"Alistaminen kuuluu ilman muuta tähän kuvioon. Hänen on helppo alistaa muita, koska tunteita ei ole. "
"voi lopettaa suhteen ihan pikku jutun vuoksi, kun kyllästyy. Jälkeensä psykopaatti jättää särkyneitä sydämiä"
"Tilanteeseensa alistuva nainen viettää koko elämänsä miettien uskottoman, huipputaitavasti valehtelevan miehensä/salarakkaansa touhuja."
"mitä enemmän annoin itsestäni hänelle, sitä vähemmän hän antoi minulle"
"Narsistista pääsee eroon, kun käsittää tämän pelitavat. Ongelma on kuitenkin se, että jos on jäänyt narsistin pauloihin, niin kuinka siitä voi irroittaa itsensä niin, että pääsee tuomaan sen konkreettiseen toimintaan?
Narsistin kanssa ei koskaan päde samat säännöt kuten muiden kanssa. Narsistin kanssa ei koskaan pidä lähteä kisailemaan, sillä narsisti ei luovu vallastaan ja hän tahtoo määrätä asioiden kulun."
" En sano että, olisi itselleen helppoa, mutta aidon narsistin saa karistettua hyvin helposti kintereiltä. Kestääkö sen itse, kun mies häviää kuin tuhka tuuleen, täydellisesti.
Omakohtaisesti:
Aiemmin yritin lopettaa suhdetta, koska olin jo oivaltanut suhteessa vallitsevan epätasapainon. Toisaalta hän pyysi luokseen, meillä oli erittäin kaunista ja hyvää, olin kuin taivaissa. Sitten kun lemmenhetki oli ohi, se oli totaalisesti ohi; mies ei vastannut puheluihini, ei pieniin ikävästä kertoviin viesteihin. Törkeys nousi huippuunsa, kun mies ei ollut tuntevinaankaan kohdattuamme ei-sovitusti, jukisesti, ja ilman muuta vaivuin syvimpiin syövereihin yrittäessäni ymmärtää miksi.
Toivoin, että ajamalla tilanteen seinää vasten, ota tai jätä, mies varmasti ottaisi minut. Siirsin kuitenkin tuota hetkeä, kun aavistelin, että hän voisi yhtä hyvin jättääkin. Kerran yritin tekstiviestillä: "en kestä enää tätä roikkumista, kerro haluatko mun jäävän vai lähtevän?" Tuli tyly vastaus: " sitten sun pitää varmaan lähteä"
Ei sanaakaan kiitokseksi menneistä ajoista, yhteisistä kauniista hetkistä, puhumattakaan, että ei tätä näin voi lopettaa, jutellaan tms. Ei paremman toivotuksia ei mitään. Olin kauhuissani. Noinko hän kuittaa viidellä sanalla kaiken.. ei voi ei voi.. Tavoitin hänet ihan pian tuon jälkeen, itkin ja olin todella pahoillani, kun yritin hänestä eroon. Hän armahti, hymyili kauniisti, totesi, että niinhän se on, ja tarina jatkui, kun suostuin edelleen hänen ehtoisinsa.
Käytännössä mikään ei muuttunut.
Kun aloin jälleen penätä ihmisoikeuksiani, esimerkiksi sitä, että kun olin tarpeeksi rohkea huomauttaakseni hänen käytöksestään, hän ensin selitteli entiseen tapaansa, mutta kun pysäytin selittelylitanian kesken ja väitin vastaan, hän ahdistui, eikä sanonut mitään. Selitykset loppui siihen paikkaan. "En ole luvannut sinulle mitään, elä omaa elämääsi". Mies lähti, eikä hänestä ole nyt kuulunut hyvään aikaan mitään.
Käsittääkseni hän ajattelee rankaisevansa minua sillä ettei soita, ettei tavata, kun nousin häntä vastaan, näin on ollut aiemminkin. Nyt tilanne on vaan eri, nyt kasvatan itseäni siihen, että kun hän aivan varmasti joku päivä soittaa, pystyn sanomaan hänelle, että minä elän nyt omaa elämääni.
Miehestä pääsee siis näppärästi eroon, hän lähtee kyllä. Hankalampaa on elää sen itseaiheutetun ikävän kanssa. Miten olinkaan niin pikkumainen, että aloin vaatia ihmisarvoista kohtelua, esimerkiksi sitä, että hän tervehtii, huomaa, kun tulemme eri aikaan samaan paikkaan, tai että noteraa yhteydenottopyrkimykseni..
Miten olinkaan noussut herraani vastaan, miten olin rohjennut uhmata hänen säätämää vastaan! Miten olinkaan niin pikkumainen, että aloin laskemaan yhteen yksi ynnä yksi, ja vielä kerroin hänelle, että kuule, summa on tässäkin tapauksessa vain tasan ja tarkkaan kaksi. Nyt pikkumaisuuttani minulla ei ole ketään.. Apua ja ikävä johon tuntui voivan revetä.
Yksi eteenpäin kantava ajatus on ollut se, että ihan samoin meinasin revetä ja kuolla ikävään kun meillä "oli" suhde. Kipua ja tuskaa sain kokea suurimman osan ajasta, mutta kuitenkin varmasti aina sen jälkeen, kun oltiin ensin vietetty lemmekkäitä tuokioita. Niitten jälkeen seurasi A I N A jäätävä hiljaisuus, joka kesti tasan niin kauan kuin mies halusi. Minun osani oli kitua ja ilahtua äärimmäisesti kun mies seuraavan kerran tarvitsis minua. HIENOA !! Hän tarvitsee minua, hienoa.
Tähän kohtaan tarvitsin apua, ja yksi apu oli hakeutua terapiaan, toinen on lukea ja kirjoittaa tänne. Yksin en olisi varmaankaan selvinnyt.
"narsistin uhri. Rakkaudenkaipuussaan sitä haluaa uskoa vain hyvää toisesta, eikä huomaa pimeitä puoli ennen kuin on liian myöhäistä. Kirjoituksesi kuulosti myös mulle tutulta. Esim. tuo hiljaisuuden käyttäminen vallan keinona. Mulla narsistimies jätti vastaamatta viesteihin, joissa kirjoitin ikävästä, olin onneton olosuhteisiimme tai vastaavaa. Kerran kirjoitin hänelle, että mulla on ollut sua niin ikävä. Hän vastasi, että hänellä on kiire. Tässä tuli hyvin esiin narsistin kyvyttömyys tulkita toisen tunteita. Normaalisti kai toinen olisi vastannut,e ttä mullakin on sua ikävä. Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Jos mies koki viestini jotenkin tukalaksi, vaativaksi tai ahdistavaksi, hän vaikeni. Hän oli useita päivä hiljaa, kunnes hänestä kuului, että mitä sulle kuuluu..jatkettiin aina siitä, mihin jäätiin. Mitään suhdetta hiertäviä asioita ei käsitelty. Kaiken piti mennä miehen ehdoilla. Tiesin, että jos en suostu ehtoihin, mies on poissa elämästäni. Aikansa jaksoin suostua, välillä valitin, vastaus oli aina hiljaisuus. Lopulta en enää jaksanut´ja lopputulos oli se, että mies kirjoitti, että eiköhän tämä ollut tässä. Kaikki se, mitä oli ollut oli sillä kuitattu. Ei anteeksipyyntöä, pahoittelua, ei hyvän jatkon toivotusta. Vain kylmä toteamus. Ja silti olen ikävöinyt häntä kovasti. Ajatellut, että jos vaan olisin vielä jaksanut, saisin nähdä häntä. Mutta kun se suhteessaolokin oli niin raastavaa, ahdistavaa, että en olisi sitäkään enää jaksanut."
Ja tämä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Alistaminen kuuluu ilman muuta tähän kuvioon. Hänen on helppo alistaa muita, koska tunteita ei ole. "
"voi lopettaa suhteen ihan pikku jutun vuoksi, kun kyllästyy. Jälkeensä psykopaatti jättää särkyneitä sydämiä"
"Tilanteeseensa alistuva nainen viettää koko elämänsä miettien uskottoman, huipputaitavasti valehtelevan miehensä/salarakkaansa touhuja."
"mitä enemmän annoin itsestäni hänelle, sitä vähemmän hän antoi minulle"
"Narsistista pääsee eroon, kun käsittää tämän pelitavat. Ongelma on kuitenkin se, että jos on jäänyt narsistin pauloihin, niin kuinka siitä voi irroittaa itsensä niin, että pääsee tuomaan sen konkreettiseen toimintaan?
Narsistin kanssa ei koskaan päde samat säännöt kuten muiden kanssa. Narsistin kanssa ei koskaan pidä lähteä kisailemaan, sillä narsisti ei luovu vallastaan ja hän tahtoo määrätä asioiden kulun."
"
En sano että, olisi itselleen helppoa, mutta aidon narsistin saa karistettua hyvin helposti kintereiltä. Kestääkö sen itse, kun mies häviää kuin tuhka tuuleen, täydellisesti.
Omakohtaisesti:
Aiemmin yritin lopettaa suhdetta, koska olin jo oivaltanut suhteessa vallitsevan epätasapainon. Toisaalta hän pyysi luokseen, meillä oli erittäin kaunista ja hyvää, olin kuin taivaissa. Sitten kun lemmenhetki oli ohi, se oli totaalisesti ohi; mies ei vastannut puheluihini, ei pieniin ikävästä kertoviin viesteihin. Törkeys nousi huippuunsa, kun mies ei ollut tuntevinaankaan kohdattuamme ei-sovitusti, jukisesti, ja ilman muuta vaivuin syvimpiin syövereihin yrittäessäni ymmärtää miksi.
Toivoin, että ajamalla tilanteen seinää vasten, ota tai jätä, mies varmasti ottaisi minut. Siirsin kuitenkin tuota hetkeä, kun aavistelin, että hän voisi yhtä hyvin jättääkin. Kerran yritin tekstiviestillä: "en kestä enää tätä roikkumista, kerro haluatko mun jäävän vai lähtevän?" Tuli tyly vastaus: " sitten sun pitää varmaan lähteä"
Ei sanaakaan kiitokseksi menneistä ajoista, yhteisistä kauniista hetkistä, puhumattakaan, että ei tätä näin voi lopettaa, jutellaan tms. Ei paremman toivotuksia ei mitään. Olin kauhuissani. Noinko hän kuittaa viidellä sanalla kaiken.. ei voi ei voi.. Tavoitin hänet ihan pian tuon jälkeen, itkin ja olin todella pahoillani, kun yritin hänestä eroon. Hän armahti, hymyili kauniisti, totesi, että niinhän se on, ja tarina jatkui, kun suostuin edelleen hänen ehtoisinsa.
Käytännössä mikään ei muuttunut.
Kun aloin jälleen penätä ihmisoikeuksiani, esimerkiksi sitä, että kun olin tarpeeksi rohkea huomauttaakseni hänen käytöksestään, hän ensin selitteli entiseen tapaansa, mutta kun pysäytin selittelylitanian kesken ja väitin vastaan, hän ahdistui, eikä sanonut mitään. Selitykset loppui siihen paikkaan. "En ole luvannut sinulle mitään, elä omaa elämääsi". Mies lähti, eikä hänestä ole nyt kuulunut hyvään aikaan mitään.
Käsittääkseni hän ajattelee rankaisevansa minua sillä ettei soita, ettei tavata, kun nousin häntä vastaan, näin on ollut aiemminkin. Nyt tilanne on vaan eri, nyt kasvatan itseäni siihen, että kun hän aivan varmasti joku päivä soittaa, pystyn sanomaan hänelle, että minä elän nyt omaa elämääni.
Miehestä pääsee siis näppärästi eroon, hän lähtee kyllä. Hankalampaa on elää sen itseaiheutetun ikävän kanssa. Miten olinkaan niin pikkumainen, että aloin vaatia ihmisarvoista kohtelua, esimerkiksi sitä, että hän tervehtii, huomaa, kun tulemme eri aikaan samaan paikkaan, tai että noteraa yhteydenottopyrkimykseni..
Miten olinkaan noussut herraani vastaan, miten olin rohjennut uhmata hänen säätämää vastaan! Miten olinkaan niin pikkumainen, että aloin laskemaan yhteen yksi ynnä yksi, ja vielä kerroin hänelle, että kuule, summa on tässäkin tapauksessa vain tasan ja tarkkaan kaksi. Nyt pikkumaisuuttani minulla ei ole ketään.. Apua ja ikävä johon tuntui voivan revetä.
Yksi eteenpäin kantava ajatus on ollut se, että ihan samoin meinasin revetä ja kuolla ikävään kun meillä "oli" suhde. Kipua ja tuskaa sain kokea suurimman osan ajasta, mutta kuitenkin varmasti aina sen jälkeen, kun oltiin ensin vietetty lemmekkäitä tuokioita. Niitten jälkeen seurasi A I N A jäätävä hiljaisuus, joka kesti tasan niin kauan kuin mies halusi. Minun osani oli kitua ja ilahtua äärimmäisesti kun mies seuraavan kerran tarvitsis minua. HIENOA !! Hän tarvitsee minua, hienoa.
Tähän kohtaan tarvitsin apua, ja yksi apu oli hakeutua terapiaan, toinen on lukea ja kirjoittaa tänne. Yksin en olisi varmaankaan selvinnyt.
Eittämättä olin uskomattoman syvällä narsistin pauloissa.
Olin, en enää. Selviän kokoajan eteenpäin.
Pidä tunkkis."
"narsistin uhri. Rakkaudenkaipuussaan sitä haluaa uskoa vain hyvää toisesta, eikä huomaa pimeitä puoli ennen kuin on liian myöhäistä. Kirjoituksesi kuulosti myös mulle tutulta. Esim. tuo hiljaisuuden käyttäminen vallan keinona. Mulla narsistimies jätti vastaamatta viesteihin, joissa kirjoitin ikävästä, olin onneton olosuhteisiimme tai vastaavaa. Kerran kirjoitin hänelle, että mulla on ollut sua niin ikävä. Hän vastasi, että hänellä on kiire. Tässä tuli hyvin esiin narsistin kyvyttömyys tulkita toisen tunteita. Normaalisti kai toinen olisi vastannut,e ttä mullakin on sua ikävä. Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Jos mies koki viestini jotenkin tukalaksi, vaativaksi tai ahdistavaksi, hän vaikeni. Hän oli useita päivä hiljaa, kunnes hänestä kuului, että mitä sulle kuuluu..jatkettiin aina siitä, mihin jäätiin. Mitään suhdetta hiertäviä asioita ei käsitelty. Kaiken piti mennä miehen ehdoilla. Tiesin, että jos en suostu ehtoihin, mies on poissa elämästäni. Aikansa jaksoin suostua, välillä valitin, vastaus oli aina hiljaisuus. Lopulta en enää jaksanut´ja lopputulos oli se, että mies kirjoitti, että eiköhän tämä ollut tässä. Kaikki se, mitä oli ollut oli sillä kuitattu. Ei anteeksipyyntöä, pahoittelua, ei hyvän jatkon toivotusta. Vain kylmä toteamus. Ja silti olen ikävöinyt häntä kovasti. Ajatellut, että jos vaan olisin vielä jaksanut, saisin nähdä häntä. Mutta kun se suhteessaolokin oli niin raastavaa, ahdistavaa, että en olisi sitäkään enää jaksanut."
Ja tämä.