Ruotsi: Baltia voi vetää maamme sotaan

Ruotsissa ensi viikolla järjestettävät Maataistelupäivät saivat lentävän lähdön, kun tilaisuuden ohjelma vuoti julkisuuteen. Maavoimien komentaja, kenraalimajuri Anders Brännström täräyttää heti tilaisuuden käsiohjelmassa, että tilanne Ruotsin lähialueilla on kehittymässä sellaiseen suuntaan, että Ruotsi voi olla sodassa muutaman vuoden kuluttua.

Päiville osallistuu terävää päätä niin puolustusvoimista kuin muistakin yhteiskunnan laitoksista, jotka voivat tavalla tai toisella edesauttaa puolustuvoimien asiaa.

Asiasta kertovat verkkosivuillaan Aftonbladet ja Expressen.

Brännströmin uhkakuvat liittyvät oleellisesti Ruotsin asevoimien kehittämissuunnitelmaan vuosille 2016–2020. Dokumentissa mainitaan, että maalla on tarve kehittää kykyä taistella aseellisesti kehittynyttä vihollista vastaan.

Brännströmiä säestää valtiopäivien puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Allan Widman, joka näkee Venäjän todellisena uhkana.

Aseelliset konfliktit Venäjän lähialueilla ja erityisesti Baltiassa voivat johtaa siihen, että ne koskevat myös Ruotsia.

Erityisen suurta huolta aiheuttaa Widmanin mukaan Venäjän huono taloustilanne: Presidentti Putinin asema saattaa muuttua tukalaksi ja hänen ratkaisunsa voivat olla yllättäviä, kuten tähänkin asti.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei hätää, jos pysyvät nahoissaan, eikä uhoo Venäjällä, kuten Suomenniemi!

Äänestä

Eiköhän oikeisto halua pelotella Ruotsin ja Suomen vain NATOon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urmas_Kala kirjoitti:

Ruotsissa ensi viikolla järjestettävät Maataistelupäivät saivat lentävän lähdön, kun tilaisuuden ohjelma vuoti julkisuuteen. Maavoimien komentaja, kenraalimajuri Anders Brännström täräyttää heti tilaisuuden käsiohjelmassa, että tilanne Ruotsin lähialueilla on kehittymässä sellaiseen suuntaan, että Ruotsi voi olla sodassa muutaman vuoden kuluttua.

Päiville osallistuu terävää päätä niin puolustusvoimista kuin muistakin yhteiskunnan laitoksista, jotka voivat tavalla tai toisella edesauttaa puolustuvoimien asiaa.

Asiasta kertovat verkkosivuillaan Aftonbladet ja Expressen.

Brännströmin uhkakuvat liittyvät oleellisesti Ruotsin asevoimien kehittämissuunnitelmaan vuosille 2016–2020. Dokumentissa mainitaan, että maalla on tarve kehittää kykyä taistella aseellisesti kehittynyttä vihollista vastaan.

Brännströmiä säestää valtiopäivien puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Allan Widman, joka näkee Venäjän todellisena uhkana.

Aseelliset konfliktit Venäjän lähialueilla ja erityisesti Baltiassa voivat johtaa siihen, että ne koskevat myös Ruotsia.

Erityisen suurta huolta aiheuttaa Widmanin mukaan Venäjän huono taloustilanne: Presidentti Putinin asema saattaa muuttua tukalaksi ja hänen ratkaisunsa voivat olla yllättäviä, kuten tähänkin asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu