Yhdysvaltain valtiovarainministeriön pakotteita valvova viranomainen Adam Szubin sanoi BBC:n Panorama-ohjelmassa, että Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla on kokemusta todellisen varallisuutensa piilottamisesta. Panorama-ohjelmassa selviteltiin Putinin omaisuutta.
- Olemme nähneet, miten hän on rikastuttanut ystäviään, läheisiä liittolaisiaan ja jättänyt sivuun ne, joita ei pidä ystävinään käyttäessään valtion varoja, Szubin sanoi Panorama-ohjelmassa.
- Olipa sitten kyse Venäjän energiavarallisuudesta, valtion sopimuksista, niin hän ohjaa niitä henkilöille, joiden uskoo palvelevan itseään ja sulkee muut ulkopuolelle. Minun mielestäni tässä on kysymys korruptiosta, Szubin sanoi.
Szubinin mukaan Yhdysvaltain hallinto on ollut tietoinen asiasta vuosikausia. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n mukaan Putinin varallisuus oli vuonna 2007 noin 37 miljardia euroa.
- Hänen vuosipalkkansa on jotain 110 000 dollaria, mutta se ei anna oikeaa kuvaa hänen omaisuudestaan. Hän osaa kätkeä omaisuutensa, Szubin sanoi.
Szubinin kommentteja Panorama-ohjelmassa pidetään äärimmäisen voimakkaina ja suorina. Yhdysvallat ei ole koskaan aiemmin syyttänyt Putinia osallisuudesta korruptioon.
- Kyseessä on virallinen syytös, Putinin edustaja Dmitri Peskov kommentoi tänään.
-Kahdenväliset suhteemme ovat nyt sellaisessa tilassa, että tämän kaltainen valhe ei huononna niitä entisestään, Peskov sanoi.
Euroopan rikkain
Ohjelmassa haastateltiin myös Venäjän valtion kuljetusyhtiön Sovcomflotin entistä johtajaa Dimitri Skargaa, joka väitti siirtäneensä 35 miljoonan dollarin arvoisen luksusveneen Putinille jalkapallokerho Chelsean omistajalta Roman Abramovitshilta.
Putinin edustajan mukaan väitteet olivat silkkaa soopaa. Edustajan mukaan Putin ansaitsee vuodessa 75 000 euroa, omistaa kolme venäläisvalmisteista autoa, 77 neliön asunnon, autotallin, palan maata.
Putinin ansiot ovat keskimäärin alhaisemmat kuin monella venäläisministerillä, joilla on luksusautoja ja asuntoja ulkomailla.
Lähteet: AFP, Reuters

Vastaukset 17
Vanhimmat
Natoon
Mistä rahat?
putten rahat mistä?
Eikö se ole väärin varastaa ?
"- Kyseessä on virallinen syytös, Putinin edustaja Dmitri Peskov kommentoi tänään."
Ja näin puhuu äijä, jolla oli ranteessaan 560 000 euron Richard Mille RM 52-01 kello.
Eikö näillä rosvoilla ole minkäänlaista häpyä? Jäädään rysän päältä ja housut kintuissa kiinni, mutta silti kirkkain silmin kielletään kaikki?
Onks se varastanu ton kellon?
Vai mitä vaahtoot?
No palkkatyölläkös se on ansaittu? Jos itse presidentin vuositulot on vähän yli satatonnia, paljonko lehdistöpäällikkö sitten tienaa?
Vai onko tämä Peskov todellakin mahtavampi mies taloudellisesti kuin itse Vladimir? Ai niin, mutta olihan Putinillakin vajaan miljoonan taalan edestä arvokelloja...
Kerropas nyt hyvä Mulletoi, mistä tällä Venäjän johtajistolla, poligarkeilla, on varaa tällaisiin äärimmäisen luokan ylellisyystuotteisiin? Kun eihän Putinkaan ole keksinyt mitään menestystuotetta tai ole ollut minkään sortin talousnero...Hänhän oli pelkkä harmaa FSB:n pikkuvirkailija ennen kuin presidentiksi päätyi?
Voisko joku selittää, että miten Putin on omaisuutensa hankkinut ?
Varastamalla valtiolliselta öljy-yhtiöltä sekä korruptiolla.
Tätä on primitiivinen kaalimaa ja sen diktaattorit! Tuommoinen sikailu johtaisi länsimaissa VÄLITTÖMÄSTI valtakunnanoikeuteen ja vankilaan.
Välittömästi? Hah haaa.
Päivän vähän tunnettu fakta: Yhdysvaltojen viimeisen sadan vuoden aikaisista presidenteistä moni saattaisi saada jopa kuolemantuomion kansainvälisessä sotaoikeudessa jos Yhdysvallat noudattaisi kansainvälistä lakia. Esimerkiksi molemmat Bushit ja Clinton ovat merkittäviä sotarikollisia. Tai olisivat jos oikeus olisi sama kaikille.
Kyllä on nato hörhöllä homma hanskassa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015102720566450_ul.shtml
Aika sairas yhteiskunta, ja tuota ihannoit?
Viimeksi NRA näytti voimansa viime kevättalvella, kun kongressiin oli menossa lakiesitys siitä, että liittovaltion pääkaupungin Washington asukkaille annettaisiin vihdoin äänioikeus.
Aikansa eläneistä historiallisista syistä washingtonilaiset eivät saa äänestää liittovaltion vaaleissa. Nyt lakia oltiin muuttamassa. Kongressissa istuvat NRA:n tukimiehet lupasivat äänestää äänestysoikeuden puolesta, jos Washingtonin kaupunki luopuu omista tiukoista aselaeistaan. Washington piti hintaa liian korkeana ja hylkäsi tarjouksen.
Ei siellä kaikilla vielä edes äänioikeutta.
En kysynyt Bushin ja Clintonin tekemisiä.
Kysyin Putinin omaisuudesta, että mistä on saanut, tiedätkö ?
Mistäpä putinfani saisi tietoa? Ja mitä hän sillä tiedolla tekisi? Aate viiraa.
Miksi sinua kiinnostaa kuukausi toisen perään Vladimirin rahat ja omaisuus?
Kerro se ensiksi, minä kerron mikä sinua vaivaa?
Sinä puolustat VARASTA.
Putin on VARAS eikä mikään valtiomies!
Imbesilli ERommel :)
Keskittyisit sinulle helpompiin asioihin, sinusta ei ole kenenkään arvostelijaksi...kaikkein vähiten Vladimirin joka on tämän hetken valtiomiehistä ehdotonta eliittiä.
Silmät kiiluu ihastuksesta Putiniin tekipä tämä mitä tahansa törkeyksiä. Tämän hetken maailman vaarallisempaan ja arvaamattomampaan itsevaltiaaseen.
Miten tuollaiseksi tulee?
Se on selvää että länsimaissa Putin olisi alkaa sitten joutunut eroamaan korruption ja lahjonnan takia.
Mutta Venäjällä suuretkin lahjukset övat Maan tapa.