niin siellä sielumme särkyy ja meidän Isäsuhde Jumalaan kärsii; emme koe rakkautta, hyväksyntää, armoa, anteeksiantoa etc. etc .
      Lista on loputon.
      Älä lähde elävän Jumalan tyköä demonisten voimien vietäväksi, Jeesus ON tie totuus ja elämä.
      Palaa Herran tykö, hän on täynnä anteeksiantoa ja armoa, rakkautta; VAIKKA meistä ei siltä tuntuisikaan. Totuus ei ole tunne, totuus vain ON!
      Tiedän mistä puhun; olen 13 vuotta ollut uskossa ja riippunut Herrassa kiinni, pikkuhiljaa alan tuntea Isän rakkautta ja huolenpitoa.
      Oma lapsuuteni ja nuoruuteni kovin rikkinäinen, varsinkin elämäni miehet ovat tehneet tuhoa, siksi suhde Jumalaan/Jeesukseenkin ollut vaikea ja täynnä epäluottamusta ja pelkoa.
      Etsi hartiavoimin yhteyttä elävässä uskossa olevaan ihmiseen, ja jätä itsesi Herran käsiin, hän kyllä pitää sinusta huolen, sitoo ja parantaa !

      • miksisaaranauraa

        .. elämäni miehillä tarkoitan isääni, isäpuoltani, veljeäni sekä miespuolisia väkivallantekijöitä.


      • Kyselevä_immeinen

        Juuri tuollaista samanlaista painostusta koin aikoinaan. Uskovaisista en löytänyt rehellisyyttä, luvattiin sitä ja tätä uskon asioissa. Mitään ei koskaan tapahtunut. Myös lupauksia petettiin törkeästi.

        Kristinusko ei ole minulle, olen löytänyt oman polkuni. Se voi olla kivinen, mutta se on tottavie oma ja rehellinen!


    • Selkeyttä

      Minä olen saanut uskonnollisen selkeyden palautetusta Jeesuksen Kristuksen kirkosta. Ennen sen löytämistä minullakin oli melkoisia vaikeuksia. Nyt olen ollut jäsen tässä kirkossa 56 vuotta enkä ole pettynyt.
      www.mormonit.fi

    • 12_13

      "En koe, että olisi rakastavan Jumalan tahto antaa poikansa kuolla ihmisten syntien vuoksi."

      Toisaalta, Jumala herätti Jeesuksen 3 päivän jälkeen, jonka seurauksena opetuslapset pääsivät eroon kuolemanpelosta. Mielestäni se ei ollut erityisen paha juttu.

    • luulisinettä

      Kyllä varmaan niin onkin, että jos ei ymmärrä Jeesusta Kolminaisuuden yhtenä persoonana, kuten kristinuskossa, helposti tuo Jumalan rakkaus jää avautumatta. Näkee vain, että Jumala on pakottanut jonkun ihmisen ristille, eikä että hän tavallaan itse tuli sinne. Tässä on se suuri rakkaus. Siihen, mihin emme itse kyenneet, siihen Hän oli jo valmistanut pelastuksen. Ja teki kaikkea muutakin sen lisäksi oli Immanuel, Jumala meidän kanssamme ja osoitti Kristuksella, kuka Jumala on, mikä Jumala on. Minulle tulee aina valtavan turvallinen olo Kristuksesta, kun luen hänestä Raamatusta.
      Mutta ei uskoa voi yrittää, olet saattanut tehdä siinäkin virheen. USko ei sitten lopultakaan tule ihmisestä itsestään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3560
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3403
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3025
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2325
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      132
      1348
    Aihe