Olin viime viikolla kirkossa, tapanani on ollut käydä kerran, pari kuussa. Vähän ennen ehtoollista kuulin mielessäni kauhistuttavat Jeesuksen sanat "joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä."
Näin sieluni silmillä ihmisten menevän ehtoolliselle tekohurskaina, syömään ihan oikeasti Jeesusta! Minua alkoi kuvottaa ja puistattaa. Lähdin samalla kirkosta ulos ja menin sivummalle oksentamaan. Tuntui, kuin minusta olisi kuollut jotain... Itkin vähän aikaa, nousin ja lähdin pois. Olo oli oudolla tapaa keveä. En mennyt enää takaisin kirkkoon.
Nyt, kun olen tapahtunutta muutaman päivän miettinyt, voin vakuuttaa etten mene enää koskaan kirkkoon. Laitoin hetki sitten eropyyntöni netissä. En halua olla osa laitosta, joka edes vertauksen tasolla syö ihmisen lihaa! Kun selailin ja lueskelin raamattua, löysin sieltä paljon muitakin kohtia, joista en voi olla samaa mieltä... en vain yksinkertaisesti voi. Ei, ei Jumala voi olla sellainen.
Löysin myös sivuja, joissa oli paljon kamalia jakeita raamatusta. Murhaamista, tappamista, sääntöjä... En olisi voinut uskoa, että aiemmin pyhänä pitämässäni kirjassa on sellaista. Ehkä ihmiset eivät edes tiedä, mitä kauheuksia sinne on kirjoitettu!
Se, mitä tahdon sanoa on että kristinusko ei ole todellakaan nykyajan ajattelevan ihmisen uskonto. Oikein puistattaa kun ajattelee, millaiseen on itsekin kuulunut! Lukekaa ihmiset sitä raamattuanne niin ehkä ymmärrätte tekin, millainen sairaus tuo uskonto on!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä, että pääsit eroon tuosta kamalasta kultista. Voi että, minäkin vihaan jeesusta ja jumalaa ihan oikeasti! Ihmisten täytyisi oppia tiedostamaan nämä asiat, eikä koskaan unohtaa vihaa kristinuskoa kohtaan! Se on pahimman luokan aivopesua. Kuka ajattelee lapsia, jotka jo nuorina aivopestään tähän kulttiin? Kysyn vaan! Heittäkää kaikki raamatut roskakoriin ja viekää kristilliset symbolit ongelmajätteiden sekaan! Hyi ällötys.