Huolissaan näistä mamu lapsista ja niiden pärjäämisestä Suomessa. Eipä ole huolta Suomalaisten pienten tyttöjen raiskauksista ja kopeloinneista yhtään tuo hyysäri akkasakki. Että silleen. ILtalehti.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voiko sinne lahjoittaa partakoneita..?
No ei lapsethan satuttaa sormensa niiden teriin. Että silleen.
Joko Mannerheimin Lastennussimisliitto on ilmaissut huolensa mamulapsista?
"Vain murto-osa Pelastakaa Lapset ry:n hädän ja lasten nimissä tapahtuvasta varainkeruusta ohjautuu itse kohteelle suurimman potin kerää tämä järjestö millä rahoittaa sumutuksensa."Kuvassa Pelastakaa Lapset ry:n toiminnanjohtaja:
*Pelastakaa Lapset*, Pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta /€ 74 625,-/"
"Tässä näette miten raadollista Pelastakaa lapset ry:n toiminta todellisuudessa on ryöväyksen naamioimiseksi huiputus ja teeskentely on liian läpinäkyvää"
"Pelastakaa lapset osallisena matukiimassa joka puolestaan vaikuttaa räjähdysmäiseen kasvuun maan rikostilastoissa tästä ei käy kiistäminen ja kysymys kuuluukin että miksi näin Pela ?"
"Suuri Lastensuojeluhinnasto: Yö Lastenkodissa Yhtä Kallis kuin Loistohotellissa – Katso Hurjat Hinnat!
Lastenkotibisnes voi olla Suomessa kultakaivos. Sen tietää myös Pelan rosmojengi"
"Kasvata lapsestasi antirasisti! Tässä Satu Kannisen ja Heli Markkulan ohjeet!
"Voit mennä huutelujen kohteeksi joutuneen viereen seisomaan ja viestittää näin, että olet hänen puolellaan." - Kaksplussan asiantuntijat Satu Kanninen ja Heli Markkula"
"Hankamäki: Feministit hiljentyneet kunnioittamaan raiskauksia
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry ovat sulkeneet ongelmista suunsa kuin sammakon pimppi."
http://www.pelastakaalapset.blogspot.fi
ylös
Ainakin peruskoulun opetustaso on alennettava sille tasolle, että se sopii maahanmuuttajalapsille. Kantasuomalaisten lapsien on sopeuduttava siihen, että koulussa ei tarvi oppia mitään tarpeetonta, todistuksen saa joka tapauksessa ja sen jälkeen työttömyyspäivärahaa.
Kyllä alkaa olla bisneksessä kaikki haaskat asialla, eikä nämä luota spr:ään, että selviäisivät niistä kaksikymppisistä lapsista.
Partalapset on ilman pillua.
Raha ratkaisee.